torstai 31. joulukuuta 2015

Luopumisia ja uusia alkuja

Paljon mahtui taas tähänkin muutaman tunnin kuluttua loppuvaan vuoteen. Luopumista ja taas luopumista, mutta myös uusia alkuja ja ystäviä.

Helmikuussa jouduin luopumaan rakkaasta Limpustani, hevosesta joka opetti minulle ihan äärettömän paljon hevosista ja itsestäni. Ratkaisu ei ollut helppo, mutta ehdottomasti ainoa oikea. Sitä mietittiin pitkään ja hartaasti, muttei kuitenkaan hevosen kustannuksella. Loppuun asti Limppu oli oma itsensä, rasittava ja niin rakas pikku vuonovalas. Kaipaan sitä yhä.


Tapaus Limppu - postaus viime vuodelta

Kun Limppu lähti viimeiselle matkalleen, muutti Ljúfur läheiselle tallille pihattoon. Tallia pitää vanha työkaverini miehensä kanssa ja asiasta oltiin keskusteltu jo hyvissä ajoin. Jännitti, vaikka toisaalta odotinkin kovasti hevosteluseuraa ja toivoin uuden inspiraation iskemistä. Limpun vaihteleva kunto kun oli onnistuneesti kadottanut kaiken hevosteluinnon. Onneksi tallilla oli minulle jo ennestään tuttua porukkaa, mikä helpotti muuttoa. Ja suuri muutos se kyllä olikin, olihan hevoset olleet omassa pihassa kuitenkin yli 7 vuotta. 

Vähän arvelutti Ljúfurin sopeutuminen, kun se on kuitenkin aika herkkä kaveri, jonka ei ole helppoa luottaa vieraisiin ihmisiin. Yllättäen se kuitenkin tuntui olevan kuin kala vedessä ja viihtyi loistavasti heti ensi hetkistä alkaen. Minäkin viihdyin hyvin kyllä alusta asti, mutta sopeutuminen uuteen rytmiin ja uusiin kuvioihin veikin sitten jo enemmän aikaa.


Blogiteksti muuttopäivästä löytyy täältä

Pikku hiljaa aloitettiin liikunta, ensin tallin ympäristössä taluttaen, siitä pikkuhiljaa reviiriä laajentaen lähiteille myös ohjasajaen. Ljúfur sopeutui hienosti ja oli alusta asti lähes kokoajan oma iloinen itsensä. Ihmisiä se vierasti jonkin aikaa, muttei kuitenkaan pelännyt, vaikkei vapaaehtoisesti rynnännytkään rapsuteltavaksi, kuten nykyään tekee. Minäkin aloin oppia tuntemaan muita tallilaisia ja heidän hevosiaan. Ja voi kuinka kiitollinen heistä olenkaan. Niin mukavia kavereita ja ystäviä. Eikä kukaan koskaan ole katsonut kieroon minun hieman erilaista tapaani hevostella. Ei ole tuomittu kengättömyyttä tai kuolaimettomuutta tai mitään muutakaan "kummallisuuksistamme". Ihania olette kaikki!


Sidepullit, "töppöset" etusissa ja joustorunkoinen satula, siinä meidän perusvarustus.

Kesällä lauma pieneni jälleen, kun mummokoirien aika viimein tuli. Olin jo aiemmin päättänyt, että kunhan Marun aika tulee, saa Diiva lähteä sen kanssa samaa matkaa. Olihan sillä ollut kipuja jo jonkin aikaa, joista tosin oli selvitty särkynappeja nappailemalla, ja ikääkin oli. Marulla taas ei iästään huolimatta tuntunut olevan mitään vaivoja, kunnes löysin siltä maitorauhaskasvaimen. Niinpä päätös oli taas tehtävä ja mummokoirat pääsivät pihakoivun alle lepäämään.

Olo oli kovin huojentunut kun päätös oli tehty ja viimein toteutettu. Olihan elämä ollut jo pari vuotta tämän hetken odottelua. Oikeastaan siitä lähtien, kun Maru sai vielä lisäaikaa vakavan sairastumisensa jälkeen vuonna 2013. Eläinlääkäri silloin totesi, että se voi mennä pitkälle syksyynkin ja niin vaan näki Maru vielä kaksi syksyä tämän jälkeen. Sama tohtorisetä nukutti sen sitten viimein ikiuneen kaksi vuotta myöhemmin. Elämä on ollut kovin outoa siitä lähtien, 16 ja puoli vuotta on niin pitkä aika elää kenenkään kanssa, että tuskin edes muistan aikaa ilman Marua. Ikävä on suuri, molempia.




Kesällä loppui myös eräs aikakausi. Olen treenannut hakua koirieni kanssa 90-luvulta lähtien. Viime kesänä kuitenkin seuran sisällä tapahtui kaikkea sellaista, että oma motivaationi lopahti aika totaalisesti. Niinpä sanouduin irti yhdistyksen hakuryhmästä ja aika vähiin kävi treenit kesän myötä myös yksityisen ryhmämme kanssa. Kun vielä koirillakin oli ongelmia, ei todellakaan jaksanut kauheasti keskittyä mihinkään paikallaan junnaaviin harjoituksiin. Kaikesta huolimatta, minulla on ikävä lajia. Minulla on myös ikävä mukavaa ryhmäämme, vaikka heitä tapaankin välillä muissa merkeissä ja tietenkin facebookissa.

Alunperin agilityn tilalle tullut Rally-Toko astui nyt siis entistäkin tärkeämpään asemaan ja ahkerasti Noahin kanssa sitä treenattiinkin ja käytiin myös saamassa lisäoppia muualta. Vuoden aikana käytiin yhdet epäviralliset kisat (kaksi rataa) ja kuudet viralliset. Tuloksena loppujen lopuksi molemmille uudesta lajista koulutustunnukset RTK1 ja RTK2. Ja kivaa on ollut. Lajin parissa on myös tullut uusia tuttavuuksia, joihin ei ilman olisi törmännyt. Nyt harjoitellaan voittajan kylttejä tavoitteena päästä kisaamaan viimeistään keväällä.


Ojangon kisat syyskuussa, RTK1

Kesällä tutustuttiin Peikon kanssa myös paimennukseen ja samalla myös mudi-ihmisiin ja tietysti koiriinsa. Päivä oli antoisa, vaikkakin pitkä ja kosteahko. Vettä tuli taivaan täydeltä lähes koko päivän. Oli myös mukavaa nähdä vanhaa kaveria, jonka kanssa aikanaan on harrastettu. Vuosiin ei olla nähty, kun on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja nyt sitten nähtiin.




Tänään jouduin luopumaan toisesta pitkäaikaisesta asiasta, kun vuonna 2000 alkanut työrupeama loppui. 15,5 vuoteen on mahtunut niin naurua kuin kyyneleitäkin ja monen monta mukavaa työkaveria. Nyt on aika tyhjä olo ja tulevaisuus avoinna. Vaan uskon ettei tämä huono asia ole, vaan tuo mukanaan entistä parempia juttuja tulevaisuudessa. Elämä jatkuu, ei ehkä samanlaisena, muttei yhtään huonompana, ehkä jopa parempana.

Hyvää Uutta Vuotta!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulun ajan tunnelmia



Väsynyttä sakkia jouluvalmistelujen aikaan 

Poikien joulukuuset aaton aamupäivässä

Aatto aamun aurinko

Ja aatto aamun aurinkoinen :)

Pookkanaa?

Sinne jäi pojat narskuttamaan kuusiaan

Aattoillan auringonlasku Kouvolassa

Noahilla on hiki 24.12.

Äitini hoitokoira pikku Fiona 24.12.

Ljúfurin joululahja Joulupäivän kinkunsulatuslenkillä

Noahin joululahja samaisella lenkillä

Ei niin jouluinen maisema 25.12.

Reipas lenkkikaveri 25.12.

Nämä ne vasta reippaita olivat 25.12.



Täysikuu 25.12.2015

Tapaninpäivän maastoretkellä. Olipa kivaa, vaikka myrskytuuli olikin aika huima.

Kotitallia kohti. Ihan on reipas askel vielä, ainakin ponilla (kuva Fanni Snellman)

Koirakset lenkillä juuri ennen pimeän tuloa. Kotipolulla alkoi olla jo näkyvyys aika huono. 26.12.

Rento meininki 26.12.

Loppuillan seuralaiset :) 

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdeskymmenesneljäs

Rauhallinen aamu. Kinkkuvoileipää ja kahvia. Suklaakonvehteja. Rentoa oleskelua. Jouluaatto.

Pikainen käynti tallilla. Omasta pihasta katkaistu Ljúfurille ja pihattokavereille muutama pikkukuusi. Hiukkasen siivosin myös pihattoa ja ripottelin heiniä paalista (pihatossa sisällä) tarhan puolelle, ettei tarvi tällaisella kelillä sisällä seistä syömässä.



Oisko sulla niitä pookkania tänäänkin siellä taskussa?

Tallilta palatessa koirien kanssa lenkki tuolla kylillä ihanassa auringonpaisteessa. Nyt voi Joulu tulla.



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdeskymmeneskolmas

Tänä aamuna koin suuren järkytyksen, kun päästin koiria pihalle. Vettä tuli kaatamalla, vaikka säätiedot lupailivat kirkasta auringonpaistetta. Olin hyvin pettynyt. Sade ei kuitenkaan kestänyt onneksi kauaa, mutta hyvin se muutti kaikki jo hyvin kuivuneet paikat taas kuravelliksi.

Töistä päästiin tänään jo vähän aiemmin, joten olin kotona valoisalla. Kiireesti vaatteet vaihtoon ja metsään. Ajattelin kerätä vähän suppiksia, muttei niitä tuossa meidän takametsässä paljoa ollut, enkä viitsinyt kauemmaksi lähteä. Kotona kinkku uuniin ja lattioiden siivous. Kauaahan puhtaista lattioista ei pääse näillä keleillä nauttimaan, mutta kunhan nyt edes hetken.


Rankkaa tää siivoominen t: Peikko

Tallillekin ehdin vielä hyvin. Tänään tingittiin liikunnasta ja tehtiin selkäännousutreeniä porkkanapoletti palkalla. Kunhan olin ensin taas jälleen kerran kaivanut ponini savikerroksen alta. Huoh. Vaikka viisaammat väittääkin, että savinaamio on hyväksi hipiälle, niin ihan päivittäin savikylpyä ei kuitenkaan tarvitsisi ottaa.


Ei se nyt niin pahalta kuvassa näytä. Todellisuudessa kuorrutusta on noin puolen sentin kerros ihan koko ponissa.

Satula siis selkään, jakkara viereen ja tuumasta toimeen. Ensin nousin vain jalustimelle, naks ja palkka. Käytän naksuttimen sijasta suuäännettä, kun se on helppo pitää aina mukana :) Seuraavaksi selkään asti, naks ja palkka ja saman tien alas. Sitten pidennettiin selässä olo aikaa. Rapsutuksia ja namia naamaan. Eipä tuo ole ollut ongelma aikoihin, eikä ollut sitä nytkään.


Anna jo sitä namia!

Välillä juoksuttelin kentällä muutamat ympyrät molempiin suuntiin. Lähestulkoon kaikki askellajit tuli taas tänään käytyä läpi, liitopassia lukuunottamatta. Possupassia nähtiin kyllä ja pätkittäin ihan sievää tölttiäkin. Sitten taas takaisin treenin pariin. Jatkettiin selässä olo ajan pidentämistä, samalla aloin itse etsiä kadonnutta istuntaani. Selkeästi alkoi Ljúfuria hiukan turhauttaa moinen säätö ja paikallaan seisoskelu, kun hänen mielestään työtkin (juoksutus) oli jo tehty. Nälkäkin kurni pienen ponin mahassa, kun olihan sitä joutunut olemaan jo yli tunnin ilman heinäpaalia nenän edessä. Lopetettiin siis ennen kuin hermot olisi menneet jommalta kummalta tai molemmilta.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdeskymmenestoinen

Tänään oli vuoden lyhyin päivä. Aurinko nousi aamulla kello 9.19 ja laski iltapäivällä 15.02. Todellisuudessa pimeää aikaa on vuorokaudessa hieman vähemmän, kun ottaa huomioon hämärän ajan. Eikä siellä nytkään ihan pimeää ole, koska pilvipeite rakoilee ja kuu paistaa kirkkaasti sieltä rakosista. Oli miten oli, niin tästä se lähtee matka kohti valoa ja kevättä. Pahimmasta on siis jälleen kerran selvitty. Niin hienoa.


Juuri nyt tuntuu lähinnä tältä :) :) Minä niin vihaan tätä pimeyttä, joten valo on varsin tervetullutta.

Tänäänkin on vapaa-aika kulunut aika pitkälti kotona Joulua valmistellessa. Silloin se tehdä pitää kun inspiraatio iskee. Ja tänään taas iski. Tallille menin kuitenkin, mutta vasta seitsemän huitteissa. Tarkoitus oli tehdä vain pieni lenkki, mutta taas vähän lipsahti. No, ei sen väliä, kun koiratkin olivat taas mukana. Ainoa vaan, että kotona olin sitten vasta yhdeksän jälkeen.

Hieman extremeäkin mahtui matkaan, kun yhdestä pihasta syöksyi koira rääkymään puolen metrin päähän Ljúfurin takasista. Onneksi ponilla on pitkä pinna ja Noahkin osasi käyttäytyä. Peikko ei olisi osannut, jollen olisi roikkunut sen pannassa kiinni. Ei se muuta, kuin olisi halunnut mennä tervehtimään. Ei ehkä ihan viisasta, muttei Peikko aina ihan niin viisas olekaan. Lambeista päästiin sentään tänään ohi ihan ilman sen suurempia säätöjä.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdeskymmenesensimmäinen

Ei ole kovin jouluista, kun lämpöasteita on tänäänkin ollut +8 eikä lumesta ole tietoakaan. Joulumielikin on aika kadoksissa, joskin se hiukkasen alkaa nostella päätään kuitenkin. Tänään on siis jatkettu eilistä "siistiä Jouluksi"-projektia, eikä sitten muuta ole juuri ehtinyt. Nyt alkaa kuitenkin tilanne olla hallinnassa, viimeinen silaus sitten keskiviikkona, niin on edes aattona siistiä. Sittenhän sitä kuraa onkin taas kertynyt sisätiloihin ja saa taas asua hiekkalaatikossa.


Eilen napattu kuva pihatolta tullessa. Onneksi ei ole yhtään märkää ja kuraista.

Käväisin minä tänäänkin kumminkin pikaisesti tallilla ja huitaisin nopsan lenkin koko lauman kanssa. Aika vauhdikkaasti edettiin, kun ajattelin saada lyhyestäkin lenkistä kaikki tarjolla olevat tehot irti, mutta ainoa jolle tuli hiki olin minä. No, hyvä tietysti sekin, vaikkei olisi tehnyt pahaa ponillekaan. Tänään sitten menomatkalla treenattiin sitä lauantaina ihan pieleen mennyttä "väärällä puolella" ja edellä kulkemista, muttei siinä tänään mitään ongelmia ollut. Tietenkään. Sehän oli jo tuttu juttu, eikä siis aiheuttanut mitään "apua, apua, nyt en ymmärrä"-reaktioita. 




Nämäkin kuvat eiliseltä. Lenkin jälkeen olin jo ottanut ohjat pois, kunnes keksin alkaa napsia kuvia. Ljúfur oli sitä mieltä, ettei tarttis kuvata vaan toimia, että hän pääsee syömään.

No, Ljúfur on Ljúfur. Se nyt vaan saattaa panikoida ihmisen taholta tulleita "omituisuuksia". Muutenhan se on varsin varma, eikä säiky tai pelkää yleensä juuri mitään. Ihminen ja ihmisen kummalliset ideat on sitten välillä hyvinkin epäilyttäviä. Se kun haluiaisi aina tehdä oikein, mutta menee paniikkiin jos ei yrityksestä huolimatta ymmärrä. Äkkiä se kuitenkin kaikkeen tottuu, kun vaan viitsii hiukan nähdä vaivaa. 

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulukuun yhdeksästoista

Tänään oli kyllä sellainen lenkki että. Olin töissä kolmeen ja tallille päästessä tietysti oli jo pimeää. Niinpä, kerrankin kun olisi aurinkokin paistellut. Ei ollut juuri onnea tässä. No, poni tarhasta ja saven puhdistukseen. Mukavan kuorrutuksen olikin kerryttänyt kahdessa päivässä. Hyvä tietysti että piehtaroi, mutta.. Ei ihan hetkessä ollut valmista tällä kertaa. Positiivista näissä kurakeleissä on se, että Ljúfur on hienosti siedättynyt korvien hoitamiseen. Meille tullessaan korviin ei saanut koskea ollenkaan. Ajan kanssa päästiin tilanteeseen, että koskea sai, muttei esimerkiksi rapsuttaa tai harjata tai muutenkaan hoitaa. Tänään harjattiin jo ihan sujuvasti savet molemmista korvista. Jei!


Martti ja Luippis lokakuun viimeisenä

Matkaankin päästiin viimein, noin tuntia myöhemmin. Kun oltiin siis raavittu kuivuneet savet turkista, suihkutettu märäs savet jaloista ja pukeuduttu bootseihin ja heijastimiin. Koirat autosta mukaan matkaan. Ljúfur oli reipas ja hyväntuulinen ja sai kävellä edellä, kun se siitä on niin kivaa. Puolet matkasta menikin ihan rennoissa merkeissä, kunnes akka sai päähänsä "kävelyttää" poninsa vasemmalla puolella. Ja sehän olikin sitten varsin kummallista. 


Näin siis etenimme tänäänkin. Tosin kuva on viime viikonlopulta, kun pimeässä on varsin vaikea saada edes tämän tasoisia kuvia.

Ljúfurhan kävelee normaalisti talutettuna kummalla puolella tahansa ihan sujuvasti. Nyt kuitenkin ajattelin vaihtelun vuoksi ja koska alkoi kävellä ihan mutkalla, vaihtaa välillä puolta näin edelläkin talutettaessa. No, sehän oli Ljúfurista jännää, kun ei koskaan ennenkään ja sillee. Vauhti kiihtyi ja kanttasi aina edestäni kohti  tien oikeaa reunaa ja päätyi siis poikittain keskelle tietä kun naru loppui. Eikä meinannut sitten millään rauhoittua ja kulkea nätisti. Koiratkin hermostuivat, kun minä säädin Ljúfurin kanssa ja alkoivat pyöriä jaloissa ja kokoajan sai olla käskemässä niitä edelle, etteivät jää oikeasti jalkoihin. Enkä sitten pystynyt oikein keskittymään kunnolla koiriin enkä poniin. Ihan melkein tallilla jo, saatiin sentään pieni pätkä ihan hyvää eteenpäin suuntautuvaa kävelyä ja sitten saikin vaihtaa taas tutulle puolelle. Ihan meinasi mennä kunnolla hermot kaikilta. Ai miten niin pitäisi poiketa rutiineista ihan säännöllisesti. Huoh. Huomenna olemme toivottavasti paremmalla fiiliksellä kaikki neljä.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdeksastoista

Sadepäivä. Vettä on tullut taas ihan kiitettävästi kaksi päivää. Kun vielä pakkasen jäljiltä tiet ovat jäässä, ei ole kengättömän ponin kanssa ollut juuri asiaa liikenteeseen. Kenttäkin on kova, vaikkei jäässä olekaan. Onneksi ovat kuitenkin hehtaarin pihattotarhassa, joten ei Ljúfur ihan sentään seissyt ole. Huomenna on vielä työpäivä ja ei tietoa ehtiikö tallille, joten saattaa tulla herralle ihan kolmen päivän loma.




Koirien kanssa oltiin kuitenkin ihan hyvän mittainen lenkki tänäänkin. Ei täällä meidän kylällä ollut ollenkaan niin liukasta kuin tallin maastoissa, muttei täällä olekaan satanut räntää. Tallilla ollessa eilen satoi kyllä. Peikolla on taas joku kausi menossa. Nyt se on ylienerginen ja suorastaan kiljuu kun lenkille lähdetään. Se myös vaatimalla vaatii huomiota, nuolemalla tai vinkumalla tai muuten vaan hillumalla ja olemalla rasittava. Vaikka parempi huomattavasti näin kuin se omiin oloihinsa vetäytyvä tyyppi. On se kyllä suunnattoman hauska kaveri tuo Peiks.




Ensi viikolla onkin sitten jo Joulu. Aika hyvin kaikki alkaa olla järjestyksessä Joulua varten. Hankinnat on tehty suurimmaksi osaksi, kunhan vielä ehtisi siivota.. Vaikka, tulee se Joulu siivoamattakin.

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulukuun seitsemästoista

Taas näitä elämäni koirat juttuja vaihteeksi. Tämän haasteen toiseksi esiteltäväksi oli aikanaan valikoitunut ensimmäinen kippurahäntäinen koirani ja myös ensimmäinen narttukoirani.




Ensimmäinen ihka oikea appenzelli, se suuri haaveeni, asteli elämääni keväällä 1989. Manta (SF MVA Alpenhirts Haikka 1989-1991) oli kaikkea sitä, mitä Jimi ei ollut, herkkä, pehmeä, arka ja väärin pentuaikana leimaantunut. Minä kuvittelin osaavani kaiken koirista ja tein enemmän virheitä, kuin yhdenkään koiran osalle on tarpeen.






Uskoin, että appenzelli on kova koira, kuten minulle kerrottiin ja toimin sen mukaan, ymmärtämättä lukea koiraani. Loppujen lopuksi Manta pelkäsi kaikkia ja kaikkea, joka liikkui kahdella jalalla, eikä todellakaan luottanut emäntäänsä. Vaikea päätös oli tehtävä, koska koira ei ollut onnellinen, eikä mennyttä luottamusta olisi voinut palauttaa ja kaiken lisäksi, Manta ei ollut myöskään terve.






Koira, joka opetti minulle ihan äärettömän paljon lyhyen elämänsä aikana. Ja joka kaikesta huolimatta synnytti suuren rakkauden rotuun.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukuun kuudestoista

Niin sitä ollaan taas yksi päivä lähempänä Joulua. Ihan ei kovin kummoista joulumieltä ole näkynyt tässä osoitteessa, mutta ehtiihän se vielä. Lumi toki auttaisi asiaa, vaikka en minä niin sen ystävä olekaan. Ensi viikolla sentään alkaa valo taas lisääntyä. Jotain piristystä pimeään.

Ei ollut enää tänään pakkasta. Vettä satoi, kun lenkillä olin. Onneksi kuitenkin maa on vielä jäässä, joten kuraa ei vielä tänään ollut.


Valopää kuun valossa. Herraa hiukkasen syletti mokoma salamavalolla välkyttely. Häikäsikin ihan liikaa.

Tänään on väsyttänyt tosi kovasti. Onneksi ulkoilu auttaa aina ja pidempi lenkki tuli sitten heitettyä kuin mitä alunperin oli ajatus. Tänään oltiin koko porukalla taas liikenteessä. Ljúfur oli vähän laiskalla tuulella tai sitten se on jumissa tai jotain, kun kovin hankalaa oli eteneminen. Kyllä se sitten ihan reippaasti liikkui, kun kunnolla käski eli tiedä sitten..


Tämä tyyppi ei ollut yhtään laiska, juosta jolkotteli niin että hirvitti.

Kotona putsailin auton takalasia, kun ei enää läpi nähnyt, ja koirat juoksivat keskenään. Yht'äkkiä kuului huuto ja Peikko oli kolmijalkainen. Toinen takajalka pois pelistä. Hitto, kun pelästyin. Onneksi kuitenkin turhaan. Parin minuutin päästä se meni jo taas täysiä ilman pienintäkään ontumista tai varomista. Huh.

Uutisiakin on tänään tullut, hyviä sellaisia. Noahin tytär on kuvattu ja luusto näyttäisi olevan kunnossa. Virallisia tuloksia odotellessa. Ruotsissa asuva poikahan kuvattiin jo heti vuoden vanhana ja terve on sekin. Toivotaan, että muutkin ovat.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukuun viidestoista

Miten ihmeessä nämä illat aina menee jotenkin kauheassa kiireessä. Varsinkin kun on kokoajan pimeää, tuntuu että aikaakin on vähemmän.

Tänäänkin töiden jälkeen hetken hengähdys voileivän kera. Kamppeet niskaan, koirat autoon ja Kennel-Rehulle. Sieltä pari laatikkoa lihaa auton perälle ja nokka kohti tallia. Tallilla poni pihatosta ja vermeet niskaan. Tällä kertaa ei tarvinut hinkata kuivunutta savea, koska pakkanen. Talutuslenkille ei tarvittu kuin heijastimet ja tänään taas vaihteeksi puettiin myös "töppöset". Matkaan lähdettiin pihattokaverin ja emäntänsä kanssa. Ihan mukavan hiki tuli minulle ja vähän myös ponille.




Takaisin tultua ponin purku ja ruuat, sekä palautus pihattoon. Samalla pihaton siivousta. Ja kas, kello oli jo yli seitsemän. Ei auttanut muu kuin hypätä autoon, vaikka olisikin ollut niin kiva juoruta hetki. Auton nokka kaupalle. Kaupalla koirat autosta ja lenkille. Niille tekee hyvää päästä välillä nuuskuttelemaan kunnolla muiden koirien hajuja. Ja minulle tekee hyvää päästä ihmisten ilmoille. Lenkin jälkeen kauppaan ja kotiin.


Nuuskuttelu väsyttää

Kotona pojille nännikumi, tämän hetken lempparilelu ja vauhtia riittää. Sillä aikaa kun koirat viilettivät pitkin pihaa, kannoin koirien pakasteet ja omat ostokset sisään ja laitoin paikoilleen. Koirat sisään ja niille ruokaa. Kello yhdeksän. Itse istahdin sohvalle nettimasiinan kanssa laskujen maksuun. Vielä yrttitilausta menemään ja viimeinkin "vapaalla".