sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Oppia ikä kaikki

Viikko on mennyt hiljaiseloa vietellessä. Tallille en päässyt, koska hevostaitokurssi vei viimeiset rahani, joten vapaa-aikaan on kuulunut ainoastaan koirien kanssa lenkkeily. Hirveästi ei harmita, koska luntakin satoi aika lailla ja sitten taas vettä eli kelejä on pidellyt. Ja kun Kamburin jalkakin vaati aikaa parantuakseen, sai Ljúfurkin lomaa samalla. Sitäkään ei varmaan harmittanut.




Siihen kurssiin sitten. Ei mitään uutta auringon alla eli tuttua juttua, olihan tämä jo neljäs tai viides kerta Vepsän opissa. Demohevosia oli kaksi, toinen juntti ja jäärä, toinen vähän adhd-nuori. Erilaisia siis, mikä olikin mielenkiintoista. Kuten sanoin, uutta asiaa ei tullut, mutta paljon muistui mieleen jo unohdettuja juttuja. Jopa sellaisia on päässyt unhoittumaan, mitä aktiivisesti Limpun kanssa käytettiin. Samoin tuli taas oivalluksia siitä, mihin kaikkeen näitä tuttuja työkaluja voi käyttää. Kuin myös siitä, mikä on tälläkin hetkellä pielessä. Pieniä asioita ja helppoja korjata, onneksi. Aika meni nopeasti ja tuttuja oli paljon, joiden kanssa jutella luppoajalla.

Ihan supersiistiä oli huomata, mistä kaikki omat ajatukset ovatkaan peräisin. Karin suhtautuminen asioihin on aikalailla yhteneväinen omani kanssa. Onko ihme, kun hän on ne minulle joskus opettanut! Kuusi seitsemän vuotta sitten käytiin aktiivisesti vuonisporukan kanssa Karin luona oppia saamassa. Ilman niitä tuskin olisin Limpun kanssa koskaan edes pärjännyt. Siksihän sinne alunperin lähdinkin, kun omat keinot oli jo käytetty, eikä mistään tullut mitään. Paljonhan minä teen asioita myös omalla tavallani, mutta pohja on näissä Karin opettamissa jutuissa. Siihen on sitten keräilty itselleni ja hevosilleni sopivia asioita sieltä sun täältä.




Tästä taas päästäänkin sitten siihen, mikä taas on viime aikoina tullut selvästi esille ja mikä ärsyttää minua suuresti.. Ihmisten vaikeus ottaa mitään uutta vastaan. Kun vaan tehdään niin kuin on aina tehty, koska nyt vaan niin kuuluu tehdä. Mitään ongelmia hevosten käytöksessä ei edes huomata tai ainakaan myönnetä. Selitetään vain suu vaahdossa kuinka kummallista on kun nykyään tarvitaan jotain Vepsiä ja muita, kun ei enää niiden hevosten kanssa pärjätä. Ja kyllä hän vaan osaa itsekin, siihen ketään gurua tarvita. Sehän on hienoa, jos näin on. Vaan kun suurimmaksi osaksi tuntuu, että ihmiset ovat ihan pulassa noiden hevostensa kanssa, niin miksi ei sitten voi tällaisiin tapahtumiin osallistua. Ihan silläkin uhalla, että saattaa jopa oppia jotain. Jos asenne on tällainen, niin tuskin kovin äkkiä sitä parannusta on odotettavissakaan. Onneksi on myös ihmisiä, jotka osaavat ottaa sitä oppia vastaan. Eihän siitä mitään haittaakaan ole, kun jokainenhan kuitenkin ihan itse päättää kuinka toimii sen omansa kanssa. Ja parastahan se onkin tehdä asiat tavalla, mikä tuntuu omalta.




No, narinat sikseen. parantamisen varaa on minunkin hevosten käsittelyssäni ja paljon onkin. Vaan ehkä sitä joskus vielä oppii. Näin ainakin toivon. Valmiiksihan eläinten kanssa ei koskaan edes voi tulla, aina riittää oppimista, mutta jos edes perusasiat alkaisi olla hallinnassa.

Tallillekin olen taas päässyt käymään parina päivänä. Kambur ei enää näytä ontuvan, ainakaan käynnissä. Perjantaina käytiin molempien kanssa kimpassa pieni lenkki. Ljúfurissa oli virtaa vaikka muille jakaa ja yritti kokoajan ohitella. Kotiiin kääntymisen jälkeen se taas jäkitti, kun olisi halunnut vielä jatkaa. Kamburissa en huomannut oikeastaan mitään eroa normaaliin. Hassu varsa, kun ei kerää virtaa eikä mitään, vaan kaikki on aina okei. En valita, just täydellinen. 




Eilen uskaltauduin sitten valjastamaan Skorpanin pitkästä aikaa ja käytiin noin kolmen kilometrin lenkki kävellen. Olipa kivaa ja Kamburkin liikkui reippaasti ja mikä parasta, myös puhtaasti. Raville heitti kerran, mutta se ei oikein luonnistunut, vaan vaihtui lähes heti tölttiin. Täytyy se käydä vielä kunnolla läpi jumien kartoittamiseksi. Vaan voiton puolella ollaan ja se on hyvä se.

Pieni hauska juttu vielä tähän loppuun. Tapasin siellä kurssilla entisen työkaverin, jonka kanssa sitten tietty tuli päiviteltyä kuulumiset. Kerroin hänelle, että minulla on nykyään varsa ja kuvailin, että minkälainen se luonteeltaan on. Aivan spontaani reaktio tähän oli "Just samanlainen kuin sinä!" Enpä ole itse huomannut, mutta pitää kyllä paikkansa aika pitkälti. Ilmankos se tuntuukin niin omalta.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Saitsuilua ja sen sellaista

Kamburin jalka on jo aika hyvä. Keskiviikkona kävin sen taas kunnolla läpi, enkä yhäkään löytänyt mitään. Pihatolla kävely näytti jo melko normaalilta, hieman oli vain epäpuhdas. Käytiin sitten pieni kävely tiellä edestakaisin, n.1km yhteensä. Käveli suht normaalisti, muutama selkeästi onnahtava askel vain. Eilen se sitten taas ontui hiukan selvemmin kun menin pihatolle. Tallin isäntä oli hieman lanannut kuraa portilta ja vienyt uuden paalin, mutta eivät olleet kuulemma juosseet yhtään. Kun vein Ljúfurin myöhemmin takaisin, käveli Kambur taas jo ihan hyvin. Ehkä siis oli vain jäykkä kun seissyt paalilla. Selkeästi se nimittäin karsinassa seisomisen jälkeenkin ontui pahemmin kuin ennen sitä. Lomailu toki jatkuu vielä ja tilannetta seurataan tarkasti. Onneksi se on rauhallinen tyyppi, eikä kerää virtaa. En tosin panisi pahakseni vaikka keräisikin.




Ljúfur on lenkkeillyt koirien kanssa noin joka toinen päivä. Eilen juoksutin kentällä noin vartin, jonka jälkeen jäähkälenkki. Muuta se ei juuri ole tehnyt. Itse olen käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja pyhittänyt Ljúfurin vapaapäivät ainoastaan koirille tai muuten vain löysäilylle. Pitkästä aikaa voi jättää talleilun väliin, kun ei ole ötököitä, eikä paskaakaan voi lapata, koska liian paksu märkä savimultakerros estää kottikärryjen liikuttelun tehokkaasti. Voi kunpa tulisi jo pienesti pakkasta ja paikat kuivuisi. Ja vaikka sitä luntakin..


Otsalamppu ja kännykkä = kuvia pimeistä kavereista.. vai oliko se kavereista pimeässä.

Viikonloppuna olisi hevostaitokurssia tarjolla. Kovasti olen odottanut, mutta nyt sekin uhkaa peruuntua finanssiongelmien vuoksi. Vielä en ihan heitä hanskoja tiskiin ja perunkin osallistumiseni vasta viime tipassa, jos en keksi ratkaisua pulmaan.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Harmia ja harrastusta

Vettä on tullut kokoajan enemmän tai vähemmän, yleensä enemmän. Maanantaina en käynyt tallilla ollenkaan, kun vaan en viitsinyt rankkasateeseen lähteä. Aika kevyellä on koko lauma kieltämättä ollut. Jotain sentään kuitenkin. Ljúfur on lähinnä lenkkeillyt koirien kanssa. Se voi hyvin, eikä ole kompuroinut ja on ollut muutenkin hyvällä tuulella. Kamburin kanssa käytiin tiistaina ohjasajolenkillä. Torstaina menin tallille vasta pimeällä. Siinä sitten kun pimeällä työnsin täyttä kottikärryä portista ylälangan ali laitumen puolelle, pääsi Kambur livahtamaan samaa tietä vapauteen. Ja eihän se tietenkään ihan noin vaan kiinni enää antanutkaan. Sai sitten juosta, kunnes tuli toisiin aatoksiin.


Vanha kuva, mutta ei ole uusiakaan tullut tuolla vesisateessa otettua.

Eilen löytyikin sitten pihatolta oikeaa etusta ontuva varsa. Oliko liukastunut pihatolla vai liekö torstain revittelyn peruja. Perjantaina se vaikutti ihan normaalilta kuitenkin. Kuskasin sen jalkapesun kautta tallin käytävälle tarkempaa tutkimusta varten. Siinä seistessään se ei varannut jalalle painoa juuri ollenkaan, mutta mitään selkeää kipukohtaa tai vammaa en sieltä kuitenkaan löytänyt. Lavan etuosassa ehkä jotain pientä. Tänään se oli jo parempi. Varasi painoa jalalle seistessään, vaikka liikkuessaan ontuikin selkeästi. Pyysin sitten konsultaatioapua tallikaverilta, jos itseltä olisi jotain jäänyt huomaamatta, mutta samaan päädyttiin eli että syy on lihaksessa kainalossa ja/tai lavassa. Jäi siksi aikaa karsinaan, kun käytiin Ljúfurin ja koirien kanssa lenkillä. Ja kerrankin ajoitus oli juuri täydellinen. Lenkkeillessä ei satanut ollenkaan tai vain vähän, mutta kun sain pojat takaisin pihattoon, taivas repesi jälleen.


Kuvituskuva tämäkin

Eilen satoi taivaan täydeltä koko päivän tai ainakin koko valoisan ajan. Kävin koirien kanssa kuitenkin päivällä metsässä. Illalla alkoi jo itseänikin tympiä pelkkä kotona istuskelu, joten pakkasin koirat autoon ja ajoin Prismalle. Auto parkkihalliin ja koirille pientä mielenvirkistystreeniä. Noah oli ihan innoissaan ja tekikin hyvin. Peruutushan sille on ollut lähes mahdoton oppia, mutta kun itse älysin käyttää käskynä samaa seuraa-käskyä kuin eteenpäinkin edetessä, niin sehän toimii ja peruutus alkaa muotoutua vihdoin. Ihan vähän aloin jo innostua, että jos sittenkin kävisi vielä muutaman kisan ennen vuoden vaihdetta, mutta lähempi tarkastelu paljasti starttien ilmohintojen hurjan nousun, joten haaveeksi jäi sekin. Ja kun ensi vuonna kisaamiseen tarvitaan myös lisenssi á 40,-, niin minun kisani on sitten kisattu. Pikkasen tulee kalliiksi jos max 3 kisaa käy liki kolmekymppiä per startti plus lisenssi. Juu, pitäköön kisansa. Me ei niihin enää osallistuta. Epävirallisia jos tällä seudulla on, niin niihin voidaan mennä.


On siellä Peikkokin. Vanhoilla otoksilla mennään yhä..

Peikkokin teki ihan hienosti ja innoissaan ekalla kierroksella, mutta kun otin uusiksi kaupassa käynnin jälkeen, ei Peikkoa enää ihan niin paljoa jaksanut kiinnostaa. Alussa teki silloinkin hyvin, mutta kyllästyi tosi nopsasti. Eikä me montaa minuuttia kyllä tehty. Positiivista kuitenkin oli se, että molemmilla kerroilla se lähti mukaan mielellään, eikä karannut autoon kummallakaan kerralla. Sillähän on aina häkin ovi auki varmuuden varalta, jotta pääsee poistumaan sinne, jos/kun alkaa ahdistaa liikaa. Muuten se poistuu jonnekin auton alle tai muuhun hankalaan paikkaan, eikä suostu tulemaan pois. Välillä jo melkein teki mieli uutta harrastuskoiraa, mutta koska lisenssi, en minä sellaisella taida enää mitään tehdä. Ja arjessahan Peikko on juuri täydellinen, eikä ole Noahissakaan paljoa parantamisen varaa. Näillä siis mennään toistaiseksi.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Parasta juuri nyt

Viikonloppu alkaa taas olla vilahtanut ohitse. Ulkoilua on harrastettu sekä ponien että koirien kanssa. Ja vain oltu ja rentouduttu. Vettäkään ei satanut mitenkään mahdottomasti, ihan vähän vaan. Pakkanen toki katosi ja pihattotarha on taas märkä ja kurainen, kuten nyt moni muukin paikka kyllä.

Perjantaina virittelin varsalle silat ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat heijastimet ja lähdettiin ohjasajaen baanalle hämärän jo laskeutuessa. Muutama sata metriä aluksi, takaa tuleva otsalampun valo ja siitä syntyneet varjot ym. hieman ihmetytti ja piti tuijotella ja kiemurrellakin, mutta kuten yleensäkin, tilanne meni nopeasti ohi ja matka jatkui kuten aina ennenkin. Pari kertaa varmaan vielä tällä kaavalla harjoitellaan näitä "hämärähommia" ennen kuin lähdetään kärryillä pimeään seikkailemaan.


Limpun vanha ratsastusloimi toimii tässäkin tarkoituksessa.

Eilen yritettiin käyttää lyhyttä valoisaa aikaa ulkoiluun ja tallille meninkin jo aamupäivällä. Lannan lappamisen jälkeen valjastin varsan kärryjen eteen ja nappasin pappaheppasen perähevoseksi. Hiukan mietin, että onkohan viisasta, kun Ljúfur on ollut aika perässä vedettävä viimeaikoina ja mitä jos se kompuroi taas ja kaikkea, mutta ihan hyvin meni. Tehtiin 1,5 tunnin lenkki käynnissä ja kummatkin oli ihan reippaita ja käyttäytyivät hienosti. Meillä on lupa kulkea erään talon pihan poikki pidemmille lenkeille päästäksemme, mutta pihalta pitää kakat siivota heti pois. Nyt siellä oli jonkun kakat jääneet ja me pysähdyttiin ne sieltä korjaamaan, jotta saadaan jatkossakin siitä kulkea. Hienosti seisoi Kambur paikallaan vapaana koko ajan. Samoin kuin se seisoi aina autojen ohimenonkin ajan tien varressa. Sitä on toki harjoiteltu ja vahvistettu ihan urakalla, mutta on se vaan siltikin niin fiksu. Ljúfurilta kun moinen ei aina onnistu vieläkään.


Ystikset jokin aika sitten.

Illalla käytiin koirien kanssa Kotkassa heittämässä reilun tunnin lenkki vanhoissa tutuissa lenkkimaastoissa. Puolet matkasta satoi vettä ihan kiitettävästi, mutta lopuksi sai jo katsella tähtiäkin. Molemmat olivat alkumatkasta aika mahdottomia, eivätkä oikein kuulolla kunnolla kumpainenkaan. Vapaana kun pyöräteillä yleensä kirmaavat. Tällä kertaa oli pakko ottaa aikalisä ja pitää hetki narussa, koska Peikko sinkosi eteen hurjaa vauhtia ja vaikka tulikin kutsusta luokse, on jatkuva käskeminen rasittavaa, eikä kenestäkään enää edes kivaa. Noah taas oli jossain ihan muualla ja vaikka tottelikin pienellä viiveellä, ei se ollut ollenkaan läsnä. Siihen ei saanut oikein mitään kontaktia. Uudelleen vapaaksi päästyään, Peikko oli ihan okei ja Noahkin parempi. Jossain vaiheessa tein Noahin kanssa vähän peruutustreeniä ja palkkasin remmin repimisellä ja sen jälkeen se jotenkin heräsi ja oli taas oma itsensä. Missähän se oikein aamulla kävi, kun oli puolisen tuntia omilla teillään. Poistui siis pihalta omatoimisesti. Ja omatoimisesti tuli takaisinkin, mutta oli sen jälkeen jotenkin outo. No, tuskin tuo selviää koskaan.


Tänään lenkillä oli hiukan kosteaa, vaikkei satanutkaan.

Tänään meni taas tallilla lähes koko valoisa aika. Tai siis hobusten kanssa puuhatessa. Ei me sentään koko aikaa tallilla kökitty vaan lenkkeiltiin ja sen sellaista. Kambur pääsi ensimmäisenä mukaan, koska passasi portilla, jottei varmasti jää matkasta. Eikä jäänyt. Tänään varustin varsan vaihteeksi satulalla ja kipusin selkään. Tehtiin pieni ratsutreeni. Kolme toistoa. Ensimmäisellä pyörähdettiin juuri ja juuri pihasta pois. Toisella pyörähdettiin kierros kentällä ja pieni pätkä tiellä. Käännyttiin takaisin, kun pari tallin hevosta tuli vastaan, jotta ei tarvisi tehdä siitä tilannetta ja alas hyppäsin, kun auto tuli lopussa takaa. Kun nyt vaan en halua ottaa mitään riskejä vielä tässä vaiheessa. Kolmannella tehtiin ihan oikea oppinen maastolenkki tiellä, noin 500m varmaan yhteensä, mutta kuitenkin. Joka kerta siis kiipesin aluksi selkään ja tulin lopuksi pois. On se vaan ihan huippu jätkä. Siitä tulee ihan super maastomopo.


Vanha kuva, mutta menköön.

Ratsujuttujen jälkeen vaihdoin ponia, nappasin koirat autosta mukaan ja painuttiin lenkille. Hissukseen kipiteltiin ihan kunnon lenkki metsäteitä ja polkuja pitkin. Semmoinen just rentoutumis-ulkoilu-eiurheilu-lenkki. Hiki tuli kuitenkin kaikille, kun nyt vaan oli melkein +10 astetta lämmintä ja liikaa vaatetta minulla päällä ja ponilla jo pirun paksu karva. Eilen samalla vaatetuksella meinasin paleltua kärryillä istuskellessani, vaikka lämmintä oli eilenkin.


Tämä kuva on ihan tältä päivältä.

Huomenna suunnittelin kiipeäväni Ljúfurin kyytiin pitkästä aikaa, kun se tuntuisi ainakin olevan taas ihan kunnossa. Jos siinä nyt mitään on ollutkaan. Vaikea sanoa. Epäilys nyt kuitenkin on, kun tallilla on muutamalla virusepäily jalkaoireilla, että meilläkin se kompurointi olisi ollut samaa. Siksi siis jätettiin tänään lähitallin Halloween pukuratsastus väliin, minne minun oli tarkoitus mennä Kamburin kanssa. Taluttaen toki, mutta olisi ollut niin hyvää harjoitusta vastaisuuden varalle. Harmittaa, mutta vielä enemmän harmittaisi jos oltaisi menty ja tartutettu siellä muut. Kai se vaan on joku suurempi voima päättänyt, että me vaan puskaillaan, eikä koskaan mitään muuta. Aina kun jotain suunnittelee, niin ei sitten päästäkään jostain syystä. Keväällä oli se sieni ja meni suunnitelmat uusiksi, eikä sen jälkeen ole uskaltanut edes ajatella mihinkään osallistumista. Nyt sitten kun viimein ihan innostuin, niin sitten tuli tämä. No, varmaan se Ljúfurkin on huomenna taas jotenkin outo, kun uskallan ajatella kyytiin kiipeämistä..

torstai 2. marraskuuta 2017

Pikakatsaus menneeseen viikkoon

Viime viikonloppuna käännettiin taas kellot talviaikaan, joten pimeä tulee nyt jo viiden huitteissa. Paljoa ei siis ehdi töiden jälkeen valoisala puuhata, vaan menee pimeiksi hommiksi vallan. Viime viikonloppuna siis yritettiin käyttää kaikki mahdollinen valo hyväksi, vaikka vettä tulikin taivaan täydeltä lähes kokoajan. Se siitä talvesta siis.

Lauantaina oli kuitenkin vielä lunta ihan mukavasti. Tallille lähdin jo ajoissa aamupäivällä. Ponit tarhasta ja kentälle vähän irrottelemaan. Jonkin verran ne juoksivatkin, mutta eivät niin paljoa, että se yksistään olisi liikunnasta käynyt. Lähdettiin sitten vielä lenkille.




Koirien kanssa käytiin vielä kotimatkalla lenkillä ihmistenilmoilla eli kaupalta kipiteltiin pieni lenkki pyöräteitä pitkin, metsän kautta takaisin oikaisten. Ihan oltiin läpimärkiä autolle palattuamme.

Sunnuntaina käytiin ensin Kamburin kanssa ajolenkillä. Kovasti ihmetytti pientä kulkijaa seikka, että tie oli ihan niin kuin ennenkin, mutta tien vierillä oli sitä valkoista tavaraa. Hyvin käyttäytyi kuitenkin. Ljúfur sai vuorollaan koirat lenkkiseuraksi ja ihan mukavan mittainen lenkki kertyi siitäkin.


On sitä lunta sentään jossain vieläkin. Kuva tältä illalta.

Maanantaina juoksutin Ljúfurin pellolla käynnissä. Kuuliaisuusharjoituksia lähinnä. Ei ollut taas mitenkään erityisen hyvin kuulolla alkuun, mutta alkoi kyllä sujumaankin. Pohja oli vielä niin märkä ja liukas, ettei kovempia vauhteja uskaltanut kokeilla. Palattuamme kenttäkin oli viimein vapaa ja jatkettiin vielä hetki siellä samalla teemalla hiukan reippaammassa temmossa.

Tiistaina oli Kamburin vuoro päästä lenkille. Kipiteltiin rennosti maisemia katsellen auringonlaskuun. Kotona kävin vielä koirien kanssa metsässä otsalampun valossa. Lämpötilatkin laskivat jo pakkaselle, kirkas taivas teki tehtävänsä.




Keskiviikkona ponit kävivät lenkillä yhdessä. Ne on kyllä niin ihania kaveruksia, kun mikään ei hetkauta mihinkään suuntaan, tapahtui mitä tahansa. Ja jos jompikumpi joskus on vähän säpsyily päällä, toinen ei lähde mukaan pöllöilemään. Helppoja kaksinkin. 

Koirien kanssa käytiin lenkillä kotimatkalla taas kaupalta. Hirveästi tuntui olevan hajuja tällä kertaa ja varsinkin Noah väsähti aika lailla. Hyvin maistui uni koko loppuillan.

Tänään lenkkeiltiin kokoonpanolla Ljúfur ja koirapojat. Hieno ilma vielä tänäänkin. Kaunis auringonpaiste koko päivän ja lähes täysikuu illalla. Ei paljoa otsalamppua tarvittu. Pilviä näytti kuitenkin olevan kerääntymässä taivaanrannassa, joten ehkei ensi yönä ole niin kylmä kuin viime yönä. -10 asteessa ajelin aamulla nimittäin töihin.




Kännykällä ei tämän parempaan kuvaan pystynyt. Siellä se kuu kumminkin paistelee.