lauantai 9. tammikuuta 2021

Vuosi vaihtui, mikään ei muuttunut

Niin se vuosi vaihtui ja elämä jatkuu tavalliseen tapaan kuten ennenkin. Viime vuonna tähän aikaan ei ollut lunta, kuten ei koko viime talvena. Nyt on lunta ja pakkastakin, mikä on parin vuoden tauon jälkeen ihan jopa piristävää. Tänään paistoi aurinkokin pitkästä pitkästä aikaa.

Viime vuonne tähän aikaan oli myös ponin tilanne aika huono. Se kipuili mahaansa ja jalkojaan, eikä oikein halunnut liikkua. Se oli hurjan turvoksissa, eikä sille mahtunut mitkään vermeet päälle, joten sekin vähä mitä liikuttiin, liikuttiin taluttaen. Pihatolla tapahtui jatkuvasti laumamuutoksia ja Korppu voi myös henkisesti tosi huonosti. Se vetäytyi, eikä sitä kiinnostanut juuri mikään. Ja kun Peikollakin oli vaikeaa ja kun minä taas imen kaikki tunnetilat itseeni kuin sieni, ei ollut kenelläkään oikein kiva olla.

Nyt on tilanne onneksi ihan toinen. Jatkuva pimeys, kura ja märkyys toki otti omansa, kuten joka vuosi, mutta nyt kun valo lisääntyy ja sitä luntakin tuli, niin jo alkaa taas elämä voittaa. Poni voi hienosti, on karistanut kaikki kesäkilonsa ja pikkuhiljaa pienentelee myös ihraniskaansa ja toivottavasti pian myös lapaläskejään. Se liikkuu mielellään ja on muutenkin ollut hyväntuulinen ja reipas.


Tuore 7-vuotias lenkillä 1.1.2021

Peikon kanssa on ollut vähän huolta ja murhetta. Se siis kävi sen kipuilunsa takia toistamiseenkin lääkärillä ja se kuvattiin lähes tulkoon päästä varpaisiin, mutta mitään vammaa tai vikaa sieltä ei löytynyt. Ihan priimaa on siis luustoltaan. Onneksi näin. Se sai sitten reilun viikon kuurin särkylääkettä ja olikin jo hiukan parempi, mutta vieläkin tosi vaisu ja vetäytyvä. Käytiin sitten viimein joulukuun lopussa fysioterapeutilla, jonka aikaa jouduttiin jo kertaalleen siirtämään. Ensin ei oikein sielläkään mitään suurta löytynyt, ennen kuin Peikko rentoutui. Sitten alkoi löytymään. Rankaa availtiin ihan urakalla ja niskoja hierottiin. Epäili että oli pyörähtänyt niskojen kautta ympäri. Käsittelyn jälkeen illalla, oli Peikko selvästi iloisempi kuin pitkään aikaan, mutta sitten pari päivää tosi kipeän oloinen. Nyt on pikkuhiljaa alkanut palautua omaksi iloiseksi itsekseen. Ei se vielä ihan entisellään ole, mutta paljon paljon parempi jo. Reilun viikon päästä on toinen fyssari käynti, niin sitten nähdään mitä siellä vielä on vai onko mitään.




Lysti on alkanut taas harrastaa eli meillä alkoi viikko sitten taas tokot Ruukissa. Tämä ryhmä on hiukan erilainen eli ei mikään varsinainen kurssi vaan ihan tokoryhmä, jossa jokainen suunnittelee itse treeninsä ja ohjaajan kanssa sitten sitä käydään läpi. Jo ensimmäisellä kerralla taas tuli ahaa-elämyksiä ja niitä ollaan sitten työstetty tällä viikolla. Noseakin ollaan tehty, lähinnä pienen hajuerottelun merkeissä sisällä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Huomenna onkin ensimmäinen ihan oikea nosekoulutus, jännää. 

Laittelin silloin syksyllä faceen treeniseurakyselyä, enkä juuri vastauksia saanut. Nyt kun laitoin taas tässä viime viikolla päivityksen, missä valittelin tilannetta, kun yhdistysten ryhmiin ei pääse ja pitää treenata jotain, mikä ei niin kiinnosta ja vielä maksaa siitä pitkä penni, niin johan alkoi pukkaamaan meseviestiä ja vaihtoehtojakin ilmaantua. Yhden hylkäsin heti yhdistyksen sivuihin tutustuttuani, toinen on harkinnassa, jos tämä kolmas ei tuota ryhmäpaikkaa. Olen siis menossa tutustumaan yhteen ryhmään ensi viikonloppuna, jos kelit antaa myöten. Tänäänkin olisi ollut mahdollisuus, mutta koska tänä viikonloppuna on muutakin, niin ei sitten vielä tänään menty.




Korpun kanssa tämä vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Sen verran stressasi uusi vuosi, että vuoden ensimmäisenä päivänä oli tulta kavioissa ja jarrut hiukan epäkunnossa. Ensimmäiset kaksi kilometriä ajolenkistä sai pidellä ihan tosissaan, että vauhti pysyi kohtuuden rajoissa, sen jälkeen alkoi ponin kuulo taas pelittää ja voitiin edetä reipasta mutta hallittua vauhtia vielä seuraavat kolme kilometriä, viimeiset kaksi käveltiin ihan rentona jo. Hiukan vajaa viikon oli pienoista stressienergiaa havaittavissa, mutta nyt on taas ihan oma rauhallinen itsensä. 




Uusi vuosi meni koirilla ihan hyvin. Lenkillä käytiin jo hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa ja pysyttiin sitten sen jälkeen tuvassa. Kerran käytiin ulkona ennen paukkeen loppumista. Ensimmäiset paukut haukuttiin, mutta niin Peikko on tehnyt joka vuosi ja siihen toki herkkähaukkuinen Lysti oitis yhtyi. Loppuilta sujui aika normaaleissa merkeissä. Peikko ajoittain hiukan kuunteli, kuten ennenkin, mutta Lystiä ei ensimmäisten jälkeen enää jaksaneet paukut kiinnostaa ja se keskittyi lähinnä puruluiden jyrsimiseen. Saattaapi siitä siis ihan PK-koirakin tulla, vaikka muuten onkin ääniherkkä, mutta totuttamalla kentällä tottiksen yhteydessä tapahtuviin koviinkin ääniin kunnolla, en usko että tulee olemaan ongelma. Eiköhän se suurin ongelma tule olemaan ihan jossain muualla.

Toivotaan tästä vuodesta hiukan parempaa kuin edellinen. Tai oma vuotenihan oli ihan hyvä, vaikka ystävämme korona yrittikin heitellä kapuloita rattaisiin. Hiukan harmittaa kaikki peruuntuneet tapahtumat, kuten näyttelyt ja kisat, mutta eipä me niitä olla ennenkään kaivattu. Nyt toki nuoren koiran kanssa olisi ollut ihan kiva päätä jonnekin osallistumaankin, mutta kun ei niin ei. Vaan toivotaan että tänä vuonna vaikka jo päästäisi. Mitään erityisiä tavoitteita ei ole, mutta ihan pieni ajatuksen poikanen, että josko jo kesällä pääsisi vaikka ihan kisaamaan tokossa tai nosessa. Tai siis minulle riittää jo se, että päästäisi jos mentäisi. Veikkaan nimittäin, ettei ihan helpolla kisapaikka taida tämän karanteenin jälkeen irrota. Elämme kuitenkin toivossa..