Yllätyskevät!

Maanantai (11.2.) ja koko porukan lepopäivä, koska porukan kaksijalkainen oli kipeän oloinen ja halusi levätä, ettei sairastuisi oikeasti. Ja sepäs auttoikin. Kun illan makasi ja vielä yönkin, oli olo seuraavana aamuna jo parempi, tosin lihakset oli jumissa siitä kaikesta makaamisesta.

Tiistaina (12.2.) olikin sitten jo ihan kiire tallille. Poni pihatolta mukaan ja kopille kiinni. Sillä oli lapojan takana oikein kunnon nestekertymät ja kyljissäkin pienet. Mistä lie tulleet. Ei niitä sunnuntaina ollut. Piti oikein tarkistaa kuvista. Kipeä se ei ollut tai muuta, joten ei kun tossut jalkaan ja koirien kanssa lenkille, jos ne siitä vaikka sulaisivat. 

Tässä näkyy aika hyvin tuo lapapatti, kyljessä lähinnä tuntui käteen.

Ei ne patit siitä mihinkään sulaneet, muttei ne pahentuneetkaan, joten päätin olla vielä huolestumatta. Lenkkikin sujui mukavasti ja peltotiellekin pääsi ilman, että joutui kiipeämään metrisen vallin yli. Ja valoisaakin riitti ihan sen mitä lenkkikin kesti. Eikä ollut edes kylmä, parisen astetta pakkasta.

Keskiviikko (13.2.) ja ajatus lähteä ajoissa tallille, jotta ehtisi kunnon lenkin heittää valoisalla. No, ihan ei onnistunut, kun niin kovin väsytti, mutta ehdittiin me sentään melkein valoisalla lähteä. Hiukan aikataulua vielä venytti rouva hevoinen, joka juoksi läpi portista yksin jäätyään. Se saatiin kiinni ja karsinaan aidan korjauksen ajaksi ja me päästiin Kamburin kanssa lähtemään. Tällä kertaa Korppunen saikin taas satulan selkäänsä ja kuskin kyytiin. Kenttä oli varattu, pellolle ei tehnyt mieli ja koska maastoon olin suunnitellut lähteväni, niin sinne sitten mentiin, vaikka olikin jo melko hämärää. Ei me kaukana käyty, yhteensä ehkä 3km tuli lenkille mittaa, mutta olihan kivaa. Poni toimi hienosti, oli reipas ja kuuliainen. Ravailtiin ja tölttiäkin saatiin aina se muutama askel kerrallaan. Eikä sitä haitannut, vaikka oli jo pimeää, kun takaisin palattiin. On se vaan huippu. Ja nestepatitkin oli pienentyneet selvästi, vaikkakin yhä olemassa.

Just tultiin lenkiltä, oli rankkaa. Oltiin ainakin puol tuntii. Oisko sitä ruokaa jo?

Torstaina (14.2.) sitten olin suunnitellut tekeväni viimeinkin kunnon kärrylenkin, kun peltotiellekin pääsi ja sain kun sainkin itseni ajoissa tallille. Poni kuntoon ja liikenteeseen. Iloisena suunnittelin jo vaikka mitä reittiä, kunnes suuri pettymys. Valli oli taas peltotien alussa, kuten koko talven ja edellisenkin. Hetken mietin ja päätin yrittää, mutta siihen juututtiin. Poni ei saanut kärryjä kisottua yli, eikä minun voimilla niitä nosteta. Korppu ei myöskään suostunut peruuttamaan, ei hyvällä eikä pahalla, ei siis mitenkään. Jumissa oltiin. Ei auttanut kuin ottaa kärryt irti ja työntää kauemmas. Poni pois lumivallista, kärryt ympäri ja takaisin kiinni. Että otti pattiin. Hölkkäiltiin sitten taas sitä samaa muutaman sadan metrin pätkää edestakaisin ja saatiin viitisen kilometriä kasaan sitten silla tapaa. Tylsää.

No, keli oli kivan keväinen ja lämmin, joten ei nyt ihan miinuksellekaan jääty. Eikä patitkaan olleet ainakaan suurentuneet, jos nyt ei pienentyneetkään. Koirien kanssa käytiin vielä lenkillä, heti kun palasin tallilta. Ei me kovin kaukana käyty, mutta kunhan edes jotakin, kun kovin huonolla liikunnalla ovat nyt olleet kroonisen aikapulan ja väsymyksen vuoksi.

Perjantaina (15.2.) ajattelin pitää tallivapaan illan, mutta päätinkin sitten kuitenkin lähteä siivoamaan pihattoa. Paitsi, ettei siellä paljoa ollut mitään tekemistä, koska Dali-ponin emäntä olikin jo siivoillut ahkerasti. Ja koska keli oli taas ihanan keväinen ja lämmin, joutui ponikin lenkille. Ihan vaan, koska koirat tarvitsivat kunnon lenkin ja koska aikaa ja valoa ja lämpöä. Lenkille siis.

Tehtiinkin ihan kiva lenkki, kun metsän poikki vievällä tiellä, jota ei siis ei todellakaan aurata, olikin traktorin jäljet. Koko talvena ei olla sinne päästy, koska lunta on ollut niin paljon, joten mehän lähdettiin katsomaan, mihin asti päästään. Jouduttiin kyllä antamaan periksi, kun pimeä meinasi yllättää ja käännyttiin takaisin noin puolessa välissä metsäpätkää. Traktorin jäljet jatkuivat kyllä. Ihan meinasi poni hengästyä, kun sen verran upotti sen painon alla, vaikka me muut päästiinkin ihan kivan kevyesti eteenpäin.

Hieno auringonlasku oli kotimatkalla, kuva vaan ei ole kovin hyvälaatuinen, kun valo ei tietty enää riitä tuohon aikaan illasta.