sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Reenirapsaa

Vaikka lomailtu onkin, Noahin kanssa ollaan myös treenattu. Tottista lenkkeilyn lomassa, lähinnä sitä virettä ja sitten eteenmenoa. Ja kun nyt tosiaankin ollaan jauhettu sitä eteenmenoa, kun se on oikeasti aika ainoa vielä keskeneräinen liike, niin on sitten muut liikkeet jääneet huoltamatta. Ja sen ikävä kyllä huomaa. Lähinnä luoksetulot eteen, myöskin noudoissa, ja sivulletulo edestä, ovat ihan melkein kadonneet. Jotain hyvääkin. Ollaan tehty eteenmenoa lähinnä niin, että palkka jää luoksetulosta tai jäävien jälkeen kentän laitaan. Takaisin päin ollaan tehty yleensä seisominen, joskus luoksetulolla, joskus ilman. Jäävät siis toimivat hyvin, varsinkin seisomisliike on parantunut huimasti. Pystyn myös palaamaan sivulle, ilman että se kääntyilee, mikä on ollut vaikeaa aiemmin. Ja eteenmenokin alkaa hahmottua. Ei siis olla jauhettu turhaan.


Väsynyt koiraskoira eilen illalla treenin jälkeen ja herran äidiltään perimä kissamainen tapa maata.

Tänään hakuiltiin ja kotimatkalla kurvattiin vielä Heinlahden kentän kautta. Helppo treeni. Vasen etukulma valmis maalimies, oikea etukulma valmis maalimies, vasemmalle tyhjä, oikealle vielä yksi valmis maalimies. Ekalla otin hallintaan ennen palkkausta ja otettiin sieltä yliheitto toiselle. Ilmaisu oli pätkivää liian kovien kierrosten vuoksi, yritti kyllä mutta ääni ei oikein meinannut kulkea. Muuten ok. Toisella ilmaisu jo hyvä, palkattiin vähän ennen kuin olin perillä. Tyhjä vähän taaksepäin, muuten ihan hyvä ja kolmaskin löytyi helposti, eikä edes turhautunut tyhjää juostuaan. Palkkaus aloituksesta eli pari haukkua ja se oli siinä. Pätevä ja nopea koiraskoira, joka joutui vielä harjoittelemaan rauhoittumista porukassa, ennen kuin kävelimme autoille.

Kotimatkalla tosiaan kurvattiin kentän kautta. Kisanomainen istumisliike, maahanmeno-luoksetulo, jonka jälkeen pallo jäi. Seisomisliike toiseen suuntaan. Seuruuta autolle, mistä poimittiin kapula tasamaanoutoa varten. Kaksi noutoa, joista ekasta mähräsin luovutuksen ihan itse. Toinen ihan ok, luovutus hidas ja vähän kaukana. Sen jälkeen eteenmeno. Ensiyritys meni susille, juoksi epävarmasti vain vähän jonnekin. Kutsuin pois toruvalla äänellä, uusi lähetys ja hitaasti lähti Noah oikeaa osoitetta kohti. Vauhti kiihtyi ihan hyvin, kun itsekin muisti homman nimen ja tiesi tekevänsä oikein ja löytävänsä rakkaan pallonsa, kunhan vaan juoksee suoraan. Toinen kierros samoin, mutta eteenmeno maahanmenolla, josta vapautin heti palkalle, kun vaan kyynärpäät kosketti maata. Nyt sujui hyvin ja maahanmenokin oli nopea. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...



lauantai 28. joulukuuta 2013

Väsynyt vuonovalas

Ponipojat lenkillä. Ljúfurissa virtaa ihan sopivasti, Limpussa ei tänään lähellekään riittävästi. Tai olisi kai sitä ollut, jos olisi päässyt metsään rallittamaan, kuten se taisi kuvitella syöksyessään tarhasta. Vaan se into lopahti alkuunsa, kun huomasi meidän suuntaavan tielle eikä metsään. Ollaan me oltu näky, kun toinen menee edellä hirmutonta kyytiä, minulla käsi ojossa. Ja toinen tulee narun mitan (4m) verran perässä, minun oikean käteni venyessä taakse. Hohhoijaa.. No, hyvin me selvittiin ja Limppukin vähän reipastui jossain vaiheessa, kun puoliunessa raahustaessaan meinasi mennä turvalleen oikeinkin komiasti. Hurjalta muuten näyttää, kun 500 kiloa alkaa kallistua eteenpäin vauhdilla, siinä vaiheessa kun jalat stoppaa, mutta ruho vielä jatkaa matkaa. Ei se mitenkään kömpelö ole, ei. 

Kotiin päästessä, kaikilla oli taas hiki pinnassa, mutta se tuskin johtui ruumiillisesta ponnistelusta, vaan lähinnä liian lämpimästä ilmasta. Limppu kellahtikin samoin tein tarhaan päästyään pitkälleen, kun oli raukka joutunut kävelemään ihan jopa neljä kilometriä, Ljúfurin kipittäessä tomerasti korvaamaan juuri kadotetut kalorit.


Hiki tuli ja iski väsy, kun akka pakotti lenkille. Ilkeä ihminen.
Menetkös siitä kuvaamasta, ei nyt kiinnosta kuule paljon poseerata.
Tää tahtois niinku NUKKUU hei. Etkö nää ääliö, silmät ei pysy auki. Ei sitten mitenkään.
Niih! Mää nukun ny.
Omnomnom... Rouskis...



perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulun aikaan



Joulu oli ja Joulu meni. Kelit ei olleet, eivätkä ole vieläkään, perin jouluiset. Vettä sataa ja synkkää on ja lämmintä. Lämpimästä en valita ja pimeyskin menettelee, kun se nyt kuuluu kuvioon tähän aikaan vuodesta, mutta tuo vesisade ei nyt kyllä kauheasti innosta ulkoiluun.. tai mihinkään muuhunkaan. Muuten Joulun aika on mennyt ihan hyvin.

Maru on nukkunut monta päivää. Ensin se nukkui trimmauspäivän väsyjä pois ja siihen perään Jouluaaton väsyjä. Eilen iltapäivällä alkoi vasta olla normaali oma itsensä. Vaan kyllähän se vetää vanhuksen ventiksi, kun pitää tuntitolkulla päivystää.

Aattona oltiin siis äitini luona, niin kuin aina. Aika myöhään illalla oltiin vasta takaisin kotona. Herkkuja tuli syötyä, niin koirien kuin ihmistenkin. Hevosetkin saivat osansa, kun mukaan tuli pussillinen kuivia leipiä ja toinen porkkanoita. Ja olivathan ne saaneet jo aamulla joulupiparinsa, kuten joka Joulu.



Pojat keskustelee.. Vikke 14v ja Noah 4v.. On ne ihan kavereita ;)

Joulupäivänä sitten yritettiin sulatella ylimääräisiä herkkuja lenkkeilemällä. Ensin läksin ponien kanssa liikenteeseen. Ja koska ne on nyt olleet aika vähällä liikunnalla, virtaa oli kertynyt. Vaan ei hätää. Riimut päähän ja suunta metsään, Ljúfur narussa ja Limppu vapaana. Se kun ei aina oikein pysy käsissä. Ja aikamoista rodeota se vetikin pitkin metsää. Pysyi kuitenkin hyvin mukana ja tuli jopa rapsuteltavaksi (luetaan: kaivelemaan taskuja herkkujen toivossa) aika ajoin. Ljúfur esittelikin sitten narun nokassa aikamoisia korkean koulun liikkeitä, sillä seurauksella, että tömäytti minua etusella näpeille ja takasella mahaan. Ihan omaa tyhmyyttä, kun oli liian lyhyt naru, niin ei raukka kauemmaskaan päässyt intoilemaan. Itsekin se pelästyi, kun otti osumaa ja hetken aina pörisi tiukan narun päässä silmät ymmyrkäisinä. Matka jatkui ja kun Limppu oli käynyt kahden naapurin pihalla pyörähtämässä, joutui sekin naruun. Rauhallista tahtia sujui loppumatka, vaan hiki tuli silti kaikille.




Diivan ja Noahin kanssa kävin sitten ihan reippaan metsälenkin vähän normaalista poikkeavassa maastossa. Eli tavoistani poiketen, ajoin autolla tuohon muutaman kilometrin päähän, mistä sitten lähdin lenkille. Ihan kiva oli pyöriä vähän vieraammissa maastoissa vaihteeksi ja koiratkin juoksivat varsin hyvin. Sitten alkoikin jo olla nälkä ja joutui taas ahtamaan itsensä täyteen herkkuja.

