Hyvä treeni, parempi mieli

Käytiin eilen taas hallilla koirapoikien kanssa. Viimeksi tehtiin niin päin, että ensin treenattiin ja sitten lenkkeiltiin. Nyt lenkkeiltiin taas ennen treenaamista, kuten yleensäkin. Noahillehan ei ole mitään väliä, miten tekee, se treenaa aina yhtä mielellään, mutta Peikko selkeästi tarvitsee sen vapaan nuuskutteluhetken ennen kuin jaksaa edes vähän keskittyä.

Noah teki ensin aksaa. Virtaa oli aikalailla reilusti enemmän kuin järkeä, mutta kivaa oli. Sai taas juosta pallon kanssa omatoimisesti niin kauan kuin huvitti. Aika kauan huvitti. Kun oli hieman saanut itseään purettua, alettiin treenaamaan rallyn mes-luokan putkea, mitä olen pitänyt täysin mahdottomana suorittaa Noahin kanssa, joka kuumenee jo pelkästä ajatuksesta. Muttei se sitten niin mahdottomalta vaikuttanutkaan. Ihan tehtävissä siis, vaikka vaatiikin toki vielä lisää treeniä 👍

Sitten Peikko. Autosta otettaessa se näytti siltä, ettei taas varmaan tule hommasta mitään. Se kuitenkin juoksi vauhdilla avoimesta ovesta halliin ja puomille. Annoin sen alkuun mennä juuri sinne minne se halusi eli kontaktiesteille ja putkiin ja palkkasin sen niistä namilla. Lopuksi onnistuttiin tekemään jopa ihan ohjattua treeniäkin. Vähän se yritti jäätyä välillä, mutta sen sai tällä kertaa melko hyvin revittyä sieltä omasta maailmastaan taas tähän hetkeen. Viimeiseksi leikittiin. Ei meinannut ensin lähteä mukaan, mutta innostui sitten kuitenkin jollakin tapaa. Autoonkaan ei ollut kiire, vaikka olin jättänyt varmuuden vuoksi häkin ovenkin auki. Hyvä mieli. Mentiin sitten vielä lenkille koko porukalla.

Molemmat aurinkoiset kuvat otettu perjantaina, kun oli ihan keväinen keli. Lämpöasteita ja aurinko, linnunlaulua ja kevään tuoksu. Harmi vaan, että on vasta tammikuu.

Korpunkin kanssa saatiin kerran tehtyä satulatreeniä kentällä, kun kenttä oli pari päivää ihan käyttökunnossa. Nyt on taas paikat niin jäässä, ettei ponit ole päässeet kunnolla mihinkään moneen päivään. Liian vaarallista. Harmittaa. Mutta minkäs teet. Satulatreeni sentään meni ihan hienosti ja siitä on hyvä taas jatkaa, kunhan kelit paranee. Satula siis selkään, saipparit päähän ja kentälle. Poni ensin vapaaksi ja kun tuli itse luo, alettiin treeni. Ensin ohjasajoa satulanpäältä eli ohjasote, kuten se olisi selässä ollessa, mutta kuski vaan käveli tietty vieressä. Liikkeellelähdöt ja liikkuminen oli haasteellisinta, kuten Korpulle yleensäkin. Muuten meni ihan hyvin. Tehtiin oransseista tötsistä pujottelu ja hienosti meni sekin. Yrittäähän se välillä omavalintaisia ratkaisuja tehdä, mutta kun olen tarkkana, saan ne korjattua ennen kuin kunnolla ehtii mitään "tapahtuakaan". Hieno poni.

Tehtiin vielä selkäännousutreeniä tutulla kaavalla. Sen se kyllä osaa hienosti ja tykkää puuhasta, kun saa kokoajan namia. Olisin noussut vähän jalustimellekin, mutta vyö oli sen verran löysällä, ettei se ollut mahdollista, enkä viitsinyt turhaan alkaa sen kanssa säätämään. Ehtiihän sitä vielä. Satula ei aiheuttanut mitään erilaisia reaktioita, kuin mitä ilmankaan. Ihan samalla tavalla seisoa tönötti paikallaan.

Meillä kävi eläinlääkäri ottamassa näytteitä ponipojista torstaina. Niillä on ollut iho-oireita ja kun eivät tunnu paranevan, nyt otettiin näytteet. Ensin tuli Korpulle jo marraskuussa karvattomat hilseilevät läikät, jotka tuntuivat kutiavan. Hoidolla paranevat, mutta tulevat aina uudestaan. Ja koska niitä hankaillaan ja pureskellaan, paraneminen hidastuu entisestään.

Tässä jo taas parantumassa oleva purtu muutos.

Ljúfurille ilmestyi joulun aikoihin kaulalle karvaton läikkä ja kun niitä alkoi tulla lisää, päätin tilata eläinlääkärin katsomaan. Muillakin lauman ponskeilla on havaittavissa muutoksia, vaikkakin meidän pojilla ne on selvimpinä. Torstaina koko porukka siis tsekattiin läpi ja suurimmista muutoksista otettiin näytteet. Tulokset tulevat 1-3 viikon kuluttua. Toivo elää, että huolehdimme turhasta, eikä niistä löytyisi mitään tarttuvaa.

Ljúfurin kaulalla oleva muutos, noin peukaloni kokoinen.

Käytiin pellolla kävelemässä näytteiden oton jälkeen. Korpulla oli joku ihme teiniangsti-päivä jo pihatolle mennessäni ja sehän sitten otti pellolla pitkät. Tyynen rauhallisesti kiihdytti ohitseni, eikä pysähtynyt narun loputtua, kuten aina, vaan jatkoi matkaa. Ei se kauas mennyt, muttei antanut kiinnikään. Hetki meni, kunnes antoi periksi ja se oli taas narun päässä. Ihan olin pikkuisen tarkempi sen jälkeen, eikä enää päässyt yrittämäänkään moista toistamiseen. Olen niin tottunut siihen, että se pysyy aina käsissä, etten ollut tarpeeksi tarkkana. Täytynee taas ryhdistäytyä. Varsahan se vielä kumminkin on, vaikka onkin fiksu kaveri.

Pientä puuhastelua

Liukkauden takia ei mitään ihmeitä pysty tekemään, vaan jotain kuitenkin on pakko kehitellä, että porukan päät pysyy kasassa, kun ei kuitenkaan kunnolla liikkeelle pääse. No, koirat pääsee liikkumaan, muttei nekään mitenkään revittelemään pysty, joten virtaa on niissäkin, varsinkin Peikossa.

Tänään lenkkeiltiin kohti auringonlaskua 🌞

Torstaina oltiinkin sitten reippaita ja ajeltiin heti jo aamusta hallille treenaamaan. Hallista oli sopivasti siirrelty esteet laidoille, joten Noah pääsi tekemään Rallya. Intoa oli kun ei mitään juuri olla tehty aikoihin. Keskittyminen riitti kuitenkin varsin hyvin peruutuksenkin treenaamiseen, kun se eniten treeniä tarvitsee. Seuraamispuolenvaihtoja tehtiin myös, sekä "temppuja" oikealla seuraten. Palkaksi, pallon lisäksi tietty, Noah pääsi pujottelemaan. Ja ihan viimeiseksi juoksemaan täysiä pallon kanssa ympäri hallia.

Lenkillä hallin metsässä

Peikon treenistä ei taas kannata juuri puhuakaan. Ei kiinnostanut vaihteeksi pätkääkään. Leikkimään se ei ryhtynyt oikeastaan ollenkaan, eikä nameja ollut mukana, kun ei niitä olla pitkiin aikoihin tarvittu. Kehuminen sai sen innostumaan ja hyppimään vasten, muttei se oikein mitään silti pystynyt "suorittamaan", kun kaikki käskyt sai sen vaan lakoamaan tai muuten vaan vajoamaan jonnekin sinne omaan maailmaansa, vaikka kuinka nätisti ja kiltisti ja pienesti olisi yrittänyt sanoa. Otettiin sitten yksi luoksetulo, kun se nyt kuitenkin juoksee aina mielellään, ja mentiin sitten pois. Mitä sitä turhaan, kun kivaahan se pitäisi kuitenkin olla kummallekin ja nyt se ei ollut kivaa kyllä kummastakaan.

Korppu on treenannut "paremman puutteessa" ratsun alkeita. Kertaalleen soviteltiin satulaa, kun saatiin viimein sopivan mittainen satulavyö siihen. Samalla käytiin sitten hieman kävelyllä satula selässä, vaikka aika huonoa se oli, koska liukasta. Sen verran nyt kuitenkin, että ollaan ainakin yritetty. Tarkoitus oli tehdä satulan kanssa kentällä "ohjasajoa", kuten Ljúfurinkin kanssa tehtiin aikoinaan, mutta kenttä oli niin jäinen, ettei se onnistunut.

Pätevän näköinen ratsun alku.

Sekäännousutreeniä ollaan tehty kentällä vapaana, pihalla narun pää kädessäni (eli käytännössä vapaana kun kerran makaan siellä selän päällä) ja tänään taas tuolla tien varressakin samalla systeemillä. Hienosti on hiffannut jutun juonen ja pienellä avustuksella asettuu oikeaan kohtaan rauhassa seisomaan, pysyy paikallaan hienosti ja ottaa namin selän yli, minun roikkuessa mahallani selässä. Tänään nostin jalankin sinne selän päälle, eikä sekään aiheuttanut ihmettelyä. No, en kyllä odottanutkaan, enhän olisi moista muuten yrittänytkään. Hyvä siitä tulee.

Tänään liikenteessä. Jään päälle satoi eilen noin milli lunta ja minun jalka piti ihan hyvin, ponienkin hieman paremmin kuin ihan jäällä kävellessä.

Ljufurkin pääsi tänään vähän lenkille, kun on joutunut viimeaikoina pyörimään vain kentällä tai lähipellolla. Käytiin metsässä rentoutumassa ja tuotiin takaisin tullessa hakkuulta muutama kuusenoksa mukanamme pihatolle.

Tiistaina ratsastin kentällä ja aluksi Ljúfur oli niin super kuin se vain parhaimmillaan voi olla. Kaikki toimi pelkällä ajatuksella, jopa väistöt ja peruutus, mitkä saa sen yleensä jännittymään. Nyt se oli rento ja tyytyväinen, iloinen ja miellyttämisenhaluinen, ja teki kaiken kauhean tohkeissaan. Sitten taas tapahtui jotain, se jännittyi ja alkoi "ottaa lähtöjä" ja oli kokoajan valmiina pakenemaan. Pyörittiin sitten sen aikaa, kunnes alkoi taas rentoutumaan vähän, ennen kuin tulin alas. Kun vaan tietäisi, missä vika, niin osaisi sen ehkä jopa korjata.

Eilen se jännittyi jo laittaessa ja kun minulta vielä lähtivät jalat alta varustekopista tullessani ja lensin selälleni Ljufurin jalkoihin, oli se sille jo ihan liikaa ja se panikoi ihan kunnolla. Laitoin sille kuitenkin silat ja suunnistin kentälle ohjasajamaan. Aika kauan sain pyöritellä ennen kuin se alkoi rentoutumaan. Mutta se rentoutui. Loppujen lopuksi se jo päristeli tyytyväisenä ja käveli rennosti pää alhaalla pitkin ohjin.

On se silti vaan niin muru 💛

Loppukevennys.. Eipä muuten koskaan ikinä milloinkaan ole meidän tuvassa jääneet siankorvat syömättä silloin kun vielä oli talossa narttuja. Nyt jää syömättä siankorvien lisäksi paljon muutakin, kuten esimerkiksi ruokaa ja puruluita. Ja ihan oikeitakin luita. Ja monta sellaista asiaa, mitä omistani annan, kun olen tottunut, että koirat syövät kaiken sen mitä minä en. No, ei syö enää.

Kuvassa ennen joulua ostetut puruluut ja siankorvan jämä. Korvia ostin samalla keikalla kymmenen, tämä on niistä viimeinen. Välillä ne ei kelpaa ollenkaan kummallekaan. Tänään Noah söi omansa kokonaan ja Peikkokin tämän jämän sitten myöhemmin kun tultiin lenkiltä. Voihan pojat 💙

Vieraita pohjanmaalta

Noahilla oli alkuviikosta vieraita, naisvieraita. Kaikki ei mennyt ihan kuten Strömsössä, mutta pieni toivo elää, että jälkikasvua ilmaantuu aikanaan. Yrityksen puutteesta ei kumpaakan voi syyttää, mutta suuri kokoero aiheutti hieman ongelmia. Auttaakaan eivät oikein antaneet, joten näillä mennään. Harmittaa toki, mutta kun eläinten kanssa pelataan, kaikki on mahdollista ja tällä kertaa nyt kävi näin.

Bella 21kg ja n.48cm, Noah 30kg ja n.59cm, juu kokoeroa on..

Treffattiin Bellan kanssa yhteensä viisi kertaa parin päivän aikana ja viimeisellä kerralla eilen illalla, ei kumpaakaan enää kiinnostanut. 

Pitkät päällä 😊

Nämä oli vähän tällaiset vuoroin vieraissa treffit, koska meidän Hertta aikanaan vieraili Bellan isännän silloisen uroksen, Silaksen, luona. Silas oli kaikenlisäksi läheistä sukua Noahille. Silloinkaan lopputulos ei ollut ihan toivottu.  Lisää kasvattajasta, jonka olen siis tuntenut ensimmäisen appenzellini ajoista asti, voi lukea kennel Sennbelsin sivuilta.

Jäätä siellä, jäätä täällä

Vuosi vaihtui, muttei mikään miksikään muuttunut. Koko talvi on ollut kummallinen ja yhtä kummallinen se on tänä vuonna kuin edellisenäkin. Lämmintä ja vettä, kuraa joka paikka täynnänsä. Kohta jo pakkasta ja joka paikka koppurainen ja jäässä. Lunta. Taas lämmintä ja vettä, joka paikka jäässä. Pakkasta ja lunta, siihen jään päälle. Hengenvaarallista poistua tuvasta. Ja hetken päästä kaikki alusta. Huoh.

Tapanin päivän jälkeen en ole hevosen selkään voinut ajatellakaan kiipeäväni, koska liukasta. Ei sillä, ei sitä voinut ajatella ennen tapaniakaan samasta syystä. Eikä paljoa ohjasajokaan ole onnistunut eli ollaan sitten vaan käyty "remmilenkeillä". Molemmat ponit on aika hyvin kadottaneet kaikki kesällä vaivalla hankitut lihakset, kun tarhatkin on kokoajan niin koppuraisia, ettei juuri houkuta juoksentelemaan. Ihan silloin tällöin on pellolla pystynyt juoksuttamaan tai ratsastamaan, mutta nekin on niin satunnaisia päiviä, että jos ei juuri silloin ehdi, niin seuraavana päivänä on jo myöhäistä.

31.12. oli varsin "kesäistä"

Kunnes taas satoi lunta, kuva otettu 3.1.

Korpun lomat on nyt kuitenkin vietetty ja ollaan palailtu pikkuhiljaa taas "töiden" pariin. Ilmeisestikin tauko on tehnyt terää, koska hommissa on ollut varsin kiltti ja miellyttämisenhaluinen varsa. Kerran nyt ollaan juoksutettu ja kerran ohjasajettu, eikä moitteen sijaa kyllä kakaran käytöksestä löydy. Hienosti siis meni, vaikka ohjasajo jäikin aika lyhyeksi liukkauden takia ja kun virtaakin oli, meinasi mopo lähteä pari kertaa käsistä ja pimeäkin lähes yllätti. Käsissä oli kuitenkin kokoajan ja nätisti teki kuten pyydettiin, vaikka mieli olisi tehnyt vähän irrotella.

Ohjasajaessa testattiin samalla uusi silapehmuste ja hyväksi havaittiin. Harmi, että värivalikoima näissä on hieman tylsä, mutta pääasia kuitenkin, että toimii.

Koirien kanssa ollaan sentään päästy liikkeelle, joskus paremmin joskus huonommin, mutta lenkkeilty on. Pahin oli tuossa alkuviikosta kun lunta tuli vaakatasossa ja jää siellä lumen alla tietysti. Nastat jalassa, muttei ne mitään auttaneet, kun lunta oli niin paljon, ettei ne ylettäneet jäähän asti. Pakkaslumi kuitenkin kivasti liukui jään päällä, joten pystyssä ei meinannut pysyä millään. Neljän kilometrin lenkkiin kului aikaa melkein 1,5 tuntia. Koirat onneksi pysyi pystyssä jos eivät revitelleet.

Koirille on ollut muutenkin enemmän virikkeitä tarjolla kuin hevosille. Vanha tuttu ensimmäisen appenzellini ajoilta, kävi koirineen moikkaamassa. Siinä riitti menoa, kun Peikko ja kaksi appenzelliä meni pitkin pihaa. Noah sai seurustella vain nartun kanssa, kun nuoren uroksen kanssa en sitä arvannut laskea.

Noah ja Bella, huima kokoero muuten näillä. Noah n.58cm korkea, Bella 49cm. No, sama ero kuin Diivalla ja Noahillakin, mutta jotenkin se nyt näytti ihan hurjalta.

Koirat ovat käyneet myös kylillä lenkkeilemässä ja kerran jopa kentällä treenaamassa. Lähinnä leikittiin ja pieniä pätkiä seurattiin, mutta molemmilla oli hauskaa ja Peikkokin jaksoi hyvin. Lumitöitäkin olisi ja Noah niitä varmaan mielellään tekisikin, mutta minä en tällä kertaa viitsi. Kohta se sulaa kuitenkin pois, se lumi. Turhaa työtä siis. Polut kolasin, ettei tarvi sentään umpihangessa kulkea. Kevättä odotellessa..

Ihmettelyä ja aatoksia

Mihin ihmeeseen se minun pikku varsani on kadonnut? Ei ole siitä enää vilahdustakaan näkynyt, joku sellainen harmaan kirjava kamalan kokoinen kaveri tuolla pihatossa kuitenkin yhä asuu.

Miten minusta ihan näyttää siltä, että tyyppi on vähän kasvanut. Ei se ollut pieni tullessaankaan, mutta olihan se nyt sellainen hontelo tikkujalkainen ja kikkaratukkainen varsa. Tämä kuva ihan huhtikuun alusta, edellinen joulukuulta.

Ja nyt se on tällainen jättiläinen. Kuva viime viikolta.

Johan se toki kääntyi kolmivuotiaaksi, siis iso poika jo. Minä en vaan mitenkään voi käsittää, mihin se kaikki aika katoaa. Kun juurihan se tuohon tallin pihaan tulla tupsahti ja nyt se on ollut täällä jo yli yhdeksän kuukautta.

Ja mitä ollaan opittu. Ihan kamalan paljon ja ei kuitenkaan juuri mitään. Korppu on fiksu ja nopea oppimaan, mutta jotenkin aika vaan kuluu, eikä mitään ihmeellistä tule opeteltua. Osaahan se kaikenlaista, eikä kiire ole mihinkään, mutta kun ajattelee, mitä kaikkea yhdeksässä kuukaudessa jo olisi ehtinyt, niin aika vähän sitten kuitenkaan ollaan ehditty. Vähän kaikkea, muttei kunnolla oikein mitään. Ihan hyvät pohjat siis tulevaa monitoimihevosen uraa ajatellen, eikä tässä vaiheessa muuta tarvitakaan, mutta.. Jotenkin vaan tuntuu, ettei olla tehty mitään, kun ei ole mitään valmista.

Lenkkeilyä ollaan harrastettu kaksin tai kolmisin kuitenkin ahkerasti, jos ei mitään muuta.

Ljúfurkin kääntyi juuri 20-vuotiaaksi. Ihan uskomatonta sekin. Toivotaan vielä paljon vuosia lisää, eikä se nyt vielä mitenkään vanha olekaan, mutta ainahan sitä ajattelee, että mitä jos.. Vastahan sekin oli sellainen epävarma nuorukainen. Olihan se jo kyllä 11-vuotias meille tullessaan, mutta kokemuksiltaan ja käytökseltään nuorukaisen tasoa. Käytökseltään se on kyllä sitä vieläkin, mutta kokemusta sentään on karttunut.

Noahkin täyttää tänä vuonna jo 8 vuotta. Syksyllä vasta, mutta kuitenkin. Se on pitänyt hyvin värinsä, toisin kuin yksikään aiemmista appenzelleistäni, ja muutenkin nuorekkuutensa. Vähän on suupieliin alkanut ilmestyä harmaita karvoja. Toistaiseksi vasta ihan muutama, eikä niitä näe jollei osaa etsiä, mutta vanhenee sekin vaan vaikkei uskoisi. Nyt on vähän huolestuttanut sen ontuminen. Ettei olisi mitään vakavaa. Tänään se ei ole ontunut, muttei käyty pissalenkkiä kummemmalla kävelylläkään. Eilen koirat oli Luippiksen kanssa lenkillä ja kotimatkalla ontuminen oli jo selvää. Kipeä se ei ole. Jos olisi, sen kyllä huomaisi. Siitä kun tulee yliherkkä nöyristelijä silloin.

Peikko taas aiheuttaa ihmetystä kokoajan lisääntyvällä temperamentillaan ja vilkkaudellaan. Se kun on ollut aina rauhallinen ja tasainen, niin nyt se onkin jotenkin muuttunut vilkkaaksi ja reaktiiviseksi. Siis mudiksi. Iloinen ja tottelevainen se on silti ja tavallaan samanlainen kuin ennen, muttei sitten kuitenkaan. Kouluttaminen on yhtä haasteellista kuin ennenkin ja vaikka se jaksaakin jo paremmin, niin ei kuitenkaan paljoa. Eipä olla paljon mitään kyllä tehtykään pitkiin aikoihin. Vaan se tulee vasta kolme vuotiaaksi maaliskuussa, joten aikaahan meillä on vielä vaikka mihin.

Pari päivää sitten pakasti ja tänään satoi lunta. Ei kovin paljoa, mutta sen verran, että talvelta näyttää ja tuntuu taas. Pohjatkin olisi hyvät, mutta loppuviikolle on luvattu niin kovia pakkasia, että taitaa maastolenkki jäädä haaveeksi, ainakin selästä käsin tehtynä. Ja johan nuo tietkin varmaan ehtii liukkaaksi muuttua...