sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Rauhaisaa eloa

Koko viikko on mennyt todellakin aikalailla laiskotellessa. Maanantaina en siis käynyt tallilla, lenkkeilin vaan koirien kanssa ja tiistaina kävin vain syöttämässä ponin. Vaan hyvää tekee Korpulle lomaillakin välillä ja nyt siihen on oiva mahdollisuus, koska pohjat on tosi surkeat. 

Keskiviikkona (20.2.) otin sitten kaverin mukaan tallista hakemaan ponia, jotta rouva hevoinen saadaan pysymään siellä missä pitääkin. Tai siis ajattelin, ettei itse sitten tarvi lassota tyyppejä takaisin aitoihin, jos häipyvät. Pysyi nyt kyllä, kun kaveri heilutteli risua aidalla. Hermostui kyllä. Me lähdettiin kumminkin lenkille. Nastat kun on alla niin hyvin voi lenkkeillä, maasta käsin tosin. Muuta ei enää uskalla, niin on peilijäässä joka paikka. Koirat oli mukana ja tehtiin sellainen noin tunnin mittainen lenkki rauhallisella tempolla.


Kuvaile ihan kuule vaan keskenäs. Tää lähti nyt.

Torstaina (21.2.) vähän sama ohjelma. Tallille ja nyt yksin hakemaan ponia pihatolta. Dali-poni oli taas jo haettu. Ensin näytti siltä, ettei mitään ongelmia olekaan, vaan tamma jää rauhassa odottamaan. Vaan kun oltiin riittävän kaukana, yritti se tulla lankuista läpi niin että rutina vaan kuului. Lankut eivät onneksi antaneet periksi ja Indirakin pysyi siellä missä pitääkin. Jes. Ja kun lähtö estettiin, kelpasi jo pikkuponikin kaveriksi. Oli se levoton, mutta selkeästi rauhoittumaan päin. Pihalla sitten taas Skorpanille nastat alle, koirat autosta ja matkaan. Tällä kertaa käytiin vain ihan pieni lenkki, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Pakkasta ja hankikanto, parasta. Melkein kantoi poniakin, muttei ihan. Harmi, että pimeä puski päälle, niin ei ehtinyt paljoa kelistä nauttia. Pimeällä lenkkeily nimittäin alkaa riittää nyt.




Perjantaina (22.2.) oli, jos mahdollista, vieläkin liukkaampaa kuin aiemmin. Kävin kuitenkin tallilla vähän puuhaamassa ponin kanssa. Tallin pihassa naksuteltiin kuolaimia pitkästä aikaa ja hommassa päästiin etenemäänkin. Eli saadaan jo pitoakin hiukan ja puettua "suitset" melkein kokonaan päähän. Saahan ne siis sille laitettua, mutta kun haluan sen ottavan ne ihan itse vapaaehtoisesti ja ilman että ne ärsyttää siellä suussa. Pitäisi vaan harjoitella hiukan useammin kuin kaksi kertaa vuodessa. Sitten naksuteltiin vielä satulavyön kiristystä, kun se on alkanut olla vaikeaa, pullistaa. Varmaan siksi, kun kaikki vyöt alkaa olla lyhyitä ja esimerkiksi valjaiden vyö on pakko kiristää tosi tiukalle raskaiden kärryjen vuoksi. Eihän se kivalta tunnu, enkä niin haluaisi tehdä, mutta kun muuten ei vermeet pysy kuosissa. Satulan kanssa yritän pitää vyön niin löysällä kuin mahdollista, ilman että satula keikkaa.

Koirien kanssa käytiin vielä kotiin tultuamme metsässä pieni lenkki. Eipä ole muutamaan hetkeen metsään päässytkään, koska lunta on ollut niin paljon. Onneksi on hankikanto ja kohta on kevät ja sitten jo kesä.




Launtaina (23.2.) piti olla lämmin ja aurinkoinen päivä. No, ei ollut. Plussa-asteita kyllä, muttei montaa, ja aurinkoa ei kyllä näkynyt. Ihan ok keli kumminkin, vaikkei ihan luvattu ja toivottu. Puolilta päivin pakkasin koirat kyytiin ja ajoin tallille. Hengailua, lannan lappamista ja tossuhuoltoa, ennen kuin lähdettiin taas koko porukalla pitkälle lenkille. Olipa kivaa pitkästä aikaa käydä vähän muuallakin kuin ihan tallin lähimaastoissa. Kaksi tuntia kului mukavasti rauhallisesti edetessä. Korppu hampsi evästä sulista paikoista, sammalta, varpuja ja sen sellaista. Koirat nuuskutteli vieraampia hajuja innoissaan. Ja minä sain heittää aivot narikkaan. Parasta.


Yöllä oli satanut sentin verran lunta. Helpotti etenemistä kummasti.
Sunnuntainakaan (24.2.) ei paistanut aurinko, mutta tuuli oli yltynyt. Ei yllättänyt. Asteita se sama +3. Tallille jo aamupäivästä. Tällä kertaa haettiin Dali ja Korppu samaan aikaan. Hiukan huolestutti, mitä tapahtuu. Vaan ei tapahtunut mitään. Rouva hevoinen jäi melko rauhallisena uuden ystävänsä kanssa pihatolle. Kerran kaksi huusi, muttei edes jäänyt portille päivystämään. Huippua.

Tovin mietin, uskallanko kärryillä liikkeelle. Ajatus oli ratsastaa, muttei sitten huvittanutkaan, vaan ajamaan teki mieli. No ajamaan lähdettiin. Ainahan voi kääntyä takaisin, jos ei onnistu. Vaan ei tarvinut kääntyä, pohjat oli ihan hyvät. Lunta jään päällä ja sohjoa. Nastat piti hyvin siellä missä niitä tarvittiin. Ja vallin ylikin mentiin vilahtaen, kun se on sulanut matalammaksi ja siitä on vielä ajettu autollakin pari kertaa. Oli kivaa päästä kunnon lenkille. Noin kuusi kilometriä käveltiin, ihan pienen pienellä hölkkäpätkällä höystettynä. Korppu oli mukavan reipas, varsinkin alku matkasta, ennen kuin väsähti. Hiki tuli ponille, kun pitkään ollaan menty vain tasaisella pellolla ja nyt oli kuitenkin korkeuseroja aika tavalla. Vaikka normilenkkihän tuokin on, mutta kunto on hiukan laskenut kesästä ja karvaakin on paljon, vaikka karvanlähtö onkin viimein alkanut. Jo sitä onkin odotettu. Ei muuten, mutta kun on alkanut yleensä jo aiemmin.




Tallille palattuamme normi rutiinit eli varusteiden purku ja paikoilleen laitto. Poni loimen alle odottelemaan ruokaansa. Tällä kertaa sai myös vettä ennen sitä. Jostain syystä ei taas ruoka maistunut. Pitkään onkin syönyt hyvin, mutta nyt oli vaikeaa. Oliko liian väsynyt vai jotain muuta? Myös siellä suussa olevaa diasteemaa epäilen, kun juominenkin oli jotenkin hassua. Normaali se muuten on, eikä syömättömyyskään nyt ihan uutta ole. Vaikka se paksu onkin, ei se ole mitenkään erityisen ruokaorientoitunut. Heinä kuitenkin maistui, joten tuskin on syytä huoleen.

Illalla käytiin vielä koirien kanssa Hutikalla lenkillä. Ihan mukavan mittainen lenkki käveltiin, vaikka tarkoitus oli vaan käväistä. Ilmakin oli ihan ok. Kaupassa käväisin lenkin jälkeen ja sitten jo satoi vettä. Hyvä ajoitus. Ei se kyllä kauaa satanut. No, kevättä kohti tässä mennään ja kaikki on mahdollista.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Jäätikköä ja karkulaisia

Lauantaina (16.2.) se vasta keli olikin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja plussa-asteita oli jopa seitsemän parhaimmillaan. Eikä tuullutkaan mitenkään ihan hurjasti. Linnut lauloi ja tuoksuikin ihan keväälle. Huono puoli toki on se, että tiet alkaa olla peilijäiset. Olin nimittäin suunnitellut pidempää maasto- tai kärrylenkkiä ja kevyemmät kärrytkin oli kysytty lainaan, muttei sinne uskaltanut lähteä liukastelemaan henkensä kaupalla. Päädyin sitten pellolle. Taas, mutta onneksi on sentään se mahdollisuus. Vaikkei sekään varmaan kauaa. Satula siis selkään ja kyytiin. Minähän alan ihan innostua, varsin vaarallista. No, Korpulla alkaa olla ikää sen verran, että kyllä se kaksi kertaa viikossa minut jo jaksaa kantaa. Ja enemmänkin, mutten halua hätäillä.


Jotain tuolle istunnalle kyllä pitää tehdä  📷Sini Eväkoski

Kierrettiin pellolla sellainen 40 minuuttia. Ravailtiin sen verran, mitä pohjien puolesta pystyi. Se alkaa jo sujua ihan hyvin ja muutenkin poni oli taas hyvä. Harjoiteltiin ihan ajatuksella reipasta etenemistä eli kun tempo oli hyvä, naksautin ja palkkasin. Aika äkkipysähdys siitä seuraa, mutta ehkäpä se kuitenkin jotain myös oppii. Täytyisi aktivoitua taas maastakäsin treeniin enemmän, niin saisi tuonkin korjattua. Tölttiä ei nyt juuri saatu kuin ihan viime metreillä muutama askel. Kyllä sekin siitä lähtee. Kesän tavoitteena kaikki askellajit edes jollain tapaa haltuun. Kaikki neljä siis, passia en edes halua ottaa ohjelmistoon. Jos se joskus sitä haluaa käyttää, niin sen kun, muttei me sitä treenata kyllä. Enkä minä edes osaa, jos nyt niin muutakaan.




Kun sitten oltiin takaisin jo pihalla, sainkin kuulla, että pihattoon oli lähdetty hakemaan uutta asukasta. Taas. Neljällehän se on mitoitettu, mutta minkäs teet. Eipä sillä muuten ole merkitystä, kyllä sinne mahtuu, mutta jos tarkastus tulee, tulee myös sanomista. Tosin samalla viimeksi tullut joutuu karsinalepoon, kun ontuu jo aika pahasti eli neljällä mennään vielä ainakin tovi. Kävin kuitenkin välillä kotona, kun sain Korpun hoideltua takaisin pihatolle. Sain sitten viestin, kun oli aika lähteä takaisin. Toki haluan olla mukana muutoksissa, niin tiedän hiukan paremmin mitä on odotettavissa jatkossa. Korpullahan ei hätää ole, se on kaikkien kaveri.

Sieltä se sitten tuli, shettisruuna. Juoksentelivat hetkisen peräkanaa pitkin pihattoa ja alkoivat sitten syödä. Tämä on ollut niin kiva porukka, kun ovat hyvin samankokoisia, vaikkakin eri näköisiä. Nyt siellä on sitten kääpiö joukossa. Shettikset on kyllä onneksi kivoja  ja reippaita pikku tyyppejä ja niin vaikuttaisi tämäkin olevan.




Tallilta sitten suoraan Jumalniemeen ja samantien koirien kanssa lenkille. Ei ollut kovin fiksu idea, kun jalassa ei ollut nastakenkiä. Joka paikka kun on enemmän tai vähemmän jäässä, eikä hiekan murua missään. Se toki ei ole kunnossapidon ongelma, kun hiekat on siellä jään sisällä nyt, koska aurinko on pehmentänyt pohjia. No, pieni lenkki päästiin kuitenkin hiipimään varovasti sellaista reittiä, että koirat sai olla irti lähes koko ajan. Hyvää teki sekin. Jos ei niin fyysisesti niin ainakin henkisesti, koirille siis.

Sunnuntai (17.2.) oli myös aurinkoinen päivä, mutta hurjan kylmä ja tuulinen. Ei yhtään enää keväinen. Tallille kuitenkin läksin, vaikka vaihtoehdot sielläkin puuhailuun alkaa olla vähissä. Taas tuli tamma läpi aidoista, kun Kambur lähti, vaikkei edes jäänyt yksin. Vaan kun ei sille poni, ainakaan vielä, kelpaa kaveriksi. Onneksi se kävelee perässä takaisin, mutta siinä vaiheessa oli jo ponikin ulkona. Piti soittaa apua. Porukka takaisin aitoihin ja myös Dali sinne, jota oltiin juuri palauttamassa takaisin lenkin jälkeen. Uusi yritys, mutta sieltä se tuli taas, vaikka kaikki muut oli paikalla kera muutaman ihmisen.


📷 Fanni Snellman

No, päästiin viimein lähtemään ja vaikka joka paikka, myös peltobaana, oli jäässä, päätin kuitenkin testata ne lainakärryt. Ajeltiin ensin muutama kierros pellolla, käyntiä lähinnä. Kovin epävakaalta tuntuivat kevyet kärryt, joten lähdettiin tielle kokeilemaan. Vaan ei ne paremmalta tuntuneet sielläkään. Minä niin tykkään noista omista, vaikka varsin painavat ovatkin. Harmi, että ovat myös etupainoiset, eivätkä siksi siis niin hyvät ponille. Mutta menee nekin, jos en parempia löydä. Kantattiin sitten pellolle päin, kun peilijäistä mäkeä, en arvannut lähteä kipuamaan. Alussa sujui hyvin, vaikka lunta olikin jonkin verran, mutta loppupäässä tietä sitä sitten oli jo niin paljon, että oli käännyttävä takaisin. Ja me onnistuttiin. Vaikka poni upposikin hankeen, eikä meinannut suostua peruuttamaan, kun tilaa käännökselle ei ollut. Vaan sentti kerrallaan ja välillä kärryjä käsin siirtämällä, päästiin kuin päästiinkin kääntymään. Mutta ei se helppoa ollut.


Tässä jo takaisin päin menossa

Hiki tuli ponille tuossa hankipätkällä, vaikka kilometrejä ei kertynyt yhteensä kuin neljä ja nekin rauhallista käyntiä. Ihan hyvä lenkki siis kaikesta huolimatta ja opittiinkin ehkä jopa jotain, molemmat.

Kotona ruokaa ja lepoa, kunnes koirien kanssa lenkille juuri ennen pimeän tuloa. Koko matka päästiin vielä ilman otsalamppua, kun kierrettiin siihen suuntaan, että valaistu tieosuus tultiin lopuksi. Vaikka aika pimeää jo kyllä oli kotiin palatessa.




Maanantaina (18.2.) oli ponin vapaapäivä, enkä sitten mennyt tallille ollenkaan. Suunnittelin kyllä, että olisin sen käynyt syöttämässä, mutten sitten viitsinyt kuitenkaan. Laiska ilta siis. Koirien kanssa käytiin lenkillä tuolla metsätiellä. Sen verran kantoi hanki minuakin, että auraamatonta metsätietä pystyin kävelemään. Vaikka on se alkutalvesta kerran aurattu, joten ei ihan kuitenkaan niin paljoa lunta ole, kuin hangen puolella. Olipa kivaa vaihtelua, kun tietä pitkin on joutunut jonkin aikaa kulkemaan. Koiratkin taisi tykätä.




Kotona vielä vähän höntsäiltiin jotain kimppatemppuja eli nimella temppu sun muuta. Ei mitään järkevää, mutta kivaa oli.

Tiistaina (19.2.) kävin tallilla. Juuri se hetki, kun ei satanut vettä. Kotiin ajaessa jo satoi. Mutta pakko oli käydä poni syöttämässä, koska puhdistuskuuri. En viitsi yhtä päivää enempää jättää välistä. Olisin varmaan hiukan lenkkeillytkin, mutta koska pihatolta oli jo yksi hoidettavana, niin en uskaltanut ottaa riskiä, että taas tullaan läpi aidan. On siinä portissa nyt lankut, mutten usko, että ne pitelee jos rouva haluaa sieltä poistua. Se hermostui nytkin jo siitä, että otin Korpun aidan toiselle puolelle. Sinänsä ei harmittanut, koska vesisade. Se vaan harmittaa, että joutuu säätämään, jotta saa omansa hoidettua ja liikutettua. Mutta ehkä se pian hyväksyy poninkin kaverikseen ja jää rauhassa odottamaan. Ongelmathan alkoivat, kun tämä edellinen uusi asukas alkoi ontua ja otettiin välillä talliin pariksi päiväksi ja taas tuotiin pihattoon ja nytkin on taas tallissa. Tammalle tuli hätä, kun ei voi enää luottaa kenenkään tulevan takaisin. Harmi, kun muuten on kiva hevonen tämä. Toivotaan, että tilanne rauhoittuu.




Muuta en sitten tänään olekaan tehnyt. Tylsää. Mutta hyvää tekee tylsistyäkin välillä. Nyt sataa räntää. Huomenna aion kyllä jollain tavalla liikutella koko porukan, kävi miten kävi. Jos nimittäin tuo räntäsade jatkuu ja huomenna pitäisi taas pakastaa, niin pohjatkin on todennäköisesti paremmat kuin tänään. Sen näkee sitten huomenna.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Yllätyskevät!

Maanantai (11.2.) ja koko porukan lepopäivä, koska porukan kaksijalkainen oli kipeän oloinen ja halusi levätä, ettei sairastuisi oikeasti. Ja sepäs auttoikin. Kun illan makasi ja vielä yönkin, oli olo seuraavana aamuna jo parempi, tosin lihakset oli jumissa siitä kaikesta makaamisesta.

Tiistaina (12.2.) olikin sitten jo ihan kiire tallille. Poni pihatolta mukaan ja kopille kiinni. Sillä oli lapojan takana oikein kunnon nestekertymät ja kyljissäkin pienet. Mistä lie tulleet. Ei niitä sunnuntaina ollut. Piti oikein tarkistaa kuvista. Kipeä se ei ollut tai muuta, joten ei kun tossut jalkaan ja koirien kanssa lenkille, jos ne siitä vaikka sulaisivat. 


Tässä näkyy aika hyvin tuo lapapatti, kyljessä lähinnä tuntui käteen.

Ei ne patit siitä mihinkään sulaneet, muttei ne pahentuneetkaan, joten päätin olla vielä huolestumatta. Lenkkikin sujui mukavasti ja peltotiellekin pääsi ilman, että joutui kiipeämään metrisen vallin yli. Ja valoisaakin riitti ihan sen mitä lenkkikin kesti. Eikä ollut edes kylmä, parisen astetta pakkasta.

Keskiviikko (13.2.) ja ajatus lähteä ajoissa tallille, jotta ehtisi kunnon lenkin heittää valoisalla. No, ihan ei onnistunut, kun niin kovin väsytti, mutta ehdittiin me sentään melkein valoisalla lähteä. Hiukan aikataulua vielä venytti rouva hevoinen, joka juoksi läpi portista yksin jäätyään. Se saatiin kiinni ja karsinaan aidan korjauksen ajaksi ja me päästiin Kamburin kanssa lähtemään. Tällä kertaa Korppunen saikin taas satulan selkäänsä ja kuskin kyytiin. Kenttä oli varattu, pellolle ei tehnyt mieli ja koska maastoon olin suunnitellut lähteväni, niin sinne sitten mentiin, vaikka olikin jo melko hämärää. Ei me kaukana käyty, yhteensä ehkä 3km tuli lenkille mittaa, mutta olihan kivaa. Poni toimi hienosti, oli reipas ja kuuliainen. Ravailtiin ja tölttiäkin saatiin aina se muutama askel kerrallaan. Eikä sitä haitannut, vaikka oli jo pimeää, kun takaisin palattiin. On se vaan huippu. Ja nestepatitkin oli pienentyneet selvästi, vaikkakin yhä olemassa.


Just tultiin lenkiltä, oli rankkaa. Oltiin ainakin puol tuntii. Oisko sitä ruokaa jo?

Torstaina (14.2.) sitten olin suunnitellut tekeväni viimeinkin kunnon kärrylenkin, kun peltotiellekin pääsi ja sain kun sainkin itseni ajoissa tallille. Poni kuntoon ja liikenteeseen. Iloisena suunnittelin jo vaikka mitä reittiä, kunnes suuri pettymys. Valli oli taas peltotien alussa, kuten koko talven ja edellisenkin. Hetken mietin ja päätin yrittää, mutta siihen juututtiin. Poni ei saanut kärryjä kisottua yli, eikä minun voimilla niitä nosteta. Korppu ei myöskään suostunut peruuttamaan, ei hyvällä eikä pahalla, ei siis mitenkään. Jumissa oltiin. Ei auttanut kuin ottaa kärryt irti ja työntää kauemmas. Poni pois lumivallista, kärryt ympäri ja takaisin kiinni. Että otti pattiin. Hölkkäiltiin sitten taas sitä samaa muutaman sadan metrin pätkää edestakaisin ja saatiin viitisen kilometriä kasaan sitten silla tapaa. Tylsää.




No, keli oli kivan keväinen ja lämmin, joten ei nyt ihan miinuksellekaan jääty. Eikä patitkaan olleet ainakaan suurentuneet, jos nyt ei pienentyneetkään. Koirien kanssa käytiin vielä lenkillä, heti kun palasin tallilta. Ei me kovin kaukana käyty, mutta kunhan edes jotakin, kun kovin huonolla liikunnalla ovat nyt olleet kroonisen aikapulan ja väsymyksen vuoksi.

Perjantaina (15.2.) ajattelin pitää tallivapaan illan, mutta päätinkin sitten kuitenkin lähteä siivoamaan pihattoa. Paitsi, ettei siellä paljoa ollut mitään tekemistä, koska Dali-ponin emäntä olikin jo siivoillut ahkerasti. Ja koska keli oli taas ihanan keväinen ja lämmin, joutui ponikin lenkille. Ihan vaan, koska koirat tarvitsivat kunnon lenkin ja koska aikaa ja valoa ja lämpöä. Lenkille siis.




Tehtiinkin ihan kiva lenkki, kun metsän poikki vievällä tiellä, jota ei siis ei todellakaan aurata, olikin traktorin jäljet. Koko talvena ei olla sinne päästy, koska lunta on ollut niin paljon, joten mehän lähdettiin katsomaan, mihin asti päästään. Jouduttiin kyllä antamaan periksi, kun pimeä meinasi yllättää ja käännyttiin takaisin noin puolessa välissä metsäpätkää. Traktorin jäljet jatkuivat kyllä. Ihan meinasi poni hengästyä, kun sen verran upotti sen painon alla, vaikka me muut päästiinkin ihan kivan kevyesti eteenpäin.


Hieno auringonlasku oli kotimatkalla, kuva vaan ei ole kovin hyvälaatuinen, kun valo ei tietty enää riitä tuohon aikaan illasta.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Vettä, räntää, lunta

Maanantai (4.2.) piti olla tallivapaa päivä, muttei sitten ollutkaan. Katsoin nimittäin säätiedotusta hiukan tarkemmin ja koska maanantaina ei näkynyt lumihiutaleita ja sitten taas näkyi senkin edestä koko loppu viikon, niin päätin vaihtaa Korpun hyvin ansaitun vapaapäivän tiistaille. Tallille saavuin jo valoisalla. Ensin lapattiin tallikaverin kanssa pihatolta lantaa kolmen kottikärryllisen verran, ennen kuin nappasin ponin mukaan. Kärryt virittelin sille perään ja pitkästä aikaa tossut jalkaan. Ei ole paljon niitä tarvittukaan, kun pohjat on olleet hyvät, mutta nyt oli jonkin verran liukasta edellisen päivän vesisateen jäljiltä, niin otettiin varman päälle. Pellolle suunnistin, minne oli jo pihattokaveri mennyt emäntineen edeltä. Rouvahevoinen oli jäänyt pihatolle yksin, kun kaikki pojat olivat poissa ja se oli päättänyt rynnistää läpi portista ja oli myös pellolla. Se toki haettiin sieltä pikaisesti pois ja telkettiin sairastarhaan portin korjauksen ajaksi. Sieltä se sitten huuteli ja jopa Kambur hirnui takaisin, vaikkei se yleensä ikinä koskaan milloinkaan sano yhtään mitään. 




Muuten meni ajelut oikein mukavasti. Korppu oli reipas ja hölkkäiltiinkin jonkin verran, paristi ihan ravattiin kovempaakin vauhtia. Muutenkin se oli jotenkin hirveän hyvin kuulolla, eikä tarvinut kuin sanoa mitä halusi, niin heti totteli. Jotenkin se liikkuikin tosi helpon näköisesti, eikä ole yskinytkään nyt pariin päivään. Joko puhdistus tehoaa tai sitten tossuilla oli mukavampi liikkua tai sitten sekä että. Voi siihen olla monta muutakin syytä, mutten valita. Tunnin verran oltiin ja ponille tuli hiki, kuskille kylmä. 

Tallilta tultua, käytiin vielä koirien kanssa pienesti lenkillä, että saivat tarpeensa tehtyä. Pihaan kun eivät oikein tee ja metsässä on niin paljon lunta, ettei ne sinne oikein halua enää mennä.

Tiistaina (5.2) oli sitten se tallivapaa. Lunta tuli taas koko päivän enemmän ja vähemmän, muttei sitä onneksi ihan hurjaa määrää silti ehtinyt kertyä iltaan mennessä. Lumitöitä nyt kuitenkin oli ohjelmassa. Töistä tullessa hain postista Hööksin paketin, mistä löytyi liian lyhyen karvasatulavyön tilalle sopivamman mittainen samanlainen ja kapsoni, missä myös remmit kuolainta varten. Jotka tosin aion kyllä jemmata vastaista käyttöä varten johonkin hyvään talteen, kun ei me niitä tarvita. Kuva kopsattu Hööksin sivulta, mutta tällaiset siis tuli. Hämmästyttävän pehmeää nahkaa ja ihan hyvälaatuisen näköiset ovat, mutta saa nähdä ovatko ihan liian isot. Ovat full-kokoiset, kun vaihtoehtoja ei ollut ja näyttävät tosi isoilta. No, toisaalta Korpun vanhat sidepullit ovat x-full kokoiset ja on niistäkin ihan sopivat saatu pienellä tuunauksella. Ne on Limpulle aikanaan ostettu ja olivat sille naftit.

Tehtiin sitten koirien kanssa ne lumityöt ja käytiin myös pienellä lenkillä. Mennessä vaan meinasi käydä hullusti, kun vastaan tuli rekka ja takaa henkilöauto, jotka kohtasivat juuri meidän kohdalla. Ja kun tie on aika kapea muutenkin ja nyt vielä entistä kapeampi lumipenkkojen vuoksi, niin hiukan meinasi hirvittää. Rekka meni nimittäin niin läheltä ohi, että olisin voinut siihen helposti koskea. Ei tuntunut kauhean kivalta, varsinkin kun nopeutta molemmilla autoilla oli ihan reilusti. Tuossa kylän päätiellä kun on meidän kohdalla vielä 80 rajoitus.

Keskiviikkona (6.2.) oli tarkoitus testata vielä satulaa, mutta -15 ja kylmä tuuli sai minut toisiin ajatuksiin. Varsinkin kun nyt on ollut lämpötilat ihan mukavissa lukemissa, niin tuntui taas vaihteeksi tosi kylmältä. Käytiin sitten vaan kimppalenkillä. Ensin kuitenkin testailtiin uutta kapsonia. Eikä se mitään iso ollut. Pituus meni niinkin tipalle, että poskiremmit on ensimmäisessä reijässä eli pidemmäksi niitä ei saa. Muuten niissä sentään säätövara riitti ja ne tuntuivat istuvan hyvin. Tykkään.




Sitten siis sinne lenkille. Käytiin taas toteamassa, että kovinkaan pitkälle ei ole asiaa, kun aurausvallit ja auraamattomat pikkutiet estävät etenemisen tehokkaasti. No, näillä mennään. Onneksi kuitenkin jo kevättä kohti kovaa vauhtia. Nyt selviää jo lähelle kuutta ilman otsalamppua. Niin siistiä.




Torstaina (7.2.) sitten kotona töiden jälkeen vain pienen pieni hetki, kunnes pakkasin paketoidun satulan kyytiin ja hurautin postiin. Sinne meni, takaisin maahantuojalle. Sieltä suoraan tallille ja poni kärryjen eteen. Pakko yrittää, kun kohta voi olla ettei taas juuri liikuta. Vesisadetta ovat nimittäin luvanneet ja sitten on taas liukasta. Tällä kertaa suunnattiinkin pitkästä aikaa tielle, vaikkei siellä pitkälle kärryillä pääsekään. Vaan kun pellolla pyöriminenkin tympii ja pian se on taas ainoa vaihtoehto. Jos siis on sekään. Tielle nyt siis kumminkin mentiin. Noin nelisen kilometriä hölkkäiltiin ja käveltiin tiellä edestakaisin. Tylsää sekin, mutta vaihtelua. Ja hyvää liikuntaakin, koska hiki tuli ponille ja kuskiakaan ei palellut, kun lämpöasteilla mennään taas.

Kotona vielä vähän lumitöitä koirien kanssa, kun onhan sitäkin taas tullut. Ihan en kaikkea jaksanut, kun alkoi jo olla niin kova nälkä, mutta ei se paljoa jäänyt uupumaan.

Perjantaina (8.2.) otettiinkin sitten rennosti. Tallille menin vasta vähän ennen pimeän tuloa, niin että ehdin ponin hakea ilman otsalamppua. Ensin harjaus ja pitkästä aikaa pepun hierontaa, missä tuntui olevan taas jumituksia. Vielä kavioiden siistimistä, jonka jälkeen kapsoni päähän ja liinan päässä kentälle pyörimään. Ihan kivasti oli poni kuulolla ja kapsonilla taipuikin ympyrällä. Vähän se kyllä yritti pyydystää oudosti turvan päältä lähtevää liinaa suuhunsa. Kovin pientä ympyrääkin teki, vaikka olisi voinut suurentaakin. Minä en siihen puuttunut, kunhan pyydetty askellaji pysyi. Lähinnä siis käyntiä mentiin. Ravi tuntui vaikealta vasempaan kierrokseen ja tapaili laukkaa mielummin. Jotain siellä siis on jumissa tai muuten vialla. Oikeaan kierrokseen ja suoralla liikkuu ihan hyvin. Mutta siis vasen takanenhan on se, joka aina käänty kummallisesti, kun peppu jumittaa. No, ympyrätyöskentely on vaikeaa askellajihevosille kuin myös Korpullekin, että voihan se johtua vaan siitäkin. Toivotaan näin.




Kotimatkalla käytiin koirien kanssa kylillä lenkillä, kun kauppaan oli asiaa. Kamalan liukasta jo alkoi olla joissain paikoissa, kun vettäkin jo satoi, vaikka päivällä tuli vielä lunta. Käveltiin vajaan kilometrin matka, kunnes käännyttiin takaisin. Hiukan heittelin lumipalloja hankeen kääntöpaikalla, mutta muuten aika kevyt lenkki kyllä.

Lauantai aamu (9.2.) valkeni vesisateisena. Odottelin kelin paranemista, muttei se siitä miksikään muuttunut. Pakkasin siis koirat autoon ja ajeltiin tallille. Hiukan hirvitti lähteä, kun tiet on paksussa sohjossa, mutta juuri ja juuri selvittiin perille asti, kun ajeltiin hyvin hyvin hiljaa koko matka. Tallilla poni pihatolta ja vaihteeksi taas satula selkään. Viimeksi mentiin pellolla ilman tossuja, mutta nyt laitettiin tossutkin. Peltobaanaa ei oltu onneksi aurattu, joten se ei ollut liukas, mutta sohjoinen kyllä. Oma satula tuntui jotenkin kotoisalta ja toikin taas uusia oivalluksia satula-projektiin. Kapsonikin oli testissä ja tuntui toimivan myös selästä. Oltiin noin puoli tuntia, en kyllä tullut katsoneeksi kelloa. Ravailtiin pikku pätkiä ja se sujuikin jo ihan hyvin. Kokeiltiin myös tölttiä, mutta siinä tulee ongelmaksi puutteellinen eteenpäinpyrkimys. Saatiin me silti kuitenkin joitain askelia sitäkin. Ihan sille taas hiki tuli, vaikkei rankasti mentykään, mutta pohja oli raskas.


Taas tällainen tylsä korvakuva, eikä edes tuore, koska puhelin jäi kotiin.

Tallilta tullessa oli tiet jo paremmassa kunnossa, osa aurattu, osa muuten vain sulanut. Pihaan asti en kyllä päässyt, mutta se nyt oli odotettavissakin, kun pihatie oli jo aamupäivällä tosi pehmeä. Illalla käytiin vielä koirien kanssa pienesti lenkkeilemässä, mutta muuten ei paljoakaan tullut mitään tehtyä. No, ruokaa joo ja sen sellaista, muttei mitään kummempaa.

Sunnuntai (10.2.) ja sade jatkuu. Aamulla ensin hiukan sohjon lapiointia, että sai auton liikenteeseen. Sitten tallille. Koirat jäi tällä kertaa kotiin, kun eilenkin istuivat turhaan mukana monta tuntia. Skorpan taas pihatolta mukaan ja kärryt perään. Peltobaana oli meidän painaville kärryille liian raskas, joten suunnattiin tielle, vaikka se taas oli jäässä. Käytiin silti pieni lenkki kävelemässä, kun nastat kuitenkin oli alla. Ja hyvin ne pelittikin. Kääntöpaikalle oli ilmestynyt hiekoitushiekkalaatikko ja sepäs olikin jännittävä. Ihan piti tuijottaa järkyttyneenä moista kapistusta. Ei se sitten meitä kuitenkaan syönyt, se laatikko, ja matka jatkui kotiin päin. Matkaa ei kertynyt kuin 2,5 km ja koko matka käveltiin, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Sitäpaitsi ihan hyvää tekee välillä mennä ihan kevyesti muutakin kuin taluttaen.




Myöhemmin käytiin vielä koirien kanssa Hutikalla lenkkeilemässä, kunhan olin ensin syönyt ja löysäillyt hetken. Reilu tunti käveltiin rauhallista tahtia peilijäisiä pyöräteitä, joille oli heitetty hiekkaa hiukan sinne sun tänne. Minulla oli toki nastat alla, muttei niilläkään meno ihan niin sujuvaa ollut. Selvittiin kuitenkin ja oli ihan mukavaa. Alkumatkasta täytyi kyllä koiria muistutella vähän väliä kuuntelemisesta, kun sai käskeä luokse monta kertaa, ennen kuin reagoivat. Normisti kun riittää, että vihjaa vaan hieman, kun ovat vapaana tottuneet liikkumaan ja tulemaan aina ohituksissa viereen. Nyt oli hajuja vaan liikaa tai liian mielenkiintoisia, kun ei oikein korvat pelittäneet. Puolessa matkassa alkoi taas toimia kuulokin, eikä tarvinut enää huutaa ja lenkki kulki sujuvasti.




Hiukan oli koirat märkiä kun kotiin palattiin ja heitinkin muutaman lumipallon hankeen, jotta puhdistuvat. Ei ne silti varmaan kovin kuraisia olleet, mutta varmuuden vuoksi. Auto jäi taas alas, kun pihatie nyt ei kahden päivän sateessa ole ainakaan parantunut. Toivotaan, että onnistun aamulla saamaan sen liikkeelle.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Satulatestauksia ja sen sellaista

Maanantai (28.1.) ja vapaapäivä. Rauhallinen aamu. Aamupäivällä koirat autoon ja kohti Karhulaa. Pari kauppaa ja lenkille. Pakkanen oli mukavasti lauhtunut, eikä vielä tuullutkaan niin kuin lupasivat. Tehtiin tunnin lenkki joen varressa ja pyöräteillä. Oli oikein mukavaa ja rauhallista, koska normaalit ihmiset on siihen aikaan töissä. Sen puolesta ihan kiva olla vapaalla arkipäivänä, vaikka normaaliin rytmiin jo kovasti odotankin pääseväni.




Tallille sitten vasta iltapäivällä, pienen lepohetken jälkeen. Tuuli oli jo yltynyt ja vaikka pakkanen oli lauhtunut entisestään, oli ihan järkyttävän kylmää. Ponille kuitenkin valjaat ja kärry perään, suuntana peltobaana. Tosi fiksu idea, kun sinne jos jonnekin tuulee. Toisaalta pääsi helpommalla ja nopeammin, kun ei tarvinut tossuja pukea. Pellolle siis. Samaan aikaan siellä oli muitakin ja Korppu olisi joka kierroksella halunnut jäädä seurustelemaan. Joutui juoksemaan. Sen verran reippaasti mentiin, että vaikkei oltu kuin ehkä noin 40 minuuttia jos sitäkään, oli poni ihan hikinen. Hyvin kyllä kuivui villaloimen alla, kävelin kyllä vielä loppukäynnit selästä käsin kentällä, ja oli jo lähes kuiva pihattoon palatessaan. Siinä kun vielä heti heitti katolleen, niin kuivui viimeisetkin hiet tai siirtyivät kuivaan lumeen.

Tiistaina (29.1.) satoi taas lunta ja ilta menikin sitten lumitöissä. Koirien kanssa käytiin vain tien varressa vähän kääntymässä. Lumitöiden ajan Noah etsi lumppareita hangesta, kun kukaan jaksa kuunnella sen jatkuvaa rääkymistä lumikolalle. Onneksi se viihtyy vaikka tuntitolkulla etsimässä yhtä lumipalloa. Miten niin vähän omituinen otus. Peikko taas istuu pihalla ja murjottaa, koska tylsää.




Keskiviikkona (30.1.) oli taas tullut lunta ja lumitöitä olisi pitänyt tehdä, mutta koska autolla kuitenkin pääsi pihaan ja pihasta pois, siirsin lumityöt illemmalle ja läksin tallille. Matkalla tuli tekstiviesti, että demosatula oli tullut postiin, joten auto ympäri ja pakettia hakemaan. Olen siis haaveillut Ghost-satulasta jo jonkin aikaa ja nyt sitten maahantuojan kanssa viestiteltyäni, saapui kokeiluun Ghost Quevis. Poni pihatosta ja satulaa sovittelemaan. Hassultahan se siellä selässä näytti, kun satulassa on vain lyhyet siivet, mutta tuntui sopivan ihan hyvin. Saman satulan saa myös normaaleilla siivillä, mutta kokeiluun valikoitui "siivetön", koska itselleni se tuntui omimmalta. Pienesti kiipesin myös selkään, mutta koska kenttä oli varattu ja minulla jalassa liukkaat toppahousut, jäi kokeilu todella hyvin pieneksi. Pihalla hieman käveltiin ympäriinsä. Tuntui hieman oudolta, muttei pahalta. Ja ponikin oli ihan ok eli ei tuntunut siitäkään sitten mitenkään ainakaan pahalta.




Lyhyen kokeilun jälkeen, lähdettiin vielä lenkille koirien kanssa. Ei me pitkällä käyty, mutta hyvin saatiin taas aikaa kulumaan. Takaisin tultuamme, jäin vielä suustani kiinni tallikaverin kanssa ja loppujen lopuksi olin kotona vasta yhdeksän aikoihin, joten lumityöt jäi nyt kyllä tekemättä.

Torstai-iltana (31.1.) testailtiin sitten satulaa paremmalla ajalla ja paremmilla varusteilla. Niin siis taas satuloin reippaan ratsuni ja kampesin itseni selkään. Nyt kun jalassa oli (toppa)ratsastushousut, niin tuntumakin oli erilainen heti jo alussa. Pyörittiin kentällä hetki ja poni oli hyvin kuulolla, joten ohjasin ratsuni peltobaanalle. Satulakin oli selässä hyvin jo lämmennyt ja tuntui varsin mukavalta ja tutulta. Edellisenä päivänä tuntuma oli lähinnä runkosatulaa muistuttava, mistä en siis niin pidä, mutta nyt satula tuntui enemmän rungottomalta, mikä se siis onkin. Kierrettiin pellolla pari kierrosta ja kokeiltiin myös ravia. Poni oli hyvän tuntuinen eli satula tuntuu siitäkin ainakin siedettävältä. Itse olisin jo tällä kokemuksella varsin valmis ostamaan kyseisen satulan, mutta ponin takia tarvitsee vielä hiukan lisää testailuja.


Kuvituskuvana vanha maastoilukuva @Fanni Snellman

Tehtiin tallilta tultua vielä koirien kanssa ne lumityöt, mitkä jäi edellisenä päivänä tekemättä. ja sittenhän se kello jo olikin lähes nukkumaanmenoaika. No, ehkä ei ihan, mutta liian paljon kuitenkin.

Perjantaina (1.2.) oli taas jo kylmää ja tuulista. Johan sitä pari päivää olikin oikein kivat kelit. Tallille lähtiessä olin vielä kahden vaiheilla, jos viitsin muuta kuin tehdä pienen lenkin koirien ja ponin kanssa, mutta päädyin sitten kuitenkin ajamaan. Huonoja uutisia koskien tallikaverin hevosta, eikä oikein keskittyminen riittänyt kolmeen elukkaan samanaikaisesti. Pellolle siis suuntasimme kärryjen kanssa. Ei oltu kauaa, koska kuski uhkasi jäätyä penkilleen, mutta sen verran kuitenkin, että vähän sai ponikin liikuntaa. Ei sille kyllä tullut edes hiki. Hiukan yskähteli, mitä on nyt muutenkin lisääntyvissä määrin esiintynyt. Koska Kambur on kuitenkin ihan terveen oloinen ja köhii lähinnä kuin olisi kurkkuun jäänyt jotain, olen laittanut asian puhdistuskuurin piikkiin, mikä on täysin mahdollista, jopa todennäköistä. Seuraillaan toki tilannetta.


Ei ole juuri tullut pimeässä kuvattua, joten mennään vanhoilla @Fanni Snellman

Pihatollakin on tilanne varsin hyvin rauhoittunut. Kambur hiukan väistää uutta tulokasta ja viihtyy aika lailla yksinään. Mutta sellainen se nyt vaan on, kun kaverit on niin kovin monta kertaa vaihtuneet, että menee aikaa ennen kuin ystävystyy, vaikka periaatteessa toimeen tuleekin kaikkien kanssa. Dalin kanssa ne kyllä leikkii, kuten ennenkin, mutta kaikkia neljää en ole nähnyt porukassa missään tilanteessa. Ihan normaalilta Korppu kuitenkin vaikuttaa eli ei tunnut tilannetta suuresti kuitenkaan stressaavan, mikä oli suurin pelkoni. Se kun on yleensä muutoksien yhteydessä ollut hyvinkin stressaantunut parisen viikkoa. Tamman tullessa porukkaan joulukuussa, stressaantunutta käytöstä oli vain muutama päivä ja nyt vain yhtenä päivänä. Toivotaan, että tämä porukka nyt pysyy mahdollisimman pitkään yhdessä.




Lauantai (2.2.) ja vapaa viikonloppu. Aikalailla ajoissa aamupäivän puolella tallille, kuten tällä kertaa suurin osa muistakin. Olihan kerrankin oikein ruuhka. No, poni kuitenkin pihatolta narun päähän ja varustekopin eteen kiinni. Sehän oli aina Ljúfurin paikka, jonka Kambur on nyt jotenkin vaivihkaa perinyt. Siinä kun on aina tilaa. Kavioiden vuolua ensin ohjelmassa. Ovat olleet vähän retuperällä, kun tossujakaan ei ole tarvinut juuri käyttää. Ei niissä siis siltikään ollut paria kolmea milliä enempää otettavaa, mutta kun viikottain pitäisi hoitaa, jotta pysyvät mallissaan ja nyt oli edellisestä kerrasta jo kolmisen viikkoa, niin onhan ne nyt kasvaneet. Sitten taas satula selkään ja peltobaanalle. Maastoon suunnittelin meneväni, mutta päädyin kuitenkin pellolle ihan mukavuussyistä. Nyt tehtiin muutakin kuin vaan tunnusteltiin satulan toimivuutta eli ravitreeniä ohjelmassa. Ensin ei oikein edes noussut, sitten nousi muttei pysynyt ja lopuksi alkoi jo pysyäkin. Päästiin jopa pellon takaosan tiukempi mutka ravaten. Kahlailtiin myös hiukan hangen puolella, mutta sitä ei varsinkaan kuskin kanssa kauheasti vielä uskalla harrastaa, ettei turhaan kipeydy.




Pihalla vielä vähän testailtiin jalustinten paikkoja ja pituutta. Siirsin takalenkkeihin ja lyhensin, kun pitkiltä hiukan tuntuivat. Sitten taas tuntuivat lyhyiltä, mutta keventely sujui paremmin eli varmaan ovat ok, mutta kun olen tottunut liian pitkiin, niin tuntuivat oudoilta. Etulenkeissä olivat kuitenkin paremmat kuin takana eli siirsin sitten takaisin sinne. Mutta noin yleisesti ottaen, satula tuntuu hyvältä. Palautus on ensi viikolla ja ehdin vielä testata kerran tai kaksi ennen sitä, mutta kyllä se meidän satulalta vahvasti tuntuisi.

Illalla käytiin vielä koirien kanssa Lidlissä ja sieltä sitten samalla lenkillä. Ihan kivaa, vaikka tuuli olikin jo taas yltynyt lähes myrskylukemiin. Valoisalla taas yritin, mutta aikalailla hämärää oli jo kun lähdettiin liikkeelle, joten pimeässä sitten taas katuvalojen loisteessa tallusteltiin. Vaan mikäs siinä on kävellessä, toisin kuin täällä maalla, missä ei katuvaloja juurikaan ole.




Sunnuntai (3.2.) ja lumikaaos. Koko yön kun pyryttää ja vielä jatkuu päivälläkin, niin onhan sitä lunta taas tullut. Aamupäivällä siis lumitöihin, jotta täältä pääsee joskus jonnekin. Helpommalla kuitenkin selvisin kuin mitä pelkäsin, mutta meni siinä silti pari tuntia, että piha ja pihatie oli siinä kunnossa, että autolla arvasi lähteä yrittämään. Piti kyllä ensin ottaa vähän lepiä, ennen tallille lähtöä. Sillä aikaa (noin tunti) olikin sitten lumisade muuttunut vesisateeksi. Nice. Oli muuten auton lasit aika jäässä, kun kuitenkin ilma vielä pikkasen pakkasen puolella.




Tallilta löytyi aika mukavan jäinen poni, joka joutui toviksi sisätalliin sulamaan. Siitä sitten lähdettiin pienelle lenkille koirien kanssa. Ei me kovin kaukana käyty, mutta kunhan nyt edes sen verran, että Korpun maha toimii. Se kun napsahtaa umpeen aika helposti, jos ei liiku yhtään. Oli ne tosin eilenkin kuulemma Dalin kanssa riehuneet, joten ehkä se liikkuu enemmän kuin luulen. Pihatolle mennessä oli tänään tulokas paalilla ja muut torkkumassa pihaton takana. Kun vein Korppua takaisin, olivat kaikki paalilla ja sinne se Korppukin käveli suoraa tietä. Ensimmäinen kerta kun näin kaikki samaan aikaan syömässä. Hyvin siis on lauma sopeutunut toisiinsa. Dali ja Rasse rapsuttelevat, Korppu ja Dali leikkivät ja Indira pitää kuria ja järjestystä yllä. Ei pöllömpi porukka. Ei pöllömpi ollenkaan.