Talvista elämää kesäajassa

Talvi jatkuu ja sen myötä hiljaiselo. Vaikka viikonloppuna jo tiet hyvin sulivatkin, niin nyt ne ovat taas jäässä, kiitos yöpakkasten. Tai siis ne kohdat ovat jäässä, mitkä olivat sohjoisia. Muualla yhä sulaa, vaikka keskiviikkona tulikin lunta ihan huolella. Taas.

Ylimmän ja pystyn kuvan välillä reilu tunti. Niin se maisema muuttuu..

Maanantaina kävin tallilla vain siivoamassa pihattotarhaa. Ei pitänyt mennä ollenkaan, koska hervoton väsymys kellojen kääntelystä johtuen, mutta koska ilma oli hyvä ja kotona tylsää, menin sitten kuitenkin. Tunnin verran siivoilin ja harjailin poneja, kunnes ajelin kotiin. Koirien kanssa kävin vielä pienen lenkin.

Tiistaina oli yhä ihan kiva ilma, vaikka aurinko ei ihan kirkkaalta taivaalta paistellutkaan. Käytiin Korpun ja koirien kanssa ihan hyvän mittainen lenkki, noin 1,5 tuntia. Vaikka en kellojen kääntelystä niin välitäkään, niin onhan se nyt vaan tosi mukavaa, kun illalla on niin pitkään valoisaa. Ehtii työpäivän jälkeen levätä ihan rauhassa ja silti ehtii vielä lenkkeilemäänkin kunnolla ennen pimeän tuloa. Tulisi vaan nyt kunnolla kevät ja sulat tiet, että päästäisi kärryttelemäänkin. Ja olisihan se kiva alkaa vähän sitä ratsutreeniäkin tehdä. Vaan kun kenttä on jäässä, tallin piha on jäässä ja tallin tie on jäässä, niin huonoahan tuo vähän on. Joskaan ei mahdotonta.

Keskiviikkona oli Ljúfurin vuoro päästä koirien kanssa lenkille. Mentiin metsään. Ajatuksena oli käydä katsomassa pääseekö sieltä jo läpi takana kulkevalle metsätielle, mutta niin paljon on lunta vielä, etten viitsinyt oikeastaan edes yrittää. Käveltiin jonkin matkaa pikkuponien vanhoja jälkiä pitkin, kunnes käännyttiin ympäri. Hiki tuli, koska aurinko paistoi ja pohja oli raskas liikkua. Kun päästiin tallille takaisin, alkoikin jo taivas olla pilvessä ja pihatolle päästessä pyrytti jo ihan kunnolla. Hetkessä oli monta senttiä lisää lunta. Autonkin sai kaivaa lähtiessä hangesta.

Torstaina, elikkä siis niin kuin eilen, joutui Kambur lenkkeilemään vaihteeksi ihan vaan kaksistaan mamman kanssa. Rauhaksiin käveltiin ja hampsittiin evästä matkan varrelta. Tai siis Korppu hampsi, minä tyydyin odottelemaan tarpeen niin vaatiessa. Loppu matkasta se hampsaisi vissiinkin liian ison palan purtavaksi tai jotain, mutta jotain tapahtui ja alkoi hervoton suun ja kielen vääntely. Ihan kuin jotain olisi jäänyt sinne kiinni. Mitään siellä ei kuitenkaan näkynyt, sen verran sain katsottua ja kokeiltua. Sain vielä apua tallikaverilta (Kiitos Tuuli!), ja yhteistuumin saatiin suu tsekattua kohtuullisen tarkasti. Ei mitään löydöksiä. Harjasin suun tallin pihalla kaviokoukun harjalla, kun muutakaan en keksinyt ja vielä huuhtelin vedellä. Vähän hassusti se söi ja väänteli suutaan, mutta koska heiniäkin pystyi syömään normaalisti, en sitten hätyytellyt päivystävää, vaikka mieli teki kyllä.

Tässä Tuulin ottamassa kuvassa näkyy hyvin se suun vääntely.

Tänään herra vaikutti lähes normaalilta. Vähän se pureskeli ilman, että suussa oli mitään, mutta muuten oli ihan ok. Annoin sen lenkillä syödä kaikkea, mitä se halusi, muttei se ihan normaalisti kyllä halunnut evästä hampsia. Täytynee vaan tarkkailla, alkaako suu haisemaan tai muuta, niin sitten täytyy pyytää eläinlääkäri katsomaan.

Eilen käväisin myös Kamburin selässä vaihteeksi. Sen satula vähän kippaa takaa ja edestä kohottava geeli onkin ostoslistalla. Vaan koska en ihan voinut olla varma, auttaako se, piti kokeilla. Laitoin eteen palan solumuovia ja satula tuntuikin heti asettuvan paremmin. Ja pitihän se selästäkin kokeilla sen verran mitä jäisellä pihalla pystyi eli istumalla paikallaan seisovan hevosen selässä. Vaikuttaa lupaavalta eli mennään tällä DIY-edestä kohottavalla varmaan ainakin sen aikaa, kun saadaan kunnollinen ostettua.

Myös Peikko pääsi eilen hengailemaan vähän tallilla. Kuvan on ottanut Tuuli, jonka jalkaa vasten Peikko kiipeili. Peikko leikki myös pienen Hertta-cockeritytön kanssa siinä samalla ja seurusteli muutenkin, kunnes kaksijalkaisille tuli turhan kylmä ja piti siirtyä kotia kohti. Ihan kiva pääsiäisloman aloitus ilta kyllä. Pääsiäisestä lisää myöhemmin, kunhan pääsiäinen on ensin eletty.

