Olipa varsin vauhdikas viikonloppu. Perjantaina ei vielä ollut mitään ihmeitä buukattuna. Käytiin Luippiksen kanssa lenkillä pihattokaverin ja emäntänsä kanssa. Koirien kanssa kävin vain pienen lenkin kotiin tultuani. Ihan normi ilta siis.
Lauantaina käytiin aamusta lenkki poikien kanssa, pakattiin reissureppu ja muut tykötarpeet autoon ja suunnattiin Opelin nokka kohti Artjärven ärinöitä.
 |
| Kuvakaappaus Vau:n sivuilta |
Luvassa oli sennen-agimestaruuksien seuraamista ja Rally-toko kilpailemista yhden alokkaan radan verran. Kelikin näytti täydelliseltä. Kirkas taivas ja aurinko, muttei kuitenkaan liian kuuma. Paikan päälle päästyämme, kävin ensin roudaamassa kevythäkit, tuolin ja repun kentälle. Hengasin hetken tutkaillen alokkaan rataa, missä oli juuri alkanut ensimmäisen ryhmän koirakoiden suoritukset. Rata näytti helpolta ja mukavalta. Juttelin siinä vielä tuttujen kanssa ja kävin ilmoittautumassa ja jättämässä kisakirjan, ennen kuin hain koirat autosta. Hiukan jo valmiiksi ahdisti maalaiskoirien kohellus kisapaikalla, mutta pojat yllättivätkin positiivisesti käyttäytymällä esimerkillisesti. Hengailtiin siinä jonkin aikaa kentällä ja käytiin rannassa, jotta pojat pääsivät uimaan, ennen kuin tungin ne häkkeihinsä rataan tutustumisen ajaksi.
Otin Noahin jo hyvissä ajoin häkistä, ettei se kävisi ihan älyttömillä kierroksilla. Sehän osaa kyllä, kunhan ei vaan yritä liikaa. Ja jotta ehtisin tehdä ilmeneville ongelmille jotain. Pienoinen epäilys oli, että kuinkahan koiraskoira oikein kykenee keskittymään, kun samalla kentällä oli käynnissa agikisat muutaman metrin päässä ja rantakin ihan vieressä. Niistä ei sitten ollut onneksi ongelmaksi asti, joten hyvillä mielin kohti omaa suoritusta. Noah oli väsynyt ja minä jännitin taas ihan liikaa, enkä oikein pystynyt keskittymään, joten radasta ei jäänyt sitten kuitenkaan mitenkään hyvä mieli. Läpi räpiköitiin joten kuten ja pelkäsin jo, ettei hyväksyttyä tulosta saada. Olinkin siis lentää persiilleni, kun käväisin tulostaululla. 97/100 pistettä! Arvostelusta selvisi, mistä pisteet oli menneet. -1 hihnan kiristyminen spiraalissa, jonka huomasin itsekin ja älysin jopa korjata, 2 x -1 epätarkasti suoritettu liike eli tulkitsin sen jätäätmisenä spiraalissa ja 360 käännöksessä oikeaan. Tulokseen on kyllä pakko olla tyytyväinen, vaikka itseeni enkä koiraankaan ihan ole.
Jonkin aikaa vielä seurasin agikisoja, ennen kuin vein ensin koirat ja sen jälkeen kamat autoon ja lähdin ajelemaan kotia kohti. Ajoin tallin kautta ja kävin rasvaamassa Ljúfurin ja antamassa sille iltayrtit. Kotonakin olin ihan ihmisten ajoissa silti. Onni on lyhyt kisamatka.
Sunnuntaina herätyskello soi jo kuudelta. Koko päiväksi oli luvattu hervotonta sadetta, joten reissureppuun oli tälle päivälle pakattu vaihtovaatteet ja sadeasu kumisaappaineen. Matkaan starttasimme ennen seitsemää, eikä silloin vielä satanut. Nopeasti se matkan edetessä kuitenkin alkoi, muttei lähellekään luvatun kaltaisena. Onneksi. Määränpäässä Woollandiassa Somerolla olimme noin puoli kymmenen maissa. Ohjelmassa olisi siis tutustumista paimennukseen Peikon kanssa mudi- ja kroaattiporukalla.
Päivä alkoi aamupalalla ja lyhyellä ohjeistuksella päivän kulusta, jonka jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään ja siirryimme pelipaikalle. Jokainen koirakko oli kolme kertaa lampailla. Molemmissa ryhmissä oli 8 koirakkoa. Meidän ryhmässä 7 mudia ja yksi kroaatti, toisessa muutama muunkin rotuinen mudien lisäksi. Mukavasti sattui myös, että samassa ryhmässä Peikon kanssa oli myös pari serkkua eli Peikon isän Civilin siskon Cafkan lapsia. Oli kiva tavata. Paljon oli samaa näissä kavereissa. Varsinkin ilmeissä ja eleissä. Nuorempi oli luonteeltaankin hyvin samanoloinen. Omistajansa kanssa juteltiinkin, että näistä saa ihan väärän käsityksen mudista rotuna, kun ovat niin superhelppoja.
Ensimmäinen kerta meni Peikolta osittain ihmettelyksi, kun oli niin paljon hajuja. Kiinnostunut se oli kyllä, mutta kun yritti ajaa lampaita liian rajusti ja siihen puututtiin, päätti sitten enemmän keskittyä paskan syöntiin. Oli selvästi epävarma, mitä siltä haluttiin ja varsin jännittynyt myös siitä johtuen. Lopuksi saatiin kuitenkin ihan siistiä kuljetusta, mihin olikin hyvä lopettaa. Toinen kerta menikin lähes kokonaan nuuskutteluun, kun serkkutytöllä oli juoksu ja hajut tietty kiinnosti. Väsymyskin painoi. Ennen kolmatta kertaa, laitoin auton luukun kiinni ja pojat malttoivat vähän levätäkin ja kolmas kerta olikin jo parempi kuin toinen. Mielenkiintoista oli kyllä ja me molemmat alettiin jotain jo tajutakin hommasta. Seuraavalla kerralla varmasti saa hommasta enemmän jo irti, kun on joku taju tapahtumien kulusta. Tämä ei siis jäänyt ainoksi kokeiluksi, vaikka tuskin tästä mitään aktiiviharrastustakaan syntyy. Jos edes silloin tällöin pääsisi...
Kotimatkalle pääsimme hyvissä ajoin ja kotona oltiin jo puoli kahdeksan tietämissä, vaikka nyt ei voinutkaan onnitella itseään lyhyestä matkasta. Pitkä päivä ja koko viikonloppu takana vähillä unilla. Eipä tarvinut paljoa nukkumattia huudella. Vielä maanantaikin meni aika väsyneissä merkeissä, kaikilla. Vaan kyllä kannatti, sen verran antoisa oli viikonlopun tarjonta.
Otin Noahin jo hyvissä ajoin häkistä, ettei se kävisi ihan älyttömillä kierroksilla. Sehän osaa kyllä, kunhan ei vaan yritä liikaa. Ja jotta ehtisin tehdä ilmeneville ongelmille jotain. Pienoinen epäilys oli, että kuinkahan koiraskoira oikein kykenee keskittymään, kun samalla kentällä oli käynnissa agikisat muutaman metrin päässä ja rantakin ihan vieressä. Niistä ei sitten ollut onneksi ongelmaksi asti, joten hyvillä mielin kohti omaa suoritusta. Noah oli väsynyt ja minä jännitin taas ihan liikaa, enkä oikein pystynyt keskittymään, joten radasta ei jäänyt sitten kuitenkaan mitenkään hyvä mieli. Läpi räpiköitiin joten kuten ja pelkäsin jo, ettei hyväksyttyä tulosta saada. Olinkin siis lentää persiilleni, kun käväisin tulostaululla. 97/100 pistettä! Arvostelusta selvisi, mistä pisteet oli menneet. -1 hihnan kiristyminen spiraalissa, jonka huomasin itsekin ja älysin jopa korjata, 2 x -1 epätarkasti suoritettu liike eli tulkitsin sen jätäätmisenä spiraalissa ja 360 käännöksessä oikeaan. Tulokseen on kyllä pakko olla tyytyväinen, vaikka itseeni enkä koiraankaan ihan ole.
 |
| Pyhtään kirjaston eteen on paikallinen taiteilija maalannut tällaisen ihanan lohikäärmematon ♥ |
Jonkin aikaa vielä seurasin agikisoja, ennen kuin vein ensin koirat ja sen jälkeen kamat autoon ja lähdin ajelemaan kotia kohti. Ajoin tallin kautta ja kävin rasvaamassa Ljúfurin ja antamassa sille iltayrtit. Kotonakin olin ihan ihmisten ajoissa silti. Onni on lyhyt kisamatka.
Sunnuntaina herätyskello soi jo kuudelta. Koko päiväksi oli luvattu hervotonta sadetta, joten reissureppuun oli tälle päivälle pakattu vaihtovaatteet ja sadeasu kumisaappaineen. Matkaan starttasimme ennen seitsemää, eikä silloin vielä satanut. Nopeasti se matkan edetessä kuitenkin alkoi, muttei lähellekään luvatun kaltaisena. Onneksi. Määränpäässä Woollandiassa Somerolla olimme noin puoli kymmenen maissa. Ohjelmassa olisi siis tutustumista paimennukseen Peikon kanssa mudi- ja kroaattiporukalla.
 |
| Katariinan meripuistossa |
Päivä alkoi aamupalalla ja lyhyellä ohjeistuksella päivän kulusta, jonka jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään ja siirryimme pelipaikalle. Jokainen koirakko oli kolme kertaa lampailla. Molemmissa ryhmissä oli 8 koirakkoa. Meidän ryhmässä 7 mudia ja yksi kroaatti, toisessa muutama muunkin rotuinen mudien lisäksi. Mukavasti sattui myös, että samassa ryhmässä Peikon kanssa oli myös pari serkkua eli Peikon isän Civilin siskon Cafkan lapsia. Oli kiva tavata. Paljon oli samaa näissä kavereissa. Varsinkin ilmeissä ja eleissä. Nuorempi oli luonteeltaankin hyvin samanoloinen. Omistajansa kanssa juteltiinkin, että näistä saa ihan väärän käsityksen mudista rotuna, kun ovat niin superhelppoja.
Ensimmäinen kerta meni Peikolta osittain ihmettelyksi, kun oli niin paljon hajuja. Kiinnostunut se oli kyllä, mutta kun yritti ajaa lampaita liian rajusti ja siihen puututtiin, päätti sitten enemmän keskittyä paskan syöntiin. Oli selvästi epävarma, mitä siltä haluttiin ja varsin jännittynyt myös siitä johtuen. Lopuksi saatiin kuitenkin ihan siistiä kuljetusta, mihin olikin hyvä lopettaa. Toinen kerta menikin lähes kokonaan nuuskutteluun, kun serkkutytöllä oli juoksu ja hajut tietty kiinnosti. Väsymyskin painoi. Ennen kolmatta kertaa, laitoin auton luukun kiinni ja pojat malttoivat vähän levätäkin ja kolmas kerta olikin jo parempi kuin toinen. Mielenkiintoista oli kyllä ja me molemmat alettiin jotain jo tajutakin hommasta. Seuraavalla kerralla varmasti saa hommasta enemmän jo irti, kun on joku taju tapahtumien kulusta. Tämä ei siis jäänyt ainoksi kokeiluksi, vaikka tuskin tästä mitään aktiiviharrastustakaan syntyy. Jos edes silloin tällöin pääsisi...
Kotimatkalle pääsimme hyvissä ajoin ja kotona oltiin jo puoli kahdeksan tietämissä, vaikka nyt ei voinutkaan onnitella itseään lyhyestä matkasta. Pitkä päivä ja koko viikonloppu takana vähillä unilla. Eipä tarvinut paljoa nukkumattia huudella. Vielä maanantaikin meni aika väsyneissä merkeissä, kaikilla. Vaan kyllä kannatti, sen verran antoisa oli viikonlopun tarjonta.
