Valoa tunnelin päässä

Tiistaina (7.1.) tehtiin Peikon kanssa nosetreeni pihalla. Laitoin sen autoon siksi aikaa, kun piilotin hajun. Peikolle valjaat päälle ja etsimään, vapaana kuitenkin. Kovasti se töitä teki ja oli innoissaan, tiedä sitten mitä etsi. Löysi kuitenkin melko pian ja ilmaisi hienosti ja vaikka en heti naksauttanutkaan, se jaksoi pysyä hajulla ja vaatia huomaamaan. Hyvä se on parhaimmillaan ja parhaimmillaan se on silloin, kun ei maha oireile tai mikään muukaan. Olisipa se aina kunnossa.

Keskiviikkona (8.1.) oli taas sadepäivä. Koko päivän tuli enemmän ja vähemmän vettä, välillä vaakatasossakin. Illalla hellitti ja käytiin sitten Peikon kanssa reilun tunnin lenkki tässä omalla kylällä. Torstaina (9.1.) tehtiin Peikon kanssa puolen tunnin lenkki Jylpyllä, samalla kun odoteltiin auton pakoputkihuollon valmistumista.

11.1.

Perjantaina (10.1.) kolmen päivän tauon jälkeen tallille. Kamburin turvotus oli hiukan laskenut, mutta maha oli kyllä aika iso ja pinkeä ja poni vaisu. Lähdettiin sitten lenkille Peikon kanssa. Ihan reippaasti eteni Korppu, mutta kompuroi tosi paljon ja alamäet oli vaikeita. Kun sitten viimein sai kasan väännettyä, piristyi selvästi ja ilmaakin alkoi perästä tulla, joka myös varmaan helpotti.

Lauantaina (11.1.) viritin pihaton takana oleviin koivuihin heinäverkot ja levittelin myös tarhaan pieniä kasoja. Lähdettiin sitten lenkille, taas Peikon kanssa tietty. Sen verran on poni levinnyt ja turvonnut, ettei mitkään vermeet oikein enää mahdu, enkä nyt muutenkaan halua sille lisäpainoa jalka-/liikkumisoireiden vuoksi, joten maastakäsin täytyy nyt vaan yrittää liikutella. Nytkin se alkumatkasta näytti tahdittavan vähän joka askeleella ja oli tosi jäykkä ja kompuroi, mutta kun rämmittiin aikamme umpimetsässä, niin johan vertyi ja hikosikin ihan kunnolla. Pari tuntia melkein oltiin, kun ilmakin oli vaihteeksi hieno.

Sunnuntaina (12.1.) tehtiin päivällä pieni lenkki Korpun ja Peikon kanssa. Nyt oli mukavan hyväntuulinen ja reipas poni mukana, joka hiukan kyllä kompuroi, mutta liikkui muuten hyvin ja mielellään ja turvotuskin näyttäisi laskeneen. Taisi tehdä hyvää kunnon hikilenkki ja napostelu heinäverkoista, kun se oikein loikki kaatuneiden puunrunkojen yli ja laukka-askeleita tapaili välillä muutenkin. Ehkäpä tästä selvittiin säikähdyksellä. Jännä muuten, että kun lenkin jälkeen taas laittelin heinää pitkin poikin ja täytin verkot, niin molemmat valitsivat mielummin seisoskelun mudassa heinäverkkoja tyhjennellen kuin kuivalla maalla helposti saatavilla olevat heinät.

Iltapäivällä oli taas nosetreenit Kåiralassa. Ja kas, Peikko ei taas syönyt aamulla. Eikä sille kelvannut myöhemminkään. Otti päähän, rankasti. Vaan minkäs teet. Kun se on kipeä, niin se sitten on. Ei sitten treenattu. Olin kyllä treeneissä ja Peikkokin pääsi hetkeksi sisälle nuuskuttelemaan, mutta paha on mitään tehdä, kun ei ole millä palkata, kun koira pakenee ruokakuppia. Illalla se onneksi jo taas söikin ja suun maiskuttelukin loppui. Kun tietäisi, mikä tämän taas aiheutti, niin osaisi vältellä. Yöllä oli myrsky ja illalla se sai vähän joulupiparia. Jompikumpi tai siten jotain ihan muuta. Nyt sai vain raejuustoa ja lihapuuroa.

Maanantaina (13.1.) käytiin lenkkeilemässä jälleen koko porukalla. Tiistaina (14.1.) ei lenkkeilty, mutta Peikon kanssa tehtiin ihan pieni nosetreeni pihalla. Vein hajulähteen, Peikon katsellessa, liiterin nurkan taakse. Riehutin Peikkoa hetken, ennen kuin lähetin etsimään. Hienosti toimi. Meni toki suoraan hajulle, mutta oli innoissaan ja iloinen, mikä on pääasia. Töiden jälkeen pistäydyin Kennel Rehussa ja siellä tuli puheeksi nuo Peikon vatsa oireet ja epäilykseni, että johtuu stressistä. Ja kas, juuri oli käynyt joku, jolla ihan samat oireet perheen toisen koiran lopetuksen jälkeen. Sain hyviä vinkkejä ruokintaan ja niitä nyt testaillaan. Katsotaan, kuinka käy.

Keskiviikkona (15.1.) käytiin sitten pieni lenkki Peikon kanssa Jumalniemessä ja torstaina (16.1.) Peikon ja Korpun kanssa kimpassa. Korppu joutui sitä ennen kyllä pyörimään kentällä liinan päässä puolisen tuntia. Käyntiä kun oli tarkoitus treenata, reipasta käyntiä, niin ponipa yritti kokoajan raville. Helpompaa varmaan kuin reipas käynti. Ei se kovin hyvin ollut kyllä kuulolla muutenkaan. Lenkillä oli kyllä kovin kuuliainen. No, kunhan liikkui edes jotenkin.

11.1. kun viimeksi oli pakkasta, nyt sataa vain vettä.

Perjantaina (17.1.) ei tehty mitään, ei yhtään mitään. Rankka viikko töissä ottaa veronsa. Viikonloppuna olikin sitten ihan kivasti puuhaa. Lauantaina (18.1.) lähdin tallille jo heti aamusta kymmenen jälkeen. Kaikenlaista säätöä siinä, kun täyttelin rehulaatikoita ja sitten pihatolla säädin heinien kanssa, sitten vielä tietty jalkojen pesu ponilta ja vuolin kavioitakin vähän, joten kello oli jo yksi, ennen kuin oltiin valmiina lähtöön. Korpun turvotus/nestepöhö näytti olevan tiessään, joten päätin kokeilla, mahtuuko silat. Ja mahtuihan ne, joten eikun kärryt perään pitkästä aikaa. Käytiin seitsemän kilometrin lenkki. Vaadin reippaan käyntivauhdin ja ravattiin/laukattiinkin vähän, joten edettiin aika rivakasti. Tunti suurinpiirtein meni. Vähän oli mörköjä matkalla, muttei ole ihmekään, kun maha oireilee. On siis kokoajan siellä ähkyn rajamailla, kun kakka on vain pienen pientä kikkaraa ja tulee jos tulee. Plus tietty varmaan tuntuu muutenkin, kun ennen suurimman osan päivästä napostellut poni seisoo nyt suurimman osan vuorokaudesta tyhjin vatsoin, mikä ei todellakaan ole hevoseläimen ruuansulatukselle luonnollista.

Illalla käytiin Peikon kanssa tunnin lenkki Karhulassa, samalla kun kävin Tokmannilla ostoksilla. Peikko ei taas syönyt aamulla, mutta sai edellisenä iltana vähän normaalista poikkeavaa ruokaa ja illalla sitten huomasin lenkillä, että oli varmaan ensimmäisen kerran elämässään maha liian kovalla. Ja kun ei ollut käynyt perjantaina lenkilläkään, niin siinä taisi olla syy syömättömyyteen, koska lenkin jälkeen maistui taas ihan normaalisti.

19.1.

Sunnuntaina (19.1.) taas ajoissa aamupäivällä tallille. Aikaa säästääkseni, nappasin vain ponin, joka jo nälkäisenä kirmasikin portille vastaan ja annoin sen syödä hetken pihalla paalista, ennen kuin harjasin sen pikaisesti, nappasin koiran autosta ja painuin lenkille. Säästyy paljon aikaa, kun ei tarvi pestä jalkoja, eikä pukea tossuja, eikä raapata sitä senttien savikerrosta mahan alta. Käytiin melkein tunnin lenkki osittain umpimetsässä. Tekee hyvää Korpun tasapainolle, sekä sille kompuroinnille, kun on pakko nostella niitä jalkoja. Ja tekee se hyvää myös mahalle ja korvien välille, koska annan sen hampsia evästä ja tutkia paikkoja ja asioita. Nämä on yleensä niitä pään nollaus reissuja minullekin, vaikkakin viime aikoina ei ihan ole tehonneet, koska eniten vituttaa kaikki tai no, ehkä eniten vaan tämä loputon marraskuu. Tänäänkin satoi vettä, vaikkei pitänyt, samoin eilen.

Tallilta kotiin, ruoka uuniin, suihkuun, hetki lepoa ja sitä ruokaa ja taas mentiin. Tällä kertaa nosetreeneihin. Peikko oli kerrankin juuri treenipäivänä oma itsensä ja kunnossa. Mitään odotuksia ei silti ollut, mutta sen verran sentään suunnittelin, että tehdään ulkona, joka on helpompi sille, kun sisällä on niin hirmu paljon hajuja, jotka on kiinnostavampia kuin euka. Peikko oli jo innoissaan kun lähdettiin kävelylle, mitä se ei ole ollut sitten en muista milloin. Selkeästi jo tiesi, mikä juttu tämä on. Itse treenikin meni hyvin. Lähtöhaju piti näyttää, mutta sitten se lähtikin ihan etsimään ja löysi ja ilmaisi ja oli iloinen, sellainen kuin nyt vaan parhaimmillaan on. Kaksi hajua oli pihalle piilotettu ja molemmat se nosti. Huippua. Pysyisi nyt tämä kunto ja mieliala sillä, niin voitaisi vaikka edetäkin.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Tai sitten ei. Aika samaa rataa nyt ainakin toistaiseksi mennään. Annetaan ajan kulua ja tarkistetaan tavoitteita ja muita juttuja sitten tarpeen mukaan. Vuosi ainakin vaihtui hyvin rauhallisissa merkeissä. Ei paukkunut kuin hiukan jossain kauempana. Paukkeet on kyllä jatkuneet vielä tänäänkin (2.1.), mutta eipä se nyt mitään uutta ole. Onneksi kumpikaan noista nelijalkaisista ei välitä.

Keskiviikko (1.1.2020) Aamulla nukuttiin pitkään, koska nukkumaan käytiin niin myöhään. Peikko ei sitten taas syönyt aamuruokaansa. Eikä kyllä illallakaan. Huoh. Puolilta päivin lähdettiin tallille. Ajatus oli lähteä molempien kanssa lenkkeilemään, mutta totesin tilanteen niin rauhalliseksi ja ponin iloiseksi ja hyväntuuliseksi, ja kun aikaa oli ja valoa, että lähdettiinkin sitten Korpun kanssa pienelle ajolenkille. Mukavan reipas ja iloinen oli poni lenkilläkin, ei kyllä muuta tehty kuin kävelty. Tiet on niin kovat, ettei paljon edes voi. Tuttuja tavattiin kotimatkalla, kun entinen tallikaveri hevosineen tuli vastaan. Olipa kiva juoruta pitkästä aikaa. Lenkille kertyi pituutta vain noin viisi kilometriä, mutta reippaasti kun liikuttiin, niin ihan nihkeä oli poni lenkin päätteeksi.

Tuore 6-vuotias.

Peikon kanssa käytiin lenkkeilemässä Huutjärvellä tallilta tullessa. Päivällä oli aika hiljaista, mutta neljän aikaan, kun kaupalta starttasin lenkille, oli joku ihme ruuhka-aika. Autoja oli molempien kauppojen parkkipaikoilla ihan kiitettävästi ja lenkkeilijöitäkin nähtiin kävellessä. Tallilla oli kyllä rauhallista. Aika kauan sain olla ihan yksinäni. Lenkiltä kun tulin ponin kanssa, oli sentään jokunen muukin ilmestynyt.

Torstaina (2.1.) vain käväisin tallilla. Otsalamppu sanoi sopimuksen irti, eikä pimeässä oikein ilmankaan toimeen tule, joten piti vaihtaa suunnitelmaa. Ponin kanssa siis pyörähdettiin vaan kentällä hetkisen jumppaamassa maastakäsin. Kenttä oli sen verran kova, ettei ihan hirveästi siinäkään pystynyt tekemään, mutta sentään jotain. Normi juttujen lisäksi, nosteltiin jalkoja puomin yli eteenpäin kävellen ja myös peruuttaen. Kambur ihan innostui, kun sai hommasta helpolla namia. Treenattiin myös väistojä ja nyt se ehkä jopa sai juonesta kiinni, vaikka ensin turhautuikin, kun ei ymmärtänyt. Kivaa vaihteeksi taas tämäkin ja olisi se kivaa useamminkin, jos ei olisi pakko saada myös sitä liikettä aikaiseksi.

Peikon kanssa nosetettiin kotona vähän. Ihan ilmaisua nenäkosketuksella sisällä. Ihan hyvin meni ja koira pysyi iloisena. Aamullakin söi huonosti vielä, mutta sentään söi. Illalla söi jo taas normaalisti. Vähän vaikuttaisi siltä, että vapaalla, kun rytmi muuttuu, maha oireilee, eikä ruoka maistu. Ei se kyllä tuollainen ennen ole ollut. Noah se oli joka jätti aamuruokansa ajoittain kuppiin.

Perjantaina (3.1.) oli kunnon myrsky. Vettä tuli vaakatasossa, enkä todellakaan viitsinyt raahautua tallille. Peikon kanssa kävin Tokmannilla ja cittarissa ostoksilla ja hakemassa Börjesin paketin matkahuollosta. Tilasin tiistaina ja on jo nyt täällä, vaikka oli yksi pyhäkin välissä. Horzen pakettia sen sijaan ei ole näkynyt, vaikka tilasin sen jo ennen joulua ja on rekisteröitykin postin sivulle 20.12. Taitaa tulla matkahuollon kautta kaikki jatkossa! Paketissa (Börjesin) oli elektrolyytti, jonka purkki oli rikki. Onneksi vanha purkki oli vielä tallessa. Riimut, lila ja pinkki (kuvassa), on hienot, mutta ei meinannut koko riittää, vaikka on full-kokoiset. Että sellainen poni minulla.

Lauantaina (4.1.) Peikko ei taas syönyt aamulla, eikä myöhemminkään. Herkkujakaan ei sitten saanut. Lenkillä käytiin iltapäivästä, pyöräiltiin Alakylän lenkki, juuri ennen pimeää. Luntakin alkoi loppumatkasta tulla. Mutta koska aurinkoinen päivä, vielä neljän aikaan ei ollut ihan pilkkopimeää.

Tallille menin puolilta päivin ja selvisi, että pihatto onkin taas vaihdettu säännöstellylle heinälle, vaikka sovittiin torstaina jotain ihan muuta. Yhden vatsahaavaisen kokemuksella, ei ehkä ihan naurattanut, että ovat sitten suurimman osan vuorokaudesta syömättä. Ruokinta kertoja on kolme. Ei ole hyvä liikalihavuuskaan, muttei myöskään mahahaava. No, toistaiseksi en voi asialle mitään.

