tiistai 20. joulukuuta 2016

20. joulukuuta

Lyhyt oli ilo pitävistä pohjista. Nyt on sitten taas peilijäätä ja muuta mukavaa. Vettä sataa ja lumet hupenee. Eipä niitä paljon ollutkaan, mutta sentään jotain.

Koirien kanssa pääsee ihan hyvin lenkkeilemään, kun on nastat. Ja isommat tiet nyt alkaa olla jo sulia. Tänäänkin tehtiin ihan kunnon lenkki aamupäivällä. Vaan hevosten kanssa on hiukan hankalampaa, kun niillä ei vielä toistaiseksi ole nastoja alla. Katsotaan sitten ensi talvena, nyt ei pysty, kun uudet kesälenkkaritkin on ostoslistalla.


Eilen illalla lenkiltä tullessa. Koti on tuolla mäen päällä.

Kambur oli tänään kuitenkin lenkillä metsässä, kun sitä ei taas oikein ole tullut harrastettua. Ja sen kyllä huomasi. Loppumatka meni jo hyvin, mutta kyllä sai vääntää, että siihen päästiin. Ei se mitään suuria tee, kunhan vaan on rasittava. Yrittää pysähdellä syömään kokoajan, napsii hihasta, tulee liian lähelle ja yrittää ohitella. Asioita joihin tulee liian vähän paneuduttua, kun ei ne nyt niin haittaa. Juu, ei näin. Nyt saakin Korppu olla lomalla oikeista töistä, kun niitä ollaan nyt jauhettu ihan urakalla ja käydään vaan talutuslenkeillä. Kyllä se taas siitä sitten.




Ljúfur joutuikin taas tyytymään vaan liinan päässä pellolla pyörimiseen, kun jo pimeä aikoi yllättää. Ei se siitä ole pahoillaan, kipittelee siinä ihan tyytyväisenä. Pääsee kai sekin omasta mielestään helpommalla niin. Minä ainakin pääsen helpommalla, kuin luistelemalla tuolla liukkailla teillä. Tulisi nyt lunta, kun pahasti näyttää siltä, ettei kohta pääse edes pellolle, kun menevät liian märiksi. Vielä siellä on lunta, muttei varmaan kauaa.


Supersurkea kännykkäräpsy hämärältä pellolta.

Eipä tälle kelille mitään voi, mutta kyllä vaan sylettää. Ei ole kauheasti joulumieltä ilmaantunut. Kinkun otin äsken sulamaan, mutta muuta en ole edes ostanut. Eipä sillä, en minä muuta kaipaakaan. Jonkun piparipaketin jos ostaisi ja vaikka glögiä. Johan se on kohta ohikin koko joulu, kun siinä on vain yksi vapaapäivä enemmän kuin normi viikonloppuna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti