Pentujuttuja

Pennut siis syntyivät 8.8. ja niitä on viisi, kaksi urosta ja kolme narttua. Ne ovat rodultaan pieniamerikanpaimenkoiria ja niiden emä on pieni bluemerle narttu Neneh ja isä kookas blacktrikki uros Unski. Molemmat pentueen pojat ovat trikkejä.

Pentujen tervehtimisreissu meni hyvin. Osasin perille, vaikka navi vähän kikkailikin ja sitä joutui hiukan säätämään. Osasin vielä poiskin, vaikka yhden pikku mutkan tein, kun en laittanut navigaattoria päälle ja käännyin toiseen suuntaan kuin mitä intuitio sanoi. Mitä tästä taas opimme. Usko aina intuitioon.

Pennut olivat söpöjä. Ja pieniä. Ihan hirvittävän pieniä. Tassut suurinpiirtein peukalonpään kokoiset. Ja oli ne kyllä vielä niin vauvoja, vaikka kovaa menivätkin sen hetken kun hereillä jaksoivat olla. Pojista toinen on ollut alusta asti suosikkini, vaikka en edes tunne heitä. Intuitio? Tiedä sitten. Nyt kuitenkin kun heidät tapasin, ei enää ollutkaan ihan niin selvää suosikkia. Kovin tasaisia kaikki. Pojista isompi, työnimeltään Onni, oli rauhallisempi, kun taas pienempi, Jack, vilkkaampi. Mitään suuria eroja ei siinä hetkessä pystynyt näkemään, mutta kasvattajan sanoin Jack on energisempi vekkuli ukkeli.

Oikealla narttu Tirri, sen vieressä Onni ja alimpana Jack.

Hirmu reippaita olivat kaikki, vaikka luonne erotkin sieltä kyllä erottuivat. Pojista onni vaikutti enemmän oman tiensä kulkijalta ja vähän haaveilijalta, ehkä myös kiltimmältä/pehmeämmältä. Jack taas oli melkomoinen riiviö. Se otti aika ronskisti siskoa niskasta ja ravisti ihan kunnolla. Jack vaikutti myös pidättyväisemmältä ihmisten suhteen, mutta muuten se oli varsin itsevarma. Siellä ollessa tuntui ihan siltä, ettei oikeastaan ole niin väliä, kumpi meille tulee, mutta jo kotimatkalla mieli muuttui. Tai siis palasi entiseen, koska Jack nyt vaan on 💗 Se on ollut ihan syntymästään asti se suosikki. Jotenkin se on vaan puhutellut minua enemmän kuin muut yhteensä. 

Kysyin tietty joko oli ajatusta, kumpi pojista meille tulisi. Kerroin myös Jackin suosikkiasemasta, mutta sanoin senkin, ettei se nyt enää ole niin selvä, kun on pennut tavannut. Vielä kysyi kasvattaja, minkälaisesta koirasta pidän. Toisen pojan perhe oli tulossa katsomaan pentuja seuraavana päivänä ja siitäkin riippuisi, kumpi olisi meidän lauman jatke.

Seuraavana päivänä sitten tuli viesti, että toiset tykkäisivät rauhallisemmasta eli kävisikö minulle Jack. Ja tottakai se kävi. Jack siis muuttaa meille lokakuun alussa ja hänen nimekseen tuli Joiku. Häntä on jo alettu kutsumaan sillä nimellä.

Miksi juuri pieniamerikanpaimenkoira? Niin. Aussit ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Hakuporukassa on ollut muutama todella kiva aussi ja ulkonäkökin on miellyttänyt, kun eivät ole olleet karvaisia näyttelypuudeleita vaan kevyempiä paimen- tai sekalinjaisia. Silti koko ja turkki on arveluttanut, joten en ole sellaista sitten sen vakavammin itselleni harkinnut. Silloin kun viimeksi koiraa itselleni etsin, googlettelin huvikseni aussimixejä, jos sitä kautta löytyisi pienempi "aussi" ja sieltä putkahti rotu nimeltä pohjoisamerikanpaimenkoira tai pieniamerikanpaimenkoira. Koskaan en ollut kuullutkaan moisesta. Taas googlettelin. Ja sain tietää, että rotu on jalostettu pienikokoisista ausseista, eikä muita rotuja ole käytetty. Täydellistä, juuri sitä mitä olin tietämättäni etsinyt. No, ei niitä pentuja ihan niin vaan sitten löytynytkään ja loppujen lopuksi Lysti tuli taloon.

Hän on Joiku eli Pitmywits It´s Not Unusual (kuva Emma Hurme)

Sittenhän vielä kävi niin, että tuttu, jolla oli ennestään appenzelli sekä aussi, ottikin kolmanneksi pampain. Se vaikutti alusta asti tosi hauskalta tyypiltä ja vahvisti mielipidettäni siitä, että sellaisen haluan.

Nyt sitten on jo jonkin aikaa ollut ajatus, että meille tarvittaisi kolmas koira. Lysti tarvii kaverin ja Peikko rauhaa. Minä voisin keskittyä Lystin kanssa ainoastaan PK-lajeihin ja toisen kanssa voisi tehdä muita lajeja. Sitten sillä tutun uroksella kävi narttu vieraisilla ja narttukin vaikutti kivalta. Ensin ohitin tiedon ajatuksella, että varmasti on jo varauksia vino pino, turha yrittää. Kun sitten tiineys varmistui, mietin hetken ja totesin että saahan sitä kysyä. Kun nyt kuitenkaan ei ihan nyt just ollut aikomus ottaa koiraa, niin ei sitten edes niin paljon harmittaisi, jos ei sieltä vihreää valoa näytettäisi. No, vastauksena sain että narttuja on kysytty, uroksia ei niin paljoa ja katsotaan mitä sieltä syntyy. Sitten jännitettiin synnytyksen käynnistymistä ja itse synnytystä reaaliajassa instan välityksellä. Ja kaksi urostahan sieltä sitten tuli ja heti seuraavana päivänä kasvattajalta viesti, että toinen voisi tulla meille, jos kaikki menee hyvin. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Mitenkään en enää malttaisi odottaa pennun kotiutumista, mutta onneksi kuitenkin aika tuntuu menevän nopeasti kaikesta huolimatta. Enää reilu kaksi viikkoa.

Uutta ja vanhaa

Ponin elämän rauhallinen kausi näyttää jatkuvan, vaikka helteistä ei ole jäljellä enää kuin kaunis muisto. Ollaan lenkkeilty maasta käsin jonkun verran kera koirien. Ollaan myös pyöritty kentällä enemmän kuin varmaan ikinä. Ollaan ohjasajettu, juostu narun päässä ja irtona, sekä jumpattu tai tehty muuta pikku temppua. Ollaan myös ajettu, mutta vähemmän kuin miesmuistiin. Ratsastanut olen ehkä kerran, tällä viikolla. Muuta en nyt ainakaan muista.

Hevoset ovat nyt olleet taas kokoajan ulkona, koska joka vuotinen tallin pesu ja kunnostus on käynnissä. Hirvikärpäsiä ei ole enää paljoa, mutta kärpäsiä ja polttiaisia sitten senkin edestä. Ostin kaverilta jokin aika sitten pari käytettyä ötökkäloimea, kun sattui sopiva koko. Sattui hyvään saumaan, kun olen jonkinlaista ötökkäsuojaa harkinnut, mutta en ole viitsinyt uutta ostaa kalliilla rahalla, poni kun on aika taitava rikkomaan loimensa. Näitä ei ole suuremmin hajottanut. On niihin pikku reikiä ilmestynyt, mutta ihme olisi jos ei olisi ilmestynyt. Onhan niillä kumminkin laitumella se metsäsaareke. Toinen loimista on ihan perus seepraloimi mahaläpällä ja kaulaosalla, toisessa on normivyöt ja irrotettava kaulakappale ja sen selkäosa on sateenpitävä. Hyvät ovat olleet molemmat ja kokoajan nyt käytössä, koska ne polttiaiset. Sitäpaitsi se verkkosadeloimi on myös sopivan vilakka helposti loimen alla hikoavalle pounille, jolla jo talvikarvaa on jonkin verran.

Talliin tuli viikko sitten uusi hevonen. Keväästä astihan ollaan menty neljän porukassa eli kaksi vierasta ja kaksi tallinpitäjän omaa. Nyt siis tuli uusi nuori tamma, joka on vielä itsekseen kun tuli ulkomailta ja karanteeni pääntaudin ym. varalta on ihan toivottava. Terve se on, mutta eihän sitä koskaan voi varmaksi sanoa. Kovasti se on kiinnostanut vanhaa porukkaa, muttei muuten ole suuremmin arkeemme vaikuttanut. Viikko vielä ja pääsevät kaikki tutustumaan tarkemmin toisiinsa.

Koirat on lenkkeilleet nyt jonkin verran pyörällä, kun kelit on viileämmät kuin kesällä. Tai jos tarkkoja ollaan, välillä jopa liian viileät, kun toppatakkia on tarvinut päälle pukea, kun on ponin kärryillä ollut tarkoitus istuskella. Ilman ei olisi tarennut. Hassu vuosi, kun talvi oli kunnollinen ja kevät jäi kokonaan välistä, silloinkin oli kylmää kuin hitto. Kesä oli hieno sen kaksi kuukautta putkeen ja sitten tulikin syksy. Se kiva kuulas loppukesä, kun kelit on lämpimät muttei liian, jäi myös välistä. Kymmenen kuukautta kylmää siis ja kaksi lämmintä. Not nice.

Lysti on toki myös treenannut. Ollaan maastoja tehty aika vähän, mutta edetty on silti. Haussa esimerkiksi viimeksi sillä oli neljä valmista maalimiestä, jotka se kaikki myös ilmaisi käskevästi haukkumalla. Metsäkin oli vieras. Homma näytti jo ihan oikealta haulta. Onhan siinä vielä paljon tekemistä ennen kuin kisoihin pääsee, jos nyt yleensäkään pääsee, koska tottis. Sekin on kyllä edistynyt, kun ollaan tehty lähinnä vain tunnetilaa. Jälki on myös ihan hyvässä mallissa, ei kyllä niin pitkällä kuin haku. Esineruutu on aika kiva jo, tarkkuusruutu ja pudotettu vaatii vielä  hommia, vaikka on nekin edistyneet.

Rally kurssi loppui viime viikolla. Oli kiva kurssi ja opittiinkin jotain. Viimeisellä kerralla tehtiin rataa, itseasiassa kaksi alo-luokan kisarataa. Lysti ei ollut oikein oma itsensä ja se mielisteli ja oli tosi herkillä. Olisiko ollut maha kipeä tai jotain, ei selvinnyt, mutta nyt on taas ihan ok. Sitähän pisti viime viikolla ampiainen ja silloin käyttäytyi aika samankaltaisesti, kunhan pahin kipu oli hellittänyt. Joten mene ja tiedä sitten, mikä tähän oli syynä. Ensimmäinen rata meni vielä jotenkin, toisessa oli jo enemmän haasteita. Molemmista on video olemassa, kuten suurimmasta osasta treenejäkin. Tässä kuitenkin viimeisen treenikerran ensimmäinen rata. Ei se nyt niin huono ollut.

Tallinpitäjälle tuli jokin aika sitten sakemannin pentu. Meidän pojatkin ovat häntä päässeet moikkaamaan. Lysti alkaisi heti leikkiä, mutta pentu saa hiukan vielä kasvaa, ennen kuin riehumaan pääsevät. Peikko ei halua olla moisen otuksen kanssa missään tekemisissä. Poistuu pikaisesti takaisin autoon, jos pentu on paikalla. Paras olisi tottua vaan, koska meillekin on pentu tulossa. Projekti Lystille kaveri on siis nyt siinä vaiheessa, että pennut ovat viisi viikkoisia ja niitä on viisi, kaksi urosta ja kolme narttua. Toinen pojista on Lystin tuleva kaveri. Vielä en tiedä kumpi, mutta sekin selvinnee ihan lähipäivinä. Elämme siis jännittäviä aikoja. Lisää pennuista myöhemmin, kunhan olen heidät ensin tavannut. Ja se tapahtuu huomenna. Melkein en malta odottaa. Nukkua tuskin ainakaan pystyn.