Poni siis mukaan ja kärryt perään. Käytiin 7,6 kilometrin lenkki käynnissä lähinnä, kuten pakostakin viimeaikoina, koska ylipaino, huono kunto ja kovat tiet. Hiukan hölkättiin kyllä. Käynnissä vaadin reipasta tahtia, ravissa taas mahdollisimman hidasta. Olihan vaikeaa, mutta ihan hyvä lenkki saatiin ja hikikin ponin pintaan. Hirmuton tuuli jatkuu yhä ja nollakelissä se tuntuu tosi kylmältä. Ei kuitenkaan palellut kärryillä istuessa, sormia vähän loppumatkasta.

Sunnuntaina (5.1.) piti mennä jo heti aamusta tallille, oli oikein kello soimassa, mutta enpä sitten viitsinytkään. Ärsyttää sen verran koko touhu, etten siinä mielentilassa ponin kanssa halua toimia. Enkä usko sen pistävän pahakseen paria ylimääräistä vapaapäivää. Laiskan aamupäivän jälkeen, lähdettiin Peikon kanssa kirkolle lenkille. Samalla käväisin apsilla hakemassa palkat illan nosetreeneihin. Syöminen toki on ollut vähän niin ja näin, ja jos ei syö, ei palkkaannukaan. Aamulla  kyllä yritti, koska kamala nälkä, muttei oikein saanut alas mitään. Tein riisi/liha puuron uunissa ja se maistui tuoreena ja vielä lämpimänä lenkin jälkeen.

Treeneihin kuitenkin mentiin, vaikka odotukset ei kovin korkealla olleetkaan. Mutta koska Kåiralassa treenattiin, matkaa n.1,5 km, niin kyllähän sinne ajelee vaikka turhaankin. Peikko oli ihan ok mielentilassa, mutta koska paikassa on paljon muita hajuja, kiinnosti ne enemmän. Lähtöhajupurkkia kuitenkin ilmaisi innoissaan, joten sillä sitten mentiin. Siirreltiin sitä siis paikasta toiseen. Vähän yritettiin muutakin, muttei siitä oikein mitään tullut. No, meillä on vielä viisi sunnuntaita tuonne varattuna, joten ehtiihän sitä.

Maanantaina (6.1.) käytiin Peikon ja Skorpanin kanssa melkein kahden tunnin lenkki. Korppu oli ihan hyväntuulinen, mutta hervottoman turvoksissa. Selkärangan kohdalle ja peppuun oli ilmestynyt kahdessa päivässä oikein kunnon kanjoni. Eipähän taas tullut tämä mieleen. Sillä on todella huono aineenvaihdunta, joka oltiin juuri kaikilla kikkakolmosilla saatu hiukan elvytetyksi. Se jopa hikoili jollain tapaa. No, nyt sitten on taas ihan jumissa ja kerää nestettä. Yleensä vääntää kolme neljä kasaa parin tunnin lenkillä, nyt yhden ihan lopussa. Se on hiukan haasteellinen ruokittava, kun se lihoo sekä vapaalla heinällä että säännöstellyllä. Eri syistä tietty. Ainoa toimiva konsti sille olisi se heinän "keventäminen" oljella tai jollain muulla. Mutta kun ei niin ei. Ja nyt ei sitten muuten liikutakaan kunnolla, kun ei varusteet enää mahdu päälle. Että sellaista.

Peikon kanssa tehtiin vielä illalla pieni lenkki Siltakylässä, samalla kun kävin kaupassa. Sen jälkeen nosetettiin sisällä kotona, jonne laitoin hajun ennen kauppaan lähtöä. Se on kyllä jännä. Se paineistui nytkin voimakkaasti, kun piti etsiä, mutta heti hajun saatuaan innostuu ja paikallistaa hyvin ja ilmaiseekin omalla tavallaan. Siirsin hajun kerran ja etsi jo paremmin, mutta on se kyllä kumma. Syö nyt kyllä hyvin ja maha vaikuttaa terveeltä, muttei ole saanut muuta kuin lihapuuroa. Ei kai tässä muuta, kuin toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Ja molempien karvakavereiden puolesta.