Arkea ja juhlaa

Jospa vaikka taas yrittäisi jotain tapahtumia ylös kirjata. Vaikka aika tasaisen tappavaan tahtiin kipitteleekin elämä eteenpäin, eikä siis juuri mitään erityistapahtumia ole tarjolla. Kesä on mennyt, kesäkelit vielä pysyvät. Melko mukavasti on lämpötilat pysytelleet kahdenkympin tietämissä ja jopa yli. En valita. Ehtii sitä kylmästä kärsiä ihan liikaakin ennen ensi kesää. Kuivaa on yhä. Laitumet on kaluttu, sienet ei kasva, eikä paljon mikään muukaan. Kummasti on sateet kiertäneet kaakonkulman tänä kesänä. Yleensä se on toisin päin. 

Virikelaidunko? Saa ne nyt jo lisäheinääkin, vaikka hyvin tuntuvat kiloistaan kiinni pitävän ilmankin. Neljä noita tuolla nyt on enää, joten kai se riittää vähempikin ruoho hengenpitimiksi.

Poni on liikkunut suht normaalisti nyt, kun ei enää ole erityisen kuuma. Turkkia se on jo kasvattanut sen verran, että hiki sille tulee helposti. Se taas ei haittaa, hiki on hyvästä. Mitään erityispitkiä lenkkejä ei ole tehty, normaalit 1-1,5h kärryillen tai ratsain, talutuslenkit on olleet lyhyempiä ihan oman jalkani kunnon takia. Onneksi sekin alkaa olla parempi, joten lenkkeillä jo voi. Yksin ollaan yleensä menty, kuten nyt aina. Kerran mentiin pihattokaverin kanssa kimpassa.

Me oltiin kärryillä ja mentiin edellä, joten mitään draamaa ei saatu aikaiseksi. Kambur oli jopa laiska. Kokeiltiin perässä tulemistakin, eikä vauhti siitä juuri kiihtynyt. 

Kaulanaruilut on nyt jääneet, kun edellisellä treenikerralla ei oikein sujunut. Silloin toki pitäisi treenata lisää, mutta me tehdään nyt näin eli nollataan tilanne ja jatketaan taas kun siltä tuntuu. Mihinkään kun ei ole kiire. Viimeksi siis sattui pieni tilanne matkalla. Tai no, poni ei ollut kuulolla juuri muutenkaan, joten ohjaa joutui käyttämään. Kun sitten vielä sattui shettikset edelle ja karauttivat mutkan taakse mäkeen laukalla, saattoi Korppu vähän kiihtyä. Se tilanne handlattiin, kun ehdin tajuta ennen ponia ja käänsin ratsuni ympäri. Vaan saatiin ponit kiinni hetken päästä ja sitten hiukan meinasi lähteä mopo käsistä. Ei edes yritetty kulkea perässä, vaan ohitettiin suosiolla. Sen verran kuitenkin oli virtaa ponissa, että unohdettiin kaulasuitsi kokonaan, kun se nyt vaan ei tällä kertaa toiminut. Turhaa opettaa, että siihen ei tarvi reagoida. 

Vähän niin kuin lavastettu kuva kotimatkalta, koska ohja (tökerösti) poistettu kuvasta. Ihan jopa näyttää että se kuuntelisi. Ei kuunnellut.

Hierontakurssi on ohi, onneksi. Kivaa se oli, mutta vei tosi paljon aikaa. Viimeinen tehtävä tuli tehtyä maanataina ja nyt vaan odotellaan lopputodistusta. Saatan kerrata kurssin myöhemmin, mutta nyt pidetään hiukan taukoa välillä. Hierontoja toki teen ja sillä tavalla opettelen hommaa. Vain tekemällä oppii, ei lukemalla. Ja vielä on paljon oppimista. Esimerkiksi kirjaa en ole lukenut tai edes selannut vielä, enkä venytyksiä edes kokeillut. Niistä toki osa oli jo ennestään tuttuja, mutta harvakseltaan tehtyjä. Ja siitä syystähän minä kurssille alun perin osallistuinkin, että pystyisin omani hieromaan. Eikä sitä nyt voi rahojaan hukkaankaan heittää. Kurssi kun ei ollut ihan ilmainen.

Tallikaverin (sala)kuvaama räpsy maanantain hieronnasta (kuva Pinja Pohjoisvirta).

Koirien kanssa ollaan lenkkeilty normaalisti, muttei olla tehty mitään muuta. Nyt ovat liikkuneet taas enemmän ponin kanssa ja vähemmän pyöräillen, koska minun jalkani kestää paremmin kävelyä. Sitäpaitsi Noah ei enää oikein jaksa pyörän vierellä jatkuvasti juosta. Tai siis jaksaa kyllä, mutta on sitten jälkeen päin ihan "kuollut" ja kipeän oloinen. Aika paljon ollaan muutenkin liikuttu muualla kuin kotikylällä. 

Löydettiin kiva polku kun lenkkeiltiin vaihteeksi Haminassa. Haminassa on seudun lähin S-Rauta ja siellä tulee välillä käytyä. Nyt oli tarvetta uusille kumiputseille, eikä niitä Pikantista löytynyt, joten ajelin Haminaan.

Tänään oltiin koirien kanssa Kotkassa hengailemassa "ratsastuskisoissa". Lainausmerkeissä siksi, että kyseessä oli Temosen uuden elokuvan kuvaukset eli kisat oli vähän niin kuin lavastettu. Hengailtiin paikalla nelisen tuntia, kun tuttuja oli ratsastamassa siellä. Oli mielenkiintoista ja oli kiva tavata tuttuja. Sieltä ajelin suoraan tallille. Ponilla oli suunniteltu vapaa kuvausten takia, mutta kävin vähän lappamassa lantaa ja heittämässä porukalle heinää. Ei se kyllä tänäänkään kelvannut eli kai ne sieltä ruohoa saa tarpeekseen, kun usein jää kuiva syömättä. Hyvä niin.

Nyt ei mitään enää jaksa. Koiratkin makaa reporankana. Huomiselle suunnittelin maastolenkkiä, mutta sen näkee sitten huomenna. Riippuu paljon ponin mielentilasta, joka suurella todennäköisyydellä on rauhallinen, mutta kuinka rauhallinen, sen näkee sitten huomenna. Jos se suorastaan nukkuu, en taida viitsiä lähteä köpöttelemään. Keksitään sitten jotain muuta.

Elämän kohokohtia ja muita tärkeitä tapahtumia

Kiirettä on pidellyt kaiken opiskelun ja lannan lappamisen kanssa, joten kirjoittelu on todellakin jäänyt odottamaan aikaa parempaa. Jos nyt kuitenkin yrittäisi, ennen kuin taas starttaa auton nokan kohti tallia tai vaihtoehtoisesti koiralenkkiä.

Heinäkuun loppu oli helteinen, eikä alkukuun säässäkään valittamista ollut. Yli kahdenkympin lämmöillä mentiin silloinkin. Liikuttu kuitenkin on mahdollisuuksien mukaan. Ihan yötyöksi ei ole kuitenkaan mennyt, kuten viime kesänä, vaikka on illat nytkin venyneet. Vaan kun hellejakso ei ole ollut niin pitkä, ei ole ollut ihan pakollista liikutella, vaan ollaan sitten lomailtu tai otettu kevyemmin. Nyt onkin jo taas normaalimmat kesäkelit eli alle +20. Viime viikonloppuna auton mittari näytti parhaimmillaan +37.

Heinäkuuhun mahtui muutamia mainitsemisen arvoisia tapahtumia, joista tärkeimpänä pitkä maastolenkki kaulasuitsella. Ollaan siis treenattu jonkin verran kaulanaruilua kentällä, muttei siitä oikeastaan ole tullut mitään. Poni menee minne tykkää, eikä kumpikaan oikein keskity. Mikä ei toki ole ihmekään, kun nyt ei muutenkaan kentällä juuri työskennellä. Viimeisen yrityksen jälkeen järki alkoi palata pätkittäin ja tajusin, että kaikki jututhan on opiskeltu lähinnä maastossa ja siellä kaikki on muutenkin helpompaa, kun jo maasto antaa vihjeitä etenemissuunnasta ja eteenpäin pyrkimyskin on jollain tapaa olemassa. Sain siis kuningasajatuksen pukea ponille myös kaulanaru maastoon lähtiessä. Hiukan venähti kokeilu, kun muutaman kerran unohtui, mutta viimein testattiin tämäkin.

Siellä se on, kaulasuitsi

Poni oli ihan super. Tehtiin noin kahdeksan kilometrin maastolenkki lähinnä käynnissä, kun kelikin oli lämmin. Varustuksena siis normi päävarustus plus kaulasuitsi. Alkuun kuskilla oli ongelmia kaksien ohjien kanssa, ennen kuin sai ideasta kiinni. Hiukan vaan kesti, kun en ole mitään apuohjiakaan oikein koskaan käyttänyt. Loppujen lopuksi saippareiden ohjat roikkuivat löysinä ja kaulasuitsi oli ainoa käytössä oleva ohjaustehostin. Lähinnä toimittiin toki istunnalla, kuten nyt muutenkin kuuluisi, minä vaan olen tottunut lähinnä matkustelemaan ja ohjaamaan kädellä, koska kärryily. No, nyt tehtiin toisin ja kyllä muuten tuntui jaloissa. Poni toimi moitteetta ja meni juuri sinne minne pitikin. Pari kertaa jouduin turvautumaan normiohjaan, kun erimielisyyksiä suunnasta ei saatu muuten ratkaistua. Silloinkin tosin riitti hyvin pieni vihje. Jarrut toimi täydellisesti pelkällä kaulasuitsella. Huippu heppu. Harmi, että sillä on niin surkea kuski.

Maastoreitin varrelle pahimpaan mutkamäkeen on ilmestynyt tällainen peili. Sitä oltiin juuri pystyttämässä, kun kerran oltiin tulossa kärrylenkiltä. Poni kieltäytyi etenemästä ja aikamme peruuteltuamme mäen päällä pää pystyssä, hyppäsin alas kärryiltä ja siirryin taluttamaan. Turha tapella, kun Kambur pelkäsi tosissaan, mikä on sille tosi harvinaista. Mutkan takaa paljastui sitten peilinpystytysoperaatio kolmen miehen ja tiellä poikittain olevan traktorin voimin. Pusikon ja traktorin väliin jäi juuri ja juuri kärryn mentävä kolo. Siitä sitten ahtauduttiin ohi kovin jännittyneen ponin kanssa, joka onneksi tulee mamman perässä ihan minne vaan kauniisti yhtään pomppimatta tai muutenkaan hillumatta. Niin nytkin. Traktorin ohitettuamme hyppäsin taas kyytiin ja ponikin jo rentoutui, kun tilanne oli ohi ja matka jatkui, kuten ennen kohtaamistakin. Onnea on hevonen, koka palautuu jännittävistä kokemuksista heti kun ne ovat ohi.

Meillä oli myös hammashoito heinäkuun aikana. Suussa ei mitään ihmeitä ollut, vaikka hiukan olikin oireillut. Piikkejä ei juurikaan, vain samat vanhat jutut eli pieni diasteema oikealla ylhäällä ja samassa kohtaa molemmin puolin kariesta. Tällä kertaa meillä kävi paikallinen eläinlääkäri ja homma hoitui sujuvasti. Kävin töistä hoidattamassa poniinin ja palasin takaisin töihin, Korpun jäädessä karsinaan heräilemään. Tallikaveri palautti sen sitten myöhemmin takaisin laitumelle ja siivosi karsinan puolestani.

Viime viikonlopun helteillä käytiin myös ekan kerran uittomontulla puljaamassa ihan isojen poikien tapaan selästä käsin. Varustin ponini ratsastuspädillä ja naruriimulla ohjineen ja kipiteltiin montulle. Sinne se asteli ihan innoissaan ja ihan pidätellä joutui, ettei olisi sinne ihan juoksujalkaa loikannut. Poni olisi varmaan mennyt syvemmällekin, mutta kuskilla meni pupu pöksyyn ja käänsin Korpun takaisin rannan suuntaan, ennen kuin se päättää syöksyä jyrkkää reunaa ylös. En olisi varmaan kyydissä kestänyt, enkä halunnut kokeilla. Kiva kokemus kuitenkin. Muutenkin ollaan saatu paljon rutiinia kesän aikana selästä käsin tapahtuvaan liikkumiseenkin, molemmat. Hyvä mieli siitä.

Kuva on joltain ihan oikealta maastolenkiltä kyllä.

Koirat on uineet paljon ja Noahkin on ollut ihan hyvässä kunnossa. Väsyyhän se paljon nopeammin kuin ennen, mutta se oli huomattavissa jo ennen sairastumista. Onhan silläkin jo ikää, ettei siis ole mitään ihmeellistä. Vielä se kuitenkin menee täysiä sen verran kuin jaksaa eli ihan liikaa, jos minulta kysytään. Se on vaan välillä niin rasittava. Onneksi on, kipeänähän se ei ollut. Että sen puoleen näin on just hyvä.

Kamburia on hierottu aktiivisesti ihan harjoituksen vuoksi noin kerran viikossa kevyesti. Tällä kurssiviikolla pitäisi tehdä perusteellisempi hieronta harjoitustehtävänä. Hieronnasta on selkeästi ollut myös hyötyä, samoin kuin riittävästä palautumisajasta. Ei mene enää jumiin samoin kuin ennen. Kärryjä on myös vaihdeltu, joka ehkä on myös auttanut. Sille on myös löytynyt viimein elektrolyytti, jonka avulla se jopa juo, ja syö ihan mitä vaan. Samoin on otettu käyttöön viimeinenkin aineenvaihduntaa parantava kikkakolmonen, kun se nyt vaan on pakko saada laihtumaan. Nyt on onneksi laidun kaluttu, eikä lisäheinääkään sinne ole kannettu, joten toivo elää.

Ponin parhaat kaverit muuttivat tällä viikolla muualle ja poni on ollut hiukan tolaltaan, se kun on niin herkkä muutoksille. Säpsyilty on ja hiukan sinkoiltu, mutta onneksi vain vähän ja nyt jo on selvästi rauhoittunut. Harmi aina nämä laumamuutokset, muttei niille mitään voi, kun ei omaa laumaakaan ole, eikä enää tulekaan. Kun vaan löytyisi joku pienempi talli, jossa tarjolla pihattopaikka harmoonisessa laumassa, mutta kun ei niitä tällä seudulla ole. Tallipaikkoja kyllä on tarjolla, muttei pihattopaikkoja, kun ei niitä pihattoja vaan ole. Joten näillä mennään toistaiseksi.

Siinä tärkeimmät. Muuta ei ainakaan tule mieleen, vaikka varmasti niitäkin olisi. Näillä siis nyt kohti syksyä.