Kevät on peruttu tai ainakin sitä on siirretty

Kivat kelit on olleet. Lunta on tullut vaakatasossa ja öisin on ollut hiton kylmä. Keväästä ei oikein ole tietoakaan kuin satunnaisesti ja hetkittäin. Kunnes taas tulee takapakkia ja lumipeite kasvaa. Se hyvä puoli tästä on kyllä ollut, että jäiset kohdat teillä ovat peittyneet lumeen, eikä ole tarvinut enää pellon poikki kahlailla päästäkseen ponien kanssa lenkille.

Maanantaina piti säätiedoituksen mukaan olla tosi huono keli ja koska oma olokin enteili flunssan tuloa, jätin tallikäynnin väliin. Lunta kyllä satoi, muttei mitenkään pahasti ja illalla se jo loppuikin. Koirien kanssa käytiin kyllä lenkillä, mutta muuten keskityin lepäämiseen ja oman olon paranteluun.

Tiistaina sitten olikin oikein myrskyjen myrsky. Lunta tuli sakeasti ja tuuli vain yltyi illan mittaan. Kylmä oli kuin hitto, vaikka pakkasta ei juuri ollutkaan. Tallille kuitenkin menin, vaikka harkitsinkin sohvan nurkkaan jäämistä. Ponit heitin peltoon juoksemaan hetkeksi, koska niillä tuntui olevan virtaa ja koska omat sormet oli jo niin jäässä, että narujen pitely tuotti tuskaa. Muutaman spurtin jälkeen lähdettiin kuitenkin lenkille. Ja ihan hyvän mittainen lenkki siitä kaikesta huolimatta tulikin. Tuulen suunta oli sellainen, ettei oikeastaan missään matkan varrella puhaltanut ihan suoraan, vaan metsä suojasi juuri sopivasti.

Keskiviikkona tehtiin Kamburin ja koirien kanssa ihan hyvän mittainen lenkki. Lunta ja vesitihkua satoi silloinkin, mutta aika maltillisesti. Lämminkin oli, eikä tuullut juuri lainkaan. Tietkin olivat varsin hyvässä kunnossa. Hyvä talvi on kyllä ollut, vaikka tämä kevään tulo nyt tökkiikin. Mutta ainakin päästään hyvin liikkumaan, jos jotain positiivista siitä haluaa etsiä.

Torstaina jätin taas talleilun väliin, koska oma olo oli yhä varsin väsynyt. Koirien kanssa käytiin pieni lenkki, mutta aika lailla lepäämiseen meni tämäkin ilta. Nappasin allergialääkkeen, kun alkoi epäilyttää, onko tämä nyt sittenkään flunssaa. Eikä se sitten ollut. Allergialääke auttoi ja olo parani. Ihan nyt ei ole tullut mieleen epäillä mitään siitepölyä, koska talvi kuitenkin jatkuu.

Torstaina (22.3.) tuli täyteen myös kaksi vuotta Kamburin saapumisesta. Paljon on tapahtunut siinä ajassa, eikä ole tarvinut katua kakaran hankintaa hetkeäkään. On se niin simppeli kaveri. Kaikki käy ja yleensä on kivaakin. Helposti oppii ja on kaikkien kaveri. Parempaa en olisi voinut saada, vaikka "sian säkissä" ostinkin. Intuitioon kannattaa aina luottaa. Koskaan se ei ole vielä pettänyt. Ei minua ainakaan.

Ylhäällä 2v (27.3.-16), keskellä 3v (22.3.-17), alhaalla 4v (17.3.-18). Alimman kuvan ottanut Suvi Tirronen, muut kaksi minä ihan itse.

Perjantaina sitten valjastin pitkästä aikaa nuoren herran kärryjen eteen, otin Ljúfurin peräponiksi ja painuin tielle kärryretkelle. Ennen lähtöä kyselin tallikaverilta, joka juuri tuli poninsa kanssa ajosta, vähän teiden kunnosta. Hiukan oli kuulemma lipsunut hokeista huolimatta, mutta päätin kuitenkin yrittää. Ja hyvä, että yritin. Kengätön kavio ja painavammat kaviokkaat, eikä lipsunut yhtään. Tiekin oli jo keskeltä melkein sula. Reilu kolme kilometriä vain käppäiltiin, parilla pienellä hölkkäpätkällä höystettynä, mutta hiki tuli poneille silti. Minua alkoi viime metreillä paleltaa, vaikka keli ihan hyvä olikin. Aurinko kuitenkin viimeisellä pätkällä paistoi jo puiden takaa ja kylmä tuli.

Vähän unohdin ohjata ja meinattiin mennä metsään. Kuvasta tuli kuitenkin kiva.

Lauantaina lenkkeiltiin. Keli ei ollut mitenkään ihmeellinen. Hervoton tuuli (milloinkahan ei olisi) ja taivas paksussa pilvessä, pari astetta lämmintä. Puolilta päivin startattiin tallilta kokoonpanossa koirat ja Kambur. Suunnistettiin suorinta tietä moottoritien ali toiselle puolelle. Siellä kantattiin metsän kautta polkuja pitkin kunnantalolle, mistä kipiteltiin asfalttia pitkin kaupalle, sieltä kohti moottoritietä ja metsän poikki taas alikululle ja pidemmän kaavan kautta takaisin tallille. Aikaa kului liki kolme tuntia, kun välillä seisoskeltiin ja ihmeteltiin. Kilometrejä kertyi noin kymmenen. Kovasti oli ihmeitä matkalla pienellä maalaisponilla, mutta varsin reippaasti ja uteliaasti korvat pystyssä tyyppi suhtautui kaikkeen, kuten yleensäkin. Paitsi sadevesikaivot. Ne oli epäilyttäviä ja niille piti puhista. Kaikki muu oli vaan niin siistiä. On se vaan huippu heppu.

Sunnuntai ja kesäaika. Ja olikin ihan keväinen päivä. Lämmintä ja iltapäivästä aurinkoakin, sekä tuulta kuten aina. Lumet sulaa kohisten. Tunnin lenkin aikana iltapäivästä oli tallin pihaan ilmestynyt tuttuun paikkaan pihatolle mennessä kunnon vesilammikko, josta ei niin vain ohi mennäkään. Kengät siis kastui. Vaan kun taas jo ensi yönä pakastaa, tarkoittaa se myös liukkautta ja kovia teitä. Mutta nyt tuntuu jo lupaavalta. Ehkä se kevät jo on ovella.

Koska keleistä ei voi tietää, niin lähdettiin Kamburin kanssa tänäänkin ajolenkille, kun kerran vielä voitiin. Huomenna voi jo olla toisin. Teitä pitkin kipiteltiin moottoritien laitaan ja sieltä peltoa ja metsäkoneen uria pitkin takaisin päin. Aika haasteellista oli metsässä kärryjen kanssa mennä, mutta poni selvisi super hyvin. Toista kertaa en kyllä silti kokeile. Mukavasti oli lenkin aikana tie sulanut ja kotiin päin pystyi jo kengättömänkin kanssa hölkkäillä ihan pidemmänkin pätkän. Reilu tunti meni ja ensimmäisen kerran sitten syksyn, ei minulle tullut missään vaiheessa kylmä.

Tallilla ponin vaihto, koirat autosta ja taas lenkille. Aika hyvin oli tallinkin tie pehmennyt. Se kun kulkee metsän siimeksessä, niin on aina viimeiseen asti yleensä jäässä. Nyt oli jo sohjoa sekin. Ljúfurin ja koirien kanssa oltiin myös reilu tunti liikenteessä. Lyhyempi matka toki kuljettiin kuin mitä Kamburin kanssa, kun rauhallisesti edettiin.

Hyvin on sulanut

Seuraavat kaksi työviikkoa onkin lyhyitä, koska pääsiäinen. Huippua. Neljä päivää aikaa tehdä mitä huvittaa. Toivottavasti kelit on edes kohtuulliset. Ennusteiden mukaan pitäisi olla, muttei sitä koskaan tiedä.

Liukastelua

Niinhän tässä taas kävi, että viime viikonlopun vesisateet ja niitä seuranneet pakkaset muuttivat tiet luistinradoiksi. Kengättömien ponien kanssa toiminta on siis lähes mahdotonta taas. Vaan hyvä on tämä talvi tähän asti ollut, joten yritän olla ärsyyntymättä ja odottelen vain kevättä, jonka tulo kylläkin näyttää viivästyvän huolella. Seuraavan kymmenen päivän ennuste ainakin näyttää yhä aika huimiakin pakkaslukemia, poisluettuna huominen, jolloin saattaa etelässä olla päiväsaikaan plussa-asteita.

Auringonlaskun aikaan perjantaina

Suurin murhe nyt ei muutenkaan ole liukkaat kelit taikka kevään tulo, vaan Ljúfurin kunto. Heti kun keli oli kostea ja vettä satoi, Ljúfur alkoi pumppaamaan ja hengitys korisi. Nyt vaikuttaa taas ihan kohtuulliselta, koska pakkanen, mutta siellä rajoilla mennään nytkin. Ja kun täällä etelässä nyt kuitenkin suurimmaksi osaksi on enemmän tai vähemmän kosteaa. Jatkuva kortisonin syöttökään ei tunnu järkevältä. Vaikuttaa siltä, että vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Varsinkin kun taustalla on myös kesäihottuma ja se tosiasia, ettei rakas herkkä villiponini ole koskaan ollut täydellisen onnellinen ihmisten maailmassa. Itku tulee kun edes ajattelee ja kun asia kuitenkin pyörii kokoajan mielessä, niin aika sekava on olo juuri nyt. Toivon todella, että osaan tehdä oikean ratkaisun oikeaan aikaan. Toistaiseksi vielä seuraillaan tilannetta.

Viikko sitten ei ollut vielä liukasta

Tämä viikko on mennyt aika tasaisen tappavaa tahtia tylsistellen. Maanantaina en käynyt tallilla ollenkaan ja koiratkin pääsivät vain pienelle lenkille. Oli niin tylsää, että kävin jo yhdeksän jälkeen nukkumaan. Tiistaina puuhastelin molempien ponien kanssa sen minkä pystyin. Jos ihan oikein muistan, niin Kamburin juoksuttelin kevyesti kentällä ja taisin käydä pienen lenkinkin heittämässä. Ljúfurin tilanne on vienyt niin kaiken energian, etten ole jaksanut päiväkirjaakaan täytellä, joten (huonon) muistin varassa mennään. Ljúfuria pyörittelin ainakin pellolla hangessa ja käytiin vielä pienesti koirien kanssa lenkilläkin. Kambur jäi ihan hyvin nyt yksin pihatolle, kuten ennenkin. Mikä olikaan ongelmana viime viikolla, se tuntuisi olevan nyt poissa. Maha nyt on ainakin hetkellisesti kunnossa, joten olisiko sillä ollut niin suuri vaikutus. Mene ja tiedä.

Keskiviikkona laitoin Skorpanin yksin laitumelle juoksemaan. Paitsi ettei se juossut. Nuuskutti vaan kaikki kakat kuin koirat konsanaan. Käytiin sitten vielä Pokun ja vuokraajansa seurana yksi kierros radalla kävelemässä ja saatettiin tallikaveri naapuriin kotiinsa ja käytiin samalla tarkistamassa teiden tilanne ja toteamassa ne liian liukkaikisi mihinkään järjelliseen toimintaan. Liukasta oli ja on tallin pihassakin ja Kambur menikin komeasti nurin ulkotallin edessä ruokiaan odotellessa. Jalat vaan lähtivät alta, eikä pystyyn meinannut päästä, koska liukasta ja päästään vielä kiinnikin tietty. Mihinkään ei kuitenkaan näyttäisi sattuneen, vaikka pelästyinkin pahanpäiväisesti. Eikä tunnu henkisiäkään traumoja jääneen suuresti. Vähän oli vaan huolissaan tallin edessä seuraavan kerran kiinni ollessaan.

Komeat jäljet jäi Kamburin "jäätanssista" tallin edustalla

Torstaina juoksutin molemmat ponit laitumella. Ei ne kauaa juosseet, mutta sen verran tuli kuitenkin hiki ja hengästys, että käytiin sitten vielä luistelemassa pieni lenkki. Peltotie on kyllä ihan hyvässä kunnossa, hiukan vaan tarvitsee luistella sinne päästäkseen.

Koirien kanssa käytiin kotimatkalla taas tuolla kylillä lenkillä. Alkoi jo olla hämärää kun tallilta lähdettiin, eikä pimeän lenkkeily kiinnostanut, joten mentiin sinne missä katuvalotkin on. Ei me pitkällä käyty, mutta aikaa taas saatiin kyllä kulumaan ihan hyvin silti.

Perjantaina ajattelin yrittää ajaa Kamburin peltoradalla, kun se vielä oli kohtuullisessa kunnossa. Siis se rata. Haaveeksi jäi, kun siellä oli irtojuoksijoita ja lisää lappasi. Heitin sitten Skorpanin kavereiden kanssa juoksentelemaan. Varmaan oli mukavampaa ja liikuntaakin tuli ihan kunnolla. Toisin kuin kärryjen kanssa käyntiä muutaman kierroksen menemällä. Että ihan hyvä suunnitelman muutos. Hiki sille ainakin tuli ja hengästys. Käytiinkin sitten vielä koirien kanssa kiertämässä peltotiellä pieni lenkki.

Videosta on äänet poistettu, koska tuuli aiheutti hervotonta kohinaa. Sitä kukaan jaksa kuunnella.

Eilen, lauantaina, ei peltoradalle ollut enää asiaa. Aurinko oli sulattanut viimeisetkin lumet jään päältä, joten aikalailla jäärata oli baana nyt. Lähdettiin siis lenkille. Onneksemme viime syksynä ei oikein päässyt peltoja kyntämään, joten kulku pitävämmille pohjille tuonne kylän puolelle on mahdollista erään pellon poikki. Siitä on siis lupa mennä jos se on sängellä ja nyt se on. Muutenhan lenkkimahdollisuudet olisivat aika vähissä. Koirat napattiin Kamburin kanssa mukaan ja suunnattiin pellon poikki metsäkoneen jälkiä tutkailemaan. Hyvin saatiin puolitoista tuntia kulumaan ja hikikin tuli ainakin minulle ja Korpulle. Ihana auringonpaiste lämmitti mukavasti. Tallille palattuamme meni aurinko jo pilveen, joten ajoitus oli aika täydellinen.

Ljúfurkin pääsi/joutui vielä pienelle lenkille, vaikkei sitä olisikaan huvittanut. Irtokarvat piti kuitenkin saada raapattua irti, joten samalla lenkkeiltiin hiukan. Koirat pääsi senkin kanssa lenkille, joten niille ei enää tarvinut muuta puuhaa kehitellä.

Karvaa lähtee molemmista poneista tällä hetkellä ihan hervottomasti. Parisen viikkoa on lähtenyt hiukan, nyt vasta alkanut kunnolla irtoamaan. Eikä sitä saa ihan yhdellä harjauksella kaikkea irtoavaa harjattua. Urakkaa siis riittää ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tämä jatkunee pitkälle alku kesään asti.

Kevät tulee kohisten 😊 Olisipa kaikki tiet jo tässä kunnossa.

Sunnuntaina eli siis tänään on ollut lämmin keväinen päivä, joskin hurjan tuulen kera, kuinkas muutenkaan. Lähdettiin taas koirien ja Kamburin kanssa peltojen poikki lenkkeilemään. Tällä kertaa seurattiin metsäkoneiden jättämiä jälkiä peltoa pitkin moottoritien varteen saakka ja tultiin sieltä metsän kautta takaisin lähipelloille ja niiden poikki takaisin tallille. Pari tuntia taas vierähti hujauksessa ja nyt kiristää naamaa. Lähtiessämme ei vielä aurinko paistanut, mutta alkoi paistaa aika pian. Takaisin tullessa oli jo tallin pihakin alkanut sulaa ja räystäät eivät vain tippuneet vaan suorastaan valuivat. Kevät.

Täältä se tulee..

...ja tänne se menee, oikopolku peltojen poikki.

Ljúfuria ei kiinnostanut tänään lenkkeillä lainkaan. Se ei tullut edes moikkaamaan, joten viesti oli aika selkeä. Se tulee kyllä aina luokse, jos haluaa mukaan tai ei pelkää joutuvansa johonkin mistä ei tykkää. Näin on ollut jo tosi kauan, varmaan syksystä asti. Se on tullut sitten vasta, kun vien Korppua takaisin. Nyt ei tullut silloinkaan. Siinä järjestyksessä yleensä ollaan lenkkeiltykin tai sitten olen vaan hakenut Ljúfurin, tietäen ettei se ole oikein. Vaan kun en ole halunnut sitä päivätolkulla seisottaakaan. No, huomenna pääsevät varmaan kimpassa ja sitten se saa taas olla rauhassa päivän, tai kaksikin jos se niin päättää.

Viikonlopun viihdettä

Viikonloppu oli ja meni, kuten yleensäkin, aivan liian nopeasti. Lauantaina Kamburilla oli vaihteeksi ohjasajopäivä. Sitä pitäisi kyllä harrastaa ehdottomasti enemmän. Se on hyvää treeniä niin ajoa kuin ratsastusta silmällä pitäen ja muutenkin mukavaa. Sitäpaitsi ohjasajaen on huomattavasti helpompi keskustella erimielisyydet selväksi teinihepan kanssa kuin kärryiltä tai selästä. Eikä ohjasajaen, tai muutenkaan maasta työskennellessä, pysty saamaan kauheasti mitään vahinkoa aikaiseksi. Jos kaveri lähtee käsistä niin sitten se lähtee ja juoksee sen minkä juoksee ja siinä se. Ohjat toki voi jäädä kiinni jonnekin tai sotkeutua jalkoihin, mutta nekin kyllä varmaan hajoaa, ennen kuin mihinkään sattuu. Ja kuski säilyy ehjänä. Kärryn kanssa jos lähtee lapasesta, saattaa olla että kärryponin ura on sillä taputeltu, jos huonosti käy. Ja voihan siinä kuskillekin käydä huonosti.

Eipä meillä suuresti ole tarvinut asioista keskustella. Kambur kyllä osaa ja uskaltaa esittää asioista oman mielipiteensä. Yleensä kyse on kulkusuunnasta. Välillä menee hyvin ja vaikka se kyllä aina ehdottaa risteyksissä jotain itseään miellyttävää suuntaa, niin alistuu minun päätökseeni pienellä vihjeellä. Sen kanssa täytyykin olla aina askeleen edellä, jotta eteneminen jatkuu sujuvasti. Joskus se saa päättää tai ainakin kuvitella niin ja voi kun se onkin tohkeissaan. Jarrut toimii yleensä keskustelematta ja vauhdistakin keskustelut yleensä syntyy siitä, että minä toivon hieman reippaampaa tahtia kuin mikä olisi Skorpanille mieleen. Se kun on yleensä sitä mieltä, että on ihan turhaa juosta jos kerran kävelemälläkin pääsee perille.

Tällä kertaa homma toimi melko hyvin. Suunnasta joutui keskustelemaan vain kerran ja silloinkin oikeastaan siksi, että hetkeksi unohdin ohjata, kun taas oletin että se kyllä kulkee eteenpäin ilmankin, koska suora tie. No, ei kulkenut, kun yritti kantata metsään ja sitä kautta takaisin tallille päin. Pienesti pyörähdettiin vielä kentälläkin muutaman raviympyrän merkeissä. Helpolla pääsi Kambur.

Ja niin pääsi Ljúfurkin. Sen kanssa käytiin vaan lenkittämässä koirat. Reilu kaksi kilometriä suuntaan x ja takaisin. Siinä se. Pohja oli raskas kävellä, koska kokoajan satoi lunta ja jalka lipsui minulla joka askeleella. Hissukseen siis edettiin. Lumisateen takia en viitsinyt kaivella kakkoja hangesta ja kotiin pääsin jo hämmentävän aikaisin. Mitään en kuitenkaan saanut tehdyksi, vaikka aikaa olisi ollutkin. Vaan laiskottelukin tekee hyvää aina välillä.

Sunnuntaina pakkasin koirat autoon jo heti kympin jälkeen ja käytiin tallilla lenkittämässä Kambur. Tai ensin kyllä pyörittelin sitä laitumella paksussa märässä lumessa liinan päässä. Ympyrällä ei olisi oikein kulkenut millään, mutta kun edettiin aidan suuntaisesti, niin johan lakkasi olemasta raskasta ja vauhtia olisi ollut enemmänkin. Siitä sitten lenkille. Muistinpa viimein ottaa kuvankin siitä sen kaviossa olevasta reijästä. Mitenkään se ei oireile, ei vuoda tai valu mitään, eikä myöskään ole suurentunut, joskaan ei toki pienentynytkään. Enää se ei tietenkään ole ihan kruununrajassa, koska onhan siitä jo sen verran aikaa, että kavio on kasvanut jo selvästi.

Kavio näyttää tosi oudolta kuvassa, kun on juuri nostamassa jalkaansa. Tai sitten muuten vaan. Ei se kuitenkaan tuolta oikeasti näytä. Vaan komea reikä siinä on. Säteet sentään alkaa kaiken sen ravassa seisomisen aiheuttamien ongelmien jälkeen uusiutua. Kaikissa kavioissa on säteen pintakerros irtoamassa ja alla on hieno ja ihan ehjä säde. No, äkkiäkös se tilanne taas siitä pahenee, kun kevät tulee ja kura taas palaa. Vaan mikäs teet. Vaikea sitä on kuivaa paikkaa ollut löytää viimeisen vuoden aikana, ennen nyt tätä lumen tuloa ja pakkasia siis.

Tallilla ponin palautus pihattoon, vaatteiden vaihto ja auton nokka kohti Kouvolaa ja "sennentreenejä". Alaosasto oli taas järjestänyt mahdollisuuden tutustua uuteen lajiin. Tällä kertaa vuorossa oli pallopaimennus. Vitsit kuinka kivaa. Noahinkin mielestä oli kivaa niin kauan kunnes väsähti ihan totaalisesti. Onhan se nyt ihan kamalan rankkaa kun joutuu olemaan rauhallinen ja ajattelemaan. Tosi hyvin se kyllä jaksoi keskittyä, eikä yhtään edes stressannut paikkaa tai tilannetta, kuten sille usein käy, kun käy niin kierroksilla. Nyt tietysti oli tehnyt kunnon lenkin ennen treenejä ja vielä heiteltiin palloa hallin pihassa. Sitäpaitsi kaikki koirat treenasivat samaan aikaan ja aika lähekkäinkin vielä, eikä sekään aiheuttanut mitään ongelmia. Hieno Nox.

Homma aloitettiin piilottamalla kosketusalusta nameineen pallon alle ja sitä kautta koira tönäisemään palloa. Aika nopeasti kaikki älysivät. Paitsi Peikko, jonka otin myös kokeilemaan, Noahin väsähdettyä. Peikko kun on opetettu alustaan jo pentuna, niin sen mielestä pallo oli vaan jotain joka oli kokoajan tiellä, kun hän yritti päästä käsiksi siihen alustaan. Noah teki jo ilman alustaakin, mutta väsähdettyään, ei enää pystynyt keskittymään, vaan homma meni vaan maan haisteluksi.

Kiva reissu kyllä ja pallo menee varmaan ostoslistalle. Oli kiva treenata ja oli kiva tavata tuttuja. Käytiin vielä hetki kävelemässä Kouvolan kirkon ympäristössä tai jeesusmarketiksi me sitä sanottiin aikanaan. Se kun ei näytä yhtään miltään kirkolta, vaan lähinnä varastorakennukselta. Kotona puoli kuuden maissa. Noah oli ihan poikki ja nukkui koko loppuillan. Peikko ei ollut moksiskaan, mutta ei se treenannutkaan kuin ihan vähän vaan, ettei ehdi kyllästyä. Näitä pitäisi ehdottomasti olla useammin, kun viikkotreeneistäkin olen joutunut luopumaan. Kerran kuussa tai kahdessa olisi jopa minulle mahdollista. Seuraavaa kertaa odotellessa.

Talutuslenkkeilyä ja teiniangstia

Viikon liikkumiset on menneet aika lailla yhdistellen. Pakkanen on lauhtunut ja koiria on voinut taas pitää autossa mukana ilman pelkoa niiden paleltumisesta, joten ponit ja koirat ovat liikkuneet yhdessä monena päivänä.

Maanantaina käytiin ihmettelemässä Ljúfurin ja koirien kanssa tutun lenkkireitin varrelle ilmestynyttä hakkuualuetta. Ihan kiva kyllä, että kyseessä on lähinnä vain harvennushakkuut, muttei niin kiva että kaikki kivat polut on nyt pilalla. Harmi, koska toinen metsä jossa kivoja polkuja, oli jo pilattu aiemmin. Nyt ei siis pääse polkumaastoilemaan enää ollenkaan. Ja kun minä niin odotin, että Kamburin kanssa jo ensi kesänä päästään parantamaan tasapainoa poluille, kun Ljúfurin mielestä moinen on liian jännittävää. Moottoritien toisella puolella taitaa olla vielä kulkukelpoisia polkuja, mutta jo matka sinne on niin pitkä, ettei me vielä ensi kesänä sinne ratsain mennä. 

Lenkki meni hienosti, vaikka ennen lenkkiä olikin hiukan ongelmia. Kambur nimittäin on jostain syystä päättänyt, ettei halua jäädä yksin, vaan tulee mukaan vaikka väkisin. Se siis yritti röyhkeästi läpi aidasta, jossa ei ole kulkenut minkäänlaista sähköä koko talvessa, koska akku ei ole oikein latautunut (toimii aurinkokennolla). Nyt on kuitenkin uusi akku ja nappasinkin sähkön päälle aika pikaisesti. Ei vaikutusta. Paksu karva kun estää sähkön vaikutuksen oikein oivasti. Onneksi tyyppi oli sen verran hölmö, että otti suullaan kiinni aidasta ja sai tällin, joka piti sen sillä kertaa aidasta kauempana ja me päästiin Luippiksen kanssa lenkille.

Tiistaina oli Kamburin vuoro lenkkeillä koirien kanssa. Ensin kyllä käytiin vähän kentällä puuhaamassa. Ympyräjuttuja ihan pikkuisen ja sitten tutustumista kaulanaruun selästä käsin. Ihan siis vain hengailin selässä ja liikuttiin sinne minne Kambur halusi. Pysäytystä kaulanarulla harjoittelimme samalla ja hyvin kyllä pysähtyikin. Tiedä sitten tajusiko jutun juonta, kun pysähtyyhän se muutenkin hyvin pelkällä äänellä, joka siis nytkin käytössä vihjeenä oikeasta toiminnasta. Mitään muuta ei tehty, kun eihän se muutenkaan vielä ratsujuttuja osaa.

Keskiviikko oli aikalailla maanantain toisinto. Kambur yritti nytkin mukaan pihatolta Ljúfuria hakiessani. Huidoin riimunnarulla sitä kauemmaksi, kun nojaili sen verran voimalla lankoja vasten. Oppi siis maanantaina, ettei kannata maistaa lankoja, mutta nojailla kyllä voi. Loppujen lopuksi heitti herneet nenään ja veti sellaista rumbaa pitkin tarhaa, että hirvitti. Jonkin aikaa odottelin pihalla, jos vaikka tulee perässä, muttei näkynyt. Kantattiin sitten Ljúfurin ja koirien kanssa pellon poikki kylille, jotta näen samalla pihatolle. Siellä se hyväkäs söi ihan tyynen rauhallisesti ilman huolen häivää, joten ainakaan mistään pelosta tai muusta sellaisesta ei ole kyse.

Torstaina ajoin Skorpanin peltoradalla. Ravia noin kolme kierrosta seitsemästä, pätkä laukkaa, loput käveltiin. Matkaa kertyi yhteensä viitisen kilometriä. Hienosti käyttäytyi teiniheppa, ei ongelmia suunnissa tai missään. Maha sillä oli taas tosi huonona. Se on ollut vähän jo välillä parempikin, joskaan ei hyvä, mutta nyt siis taas tavaraa tuli aikalailla kaaressa ja monta kertaa siinä vajaassa tunnissa mikä pellolla oltiin. 

Perjantaina satoi räntää ja ihan jo silkkaa vettäkin välillä. Ensin ajattelin olla menemättä tallille ollenkaan, mutta päätin mennä kuitenkin. Vein ponipojat laitumelle juoksemaan taas vaihteeksi. Aika kovaa menivätkin. Käytiin vielä vähän lenkillä rallituksen päätteeksi. Molemmat on selkeästi nyt kasvattaneet mahaansa, kun heinä vaihtui esikuivattuun. Se, johtuuko se mahan turvotuksesta vai oikeasta lihomisesta, on vielä epäselvää. Totuus on kuitenkin se, että varsinkin Kambur tarvii saada kapenemaan. Sillä nimittäin on kylkiluut kadonneet. Ljúfurilla ne vielä tuntuu.

Surkeita kännykkäräpsyjä, mutta näkeepä ainakin, että kovaa menivät. Eikä Kamburilla muuten ole mitään jakoa, kun Ljúfur oikein lähtee. 

Kotimatkalla käytiin vielä kaupan kautta ja samalla heitettiin koirien kanssa pieni lenkki kylillä. Hyvin väsähtivät taas, vaikka matkaa ei paljoa kertynytkään, eikä aikaakaan mennyt kuin puolisen tuntia. Mutta ne hajut, niitähän poikakoirien mielestä on aina niin ruhtinaalisesti, että kyllähän siinä pienen koiraskoiran pää jo väsähtää. Loppuilta olikin oikein mukavan rauhallinen.

Pakkasen pauketta ja palelua

Niin. Lupasivat pakkasten lauhtuvan. Tämän viikon pohjat on kuitenkin -26. Ei tunnu lauhtuneelta. Päivälläkin on pahimmillaan ollut liki -20. Viime yönä ei ihan ollut enää ihan niin kylmää ja päivälläkin auringon paisteessa parhaimmillaan jo -4. Että ehkä tämä tästä jo kohta iloksi muuttuu.

Maanantaina juoksutin ponipojat kevyesti kentällä, koska kylmä kuin hitto ja hikoavat aika huolella kun rämpättävät keskenään. Ajattelin siis pyöräyttää muutaman kierroksen vaan, jotta eivät niin hikoaisi. Hikosivat silti, muttei ehkä ihan niin reippasti kuin viimeksi. Käytiin vielä pienesti kävelyllä kuivattelemassa hikeä.

Tiistaina lenkkeiltiin vain koirien kanssa, kuten keskiviikkonakin. Ihan tarkoituksella passasin, koska nämä päivät oli ennustettu olevan talven kylmimpiä ja taisivat ne ollakin. Tallilla kuitenkin menee aina useampi tunti, eikä ihan kauheasti jaksanut kiinnostaa palelu siellä. Tuskin ponitkaan pistivät pahakseen. Koirien kanssa vaikka tehtiin molempina päivinä ihan kunnon lenkki, niin enimmillään aikaa kului kuitenkin vain 1,5 tuntia ja sen kestää kyllä, kun kokoajan vielä liikkuu.

Torstaina ajelin taas tallille, vaikka aika kylmä oli kyllä vieläkin. Ponit taas pihatolta molemmat narun perään ja laitumelle juoksemaan. Laitoin ne tarkoituksella siihen laitumeen, minne on baana aurattu, jotta pääsisivät vähän helpommalla, eikä tulisi niin hiki. Väärin arvattu. Hiki tuli. Tehtiin vielä tunnin lenkki ja aika jäässä oli molempien turkit pinnaltaan sen jälkeen. Iholta kuitenkin kuivia ja lämpimiä ja kun pihatolle palattuaan heittivät vielä heti katolleen, niin johan jäät jäivät hankeen ja olivat ihan kuivia.

Perjantaina kärryteltiin arinkoisella pellolla Kamburin kanssa. Saatiin kirittäjäksi vanha mutta viriili ravuriori ratsain ja johan kulki Kamburkin, kun Ramiinin peesissä sai juosta. Vielä kun peltoon ilmestyi juoksutettavaksi nuori 2-vuotias, niin innostui meidänkin rauhallinen kaveri niin, ettei yhtä kovaa olla koskaan varmaan mentykään. Ei me montaa kierrosta menty, mutta vauhtia oli sen verran, että taisi riittää vähempikin.

Katolleen heitti taas heti hän

Lauantai olikin heppamessupäivä. Aamulla klo 8.20 starttasi bussi ja illalla noin klo 19.30 oltiin takaisin Pyhtäällä. Päivä kului lähinnä näytösten ja luentojen välillä juostessa. Olin suunnitellut aikataulun jo kotona, niin oli helppo käydä kaikki kiinnostavat jutut katsomassa/kuuntelemassa ja ehti vielä shoppaillakin. Aamu alkoi rotukavalkadilla. Hurja määrä hevosrotuja oli esiteltävänä isolla areenalla. Itseäni tietysti kiinnostivat issikat, mutta oli siellä paljon muitakin kiinnostavia rotuja.

Heti rotuesittelyjen jälkeen oli vuorossa karjanajonäytös. Sen verran on tullut perehdyttyä paimennukseen koirilla kuin myös hevosen käytökseen, että olihan varsin mielenkiintoista. Olisin voinut katsoa vaikka kuinka kauan. Pienen pieniä eleitä ja ilmeitä ja hiehot liikkuivat juuri sinne minne piti. Ei se toiminta oikeastaan näyttänyt miltään, kun mitään ei oikeastaan tapahtunut, mutta olihan vaan minusta super siistiä.

Siitä sitten hetkeksi myyntikojuja ym. kiertelemään, kunnes infolavalla alkoi luento eettisestä hevosmiestaidosta by Kati Riesen Appletree Ranch. Tykkäsin, vaikka noin pienessä ajassa ei paljoa pintaraapaisua enempään pystykään paneutumaan. Kävin vielä myöhemmin juttelemassa ständillään. Olipa kiva kun kerrankin asia oli sellaista, ettei tuntenut itseään ihan erilaiseksi, kuten aika usein. Siitä kun tulee kovin ulkopuolinen olo, mikä taas on varsin epämiellyttävää.

Vähän messutunelmia

Seuraavana vuorossa hevosen kipukäyttäytyminen, joka myös oli varsin mielenkiintoista asiaa. Viimeisenä Playsson netin parhaiden bloggaajien palkitseminen. Täytyihän sitä tietty käydä katsomassa tallikaverin blogin palkitseminen kategoriassa positiivinen erottuja. Onnea Pieniä Kavioita-blogille, joka oli muuten myös tuomareiden suosikki. Joka välissä kiertelin kojuja, kävin myös keskustelemassa rotuesittelyssä olleiden issikoiden omistajien kanssa ja seuraamassa työvaljastusta. Kovin vähän oli mitään messutarjouksia tai muuta, joten ei tullut tehtyä mitään heräteostoksiakaan. Mukaan tarttui kuitenkin issikkayhdistykseltä tuubihuivi, Hevarilta heppanameja ja Appletree ranchilta kaulanaru. Ja pitihän sitä tietysti ostaa markkinalakujakin.

Sunnuntaina sitten nautittiin ulkoilusta, kun lauantai meni kokonaan sisätiloissa. Ilma oli onneksi yhtä hieno kuin edellisenäkin päivänä. Tallille aamupäivästä. Pihatolla ensin siivousta parin kottikärryllisen verran. Sitten ponit mukaan ja matkaan. Kamburille siis kärryt perään taas, Ljúfur käsihevoseksi. Aurinko lämmitti niin mukavasti, että päästiin tekemäänkin ihan hyvän mittainen lenkki ilman että kuski jäätyi. Molemmat olivat ihan reippaita ja matka eteni mukavasti, kunnes takaisin tullessa tuli tilanne. Saadaan kulkea yhden talon pihan pokki, mutta kakat pitää siivota aina heti, jos niitä tulee. Yli kolme vuotta ollaan selvitty ilman, mutta nyt se sitten tapahtui. No, ei hätää, minulla on nimittäin lasten lumilapio kärryssä vakiovarusteena ja siivoaminen helppoa. Molemmat ponitkin seisoivat nätisti paikallaan koko homman ajan. Matka jatkui, kunnes Ljúfur päätti pysähtyä kesken kaiken ja naru lipesi käsistä. Eikun Kambur taas parkkiin, kärrystä alas ja Ljúfuria hakemaan. Loppumatka meni ilman pysähdyksiä ja perille tuli kaksi hikistä ja yksi viluinen.

Ponien hoidon jälkeen palautus pihattoon ja samalla vielä yksi kottari lantaa pisteestä A pisteeseen B. Kotiin, koirat mukaan ja lenkille, kun aurinkokin vielä paistoi. Jossain vaiheessa alkoi kyllä ilmaantua kevyttä pilviharsoa, mutta vielä oli keli ihan hieno kyllä.

Puolentoista tunnin lenkki tuli vielä koirienkin kanssa kierrettyä eli ulkoiltua tuli yhtäsoittoa kuusi ja puoli tuntia noin suurinpiirtein reikä reikä. Kotona ruokaa nenän eteen ja niin olikin ilta jo pitkällä. Ja nyt on viikkokin pitkällä, kun puolen viikon aaton iltaa jo tässä vietellään. Vaan siitä sitten myöhemmin paremmalla ajalla.