Tilannetiedoitusta

Aamupäivällä otin Peikolta paketin pois jalasta. Vamma-alue näytti yllättävän hyvältä. Ei turvotusta, vuotoa, eikä mitään muutakaan. Sievästi ummessa oleva haava, joka alkoi oitis kiinnostaa Peikkoa, kun side oli poissa. Pönttö siis ilmestyi päähän sillä sekunnilla, ettei mitään peruuttamatonta ehdi tapahtua. Käytiin pieni pissalenkki ja sen jälkeen suihkuteltiin, mikä olikin Peikosta tosi tyhmää. Tottunee tuohonkin, kun on pakko. Nyt se yrittää löytää jonkinlaista nukkuma-asentoa pönttöineen.

Kyllä siitä nyt jotain näkee kun oikein tihrustaa :D

Ljúfur on rentoutunut ihan mukavasti ja ollaankin saatu tehtyä pari maastolenkkiä ihan rennon ponin kanssa. Autoja tai muita moottorivehkeitä ei olla näillä reissuilla kohdattu, mikä on ehkä hyväkin. Kunhan saadaan vielä muutama rento lenkki alle, niin ehkä ne autojen kohtaamisetkin menee sitten taas paremmin.

Oliko sulla siellä taskussa niitä nameja?

Kambur on vapaillut ja pienesti harjoitellut milloin mitäkin. Paikallaan oleminen hoidettaessa on parantunut kyllä, aina ei vaan malta. Vapaana hoidettaessa parempi kuin kiinnisidottuna. Pureminen on myös selkeästi vähentynyt. Eihän se siis mitenkään kunnolla pure, näprää vaan suullaan milloin mitäkin, kakara kun on. Juoksuttamisessa ollaan myös edistytty ja nyt menee jo ihan mukavasti käynnissä ympyrällä, ravi on vielä vaikeaa, laukka on vielä harjoittelematta kokonaan, pysähtyy käskystä. Ei huono. Ohjasajossakin ollaan edistytty sen verran, että ollaan jo kierretty vähän kenttääkin ja otettu muutamat raviaskeleet. Lenkkeily sujuu välillä oikein hienosti, välillä on känkkäränkkä käymässä ja mikään ei oikein suju. Normi kamaa siis.

Uuden naruriimun testausta. Käytiin Scanarabilla vähän ostoksilla, se kun on lähes naapurissa.

Voihan vamma

Eilen töistä tullessa odotti kotona yllätys. Peikko tuli vastaan kolmella jalalla kinkaten. Vasen etujalka roikkui käyttämättömänä iloisen poikakoiran mukana. Tarkempi tarkastelu osoitti, että jalkaan oli jostain ilmestynyt ammottava aukko. Mistä ja miten, sitä tarina ei kerro. Paniikki, paniikki. Hetki juoksua edestakaisin, puhelin käteen ja soitto eläinlääkärille, joka onneksi vastasi oitis, vaikka ajoittain häntä onkin vaikea puhelimella tavoittaa. Lupasi tutkia tilanteen. Ja eikun matkaan.

Omaa vuoroa odotellessani kuvailin vamma-aluetta. Kuvassa näyttää paljon pienemmältä kuin mitä oli. Se kun oli auki ihan tuosta ylimmässä kuvassa näkyvästä "yläanturasta" tassun isoon anturaan asti. Repaleinen viiltohaava, joka näytti kuitenkin siistiltä, eikä vuotanut lainkaan. Tuore se kumminkin oli.

Viimein päästiin tarkastettavaksi. Onneksi rikki ei ollut mennyt mitään tärkeää, vaan haava on ainoastaan ihossa. Kaikki suonet ja jänteet ovat ehjiä, vaikka lähellä on ollutkin. Ja vaikka minä olisin ollut valmis hoitamaan haavan avohaavanakin, päätti eläinlääkäri yrittää parsia aluetta kasaan. Helppoa se ei ollut, eikä vieläkään ole varmaa, ottaako kaikki palaset kiinni, mutta ainakin on yritetty. Lääkkeiden, kaulurin, laskun ja tokkuraisen koiran kanssa pääsimme viimein kotiin.

Nyt jalassa on side huomiseen asti, jonka jälkeen alkaa suihkuttelu. Tänä aamuna aloitettiin antibiootti ja kipulääke suun kautta. Eilen sai pistoksena. Ainakin kaksi viikkoa mennään nyt narussa. Alkuun vain tarpeilleen, ensi viikolla saa jo varovasti alkaa lenkkeillä. Jos siis haava pysyy hyvin ummessa. Onneksi Peikko on fiksu kaveri, eikä stressaa paketista, eikä uudesta ulkoilutavasta. Meillähän koirat on tosi harvoin normaalisti kiinni. Tänään ollaan ulkoiltu flexissä ja levätty. Huomenna alkaa kauluriin totuttelu, kun vielä en ole hennonnut sitä käyttää. Ei kumminkaan ole yhtään kiinnostunut jalasta vielä.

Toistaiseksi ainakin on yhä hämärän peitossa, mitä oikein on tapahtunut. Missään ei ole verta, mitään ei ole rikottu tai kuljetettu kämpässä. Kaikki oli paikoillaan, kuten aamulla lähtiessänikin. Ainoastaan haava oli ilmestynyt kuin tyhjästä. Aamulla sitä ei ollut ja iltapäivällä kumminkin oli. Eläinlääkärin mielestä näytti siltä kuin olisi menty lasista läpi. Kaikki lasit/ikkunat kumminkin ovat ehjiä. Tämä mysteeri tuskin selviää koskaan. Peikko toivottavasti kumminkin paranee nopsasti ja päästään taas normaaliin elämään kiinni.

Peikko-eno

Käytiin koirien kanssa torstaina hengailemassa naapuriseuran hallilla agilitykisoissa. Mukavana yllärinä paikalle oli saapunut myös Peikon Ilo-isosiskon poika Edu 16 vko. Ihanan reipas ja iloinen ipana, jolla tuntui olevan huomattavasti enemmän tempperamenttia kuin mitä Peikolle on siunaantunut. Peikko on niin rauhallinen ja hiljainen, kun tämä tyyppi taas haukkua länksytti ja oli varsinainen päällepäsmäri. Peikko ei oikein ensin tiennyt, miten suhtautua ja keskittyikin enemmän vaan hajuihin. Innostui lopuksi kyllä vähän leikkimäänkin.

Noah kävi sitten hallilla vaan vähän treenaamassa rallya ja kävi tapansa mukaan aikamoisilla stressikierroksilla. Oikealla seuraaminen ei niin hyvin mennyt häiriössä, muttei se vielä varma olekaan. Pääsi sekin moikkaamaan sitten Eduakin, kun oli ensin vähän purkanut itseään tappamalla hihnaansa, kun muutakaan lelua ei ollut juuri käsillä.

Eilinen päivä meni Kouvolan raviradalla hevosen hyvinvointikoulutuksessa. Antoisa ja ajatuksia herättävä päivä taas, vaikkei paljoakaan uutta asiaa nytkään tullut. Uusia oivalluksia kuitenkin ihan kiitettävästi. Ljúfurin kanssa keskityttiinkin sitten illalla yhteen uuteen oivallukseen tuon pelästymisen jälkihoidossa. Tänään "käsittelyyn" pääsee Kambur, jonka kanssa on tarkoitus keskittyä paikallaan pysymiseen hoidettaessa tai puremiseen, sen mukaan kumpi "ongelma" tarvitsee työstämistä tänään.

Se kuuntelee kumminkin

Kambur on alkanut tutustua isojen poikien juttuihin. Juoksutuksen alkeita ollaan tehty pienesti, mutta kohtuullisen aktiivisesti ja siitä alkaa Kakaralla jo ollakin jonkinlainen käsitys. Se ei ole herran lempparipuuhaa, mutta pienen protestoinnin höystämänä kyllä menee sinne suuntaan minne haluan. Selkään on myös tullut nojailtua käsi toiselle puolelle heitettynä ja sinne selkään on heitelty satulahuopaa ja naruja ym. Eilen oli silat selässä ensimmäistä kertaa, eikä ne suurta ihmetystä aiheuttaneet, uteliaisuutta lähinnä.

Tänään ollaan harjoiteltu ohjasajoa muutaman metrin verran. Tällä viikolla ollaan tehty valmistavia harjoituksia eli olen kävelyllä pyytänyt sitä menemään ohitseni kävelemään hetkeksi. Vaikeaa on ollut, vaikka Kambur onkin ihan tosissaan yrittänyt ymmärtää, mitä siltä haluan. Ollaan myös sidottu naru ohjiksi ja olen käännellyt varsaa ohjilla sivulla seisten. Hämmentävän pienellä paineella se kääntyy. Tänään mentiin kentällä jo joitain metrejä ihan eteenpäin niin, että kävelin vieressä ja ohjasin ohjilla (siis sillä ohjiksi lauan alle solmitulla narulla ja naruriimulla). Kokeiltiin myös pysähtymistä. Senkin Kakara älysi nopsasti. Hieno lapsi.

Pieniä asioita, mutta se mikä tässä on parasta on se, että se todella alkaa kuunnella minua ja me tehdään asioita yhdessä. Eihän se vielä paljoa osaa, mutta se yrittää täysillä ymmärtää. Siihen piirteeseen ihastuin jo Ljúfurissa, kun alettiin tutustua toisiimme ja siksi nytkin valitsin issikan vuoniksen sijaan. Limpussahan ei miellyttämisen halua juuri ollut, kun taas näissä kahdessa issiponissa sitä tuntuu löytyvän. Tykkään.

Uusia kuvioita ja vanhoja tapoja

Kamburin ja Leevin pikku laumaan muutti eilen uusi jäsen. Lv-ori Ape sulautui joukkoon ilman mitään suuren suurta draamaa. Pientä takakavioiden esittelyä ja kiljuntaa ja väistelyä puolin ja toisin. "Pikkupojat" luovuttivat valta-aseman vanhemmalleen varsin sopuisasti. Kamburia vähän jännitti moinen kiljuntakuoro ja se pysyttelikin taka-alalla, kun taas Leevi hiukan kokeili, mikä tämä uusi kaveri oikein on miehiään. Hyvin kuitenkin näyttivät kaikki heinillekin mahtuvan, kuten myös koppiin. Jos ei ihan samaan aikaan, niin ainakin vuorotellen. 

Ljúfurin pikkulaumassa on taas puolestaan palattu vanhaan. Viime syksynä laidunkauden jälkeen harrasti Luippiksen nuori kaveri sitä, että kun hain omaani, se hyökkäsi portilla Ljúfurin kimppuun ja ajoi sen pois. Ei olisi laskenut sitä kai laumasta tai jotain. Siinä sitten juoksi Ljúfur narut perässä pitkin pihattotarhaa, kun sehän kyllä väistää aina jos siihen vain on mahdollisuus. Käytös jäi pois koko talveksi, mutta on nyt taas ollut aika voimakasta. Minä olen oppinut ja pystyn välttämään pahimman, kun vähän säädän.  

Ljúfur bongasi mamman, vaan Odin kiilasi etunenään

Mamma pyysi Ouskaa väistämään ja se poistui murjottamaan

Ljúfur kuuntelee tarkkaan, koska se taas hyökkää, samalla kun yrittää seurustella mamman kanssa

Sitten se s..tana tulee taas...

.. ja tulee lähtö.

Tarhan takanurkasta on hyvä tarkkailla, koska se herhiläinen luovuttaa...

.. ja voi tallata takaisin mamman luokse.

Ljúfur olisi ehkä päättänyt toisin, jos olisi tiennyt, että joutuu hikoilemaan...

Hei, me edistytään!

Koirat ovat käyneet treenaamassa kentällä ja/tai hallilla nyt kaksi kolme kertaa viikossa. Kotona ollaan tehty aika vähän yhtään mitään lenkkeilyä lukuunottamatta. Noahin kanssa ollaan keskitytty lähinnä mielentilatreeneihin eli ei mitään uutta sen osalta. Ihan hyvin se jo malttaa rauhoittua, viimeistään kun asiasta huomauttaa. Siinä sivussa ollaan treenattu rallyn voittajaluokan liikkeitä ja hallilla myös aksaa. Kisoja voisi alkaa jo miettimään, vaan vielä ei itseäni jaksa kiinnostaa. Mennään sitten kun tuntuu siltä.

Noah, perusasento oikealla

Peikon kanssa on lähinnä käyty leikkimässä ja pitämässä hauskaa kentällä. Vähän jotain yksinkertaisia juttuja siinä sivussa, kuten sivulletuloa ja muuta pientä. Hallilla sekin on tehnyt aksaa ja ihan reippaasti ja innoissaankin on jaksanut aina sen hetken. Viimeksi tehtiin jopa pientä rataa. Lelukin kelpaa palkaksi, mutta vain pari kertaa, sitten on vaihdettava lennosta nameihin tai lopetettava treeni siihen. Vaikea treenikaveri, kun on niin hankalaa keksiä palkkaa, mikä motivoisi tarpeeksi. Kun se on kohdillaan, Peikko on ihan valtavan pätevä. Ei se silti jaksa kuin hetken, eikä toistoja juuri lainkaan. Vaan ei sen niin väliä. Kisatavoitteet on toistaiseksi unohdettu, kunhan harrastetaan.

Peikko, perusasento vasemmalla

Ljúfurin kanssa ollaan palattu perusasioihin. Sille tuli pienellä viiveellä pelkotiloja, sen jokin aika sitten kohtaamamme traktorin ja puusavotan vuoksi. Joita siis silloin säikähti ihan kunnolla. Siltä on kadonnut täysin jarrut muutamaankin otteeseen, kun on pelästynyt jotain yllättävää ääntä tai jos on joutunut pysäyttämään tien varteen esimerkiksi traktorin ohimenon ajaksi. Kovaa on menty, mutta ohjaus on sentään toiminut ja olenkin saanut aina käännettyä jonnekin sivutielle tai piha-alueelle ja sitä kautta vauhdin hiipumaan.

Nyt ollaankin tehty lähinnä talutuslenkkejä ja haettu samalla rentoutta, joka onneksi alkaakin taas löytyä. Kerran tehtiin ohjasajolenkki LG:llä normaali varustuksen eli sidepullin sijaan. Sillä saikin paremman otteen ponista ja se pysyi käsissä, vaikka muutama tiukka keskustelutilanne matkalle mahtuikin. Nyt ollaan saatu tehtyä jo pari ihan rennon letkeääkin ohjasajolenkkiä hienosti kuulolla olevan ponin kanssa ja ratsainkin ollaan hiukan harjoiteltu, mutta lähinnä vain edestakaisin tallitiellä ja kentällä, pääasiana rento poni, joka ei kaahota kotiin paniikissa.

Eilinen iltalenkki

Kambur on kokenut kaikenlaista uutta tai vähän vähemmän tuttua. Parina kolmena päivänä peräkkäin ollaan yleensä puuhattu, sitten on saanut kakara pitää taas paussia. Vesiletkuun ollaan tutustuttu toistamiseen ja homma sujuikin jo kuin vanhalta tekijältä. Tutustuttiin myös tässä eräänä tuulisena päivänä lepattavaan pressuun, joka ei aiheuttanut juuri minkäänlaista ihmetystä. Sen päälle voi varsin hyvin kävellä etsiskelemään pientä purtavaa. Ollaan myös harjoiteltu juoksutusta kentällä ja se alkaakin jo sujua jollain tapaa. Viimeksi ihan irtona asettui loppujen lopuksi ympyrälle ympärilleni rennosti ravaten, kun vaan tyynesti blokkasin jokaisen kääntymisyrityksen muutamaan kertaan. Ei mikään tyhmä jätkä.

Kambur on myös päättänyt ruveta isona esteponiksi. Tässä eräänä päivänä, oli kentälle jäänyt este edelliseltä. Päästin sitten Kamburin vähän irrottelemaan sinne ajatuksena, että eihän se este mitään haittaa, tottuupahan samalla. Kerran se kävi estettä haistamassa, minkä jälkeen kiihdytti kunnon pierupukkilaukalla pari kertaa kenttää ympäri. Siitä saamaa kaahotusta esteelle ja yli, äkkipysäytys aidalla, kiireesti ympäri ja ei kun uusiksi. Kuinkahan monta kertaa se oikein esteen ylitti, en pysynyt laskuissa ihan mukana, kun nauratti niin vietävästi. Kivaa sillä ainakin oli. Esteen korkeus ei päätä huimannut, maapuomista nostin enkä 30 senttiin lopuksi. Hiukan liioitellen hyppäsi, mutta todella hyvällä tyylillä.

Kävelyilläkin ollaan käyty. Yleensä menee ihan hyvin, välillä joutuu hiukan keskustelemaan joistain asioista. Tällä viikolla oltiin ensimmäistä kertaa lenkillä ihan porukassa. Se aiheuttikin menomatkalla hiukan pientä pomppimista ja sinkoilua, mistä selvittiin kuitenkin ilman suurempia taisteluita. Kotimatkalla olikin jo ihan rento ja kiltti poni narun päässä, lähes tulkoon perässä vedettävä malli.

Eilen laitoin Kamburin hetkeksi ulkokarsinaan opettelemaan taas tallielämää, kun ei ole täällä ollessa tallissa käynyt kuin kääntymässä. Hetken oli ihan rauhassa hissukseen ja rouskutteli heiniä, kunnes alkoi kuulua kolinaa ja tyyppi oli kiivennyt ruokakuppiin etujaloilla. Päätin sitten ulkoistaa ponin, ennen kuin se saisi enempää tuhoa aikaiseksi. Uusi yritys hiukan väsyneemmän kaverin kanssa joku toinen kerta sitten.

Maastakäsittelykurssilla

Issipoikien tallilla oli viikonloppuna maastakäsittelykurssi, mihin myös minä osallistuin Kamburin kanssa. Olen ennenkin vastaavissa ollut, mutta tämä oli ihan ensimmäinen kerta oman hevosen kanssa, eikä vaan kuuntelijana. Aina on oppia mukaan kuitenkin tarttunut, niin myös nyt.

Kurssittajana meillä oli Marjaana Korhonen tästä läheltä. Aikalailla tuttua asiaa, mutta taas hieman eri näkökulmasta. Muutamassa tunnissa ei toki ehdi kuin pienen pintaraapaisun, mutta ihan juuri sain sitä mitä hainkin eli vieraan mielipiteen Kamburin luonteesta, jotta oppisin tuntemaan sitä paremmin ja löytyisi oikeat konstit asioiden opetteluun. 

Kyllä taas huomasi, miten sitä on niin tottunut tuohon herkkään Ljúfuriin, jonka kanssa saa heittää aivot narikkaan, eikä se silti heti yritä hyötyä siitä. Sen kanssa on syntynyt niin omanlainen tapa toimia, kun suurin murhe on ja on aina ollut, se että sen on vaikeaa luottaa vieraisiin ihmisiin ja asioihin. Kaikki täytyy esitellä varovasti ja pienen pienissä osissa. Kambur taas ei pelkää mitään ja kaikki kiinnostaa. Se ei väistä painetta, vaan menee mielummin kohti, kun taas Ljúfuria ei tarvi kuin mulkaista niin se jo väistää.

"Pikkupojat" päivätorkuilla kuva Tuuli Jääskeläinen

Perjantai-iltana ajateltiin tallinomistajan kanssa olla fiksuja ja laitettiin Kambur ja Ilmari (shettisori 3v) juoksemaan kentälle, että saisivat pahimmat höyryt purettua ennen seuraavan päivän kurssia. Ei hyvä idea. Ilmari yritti vaan astua ja jäärä Kakara ei ymmärtänyt poistua tai edes yrittää poistumista, vaan pysytteli paikallaan ja potki. Ajettiin niitä sitten vähän liikkeelle, muttei homma silti miksikään muuttunut. Kambur kiinni ja pois, jotta Ilmari antoi kiinni ja saatiin homma katkaistua. Kakara oli ihan läpimärkä hiestä ja niin hengästynyt, että suorastaan pelotti. Käveltiin puolisen tuntia tasaamassa hengitystä, ennen kuin uskalsin laittaa sen takaisin tarhaan.

Lauantain kurssipäivä aloitettiin nyyttäri-brunssilla ja keskustelulla tallinomistajan keittiön pöydän ääressä. Teoriaosuuden piti kestää noin tunnin, mutta meillä meni siihen kyllä reilusti yli. Viimein siirryttiin kentälle käytännönharjoituksiin.

Ensin tutustuttiin välineisiin ja kuivaharjoiteltiin niiden käyttöä. Hevoset otettiin kentälle pareittain. Ensimmäisessä parissa P.R.E.-ruuna ja friisiruuna, toisessa shettisruuna ja -orivarsa, kolmannessa Kambur ja suokkiruuna. Ohjelmassa niskan myötäämistä ja ympyrälle lähettämistä. Tuttua juttua, mutta niin mielenkiintoista, kun hevoset olivat kaikki niin erilaisia. Hyvin löytyi kaikista perusluonteenpiirteet ja jokainen varmaan oppi omastaan asioita, joita itse ei ole tajunnut. Niin ainakin minä.

Kambur odottelemassa omaa vuoroaan (kaikki kurssikuvat Kamburista Fanni Snellman)

Kamburista jo kasvattaja sanoi, ettei se ole mikään turhan herkkä, eikä se sitä todella olekaan. Vähän on pomottajan vikaa kaverissa ja nopeaoppinen se myös on. Nytkin tuli taas varsin selväksi se, että se on jo oppinut hyvin pyörittelemään minua miten tykkää. Ei se paha ole ja ihan helppo se on ollut käsitellä, joten en ole itse moista huomannut. Homma kun näkyy lähinnä siinä, ettei se ole missään tilanteessa minun kanssani ihan paikallaan, vaan siirtää jalkoja yhden kaksi askelta ja nyppii ja näprää suullaan kaikkea. Onhan se toki kakara, mutta.. Kas kummaa, sitä ei esiintynyt kouluttajan kanssa, eikä enää eilen hoitaessa, kun minun asenteeni oli muuttunut. Että osaa ihminen olla sokea. Tilannehan ei eroa yhtään mitenkään jo Limpun kanssa opitusta. Huoh. Vaan siksikin tämä kurssi tuli hyvään saumaan, ettei suurta vahinkoa ole vielä päässyt syntymään.

Kambur EI TAHDO!!

Jo myötäysharjoitus oli vaikea. Ei meinannut millään luonnistua, koska Kambur laski päänsä pyytämättä, koska kiinnostui käsistäni, joita seurasi, eikä painetta saanut niskaan oikeastaan ollenkaan. Kouluttaja sai homman onnistumaan, muttei Kakara silti mukana siinä ollut, vaan mietti omiaan. Pienen säädön jälkeen löytyi konsti, mikä toimi, muttei me silti juuri onnistumisia saatu. Kumpikaan ei oikein keskittynyt.

Ympyrälle lähettämistä kokeiltiin myös, eikä siitä oikein tullut yhtään mitään. Ei yllättänyt. Ollaan yritetty aiemminkin. Pientä edistymistä on tapahtunut, muttei mitään suurta ymmärrystä. Kouluttajamme siirtyi narun päähän ja joutuikin sitten hikoilemaan ihan kunnolla, kun Kambur nyt vaan ei tahtonut. Se rimpuili, kääntyili ja hyppi pystyyn, mutta antoi lopuksi periksi ja liikkui hienosti. Ja pääsi palkkioksi rapsuteltavaksi. Aika hengästynyt ja väsynyt varsa oli rupeaman jälkeen. Pienesti käveltiin ja tasattiin hengitystä, kunnes palautin Kakaran kaverinsa luokse.

Eilen suoritettiin sitten perusteellinen harjaus ja kavioiden puhdistus operaatio. Ja kuten jo mainitsin, Kambur seisoi kerrankin ihan kauniisti paikallaan kokoajan. Suihkuteltiin myös kuraisia jalkoja letkulla. Ja vaikka homma ensin olikin epäilyttävää, ei mennyt kauaakaan kun tyyppi jo seisoskeli rauhassa paikallaan kun letkuttelin jalkoja. Aluksihan se pyöri karkuun, mutta kun aina piilotin letkun selän taakse kun pysähtyi paikalleen, oppi tosi nopeasti jutun juonen. Tehtiin vielä pieni lenkki tiellä ja "keskusteltiin" pysähtymisistä ja muusta pienestä. Tänään ei sitten tehtykään yhtään mitään. Sen verran rankat kolme päivää on Kamburilla ollut, että ihan kokonaan vapaa päivä oli kyllä ansaittu. Useinhan me kuitenkin harjataan, vaikkei muuta tehtäisikään. Huomenna (tai ylihuomenna) sitten uudella innolla "kotiläksyjen" pariin.

Kuvia kurssilta

Vuoden ensimmäiset

Varma kevään merkki ihan joka vuosi on esineruutuinnostus. Lenkeillä tulee oltua tarkkana, jos vaikka jostain löytyisi riittävän kokoinen sula metsäkaistale, mihin voisi ruudun käydä tallomassa. Ja löytyihän se, kun riittävästi etsi. Nythän on jo lähes kaikki lumi poissa, muttei ollut vielä viime viikolla. Kevään ensimmäinen esineruutu saatiin kuitenkin tehtyä. 

Talloin siis viikko sitten pojille kapean ruudun, jonne vein neljä esinettä. Pojat olivat autossa ihan vieressä ja näkivät siis sieltä, mitä puuhasin. Periaatteessa kuitenkin valmis ruutu. Peikolle kaksi ensimmäistä esinettä. Vauhtia ja intoa oli enemmän kuin missään puuhassa aikoihin, mutta tällä kertaa myös järki pysyi vauhdissa mukana ja esineet nousivat ennätysajassa. Tuonnissa kannustin, mutta muuten ei apuja kaveri kaivannut. Niin hieno Peikko. Leikkikin innoissaan palkatessa. Hyvä mieli.

Yhtään huonommaksi ei jäänyt Noah, joka haki kaksi viimeistä esinettä. Ihan hieman reagoi Peikon tuomien esineiden paikkoihin, mutta sitä osasin odottaakin. Hyvin kuitenkin ratkaisi ja jatkoi etsintää omatoimisesti. Myös Noahin esineet nousi vauhdilla. Ensimmäinen loppuun asti, luovutuskin oli erinomainen. Toiselta palkkasin lennosta pallolla. Hyvä Noah. Onkohan se koskaan tehnyt yhtä hyvää ruutua? Pitäisiköhän sille ihan alkaa taas ampua ja käydä vaikka yhdet kisat. No, ehkei kuitenkaan. Taidetaan pysytellä vaan rallyssa.

Ljúfur lapsenvahtina

Kambur on aika rauhallinen kakara. Jonkin verran nujuavat Leevin kanssa tarhassa, mutta tällä hetkellä pohjat on aika huonot, savea ja jäätä, joten vähäistä on sekin. Kentälle kun Kakaran päästää irti, se passaa vaan itsensä johonkin nurkkaan katselemaan maisemia, eikä siis juoksentele, vaikka mahdollisuus olisi. Sitten on virtaa narun päässä ja joutuu kokoajan puuttumaan käytökseen, eikä se ole enää kummastakaan kivaa.

Ljúfurin kanssa ollaan käyty Kamburia moikkaamassa aidan takana, mutta koska kumpikin kunnioittaa aitalankoja, ei ne ole päässeet muuta kuin katselemaan toisiaan. Kenttä on ollut jäinen, joten sinnekään ei ole kengättömiä tehnyt mieli keskenään lykätä tutustumaan. Viime viikonloppuna viimein näytti jo niin hyvältä, että uskalsin kokeilla.

Hyvin juoksivat issipojat ja tulivat hienosti juttuun. Vaikka en sitä kyllä epäillytkään. Molemmat kun tuntuvat olevan kaikkien kavereita. Ja Ljúfur on aina tykännyt varsoista. Entisessä elämässäkin on ollut varsan leikkisetänä. Sen aikaa annoin juosta, kun hyvin juoksivat. Kun sitten molemmat tulivat luokseni, otin kiinni ja lähdettiin pois. Kambur palautettiin Leevin kaveriksi, mutta Ljúfur joutui vielä maastoilemaan pihattokaverinsa kanssa. 

Edellinen kuva on noin reilu kilometri ennen kotia ja juuri ennen kuin tuli tilanne. Ljúfur jännittyy jostain syystä, jos sen pysäyttää tien sivuun. Takaa tuli traktori ja ohjasin reunaan, vaan se ei sitten sopinutkaan herralle, vaan se alkoi tanssahdella ja yritti väkisin tielle traktorin kylkeen. Sain sen pideltyä kyllä, mutta loppumatkalla olikin sitten virtaa vaikka muille jakaa. Annettiin sitten mennä ihan luvan kanssa ja kyllä muuten mentiinkin. Hauskaa oli ja Ljúfurinkin pöllöenergia jäi matkalle. Tallille saapui hyvin rauhallinen ja hikinen kaveri.

Lopuksi vielä videopätkää Ljúfurin ja Kamburin rallittamisesta. Tosin pahin energia oli tässä vaiheessa jo purettu, joten videolle ei tallentunut mitään kovin vauhdikkaita pätkiä.