Eilen olikin sitten varsin laiska päivä. Päivällä kävin koirien kanssa pienen lenkin metsässä ja Noahin kanssa kaksin illalla. Noksun kanssa myös vähän treenattiin. Pihalla otettiin hyppynoutoa, mikä olikin hyvin päässyt unohtumaan. Kiersi takaisin tullessa esteen. Muutaman yrityksen jälkeen muistui mieleen kyllä, jotta hypätä täytyy molempiin suuntiin. Ja hypyt oli hyviä ja ilmavia. Illalla käytiin kaksin Hutikalla lenkillä ja treenattiin siinä samalla. Nyt oli taas liikkeestä istuminen kadonnut. Ei onnistunut sitten millään, aina jäi seisomaan. Huoh. Viimein annoin periksi ja kas, koiraskoira juoksi vääntämään kasan. Sen jälkeen onnistui sitten istuminenkin :) Tyhmä ohjaaja ei siis taaskaan osannut kuunnella koiraansa. Noah kyllä tekee, jos vaan osaa, ellei ole jotain vialla.


Vanha kuva hakuporukan tottistreeneistä Rotikossa kesällä 2011

Autolle mennessä kiipeiltiin koulun nurkalla telineillä eli Noah joutui kävelemään lankulla, joka ei ollut ihan suora, korkeutta max 50cm. Ei ollutkaan helppoa, kun joutui oikein keskittymään, jotta pysyi kapealla lankulla. Aika monta toistoa tarvittiin, ennen kuin herra pääsi loppuun asti putoamatta. Hyvää keskittymistreeniä, molemmille. Pisteet koiraskoiralle kun jaksoi loppuun asti yrittää täysillä.



maanantai 23. joulukuuta 2013

23. Joulukuuta

Käytiin aamupäivällä Noahin kanssa pitkä lenkki metsässä ja pelloilla. Vähän treenattiinkin kotimatkalla, lähinnä tottisvirettä, ei pahasti muuta. Kuusen kävyt saivat toimia palkkana. Kivaa oli. Noah kävi uimassakin milloin missäkin ojassa tai lampareessa matkan varrella. Siis Jouluna! Outoa. Mutta koska pidän lämpimästä, minua ei haittaa. Kuivempaa tietty voisi kyllä olla.


Vanha kuva, muttei tilanne miksikään ole muuttunut.

Ponipojat ovat joutuneen oleskelemaan eilisestä saakka loimet niskassa, kun on satanut jo monta päivää ja tuulikin on taas vaihteeksi myrskylukemissa tai ainakin hyvin lähellä sitä. En minä Ljúfurista niin ole huolissani, se kyllä olisi varmaan pärjännyt ilmankin, mutta Limpulle tuo jatkuva kova tuuli ja märkyys ei tee hyvää. Tänään ei ole satanut, mutta tuuli jatkuu. Katsotaan tilannetta vielä myöhemmin uudelleen. Ihan turhaan en viitsisi niitä takit niskassakaan seisottaa.



sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22. Joulukuuta

Jos eilen oli Marun hemmottelupäivä, niin tänään olikin sitten mustien hemmottelupäivä. Noah sekä tällä kertaa myöskin Diiva pitkästä aikaa olivat hakutreeneissä. Vettä satoi ja tuuli tuiversi, mutta kivaa oli.




Noah treenasi ensimmäisenä ja jatkettiin samaa, kuin mitä viimeksikin. Nyt oli avoin maasto ja näki hyvin, mitä siellä tapahtui. Ja hyvin toimi Noah. Tosin joku outo juttu kävi viimeiselle lähettäessäni. Noah oli ihan kuin ei olisi ollenkaan tajunnut, mitä pitää tehdä. Lähti kuitenkin toisella lähetyksellä, vaikkakin hieman hitaasti, löysi hyvin ja ilmaisukin oli ihan hieno. Tyytyväinen saa kuitenkin olla.




Diiva pääsi viimeisenä koirana radalle, eikä vanha rouva meinannut pysyä nahoissaan. Hyvin se muisti jutun juonen, vaikka ei ole varmaan kolmeen vuoteen treenannut. Kaksi haamua vaan otettiin jonnekin pariinkymmeneen metriin. Ja Diivalla oli niin hauskaa, että minulle tuli ihan kyyneleet silmiin sitä katsellessa. Se nautti kyllä täysin rinnoin. Niin hyvä mieli!



lauantai 21. joulukuuta 2013

21. Joulukuuta

Tänään oli Maire Koirasen kampaaja-päivä. Nyt on siisti ja puhdas rouva, Joulu saa tulla. Paikalla oli muutakin sukua kasvattajatädin lisäksi. Kiva oli nähdä pitkästä aikaa, sekä koiria että ihmisiä. Maru päivysti koko pitkän päivän hereillä. Ensin ajelu, pesu ja vielä viimeistely. Sitten joutui vielä seurustelemaankin. Nyt on väsy mummokoira.


Annahan olla kuvailematta

Oikealla Maru 15v, vierellään tytär Helmi 12v, kasvattaja Eija, Helmin tytär Gloria 5v, vierellään tyttärensä Jade 1v ♥♥♥♥

Paikalla oli myös Marun tyttären (Helmin) tyttärentyttärentytär Sera, jonka mahassa kuudes polvi "marulaisia" odottaa maailmaan saapumistaan parin viikon kuluttua.



perjantai 20. joulukuuta 2013

20. Joulukuuta



Että minä sitten rakastan tätä ponia. Se vaan on niin fiksu ja järkevä. Eihän se aina niin hyvinkäyttäytyvä ole, mutta se taas on suurimmalta osalta ihan ihmisten aikaansaannosta. Perusluonne sen kaiken opitun alla on kuitenkin ihan paras ja sydän kultaa.

Maru on vanhuuttaan jo hyvin huonokuuloinen, eikä se kovin hyvin näekään. Se ei aina huomaa edes hevosen tulemista lähelle. Tänään se nuuskutteli paikallaan pimeässä tarhassa, juuri siinä kohtaa mistä Limpun piti päästä kulkemaan heinäverkolle. Kovin varovasti Limppu kosketti Marua turvallaan ja kun Maru ei vieläkään siirtynyt, työnsi varovasti mummokoiran liikkeelle. Odotti hetken kuin varmistaakseen että kaveri varmasti ehtii alta pois ja käveli sitten rouskuttelemaan heiniään.

Jos kyseessä olisi ollut Noah tai Diiva, Limppu olisi joko tyynesti kävellyt päin luottaen siihen, että kyllä ne väistää, tai sitten tönäissyt hyvinkin ronskisti tyypit tieltään. Ljúfurin se olisi väistättänyt tieltään pienellä korvien liikkeellä ja minut todennäköisesti kiertänyt tai sitten se olisi pysähtynyt seurustelemaan. Riippuu ihan millä tuulella herra olisi sattunut olemaan.

Se on vaan niin paras. Raivostuttavan omapäinen ja viisas, mutta myös hyvin herkkä ja miellyttämisenhaluinen. Maailman paras pieni vuonoponi ♥



torstai 19. joulukuuta 2013

19. Joulukuuta















18. Joulukuuta

Keskiviikko ja aksaa, sekä viimeinen sairaslomapäivä. Eli ihan hyvässä vireessä oltiin molemmat, kun hallille ajeltiin. Aamulla koirat oli pari tuntia kotona, kun itse olin liikenteessä. Sitten kotona hengailua, lenkkiä ja menoksi.

Rata oli jo etukäteen tiedossa, joten rakentamisen olisi luullut sujuvan varsin sujuvasti, mutta... Ikävä treenikaveri raahasi uuden ihanaisen pentunsa hallille ja siihen se meidän keskittyminen sitten hajosi. Voiko mikään olla parempaa katseltavaa, kuin itseään täynnä oleva 8-viikkoinen bortsun pentu, joka ei pelkää tai ihmettele sitten niin yhtään mitään. Häntä pystyssä täysillä vaan joka paikkaan. Mahtava kakara.


Ratapiirros siepattu Pason blogista Meillä tosin oli kakkos esteenä rengas.

Vähän minä yritin saada jotain tolkkua radasta etukäteen, muttei se oikein avautunut. Hallilla käytiin yhdessä läpi eri vaihtoehtoja ohjaukseen. Kuivaharjoittelua ja lämmittelyä ja eikun baanalle. Ensimmäinen kämmi tuli jo kakkosen jälkeen ja koira oli putkessa numero neljä. Hups. Toinen yritys tuotti toivotun tuloksen, kunnes koiraskoira oli kutosen jälkeen putkessa numero yhdeksän. Hups taas. Siitäkin selvittiin pienen säädön jälkeen. Loppujen lopuksi vaikeimmiksi paikoiksi meille (eli minulle) osoittautui juuri tämä 6-7-8-9, sekä 16-17-18, eikä suinkaan 11-12-13-14-15 niin kuin olin kuvitellut. Näitä kahta paikkaa sitten jauhettiin enemmän ja eka alkoi jo mennäkin, mutta toinen jotenkin jäi vielä kesken. Vaan koira jo alkoi väsähtää, niin oli paras lopettaa. Ei huono treeni ollenkaan. Niin ja pujottelukin sujui tällä kertaa hyvin.

Nyt onkin siten parin viikon aksatauko edessä. Taas. Meillä ei nyt oikein ole mennyt tämä syksy ihan putkeen. Taukoa tauon perään. Vaan eiköhän tämä taas tästä...



tiistai 17. joulukuuta 2013

17. joulukuuta

Taas on yksi nuori koira joutunut kärsimään ihmisen julmuudesta. Diivan pojanpoika Rufus on menehtynyt syötyään myrkkysyötin. Ei jaksa ymmärtää. Mikä ihme saa ihmiset tekemään moista? Mitä hyötyä siitä on? Miksi koirien pitää kärsiä omistajiensa tähden? Kyllähän ne asiat, mitkä kanssaeläjiä koirissa ärsyttää, on useinmiten vain ja ainoastaan kiinni omistajista. Ei korjata jätöksiä, annetaan koirien häiriköidä tavalla tai toisella, kun ei vaivauduta opettamaan käytöstapoja. Ja tämä koskee myös meitä harrastajia. Ei kaikkien koiraharrastajienkaan koirat ole hallinnassa arkielämässä, vaikka ne kuinka omassa lajissaan olisikin huippuja. Ei ne ole minunkaan ihan sataprosenttisia, vaikka hyvinkäyttäytyviä ovatkin. Tänään viimeksi Diiva sinkosi moikkaamaan vastaantullutta labukkaa, välittämättä pätkääkään minun "reunaan" käskyistäni. Onneksi se on täydellisen sosiaalinen, eikä riitele koskaan, mutta noloa silti. Luojan kiitos täällä maalla ei vielä ole kukaan keksinyt levitellä myrkkysyöttejä, meilläkin kun koirat lenkkeilevät lähes aina vapaana.




Jotta ei ihan synkistelyksi mene, täytynee kertoa, että tänään on rasitettu kipuillutta kättä ihan urakalla ja vaikka se onkin selkeästi kipeytynyt uudestaan, ei kuitenkaan mitenkään mahdottoman paljoa. Huominen olisi vielä sairaslomaa, sitten pariksi päiväksi töihin, ennen kuin alkaa viikon joululoma. Eiköhän se sen kestä.

Käden käyttökestävyyden kokeilusta johtuen, nyt on sitten heinävarasto ääriään myöten täynnä ja liiteriinkin on ilmaantunut pari mottia lisää poltettavaa. Eipä tarvitse pariin kuukauteen miettiä yhtään mitään roudauskeikkaa. Tai no, turvetta täytyy kyllä jossain vaiheessa hakea...



maanantai 16. joulukuuta 2013

16. Joulukuuta

Liukasta on. Lumet on sulaneet nyt ihan kaikki, vaan jäätiköt ovat jäljellä. Hintsusti meinas tulla tiukka tilanne, kun olin heiniä hakemassa. Olin juuri lähtenyt kuorman kanssa kotia kohti, kun vastaan kapealla pihatiellä tuli traktori. Hidastin ja väistin, niin teki myös traktori. Minä vaan en meinannut enää päästä eteen enkä taaksepäin jäisellä tiellä, kun vauhti laski liiaksi. Jotenkin kuitenkin selvisin käyttämällä hyväksi pieniä hiekkapaikkoja, juuttuakseni isomman tien risteykseen, kun jouduin pysähtymään väistääkseni autoa. Onneksi se tie oli hiekoitettu, joten hieman sutien matka kuitenkin jatkui hitaasti mutta varmasti.


Maru jäisellä pihalla lauantaina. Samanlaisia on kaikki pienemmät tiet, isommat on onneksi sulaneet.

Käytiin me lenkilläkin, enkä edes kaatunut kertaakaan. Eteneminen tosin oli hyvinkin hidasta pahimmissa paikoissa ja silti meinasin monta kertaa olla turvallani. Onneksi meinaamisesta ei olla ja juuri ja juuri pääsin ilman suurempia vaurioita suhteellisen sulalle asfalttitielle ja sitä pitkin kotiin asti. Tuntuu kyllä jaloissa, mutta se tekee vaan hyvää.



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15. Joulukuuta

Tänään on tullut lunta. Ei sitä paljoa ole kertynyt, vaikka aamusta saakka on satanut, mutta onpahan taas valkoista ainakin hetken. Johan se taas on luvannut plussakelejä pariksi seuraavaksi viikoksi, joten valkoista joulua taitaa olla turha odotella.

Kohtuullisen kovassakin lumipyryssä ja navakassa tuulessa tuli kuitenkin taas hakuiltua ja voi kuinka koiraskoira olikin taas pätevä. Ensimmäisellä pistolla tosin virtaa oli reippaasti enemmän kuin järkeä, joten eipä se mitään löytänytkään ja jouduttiin ottamaan uusinta yritys. Kisatilanteessa olisi tainnut tämä ukko jäädä, ellei sitten olisi osannut paikata myöhemmin. Kovaa se meni loppuun asti, ei laskenut vire tippaakaan, ja hyvin osasi myös käyttäytyä. Siis varsin pätevä peli.




Tänään keskityttiin niihin pistoihin ja radalla etenemiseen, kuten olin suunnitellutkin. Ei siinä kyllä mitään ongelmaa ollut. En mennyt maalimiehille, kun otettiin vaan lyhyet haukut niin en olisi ehtinytkään, mutta hyvin se kanttasi pallonsa kanssa radan suuntaisesti eteenpäin luokseni. Ihan niin kuin metsässä lenkkeillessäkin, mitä ei ole ennen radalla tehnyt. Nyt siis seuraava keskittymisen paikka olisi "tuomarin" tulo mukaan maalimiehille, sekä palkattomat maalimiehet. Sitten vielä vierailu vieraaseen ryhmään ja homma alkas olemaan maaston puolesta viimein kasassa. Jee, mä pääsen viimein kisaamaan. Johan siitä onkin yli 8 vuotta aikaa...




Nyt ei olisi enää tälle päivälle isompaa ohjelmaa. Kunhan tässä maltan jättää pätkivän live-streamin messarista hetkeksi, niin hepat saa heinä ja vesitäydennyksensä. Muuten en ajatellut kauheasti mitään tehdä. Ehtii sitä huomennakin.



lauantai 14. joulukuuta 2013

14. Joulukuuta

Tänään on ollut hieno keli. Harmi vaan, että lähes kaikki lumet on sulaneet. No, kyllä auringonpaiste silti on aina varsin piristävää. Aamupäivällä harjailin ponit pidemmän kaavan mukaan ja painuin sitten koirien kanssa metsään tutkiskelemaan myrskytuhoja. Olihan siellä muutama puu nurin, mutta vähemmän kuin odotin.




Noksua juoksutin vähän lumikönttejä heittelemällä, jotta saisin edes joskus jotain vauhtikuvia, mutta en minä nytkään kyllä oikein onnistunut. Kiva tuolla metsässä oli silti olla.




Pakolliset posetukset

Noahin kanssa tehtiin myös kaksistaan pitkä lenkki ja sillä reissulla olikin sitten ihan reippaasti isojakin puita nurin. Pururadalla oli sähkölankoja vasten useampikin puu kumollaan ja yksi valotolppa myös. Samoin tuossa kylänraitilla oli kaatunut yksi hieno vanha kuusi sillan kupeesta. Sen verran kävin vilkaisemassa, kun sitä oli jo palasiksi hieman sahailtu, että ikää noin 80 vuotta. Hyväkuntoinen puu, harmi että se on kohta polttopuuta.


Tässä vanhassa kännykkäkuvassa oleva iso kuusi tuossa vasemmalla mutkassa on siis nyt nurin. Koirat jolkottaa juuri puron ylittävällä sillalla.

Vähän lenkin yhteydessä kokeilin myös haukuttaa Noahia ja hyvinhän tuo nyt paukutti. Mikä sillä sitten eilen olikaan, on se nyt poissa. Huomenna siis hakuillaan.



perjantai 13. joulukuuta 2013

13. Joulukuuta

Ja perjantai. Huonosta maineestaan huolimatta ihan hyvä päivä. Mitä nyt aamulla herätessä "hirmu"myrsky uhkasi repiä katon irti tuvasta ja kaataa puut metsästä. Vaan ei se sitä tehnyt. Sähköt se kyllä vei, mutta onneksi vasta sen jälkeen kun olin jo aamukahvit saanut keitettyä ja juotuakin. Ponitkin voivat peloistani huolimatta varsin hyvin, vaikka Limppu olikin illalla aika levoton ja suunnittelin jo kaverusten sulkemista sisätiloihin. En sitä kumminkaan tehnyt ja hyvä niin. Enemmän se myrsky Limppua olisi varmaan sisällä stressannut, varsinkin nyt kun on tottunut olemaan "villi ja vapaa".




Kun sitten ne sähköt meni, eikä ne olleet vielä tunninkaan kuluttua palanneet, lähdin koirien kanssa lenkille. Takaisin päin tallatessa syttyi jo pihojen jouluvalot ja niinhän ne odotti sähköt meilläkin kotona. Kyllähän ne kovasti pätki, muttei se niin haittaa, kun kuitenkin suurimmaksi osaksi pysyivät päällä.

Nyt on tuuli tyyntynyt ja pakkanenkin taas saapunut. Äsken yritettiin vähän tehdä ilmaisutreeniä Noahin kanssa pihalla, mutta jotenkin siltä ei nyt oikein ääni irronnut. Ihan kuin se olisi ollut käheä, sitten kun kovan yrityksen jälkeen sai yleensäkään haukuttua. Voihan se johtua ihan innostakin, mutta jotenkin kyllä epäilen. Täytyy seurata ja lykätä sitten vaikka yskänlääkettä kitusiin jos ei ala tokenemaan ilman. Sunnuntaina olisi kyllä hakutreenit... Saa nähdä onko meistä menijöiksi.



torstai 12. joulukuuta 2013

12. Joulukuuta

Viime viikolla naamakirjan vuonisryhmässä oli eräs ryhmäläinen bongannut heppatarvikkeessa myynnissä olevan joulumukin, minkä kyljessä komeilee reen eteen valjastettu vuonohevonen. Heppatarvike sattuu olemaan ihan tässä kulmilla ja käyn siellä ihan säännöllisesti parin viikon välein hakemassa yrttitäydennystä. Nytkin olin juuri käynyt ja olinkin varsin pettynyt kun en ollut tuollaista aarretta huomannut. Kommentoinkin päivitykseen, että menen heti hakemaan mukin itselleni. No, vähän venähti. Eilen kävin taas hakemassa yrttitäydennyksiä ja samalla sen mukin, viimeinkin. Joululahja minulle.


Siinä se on oikealla ♥

Tänään käytiin lenkillä ihan Kotkan puolella vaihteeksi. Liukasta oli sielläkin, mutta pyörätiet oli sentään hiekoitettu ja onhan siellä ainakin katuvalot. Ne onkin ainoa asia mitä kaupungista kaipaan. Ihan siitä syystä en kuitenkaan aio muuttaa takaisin. Siihen tarvitaan jo huomattavasti vakavammat syyt.



11. Joulukuuta

Aksapäivä ja asioidenhoitopäivä ja älyttömän liukas ja lämmin päivä. No, se on kai aika normaalia, että kun ilma lauhtuu niin liukasta tulee. Kaikki tiet on ihan peilijäässä, eikä täältä ole toivoakaan päästä lenkille muualle kuin metsään. Onneksi pihasta pääsee suoraan metsään, joten lenkkeily on kumminkin mahdollista. Tylsäksi vaan käy jos koko talvi on tällaista. Lämpimästä kyllä pidän, mutta tuosta liukkaasta en. Eilenkin menin jo kerran nurin, vaikka kuinka yritin varoa. Kyynärpäästä kipeä oikea käteni on nyt sitten kipeä myös ranteesta. Hienoa.

Illalla kumminkin aksaan. Ja koska hallin tie on tunnetusti huonosti hoidettu ja aina liukas muutenkin, lenkitin koirani jo kotona valmiiksi, kun kerrankin oli aikaa. Hallilla ei sitten tarvinut liukastella kuin pieni matka, kun lämmittelyt voi tehdä hallissakin.




Helpohko rata tällä kertaa ja aika sopivan mittainenkin. Kuva ei ehkä ole ihan just, mutta melkein. Kuten ennenkin, niin kotona myöhemmin muistin mukaan piirretty rata, ei aina ole ihan yksi yhteen totuuden kanssa. Sen verran kuitenkin, että muistaa mitä on tehty.

Noah oli pätevä ja normaalia rauhallisemmassa mielentilassa. Onhan se tietty eri asia kun en ole töissä, verrattuna siihen että nappaan koiran töistä tultua lähes suoraan treeneihin, kun se on levännyt koko päivän. Itsellä meni tovi, ennen kuin pystyin keskittymään kunnolla. Kepeillemeno oli minulle jotenkin hankala. Koira kyllä onnistui kun vaan osasin ohjata oikein. Tosin se pujotteli jotenkin jäykästi, ei ollenkaan niin sujuvasti kuin yleensä. Täytynee käydä se tänään läpi, ettei ole mistään jumissa. Pituuden jälkeen oli myös vaikeaa saada koira kääntymään ilman pyörähdystä putkelle. Eikä se tainnut onnistuakaan. Muurille meno oli myös hämmästyttävän hankala. Kontaktit oli tällä kertaa hienot. Ihan hyvä mieli jäi.




Marulle käytiin varaamassa kampaaja-aika ja samalla mummo-koira pääsikin jo aivan liian pitkistä ja haisevista partakarvoistaan. Nyt on nätti naama ja reilu viikon päästä nätti mummokoira.



tiistai 10. joulukuuta 2013

10. Joulukuuta

Laatuaikaa Noahin kanssa kaksin pitkän lenkin muodossa. Kohti Limpun vanhaa kotitallia, sieltä peltojen poikki ja metsän kautta takaisin kylälle. Puolitoista tuntia ja lähes koko matkan koiraskoira juoksi täysillä lenkkiä oikealle ja vasemmalle ja pellolla ihan joka suuntaan. Erinomaista liikuntaa, kun normisti tuo ei vapaanakaan juuri juoksentele.




Ihan viimemetreillä metsätiellä oli pakko puhaltaa peli poikki, kun tyyppi tuli taas yhdeltä lenkiltään kaikki neljä tassua veressä. Ja noissa valkoisissahan se vielä korostuu se punainen. No, ei niistä tassuista mitään selkeää vammaa löytynyt ja vuotokin loppui ennen kuin olimme kotona. Varmaan vaan jossain jäisessä ojassa on mennyt jään läpi ja jää nirhaissut vähän pintaa. Hyvä niin.

Äskettäin vielä lykittiin pihalta vähän lunta, kun sitä on jonkin aikaa satanut. Tämän talven ensimmäiset lumityöt ja voi luoja että Noksu kävikin kuumana. Hyvää liikuntaa sekin, korvat vaan kärsii.... ja olihan ainakin kunnon loppupalkka luoksetulotreenin päätteeksi.



maanantai 9. joulukuuta 2013

9. Joulukuuta

Niin hieno keli oli tänään, ettei yhtään harmittanut edes kipeä käsi ja vielä vähemmän sairasloma.

Lähdettiin sitten porukalla kävelylle tankkaamaan auringonvaloa.



Mentiin pellolle revittelemään...

...tai siis lähinnä Noah revitteli ja Diivakin vähän aluksi, Maru tyytyi tällä kertaa vain hengailemaan mukana

Treenattiin sitä ilmasuakin sitten samalla.

Kotimatkalla yllätti lumikuuro...

..vaikka aurinko paistoikin yhä kirkkaalta taivaalta. Mistä se lumi oikein satoi?

Ljúfuria ei paljoa paina pienet lumikuurot. Eikä mikään muukaan. Hän torkkuu nyt.

Limppu sentään toivotti lenkkeilijät tervetulleiksi kotiin.