Taas näitä elämäni koirat juttuja vaihteeksi. Tämän haasteen toiseksi esiteltäväksi oli aikanaan valikoitunut ensimmäinen kippurahäntäinen koirani ja myös ensimmäinen narttukoirani.
Ensimmäinen ihka oikea appenzelli, se suuri haaveeni, asteli elämääni keväällä 1989. Manta (SF MVA Alpenhirts Haikka 1989-1991) oli kaikkea sitä, mitä Jimi ei ollut, herkkä, pehmeä, arka ja väärin pentuaikana leimaantunut. Minä kuvittelin osaavani kaiken koirista ja tein enemmän virheitä, kuin yhdenkään koiran osalle on tarpeen.
Uskoin, että appenzelli on kova koira, kuten minulle kerrottiin ja toimin sen mukaan, ymmärtämättä lukea koiraani. Loppujen lopuksi Manta pelkäsi kaikkia ja kaikkea, joka liikkui kahdella jalalla, eikä todellakaan luottanut emäntäänsä. Vaikea päätös oli tehtävä, koska koira ei ollut onnellinen, eikä mennyttä luottamusta olisi voinut palauttaa ja kaiken lisäksi, Manta ei ollut myöskään terve.
Koira, joka opetti minulle ihan äärettömän paljon lyhyen elämänsä aikana. Ja joka kaikesta huolimatta synnytti suuren rakkauden rotuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti