Kesäpuuhia

Nyt kun kelit on mukavan kesäiset, aurinko paistaa ja lämpötilat on hellelukemissa, mikäs sen mukavampaa kuin rannalla hengailu. Meiltä on venerantaan kolmisen kilometriä ja siellä on hyvä uittaa koiria. Vielä ollaan voitu mennä kävellen, mutta kun lämpötilat vielä tuosta nousee, täytyy ottaa auto apuun.

Tästä se lähtee. Koirat on juuri päästetty vapaaksi ja sitten mennään. Noah aloittaa urakkansa eli ui juuri niin kauan kuin saa.. ja uisi vielä senkin jälkeen. Aika monta käskyä on tarvittu herran rannalle saamiseen. Diiva pulahtaa kerran ja aloittaa sitten oman harrastuksensa. Kivien sukeltamisen pohjasta. Diiva noutaa myös lumpeenlehtiä mielellään, mutta koska niitä ei vielä ole, se sukeltelee kiviä.

Noah ui ja jos ei pidä varaansa, se on hyvinkin äkkiä vain piste jossain horisontissa. Sillä ei oikein ole mitään tolkkua. Sopivin väliajoin kutsumalla, se pysyy riittävän lähellä ja muutamalla perkeleellä tulee jopa rannalle, mutta hyppää toki heti takaisin.

Ponipoikien kesäpuuhiin on kuulunut jonkin verran lenkkeilyä ja herkuttelua tuoreella ruoholla. Limpulla on aina kauhea kiire ja hätä kun liikkeelle lähdetään. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka kaikki ruohot onkin jo syöty. Eilenkin se kipitti hirmutonta nöpöhölkkää rinnalla koko matkan. Kun hetkeksi rauhoittui, päästin syömään ja sitten ahmittiinkin niin kuin ei ikinä olisi ruokaa saanut. Hetken ahmittuaan rauhoittuu kyllä, kun huomaa ettei herkut lopu. Sitten taas kävellään ja taas syödään ja kävellään ja syödään. Ja kaikki nauttii. Etenkin itikat, joita on miljoonasti.

Kuva on viime kesältä, tämän kesän kuvat on vielä ottamatta

Hieno hakukoira ♥

Nyt on hyvä mieli, erittäin hyvä mieli. Viimeinkin kuukausien aktiivisen kotitreenauksen ja satunnaisen kimppatreenauksen jälkeen, Noah ei koskettanut yhtään kertaa yhtään maalimiestä tämän päivän hakutreenissä ja oli muutenkin vallan pätevä. Parit edellisetkin treenit on menneet hyvin, mutta pienen pieni kosketusvirhe on tullut kumminkin. Joskohan sitä viimein pääsisi ihan oikeasti treenaamaan koiraskoiraa kisakuntoon..

Kisakunnon kohotus ainakin on aloitettu, jos ei muuta, eli eikun pyörän selkään mars mars ja Noksutti matkaan. Hyvin ehtii vielä pienet juoksentelut suorittaa ennen iltatoimia. Samalla ponipojille pussillinen tuoretta ruohoa matkanvarrelta, niin ovat nekin tyytyväisiä, vaikka en tänään niiden kanssa olekaan touhunnut. Huomennakaan ei ehkä ehdi kun olis vähän talkoita uudella treenikentällä ja sitten vähän korjaushommaa kotona ja vaikka mitä. Mutta ei hätää, kahden viikon päästä alkaa kesäloma ja sitten ehtiikin jo paremmin harrastamaankin.

Onnea Limpulle!

Mamman rakas vuonovalas "Linus Aleksanteri Vuono" täyttää tänään komeat 22 vuotta. Muu lauma toivottaa Limpulle miljoonasti onnea! Toivomme omapäisen pienen paksun ponin ilahduttavan meitä tempuillaan vielä monen monta vuotta.

Ruuhkaa ja reeniä

Harvoin onkaan tuossa meidän takametsässä kulkevalla metsätiellä muita liikkeellä kuin meidän lauma, vaan tällä kertaa olikin oikein kunnon ruuhka. Keskiviikkona lähdettiin töiden jälkeen koko koiralauman voimin lenkille. Viime viikolla koiralaumaan kuului myös äitini pikku cotton Vikke.

Kohtuullisen härdellin jälkeen päästiin liikkeelle ja suunnistettiin tällä kertaa ensin isolle tielle. Metsätien risteyksessä olikin sitten ensimmäinen ruuhka. Metsäkone, kaksi henkilöautoa ja kaksi miestä metsäkoneen kimpussa. Ohitimme sujuvasti. Rauhallisesti jatkoimme matkaa, jotta dementiaosastokin pysyy vauhdissa mukana. Vikkekin kun täyttää syyskuussa jo 14 vuotta. Seuraavaksi vastaan tulikin sitten nuori epävarma weimarinseisoja isäntänsä kanssa. Koira piti aikamoista meteliä narun päässä. Koirat kiinni ja matka jatkui. Kun sitten olin jo jonkin matkaa kulkenut ja koiratkin oli taas jo irrallaan, tulikin weimari takaa yhä kovasti metelöiden. Meillä matka jatkui, kukaan meidän laumasta ei ollut kiinnostunut räyhäävästä kaverista. Vielä tavattiin hevonen ratsastajineen, ennen kuin kantattiin polkua myöten omalle pihalle. Paljon mahtuu elämää reilun kilometrin pituiselle metsätielle kun sattuu sopiva hetki. Onneksi yleensä ei satu.

Polku kotiin, Vikke johtaa joukkoa, Diiva "seuraa johtajaa"

Hetki kotona ja Limppu narun päähän. Suuntana taas metsätie, tällä kertaa suunnistettiin polkua pitkin suoraan metsätielle. Nyt ei tavattu enää weimaria, eikä hevosta, mutta metsäkone oli vielä työssään. Se ei Limppua suuresti hätkähdyttänyt, enemmän sitä kiinnosti mehevä ruoho. Mutta kun ne kaadetut puut. Ne olikin Limpun mielestä vallan hirvittävän järkyttäviä. Se ei mitenkään voinut käsittää, että joku on mennyt kaatamaan puut hänen metsästään. Siis apua! Limppu puhisi ja pyöritteli silmiään ja hetken jo pelkäsin että pappaheppa saa sydänkohtauksen, niin järkyttyneessä tilassa se oli. Ei tullut kumminkaan sydänkohtausta, eikä edes pukkikohtausta, vaikka jälkimmäinen olikin lähellä toteutua. Ja mielikin piristyi kummasti, kun sai luvan kanssa napsia vihreitä korsia matkaevääksi. Hassu poni.

Torstaina oltiin hakutreeneissä. Kotona tehtiin ennen lähtöä pari ilmaisua metsän puolella. Sitten nokka kohti oikeita hakutreenejä. Johtuiko lie etukäteisharjoittelusta vai ensimmäisestä kunnon kesäkelistä, mutta treenit meni hyvin. Otettiin haamut molemmille puolille samanaikaisesti. Ensimmäisessä ei huomautettavaa, ihan täydellinen suoritus. Toisella aloitti ilmaisun, loikkasi lipaisemaan ja yritti sitten jatkaa, vaan koska kaikkinainen koskettaminen on kiellettyä, nousi maalimies ylös ja homma uusittiin. Sitten sujui. Otettiin vielä toinen haamupari kauemmas lyhyemmillä ilmaisuilla, eikä niissäkään huomautettavaa ollut.

Perjantai olikin kiirepäivä. Töistä kotiin. Tallityöt pikaisesti ja auton nokka kohti Kouvolaa palauttamaan hyvin hyvin väsynyt Vikke kotiinsa. Hetki seurustelua ja taas auton rattiin ja agilitytreeneihin Noahin kanssa, joka oli odotellut autossa jo hyvän tovin. Olin jo aiemmin ilmoittanut mahdollisesti myöhästyväni ja myöhästyinhän minä. Siinä sitten yritin radan reunalla saada jotain tolkkua radasta ja selvisihän se estejärjestys viimein treenikaverin suosiollisella avustuksella. Onneksi pääsin kuitenkin ennen omaa vuoroa myös kävelemään radan. Aikamoista pyöritystähän tuo oli, mutta me selvittiin siitä.

Saattaapi olla, ettei tämä ole sinnepäinkään oikein. 9-estettä en yhtään muistanut, miten päin se mentiin (takaa se tais olla eikä noin), enkä muutenkaan ihan varma enää eilen illalla ollut mistään muustakaan..

Tänään sitten kävin yksinäni kentällä treenaamassa pujottelua aikamoisen lämpimässä kelissä. Hyvinhän tuo pujottelee niin kauan kun minä pysyn vierellä, mutta kun olisi monesti niin hyvä päästä vähän jo asettumaan seuraavalle esteelle sillä aikaa kun Noah pujottelee eli tätä siis alettiin treenata tänään. Pitkälle ei vielä päästy, mutta pikku hiljaa.. Muuta ei tehtykään tällä kertaa, seuraavalla kerralla sitten.

Lenkillä käytiin äsken, Diiva, Noah ja Ljúfur matkassa mukana. Kesken kaiken päätin sitten taluttaa Lurppaa kaulanarusta. Huono idea. Eihän sillä raukalla ollut mitään muistikuvia moisesta hullutuksesta. Kun vielä pyysin sen edelle, niin empä saanutkaan enää pysähtymään, kun ei se ymmärtänyt kaulaan tulevaa painetta. Sinne meni pieni poni aika vauhdikkaasti. Eipä se kauas juossut, 100 metriä vaan suunnilleen ja pysähtyi sitten syömään. Onneksi ei pelästynyt tyhmän ihmisen älytöntä kokeilua, vaan ihan iloisena jatkoi matkaa meidän kanssa. Aika hikinen tyyppi oli kotiin tullessa, kun ei ihan vielä kesäkarvalla ole ja lämpöä on kumminkin yli 20 astetta.

Eilen olin agility kisoissa kannustamassa tuttuja. Mukavasti meni viisi tuntia kehän reunalla. Kotiin tultua lenkitin ensin ponipojat kimpassa ja sen jälkeen vielä kävelin Diivan ja Noahin kanssa rantaan. Saivat uida hetken, mutta vain hetken kun merivesi on kumminkin vielä aika kylmää. Sen verran kylmää oli Noahistakin, että tuli kerrankin ensimmäisellä käskyllä ylös vedestä. Hih! Hiki niille silti tuli kotiin kävellessä, vaikkei matkaa ole kuin kolmisen kilometriä. Loppuillan olikin ihan rauhallista sakkia meidän torpassa.

Kyllä vaan on kiva kun on lämmintä!

Kesäisiä kelejä

Ihanan lämmintä on ollut, eilenkin parhaimmillaan parikymmentä astetta. En pane pahakseni. Minä pidän lämpimästä. Eläimillä menee hiukka tottua, muttei nekään kovin kärsiviltä vaikuta. Koirat käy sopivan tilaisuuden tullen vedessä vilvoittelemassa ja Ljúfur heittää pitkälleen piehtaroimaan milloin missäkin. Ja Limppukin on taas mukavan rauhallinen ja rento lenkkeilykaveri, johon tosin suurimmaksi osaksi vaikuttaa mahan tämänhetkinen kohtuullinen kunto plus että heinä on vaihtunut vähemmän sokeria sisältäväksi.

Limpun kanssa on siis mennyt viime aikoina hyvin. Lenkillä ollaan käyty harvakseltaan, ettei pappaheppa kyllästy ja heittäydy hankalaksi. Muuta pientä aktiviteettia ollaan yritetty kehitellä. Pihalla ollaan pyöritelty maastakäsittelyharjoitusten, temppuilun, ohjasajon ja ratsastuksen merkeissä. Tai no ratsastuksen ja ratsastuksen.. Kun tuossa pienellä pihalla pyörittää ilman satulaa ja riimu päässä, niin ei sitä parhaalla tahdollaankaan voi juuri ratsastukseksi kutsua, vaikka me yritetäänkin ihan oikeasti tehdä jotain fiksua. Tai kun istuskelen "villinä ja vapaana" tarhailevan ponin selässä tekemättä mitään. Kaikki tämä on kuitenkin meille tärkeää.

Tältä näyttää poikien ruokailu Limpun selästä kuvattuna

Noahin ilmaisutreenit jatkuvat ja jatkuvat. Kotona menee hyvin ja treeneissäkin, jos ottaa pelkkää ilmaisua. Torstaina tehtiin treeneissä ensi kertaa sitten viime syksyn ihan oikeaa hakua eli maalimiehet olivat valmiina metsässä ja koiraskoira joutui ihan etsimään. Ei sitten mennytkään ihan yhtä hyvin. Ensimmäisellä sekosi ihan totaalisesti ja moikkasi vallan voimallisesti. Maalimies ylös ja toinen yritys oli ok. Toisella maalimiehellä ei ihan yhtä voimallisesti moikannut, mutta lipaisi kumminkin. Taas maalimies ylös ja toinen yritys, joka oli hyvä. Kolmas ja neljäs sujui jo ensiyrittämällä kuten kuuluukin. Tähän osasin kyllä vähän varautuakin, vaikka toivoinkin että oppi olisi mennyt perille. Ehkäpä se ensi kerralla jo muistaa alusta asti käyttäytyä.

Agilitytreenit oli perjantaina kuten aina. Ennen lähtöä tehtiin takametsässä ilmaisu- ja piilotreeniä ja Noah olikin aika hyvässä mielentilassa kun kentälle saavuttiin ja lähdettiin lämmittelylenkille. Ennen omaa vuoroa se sai istua vaihteeksi aika kauan autossa, kun yleensä yritän päästä mahdollisimman nopsasti ratatreeniin. Sitten olikin jo kierrokset taas kivasti kohonneet. Otettiin pysäytysliikkeitä odotellessa. Seisominen tuntui olevan kateissa, mutta alkoi jollain tapaa löytymään.

Taas tällainen kummallinen ratapiirros

Radalla koira toimi hienosti, mutta ohjaajalla oli jotain ongelmia. Kuten että unohdin radan... Huolimattomien ohjauskuvioiden vuoksi, Noah myös tiputteli rimoja, mikä ei ole sille tyypillistä. Kokonaisuutena homma toimi kuitenkin ihan hyvin. Kivat treenit taas ja makeatkin tällä kertaa, kun tarjolla oli mokkapaloja perropoika Pason kahden nollaradan kunniaksi.

Tänään pitäisikin hakea äidin pikku cottoni Vikke taas hoitoon vähäksi aikaa. Vikke ei välttämättä ole asiasta kovin innoissaan, mutta joutuu ikävä kyllä soputumaan taas muutamaksi päiväksi laumaelämään.

Viikon varrelta

Koko viikonloppu meni talkoillessa oman seuran agilitykisoissa. Paljon oli tuttuja naamoja, sekä uusia  ja vanhoja koiratuttavuuksia. Sunnuntaina paikalla oli kaksi ihanaista pentua, kääpiövillis ja mudi. Ihanan reippaita agilitykoiran alkuja. Tuloksiakin tuli, tosin meidän ryhmä ei tällä kertaa tuloslistojen kärjessä komeillut. Onneksi kuitenkin muut seuran jäsenet onnistuivat paremmin. Ainakin kaksi luokkanousua taisi tulla ja yksi hyppyserti. Kivaa oli, vaikka väsy tulikin.

Viikonloppuna jäi oma lauma aika vähäiselle aktivoinnille. Koirat kävi lenkillä ja ponit vain tarhaili. Edellisellä viikolla sentään ehdittiin touhuta vähän jotakin.

Noah ainakin treenaili vähän esineruutua, ilmaisuja, piiloilmaisuja, noutoa, sekä agilityä, lenkkeilyn lomassa tietenkin. Ilmaisut toimi kotona tosi hyvin ja piiloilmaisunkin juonen tuntuisi viimein oppineen. Treeneissäkään ei suuria ongelmia ollut. Autolla itseni ottama ensimmäinen oli hieman vauhdikas, eikä jarrut oikein pitäneet. Jouduin siis poistumaan paikalta kun törmäsi. Samoin kävi ensimmäisellä maalimiehellä. Sen jälkeen keskittyi tosissaan, eikä tehnyt enää vahingossakaan yhtään "kosketusvirhettä", vaikka virtaa olikin ihan reippaasti. Hyvin onnistuivat maalimiehetkin heittämään pallon koiran yli Juhan ohjeen mukaan. Minulta se ei onnistu kovinkaan hyvin. Tuntuu toimivalta systeemiltä kyllä.

Kevään ensimmäinen esineruututreenikin meni ihan hyvin. Virtaa kieltämättä oli enemmän kuin järkeä ja Noah juoksentelikin osan aikaa ulkona ruudusta. Puolustukseksi on tosin pakko sanoa, että tuuli oli myrskylukemissa ja vei varmasti hajut hyvinkin kauas, plus että ruutu ei ollut kovin hyvin tallottu. Yksinään treenatessa kun tulee aina vähän oikaistua siinä kohtaa. Kaikki kolme esinettä kuitenkin löytyivät nopsasti ja luovutuksetkin olivat oikein hienot. Ei siis tarvinut taistella "lelujen" omistussuhteista tällä kertaa.

Agilityesteet on taas siirretty ulkokentälle eli treenimatkani lyheni kahdella kolmanneksella. Viime viikolla oli ensimmäinen ulkotreeni tälle keväälle, joten pientä keskittymiskyvyn puutetta oli havaittavissa yhdessä jos toisessakin koirassa. Noahille otin odotellessa noutoa ja hyvinhän tuo muuten sujui, mutta hintsusti ylimääräiset kierrokset aiheuttivat kapulan pureskelua. Osasi kuitenkin rauhoittua luovutuksessa uudella tuo-käskyllä. Ei siis ollenkaan huonossa mallissa tuokaan liike. Kiireesti vaan telineet peliin, jotka on siis vaiheessa, ja eteenmeno kondikseen. Muut palikat onkin jo kasassa. Kisoihin olisi kova hinku jo.

Hassustipäin piirretty rata, mutta jotenkin minun oli helpompi hahmottaa se näin.

Itse agilitytreenikin meni ihan kohtuullisen hyvin, vaikka koiralla vähän lepattikin. Kakkoselta kolmoselle oli olevinaan tosi vaikea. Rima putosi joka hiton kerta, eikä puomille menokaan oikein sujuvaa ollut. Toinen hankala paikka oli 14-15 väli, kun minä en vain ehtinyt ajoissa putken päähän työntämään koiraa hypylle. Muuten homma toimi ihan hyvin, rata oli kiva, eikä mikään hirvittävän vaikea. Just sopiva ensimmäisiin ulkotreeneihin.

Lenkkeilyäkin ollaan ehditty siis harrastaa. Limppu ei viime viikolla lenkkeillyt, hengailin vain sen selässä tarhassa yhtenä päivänä, tällä kertaa ilman mitään vermeitä hevosella. Harjailuakin on joutunut harrastamaan, koska karvaa lähtee, paljon. Limpulla alkaa olla jo hyvässä mallissa ja se onkin jo etuosastaan kesäkarvalla, mutta Ljúfurilla riittää vielä. Ljúfurin rasvailutkin on aloitettu taas. Aamuisin on harjan ja hännän tyveen hiukkasen työnnetty ihottumavoidetta. Ei se hankaa kyllä, muttei tarvi aloittaakaan.

Ljúfur on lenkkeillyt paksusta karvastaan huolimatta ja kävin minä kerran pellollakin juoksuttamassa. Nyt ei pelloille enää olekaan asiaa kun toukotyöt on viimein vauhdissa. Ja kyllä se juoksikin. Ensimmäinen kymmenen minuuttia meni laukatessa hurjaa vauhtia, kun en halunnut sitä estääkkään. Hyvin se kuunteli ja hiljensi vauhtia kun vaan pyysi. Sitten kun oli pahimmat energiat purettu, yritettiin vähän ravityöskentelyä, mutta juoksemaan tottumaton poni oli jo sen verran hyvin väsähtänyt pehmeällä pellolla laukkailussa, ettei siitä oikein mitään tullut. Hetkellisesti löytyi ihan hyvä ravi, mutta suunnan vaihdon jälkeen alkoi löytyä lähinnä vaan possupassi, joten muutaman raviaskeleen jälkeen annoin periksi ja vaihdettiin ohjasajoon. 10-15 minuuttia pyörittiin pellolla ohjasajon merkeissä, keskittyen lähinnä taipumiseen ja käännöksiin muutenkin. Pieniä voltteja ja kiemurauraa, sekä satunnaisia suunnanvaihtoja lävistäjän kautta. Ihan hienosti toimi, vaikkei olla koko talvena juuri taidettu tehdäkään moista.

Selässäkin kävin taas pitkästäaikaa ja ihka ensimmäistä kertaa muualla kuin omalla pihalla. Lenkillä kotiin tullessa siis kiipesin kiveltä selkään, istuskelin siellä hetken rapsuttelemassa harjan tyveä, palkkasin ja hyppäsin alas. Ljúfur ei ollut millänsäkään. Hieno poni. Liikkeellekin olis varmaan päästy, mutten halunnut ottaa riskejä, kun ihan en luota tuohon jaloissa pyörivään koiraskoiraan. Se kun saattaa päättää ihan yhtäkkiä vaikka napata kintereeseen.

Eilen oli ihana aurinkoinen ja, ensimmäisen kerran tänä keväänä, ihan oikeasti lämmin päivä. Ei tarvinut takkia ennen kuin illalla ja näytti jotkut ihan lyhythihaisessakin ulkoilevan. Minä kuitenkin pidin vielä pitkähihaisen päälläni, mutta välihousuista raaskin kuitenkin luopua. Kesää odotellessa.