PP 7 kk & HK 1-3

Niin se aika vaan kuluu, vaikkei sitä oikein huomaakaan. Minulla ei ole enää pentua, minulla on teinikoira. Teinikoira, joka on jo 7 kuukautta vanha. Teinikoira, joka on noin 47 senttiä korkea ja liki 15 kiloa painava. Teinikoira, jonka itsevarmuus kasvaa päivä päivältä. Teinikoira, joka koettelee kavereidensa hermoja päivittäin erinäisiä kertoja. Teinikoira, joka haluaa välttämättä nostaa koipea juuri samaan paikkaan ja juuri samaan aikaan kuin Noah. Mikä taas käytännössä tarkoittaa sitä, että teinikoira on kokoajan yltä päältä pissassa. Ihan tosi siistiä, not.

Pikku Peikko 7kk (virallisesti vasta huomenna)

Onneksi teinikoira on kuitenkin kiltti ja se tottelee ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, toistaiseksi ainakin. Se on myös yhtä sosiaalinen kuin aina, eikä mitään muita mörköjuttujakaan ole juuri ilmennyt. Se myös keskittyy koulutusjuttuihin ihan kuten aina ja oppii yhä huimaa vauhtia. Meillä alkaa olla nouto kasassa, sisätiloissa, ulkona en ole vielä arvannut kokeilla. Palloa se noutaa sielläkin, heitettäväksi. Istu, seiso sujuu jo ilman apuja, maahan vaatii vielä hiukkasen käsiohjausta, kuin myös tänne ja sivulle. Seuraa menee jo pari askelta ilman imutusta. Itse luoksetulossa, kun joku pitää kiinni ja päästää kutsusta juoksemaan, unohtaa yhä jarruttaa ja saattaa törmätä täysiä päin tai vilahtaa ohi. Haussa alkaa varmaan olla valmis etsimään valmiita maalimiehiä, mutta ohjaaja ei ihan vielä uskalla kokeilla. Esineruudun salatkin ovat alkaneet aueta. Eikä se ainakaan toistaiseksi reagoi laukauksiin. Ihan passeli harrastuskoiran alku siis. Meidän teinikoira ♥

Lauantaina oli oman seuran hakukisat ja siellähän se vierähti päivä mukavasti kera koirapoikien. Aamulla tallattiin esineruutu, jonka jälkeen ei ennen yhtätoista ollutkaan muuta. Siinä ehtikin hienosti ottaa päivän ensimmäisen kierroksen tottista. Lenkilläkin ehdittiin käydä ja Peikko ehti pelata nuoren malityttösen kanssa, ennen kuin päivän urakka henkilöryhmässä alkoi. Uusi kierros tottista otettiin kun ykkös- ja kakkosluokkalaisten tottikset oli tehty ja odoteltiin kolmosia maastosta. Mukavasti olokin lämpeni, kun pelasi Noahin kanssa pallolla. Vähän oli nimittäin kylmä päivä ja kerrospukeutumisestani huolimatta, meinasi vähän palella. Vielä kolmaskin kerta tottisteltiin, kun kolmosten tottikset olivat ohi. Noah teki yhä mielentilatreeniä ja samalla vähän seuraamista ja muuta pientä. Hyvässä vireessä olikin, eikä koko päivän autossa kuuntelemansa laukaukset vaikuttaneet mitenkään. Peikko teki kaksi kierrosta "nakkiavusteista" tottista ja viimeisellä kierroksella vain leikittiin. Hyvin jaksoivat molemmat pojat, eikä Peikkoakaan yhtään haitannut kentän normaalista poikkeava hälinä ja porukkamäärä. Kovin olin ylpeä molemmista. Illalla kotona Peikko sitten kävi vähän ylikierroksilla, kun kumminkin oli henkisesti aika rankka päivä teinikoiralla. Eipä olekaan moista tapahtunut sitten ihan pikkupentuaikojen. Ja olihan Noahkin väsynyt, minusta nyt puhumattakaan. Nyt ollaankin muutama päivä vietetty ihan rauhaiseloa ja treenattu vain kotosalla. Ja totuteltu talviaikaan ja pimeisiin iltoihin.

Se sanoo wuf, vaikka pitäisi sanoa hau

Peikko siis viimeinkin on ymmärtänyt jutun juonen ja yrittää kovasti käyttää ääntään, mutta kun se on niin kovin vaikeaa. Ei siis muuten, mutta se ääni. Se on jotain wuf ja puh äänien välimaastosta, ei siis lähelläkään hau. Mutta se on ääni ja Peikko ymmärtää, että äänellä voi pyytää asioita. Ja kyllä se on pyytänytkin nyt pari päivää. Kaikkea. Eilen oltiin kylillä lenkillä, eikä Peikko voinut mitenkään käsittää, että kesken lenkin piti pysähdellä. Hiton liikennevalot, wuf. Anna namia, wuf. Tehdään jotain, wuf. Ohimenevä vaihe, eikä edes kovin ärsyttävä. Täytyyhän uutta taitoa käyttää.

Peikon tyylinäyte

Kyllä se kevääseen mennessä jo paukuttaa kunnolla, toivottavasti ainakin. Niin se on vaan uskottava ja samalla treenattava ahkerasti noutoa, jos sitten kuitenkin täytyy alkaa rullalla leikkimään..

Voiton puolella (ponipäivitys)

Ötökät ovat ainakin toistaiseksi kadonneet. Voihan ne vielä palatakin, mutta ainakin nyt on tilanne hyvä. Ja koska polttiaisia ei ole, Ljúfurkaan ei kutise. Ja se viihtyy ulkona muulloinkin kuin pimeällä, mikä minua eniten hymyilyttää. Johan se koko kesän seisoikin sisällä. Ja se on niin paljon paremmalla tuulella. Tottakai, kun ei kokoajan kutita. Lihonut se kyllä on, kun syökin enemmän, kun on ulkonakin enemmän ja heinät on ulkona. Ei haittaa.

Kuvastakin näkee, vaikkei se hyvä olekaan, kuinka kovasti on tänä vuonna hangattu. Jos nyt esimerkiksi vertaa tuota harjaa tällä hetkellä bannerissa olevaan kuvaan, niin ero on huima. Nyt se on kuitenkin loppu. Löydettiin nimittäin Summer Reliefin tilalle toinen tuote, joka vaikuttaisi ainakin lähes yhtä hyvältä. Vielä ei ole niin pitkää käyttökokemusta, että voisin mennä vannomaan, mutta hyvältä näyttää. Helpommin se on ainakin levitettävissä, kun on juoksevampaa. Tosin sittenhän sen vasta oikeasti voi tietää, kun on kunnolla niitä polttiaisiakin.

Viimeinkin on ylivuotiset heinät syötetty ja uuden sadon heinää on haettu ja jo kymmenkunta (pikku)paalia syötykin. Hyvältä näyttää, vaikkei ihan heti maistunutkaan. Varsinkin Limppu pyöritteli ihan urakalla heinäkasoja ja kävi alkuun aina kaikki ruokintapaikat läpi ennen kuin alkoi oikeasti syödä, jos vaikka jossain olisi ollut parempaa purtavaa. Ei ollut. Nyt maistuu jo hyvin, vaan pakkohan se on maistuakin, kun ei muutakaan ole tarjolla.

Analyysiä ei ole tänä vuonna otettu, kun en oikein tiedä mihin olisin laittanut, kun Valio ei enää tee yksityishenkilöille. Vaan maistuvuudesta päätellen, ei ainakaan niin paljoa ole sokeria, kuin viime vuonna. Sitäpaitsi Limpun maha on taas hyvä, mikä sekin puoltaisi sitä, ettei sokereita ole paljoa. Muusta on aika vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa. No, heinän kulutus on kelien kylmenemisen myötä kasvanut huomattavasti, joten pian pitäisi ongelmiakin ilmetä, jos heinä ei ole kunnollista.

Kulutuksen kasvettua, on heinäverkotkin taas otettu käyttöön. Riittää sitten vähemmästä pidempään.

Limpulla on taas virtakin lisääntynyt viilenemisen myötä, kuten joka syksy. Jotenkin kyllä tuntuu, että mitä vanhemmaksi se tulee, sen enemmän sitä virtaa kertyy aina tähän aikaan vuodesta. Tänäänkin veti taas sellasta rallia tarhassa, kun tulin töistä, että heikompia olisi jo hirvittänyt. Täytyy varmaan taas viikonloppuna yrittää ehtiä viedä tyypit metsään juoksemaan. Tai siis Limppu, Ljúfur-raukka joutunee olemaan narun jatkeena.

Eteenpäin

Eilen oli syksyn ensimmäinen oikea pakkaspäivä. Aamulla suorastaan järkytyin, kun mittari näytti -8 astetta pakkasta. Ihan kivaa, vaikka en pidäkään kylmästä. Lämpenihän se muutaman asteen, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja muutaman tunnin oltiin plussalla, ennen kuin alkoi taas kylmetä yötä vasten. Tänään taas sataa vettä taivaan täydeltä, eikä auringosta ole tietoakaan. Katuvalotkin on räpsähtäneet päälle, kun on niin hämärää. No, näillä mennään..

Peikon kanssa ollaan tehty ahkerasti noutoa koko viikko. Ja kyllähän se edistyy, hitaasti mutta varmasti. 650g kapula tulee jo näppärästi eteen ja käteen, vaikkei vielä kapula suussa istukaan luovutuksessa. Sitä tehdään vielä erillisenä ja edistystä tapahtuu siinäkin. Ihan alkeellista ruututreeniäkin ollaan tehty pihalla ja takamettässä. Leluja on lähinnä käytetty, mutta ihan oikeitakin esineitä se on hakenut ja nekin on tulleet perille asti. Ei huono.

Tottiksessa ollaan keskitytty lähinnä ohjaajan mokien korjaukseen ja jonkin verran annettu pikkukoiran käyttää päätään, kun se siitä niin kovasti tykkää. Tarkoittaa siis sitä, että apuja on jossain treenissä tarkoituksellisesti jätetty vähemmälle tai jopa kokonaan pois ja annettu kaverin oivaltaa, mitä halutaan. Tai sitten on palkkaa pantattu jos on ollut pienikin virhe asennossa ja uusittu niin kauan kun on ihan oikein ja on saanut siitä vasta palkan. Näinhän se siis pitäisikin tehdä ja on tehtykin, mutta kun ollaan vasta vaiheessa "ohjaaja ohjaa oikein, koira tekee oikein", eikä itsenäistä tekemistä ole, on se hieman haasteellista. Eihän koiraa voi "rankaista" omista virheistä. Nyt on kuitenkin näinkin satunnaisesti tehty ja se on saanut Peikon ajattelemaan ja keskittymään paremmin, vaikkei siinä ole tähänkään asti juuri ongelmia ollut.

Noksun kanssa on jatkettu mielentilatreeniä kentälle mennessä ja edistystä on selvästi tapahtunut. Enää ei ole juuri tarvinut palautella herraa autoon, vaan huomio on ollut minussa ja tekemisessä heti autosta ulos tullessa. kentällä ei ole tehty juuri paljoakaan muuta kuin leikkiä, pikku pätkiä seuraamista ja istu-maahan-seiso-käskyjen vahvistusta. Silloin tällöin noutoa, kun siitä se niin kovin tykkää ja eteenmenoa samasta syystä. Ammuttu ei nyt olla, ei edes ennen kentälle menoa. Ensi viikonloppuna on ne omat kokeet ja silloin toivon ehtiväni treenata sitäkin.

Tänä viikonloppuna on taas ollut naapuriseuran agilitykisat Hakamäessä hallilla ja eilen olinkin siellä seuraamassa medi3:n kisaa. Kolme mudia oli ilmoitettu, joista harmittavasti vain kaksi oli paikalla. Peikkokin pääsi leikkimään rotutoverin kanssa, kun vuoden vanha uros oli tullut kannustamaan äitiään. Hyvin tuntui yhteinen sävel löytyvän, vaikka kovin erilaisia pojat ovatkin. Raivo on terävä, äänekäs ja vilkas, kun taas Peikko rauhallinen ja hiljainen, vailla terävyyttä. Ja vaikka aika samankokoisilta pojat juuri nyt näyttävätkin, niin totuus on kuitenkin toisenlainen. Raivolla strategiset mitat 42,5cm ja 9,5kg, kun Peikolla vastaavat ovat 46cm ja 14,5kg. Hups.

Noahkin oli mukana ja käyttäytyi ihan hirvittävän hyvin. Ei stressannut/kuumentunut yhtään edes hallissa, vaan oli hienosti kuulolla ja oma itsensä tai siis se oma itsensä, mikä se on kotioloissa. Jonkin aikaa hengailtuamme, lähdettiin vielä omalla porukalla kunnon lenkille. Tunti saatiin kevyesti kulumaan, kun käveltiin polkuja pitkin Katajasuon tallin nurkille ja sieltä tietä pitkin takaisin hallille. Kivaa vaihtelua taas.

Hakutreeneissa tallaillaan samoja polkuja kuin tähänkin asti eli Peikolle mielikuvatreeniä viivettä kasvatellen, Noahille motivaatiotreeniä. Myös haussa olen ottanut käyttöön metodin "jos ei kiinnosta ei tarvi tehdä ollenkaan" eli tänäänkin kun autosta ottaessa Noksu ajatteli syöksyä nostamaan koipea, se saikin mennä takaisin autoon.

Valmiita maalimiehiä Noahilla oli tänään kolme ja kaikki nousivat varsin hienosti ja vaikka virtaa oli ylitse oman tarpeen, hyvin pysyi kasassakin. Purki sitten palloon, mistä ei meinannut taas irrottaa millään. Ei haittaa. Peikolla oli kolme haamua, jotka siirtyivät keskilinjan suuntaisesti sillä aikaa kun vein koiraa poispäin ja vaikka viivettä taas pidennettiin viime kertaisesta, hyvin meni. Hirvittävän hyvin se käyttää nenäänsä ja yrittää kyllä viimeiseen asti, vaikkei heti löytäisikään. Lopuksi haettiin vielä vähän ääntä ja jotain saatiin aikaiseksikin. Ei sen kummempaa kuin kotonakaan, mutta kyllä se yritti ja selkeästi on jo hajulla. Eiköhän se kevääseen mennessä hauku.

Oivalluksia

Käväistiin poikakoirien kanssa tänään vähän ruutuilemassa. Talloin 40 metriä leveän ja 50 metriä syvän ruudun, jonne esineet molempiin takakulmiin ja keskelle noin 15 metriin. Noah lähti hyvin ja innoissaan. Ensimmäinen esine vasemmasta etukulmasta lähes heti. Paikallistamiseen meni tosin hetki, kun oli isojen kivien välissä. Toinen takakulmakin nousi ihan hyvin, vaikkei ihan niin helposti kuin ensimmäinen. Mutta etuesine ei sitten niin millään. Juoksi päältäkin, eikä edes merkannut. Pienellä avulla, kävelin esinettä kohti, saatiin sekin ylös. En halunnut, että vire kauheasti laskee, siksi avut.

Ihan hyvä, että tuli esille taas tämäkin. Noahilla on ollut ajoittain ongelmia irrota kauas, etuesineet ovat kyllä nousseet. Nyt ollaan sitten jauhettu takaesineitä ja tässä sitten tulos. Se nenä ei vaan ole auki ennen kuin takarajalla. Juoksee täysillä sinne ja alkaa vasta sitten etsiä. En oikeastaan ole kovin pahoillani, koska oppi on selvästi mennyt perille ja etuesineet saadaan helposti taas vahvistettua. Pitää vaan muistaa tehdä se! Ei huono, ei ollenkaan.

Sitten on tämä Peikko. Peikko joka rakastaa etsimistä ja tekee sen hyvin. Ei anna hevillä periksi ja osaa paikallistaa erinomaisesti ja tekee kaiken vapaaehtoisesti ihan opettamatta, kunhan sen vain päästää vapaaksi. Se irtoaa kauas ja keskittyy täysillä. Ja löytää, löytää hyvin ja nopeasti. Mutta. Aina on se mutta. Ja tässä tapauksessa se mutta on nouto. Peikko ei ota esinettä suuhunsa, saati että toisi sitä. Ei vaikka tekisin mitä. Tärkein juttu hyväksytystä suorituksesta siis puuttuu. Tänään sitten selvisi, että ongelma onkin ne esineet. Kun sitten puolihuolimattomasti linkaisin karvapatukan (Peikon lemppari roadkill-jäniksen lisäksi) metsään ja päästin Peikon perään, sehän nappasikin sen suuhun empimättä ja kaikenlisäksi vielä toikin sen. Huippu pentu. Toistettiin pari kertaa, kun ajattelin sen olleen vahinko tai jotain, mutta ei. Innoissaan kiikutti minulle. Nyt ei muuta kuin lempparileluja metsään ja kun oppii, vaihdetaan kunnon esineisiin. Kyllä siitä vielä pk-koira tulee.

Kaveri on muuten tällä hetkellä omien mittausten mukaan noin 46cm korkea ja painaa 14,5kg eli ihan normi mudiuroksen akuiskoossa. Ikää on se puoli vuotta ja toivottavasti kasvaa vielä. Vaikka tuollaisenakin on jo ihan käypä peli, olisihan se metrinen este huomattavasti paljon helpompi ylittää turvallisesti, jos kokoa olisi hiukan vielä enemmän. Tosin ei se ole Diivallekaan ongelma ollut, vaikkei kokoa ole kuin 48cm. Aina jäi jopa ilmaa väliin ihan reilusti. No, niillä mennään mitä saadaan.

Kaikenlaista

Peikko on treenannut ahkerasti. Päivittäin tehdään pieniä pätkiä tottista pihalla tai sisällä. Yhteensä tottistreeniä tulee ehkä 10min/päivä. Lisäksi treenataan noutoa sisällä heittelemällä kapulaa ja leikkimällä palautuksessa. Luovutustakin ollaan tehty hintsusti. Sitten käydään vielä kentällä vähintään kerran viikossa, ohjatusti tai itsekseen. Edistystäkin on tapahtunut. Käskyt on otettu käyttöön ja joitakin se jo hyvin ymmärtääkin. Kaikki pysäytysliikkeet osaa hyvin pienehköstä käsimerkistä, samoin paikallaan pysyminen alkaa jo sujua pidempään kuin hetken. Seuraamisessa ollaan alettu lisätä käden nostoja tiheämmin ja matkaakin pidennetty, kun kyllästyminen ei iske enää niin helposti.

Metsässä mennään samalla kaavalla eli haamut näytetään yksi kerrallaan, pyöräytän Peikon ympäri pienen matkan päähän, jolloin maalimies siirtyy radan suuntaisesti eteenpäin. Palataan paikalle ja lähetys. Hyvin sujuu ja vauhtia piisaa. Seuraava askel onkin sitten haamut yhtä aikaa molemmille puolille. Ääntä ei vieläkään ole löytynyt, mutta tuntuisi siltä, ettei se kaukanakaan ole. Tänään hakutreenin jälkeen jo melkein haukkui, kun vedin sitä pois treenikaverin sylistä ja nakkien kimpusta ja pikkukoiraa alkoi ärsyttää, kun ei päässyt apajille. Pieni ääni tuli ja palkaksi siitä sai sitä nakkia. Kotonakin on ollut ihan jo lähellä sanoa jotain, muttei sitten vielä olekaan ollut siihen valmis. Elämme toistaiseksi toivossa. 

Noah on tehnyt tottiksessa vain ja ainoastaan tunnetilatreenejä. Se käy siis kentällä leikkimässä hetken. Otan sen autosta ja jos sitä kiinnostaa enemmän mikä tahansa muu kuin minä ja tekeminen tai jos tunnetila on muuten ihan väärä, se joutuu samantien takaisin autoon ja Peikko pääsee sen sijaan tekemään. Ei se pakko ole jos ei kiinnosta. Kummasti alkaa kyllä kiinnostaa. Kateudessa on kumma voima. Tätä saatetaan tehdä kolmekin kertaa samalla reissulla ja leikki kestää kerrallaan vain hetken. Haittaa tästä tuskin on, hyödystä en mene takuuseen.

Metsässä Noahille on tehty periaatteessa myös tunnetilatreenejä eli motivointitreenejä. Viime viikonloppuna esimerkiksi kävi ensin katsomassa kun maalimiehet hilpaisivat metsään, muttei päässyt hakemaan niitä, vaan joutui takaisin autoon. Myöhemmin haki sitten etukulmista valmiit maalimiehet. Tänään olikin virtaa ihan hyvin ja vaikka juuri meidän vuorolla radalla seikkaili hirvikoira ja jouduttiin odottamaan jonkin aikaa, kunnes se oli poistettu jaloista, toimi Noah silti hyvin. Valmiita maalimiehiä oli kaksi, joista toinen umppari, kolmantena haamu. Kaikinpuolin entisenlaista työskentelyä tänään. Kokeeseenkin olin ajatellut mennä parin viikon päästä, mutta koe täyttyi vartissa, eikä siis päästy. No, oma koe kyseessä, joten menen sinne töihin ja treenaan samalla sen minkä pystyn.

Eilen oltiin naapuriseuran aksahallilla hengailemassa möllikisoissa. Kivaa oli ja tuttuja tavattiin. Peikko tapasi pienen pienen shipperke tytön ja yritti istua sen päälle. Onneksi Hippi 8 viikkoa oli varsin reipas tapaus, eikä ottanut nokkiinsa moisesta. Peikkohan on aina pyytänyt leikkiin kääntämällä takapuolensa, mutta nyt se on jostain keksinyt, että istahtaa sitten samalla. Siinä sitten jää milloin mitäkin alle, kuten eilen Hippi. Noahkin kävi hallissa ja vaikka siltä ensin meinasikin mennä hermot, kun nyt vaan oli liikaa kierroksia ja liikaa virikkeitä kerralla, niin loppujen lopuksi sekin käyttäytyi oikein hyvin.

Peikolla on joku murkku- tai uhmaikä, kun se on selkeästi alkanut kyseinalaistamaan asioita. Siinä missä se ennen hyppäsi autoon salamana heti kun luukku aukesi, niin nyt se kyselee onko oikeesti ihan pakko ja sille saa monta kertaa sanoa, ennen kuin tapahtuu. Monessa muussakin asiassa sama juttu, esimerkiksi sisälle tulossa. Diivaa se kiusaa kyllästymiseen asti ja haastaa minua hyppimällä päin ja näykkimällä. Eikä meinaa millään uskoa. Samasta saa olla sanomassa kokoajan. No, vähän liian kiltti se on ollutkin, eikä pienestä röyhkeydestä ole harrastuskoiralla ainakaan haittaa. Onneksi luoksetulossa ei ole ainakaan vielä tapahtunut mitään "unohduksia" ja se toimii toistaiseksi kuten kuuluukin.

Kameran ulkoilutusta eilen

Hups

Ei tämäkään vissiin ihan viisas ole...

Possujuna

Se aika vuodesta

Nyt on taas se aika vuodesta kun meillä juhlitaan.

Noahilla oli tänään synttärit. Onnea Noah 5v!

Diivalle tulee 12 vuotta täyteen ensi viikolla (6.10.)

Ja Marulle toivottavasti 16 vuotta 8.11.

Peikkokin täytti, jos ei ihan vuosia, niin puolikkaan kumminkin. Peikko 6kk 29.9.

Omatkin synttärit olisi tässä kuussa, jos vaan viitsisi viettää ;)

Syksyä vaan kaikille, talvea kohti mennään...