Harvoin onkaan tuossa meidän takametsässä kulkevalla metsätiellä muita liikkeellä kuin meidän lauma, vaan tällä kertaa olikin oikein kunnon ruuhka. Keskiviikkona lähdettiin töiden jälkeen koko koiralauman voimin lenkille. Viime viikolla koiralaumaan kuului myös äitini pikku cotton Vikke.
Kohtuullisen härdellin jälkeen päästiin liikkeelle ja suunnistettiin tällä kertaa ensin isolle tielle. Metsätien risteyksessä olikin sitten ensimmäinen ruuhka. Metsäkone, kaksi henkilöautoa ja kaksi miestä metsäkoneen kimpussa. Ohitimme sujuvasti. Rauhallisesti jatkoimme matkaa, jotta dementiaosastokin pysyy vauhdissa mukana. Vikkekin kun täyttää syyskuussa jo 14 vuotta. Seuraavaksi vastaan tulikin sitten nuori epävarma weimarinseisoja isäntänsä kanssa. Koira piti aikamoista meteliä narun päässä. Koirat kiinni ja matka jatkui. Kun sitten olin jo jonkin matkaa kulkenut ja koiratkin oli taas jo irrallaan, tulikin weimari takaa yhä kovasti metelöiden. Meillä matka jatkui, kukaan meidän laumasta ei ollut kiinnostunut räyhäävästä kaverista. Vielä tavattiin hevonen ratsastajineen, ennen kuin kantattiin polkua myöten omalle pihalle. Paljon mahtuu elämää reilun kilometrin pituiselle metsätielle kun sattuu sopiva hetki. Onneksi yleensä ei satu.
Hetki kotona ja Limppu narun päähän. Suuntana taas metsätie, tällä kertaa suunnistettiin polkua pitkin suoraan metsätielle. Nyt ei tavattu enää weimaria, eikä hevosta, mutta metsäkone oli vielä työssään. Se ei Limppua suuresti hätkähdyttänyt, enemmän sitä kiinnosti mehevä ruoho. Mutta kun ne kaadetut puut. Ne olikin Limpun mielestä vallan hirvittävän järkyttäviä. Se ei mitenkään voinut käsittää, että joku on mennyt kaatamaan puut hänen metsästään. Siis apua! Limppu puhisi ja pyöritteli silmiään ja hetken jo pelkäsin että pappaheppa saa sydänkohtauksen, niin järkyttyneessä tilassa se oli. Ei tullut kumminkaan sydänkohtausta, eikä edes pukkikohtausta, vaikka jälkimmäinen olikin lähellä toteutua. Ja mielikin piristyi kummasti, kun sai luvan kanssa napsia vihreitä korsia matkaevääksi. Hassu poni.
Torstaina oltiin hakutreeneissä. Kotona tehtiin ennen lähtöä pari ilmaisua metsän puolella. Sitten nokka kohti oikeita hakutreenejä. Johtuiko lie etukäteisharjoittelusta vai ensimmäisestä kunnon kesäkelistä, mutta treenit meni hyvin. Otettiin haamut molemmille puolille samanaikaisesti. Ensimmäisessä ei huomautettavaa, ihan täydellinen suoritus. Toisella aloitti ilmaisun, loikkasi lipaisemaan ja yritti sitten jatkaa, vaan koska kaikkinainen koskettaminen on kiellettyä, nousi maalimies ylös ja homma uusittiin. Sitten sujui. Otettiin vielä toinen haamupari kauemmas lyhyemmillä ilmaisuilla, eikä niissäkään huomautettavaa ollut.
Perjantai olikin kiirepäivä. Töistä kotiin. Tallityöt pikaisesti ja auton nokka kohti Kouvolaa palauttamaan hyvin hyvin väsynyt Vikke kotiinsa. Hetki seurustelua ja taas auton rattiin ja agilitytreeneihin Noahin kanssa, joka oli odotellut autossa jo hyvän tovin. Olin jo aiemmin ilmoittanut mahdollisesti myöhästyväni ja myöhästyinhän minä. Siinä sitten yritin radan reunalla saada jotain tolkkua radasta ja selvisihän se estejärjestys viimein treenikaverin suosiollisella avustuksella. Onneksi pääsin kuitenkin ennen omaa vuoroa myös kävelemään radan. Aikamoista pyöritystähän tuo oli, mutta me selvittiin siitä.
Tänään sitten kävin yksinäni kentällä treenaamassa pujottelua aikamoisen lämpimässä kelissä. Hyvinhän tuo pujottelee niin kauan kun minä pysyn vierellä, mutta kun olisi monesti niin hyvä päästä vähän jo asettumaan seuraavalle esteelle sillä aikaa kun Noah pujottelee eli tätä siis alettiin treenata tänään. Pitkälle ei vielä päästy, mutta pikku hiljaa.. Muuta ei tehtykään tällä kertaa, seuraavalla kerralla sitten.
Lenkillä käytiin äsken, Diiva, Noah ja Ljúfur matkassa mukana. Kesken kaiken päätin sitten taluttaa Lurppaa kaulanarusta. Huono idea. Eihän sillä raukalla ollut mitään muistikuvia moisesta hullutuksesta. Kun vielä pyysin sen edelle, niin empä saanutkaan enää pysähtymään, kun ei se ymmärtänyt kaulaan tulevaa painetta. Sinne meni pieni poni aika vauhdikkaasti. Eipä se kauas juossut, 100 metriä vaan suunnilleen ja pysähtyi sitten syömään. Onneksi ei pelästynyt tyhmän ihmisen älytöntä kokeilua, vaan ihan iloisena jatkoi matkaa meidän kanssa. Aika hikinen tyyppi oli kotiin tullessa, kun ei ihan vielä kesäkarvalla ole ja lämpöä on kumminkin yli 20 astetta.
Eilen olin agility kisoissa kannustamassa tuttuja. Mukavasti meni viisi tuntia kehän reunalla. Kotiin tultua lenkitin ensin ponipojat kimpassa ja sen jälkeen vielä kävelin Diivan ja Noahin kanssa rantaan. Saivat uida hetken, mutta vain hetken kun merivesi on kumminkin vielä aika kylmää. Sen verran kylmää oli Noahistakin, että tuli kerrankin ensimmäisellä käskyllä ylös vedestä. Hih! Hiki niille silti tuli kotiin kävellessä, vaikkei matkaa ole kuin kolmisen kilometriä. Loppuillan olikin ihan rauhallista sakkia meidän torpassa.
Kyllä vaan on kiva kun on lämmintä!
 |
| Polku kotiin, Vikke johtaa joukkoa, Diiva "seuraa johtajaa" |
Hetki kotona ja Limppu narun päähän. Suuntana taas metsätie, tällä kertaa suunnistettiin polkua pitkin suoraan metsätielle. Nyt ei tavattu enää weimaria, eikä hevosta, mutta metsäkone oli vielä työssään. Se ei Limppua suuresti hätkähdyttänyt, enemmän sitä kiinnosti mehevä ruoho. Mutta kun ne kaadetut puut. Ne olikin Limpun mielestä vallan hirvittävän järkyttäviä. Se ei mitenkään voinut käsittää, että joku on mennyt kaatamaan puut hänen metsästään. Siis apua! Limppu puhisi ja pyöritteli silmiään ja hetken jo pelkäsin että pappaheppa saa sydänkohtauksen, niin järkyttyneessä tilassa se oli. Ei tullut kumminkaan sydänkohtausta, eikä edes pukkikohtausta, vaikka jälkimmäinen olikin lähellä toteutua. Ja mielikin piristyi kummasti, kun sai luvan kanssa napsia vihreitä korsia matkaevääksi. Hassu poni.
Torstaina oltiin hakutreeneissä. Kotona tehtiin ennen lähtöä pari ilmaisua metsän puolella. Sitten nokka kohti oikeita hakutreenejä. Johtuiko lie etukäteisharjoittelusta vai ensimmäisestä kunnon kesäkelistä, mutta treenit meni hyvin. Otettiin haamut molemmille puolille samanaikaisesti. Ensimmäisessä ei huomautettavaa, ihan täydellinen suoritus. Toisella aloitti ilmaisun, loikkasi lipaisemaan ja yritti sitten jatkaa, vaan koska kaikkinainen koskettaminen on kiellettyä, nousi maalimies ylös ja homma uusittiin. Sitten sujui. Otettiin vielä toinen haamupari kauemmas lyhyemmillä ilmaisuilla, eikä niissäkään huomautettavaa ollut.
Perjantai olikin kiirepäivä. Töistä kotiin. Tallityöt pikaisesti ja auton nokka kohti Kouvolaa palauttamaan hyvin hyvin väsynyt Vikke kotiinsa. Hetki seurustelua ja taas auton rattiin ja agilitytreeneihin Noahin kanssa, joka oli odotellut autossa jo hyvän tovin. Olin jo aiemmin ilmoittanut mahdollisesti myöhästyväni ja myöhästyinhän minä. Siinä sitten yritin radan reunalla saada jotain tolkkua radasta ja selvisihän se estejärjestys viimein treenikaverin suosiollisella avustuksella. Onneksi pääsin kuitenkin ennen omaa vuoroa myös kävelemään radan. Aikamoista pyöritystähän tuo oli, mutta me selvittiin siitä.
 |
| Saattaapi olla, ettei tämä ole sinnepäinkään oikein. 9-estettä en yhtään muistanut, miten päin se mentiin (takaa se tais olla eikä noin), enkä muutenkaan ihan varma enää eilen illalla ollut mistään muustakaan.. |
Tänään sitten kävin yksinäni kentällä treenaamassa pujottelua aikamoisen lämpimässä kelissä. Hyvinhän tuo pujottelee niin kauan kun minä pysyn vierellä, mutta kun olisi monesti niin hyvä päästä vähän jo asettumaan seuraavalle esteelle sillä aikaa kun Noah pujottelee eli tätä siis alettiin treenata tänään. Pitkälle ei vielä päästy, mutta pikku hiljaa.. Muuta ei tehtykään tällä kertaa, seuraavalla kerralla sitten.
Lenkillä käytiin äsken, Diiva, Noah ja Ljúfur matkassa mukana. Kesken kaiken päätin sitten taluttaa Lurppaa kaulanarusta. Huono idea. Eihän sillä raukalla ollut mitään muistikuvia moisesta hullutuksesta. Kun vielä pyysin sen edelle, niin empä saanutkaan enää pysähtymään, kun ei se ymmärtänyt kaulaan tulevaa painetta. Sinne meni pieni poni aika vauhdikkaasti. Eipä se kauas juossut, 100 metriä vaan suunnilleen ja pysähtyi sitten syömään. Onneksi ei pelästynyt tyhmän ihmisen älytöntä kokeilua, vaan ihan iloisena jatkoi matkaa meidän kanssa. Aika hikinen tyyppi oli kotiin tullessa, kun ei ihan vielä kesäkarvalla ole ja lämpöä on kumminkin yli 20 astetta.
Eilen olin agility kisoissa kannustamassa tuttuja. Mukavasti meni viisi tuntia kehän reunalla. Kotiin tultua lenkitin ensin ponipojat kimpassa ja sen jälkeen vielä kävelin Diivan ja Noahin kanssa rantaan. Saivat uida hetken, mutta vain hetken kun merivesi on kumminkin vielä aika kylmää. Sen verran kylmää oli Noahistakin, että tuli kerrankin ensimmäisellä käskyllä ylös vedestä. Hih! Hiki niille silti tuli kotiin kävellessä, vaikkei matkaa ole kuin kolmisen kilometriä. Loppuillan olikin ihan rauhallista sakkia meidän torpassa.
Kyllä vaan on kiva kun on lämmintä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti