sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pikku Peikko ♥ Ja vähän isompi poni ♥

Nyt kun kasvattaja on varmistanut, että toinen pojista olisi todellakin tulossa meille, alkaa oikeasti tuntua todelliselta, että.. Meille tulee pentu! Kokonaisuudessaan pentuja syntyi viisi, kaksi urosta ja kolme narttua. Nartuista kaksi on mustia kuten emänsä ja urokset siis ovat isänsä tavoin cifran värisiä. Sitten on yksi, kasvattajan sanoin, erilainen nuori, kultabrindle narttu. Ja kun sain sähköpostiini kuvankin, saatan uskaltaa laittaa sen tähänkin. Sama kuva on myös fb:n mudiryhmässä, mutten sieltä arvannut kauheesti jaella.




Kun nyt on viimeaikoina aika tavalla menneet koiravoittoisiksi nämä päivitykset, niin vaihteeksi vähän ponipäivitystäkin.

Ei niitä ole unohdettu tarhan perälle seisomaan, vaan kun arki on kuitenkin aika samankaltaista päivästä toiseen, ei ole kauheasti kertomista. Tänään kuitenkin käytiin pienemmän kanssa pitkästä aikaa ohjasajolenkillä. Ja voi sitä päristelyn määrää. Poni oli niin tyytyväinen ja tohkeissaan. Alussa tosin oli hieman ohjauksessa jotain häikkää, kun kovasti tuppasi kaveri kääntymään kohti. Liekö odotti palkkaa vai olisiko ehkä kotiin ollut halu, kun Limppu sinne niin surkeana jäi huutelemaan perään. No, se juttu saatiin keskusteltua selväksi ja matka jatkui ihan eteen päin. Sitten alkoi jarrut reistailla, mutta ei sen niin väliä, kun muuten meni hyvin. Kovaa mentiin ajoittain, kun annoin luvan, mutta askellajista en kyllä mene ihan takuuseen. Ravia se ei kuitenkaan ollut, eikä kyllä lähellekään puhdasta tölttiäkään. Posaria taisi posottaa menemään. Ja niin vaan posotti, vaikka tien yli loikki rusakkoa ja fasaania ja muutama kylän kakarakin. Ei paljon hetkauta pikku jutut tätä tyyppiä. Se on vaan niin paras ♥


Tämä kuva on eiliseltä illalta kun oltiin metsässä poikien kanssa. Tänään ei tullut kuvia otettua. Ihan oli tekemistä ilmankin tuon innokkaan lenkkikaverini kanssa.

Eilen siis oltiin illalla ponipoikien kanssa metsässä. Kuten edellisestä kuvasta näkyy, Limppu oli ajoittain eri mieltä suunnasta. Vaan kyllä se sieltä sitten ajan kanssa kuitenkin päätti tulla sinne minne mekin oltiin Ljúfurin kanssa menossa.


Tullaan tullaan! Paksukainen vauhdissa.

Aika kivasti lähtee karvaa kaikista nelijalkaisista, paitsi tietysti Marusta, kun siitä nyt vaan ei lähde karvaa, muuta kuin saksilla taikka koneella. Poneja ollaan raappailtu furminaattorilla ja piikkisualla ihan urakalla. Ja vielä sitä vaan riittää. Diiva ja Noahkin ovat saaneet osansa. Vaan kyllä on karvaa kaikki paikat pullollaan silti. Ja kai se pitäisi taas kaivaa ponin rasvatkin talviteloilta. Alkaa nimittäin olla ötököitä jo liikenteessä, vaikka öisin onkin ollut vielä pakkasta. Huoh...


Ljúfur tykkää kannella kaikkea ja saihan se taas tämänkin piikkisuan pureskeltua pilkkeeksi.. vai liekö ajatteli auttaa ja harjata kaverinsa.



Vihdoin :)

Saanen ilmoittaa, että tuleva harrastuskaverini on syntynyt. Eilen illalla, hieman ennen puoltayötä, oli tullut viesti, että kaksi urosta on syntynyt. (Ja yksi narttu, muttei se minua niin kiinnostanut.) Lopullista tilannetta en tiedä, synnytys oli vielä kesken. Mutta sekin selviää aikanaan. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että se merle uros sieltä olisi tarjolla, koska molemmat urokset olivat merlen eli cifran värisiä. Tosin saattaahan se olla, että se mustakin sieltä vielä on putkahtanut. Ja sekin käy kyllä. Kunhan luonne on kohdillaan. Tuskin maltan odottaa, että nään kuvia pentusista.


Netistä nyysitty kuvatus cifran värisestä mudilapsesta. Söpö kun mikä.

Söpö on kyllä, vaan ulkonäkö voi pettää. Mudissa on luonnetta ja kasvattaja haluaisi antaa minulle sen rämäpäisimmän ja dominoivimman tyypin. Sopii minulle kyllä, vaan voi olla etten enää vuoden päästä ole ihan niin samaa mieltä. Huh, mihinkähän sitä oikein onkaan ryhtymässä? Iloisin ja odottavaisin mielin eteenpäin kuitenkin.



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Joitain ongelmanpoikasia ja jännäystä

Noah ei toimi. Se siis sananmukaisesti ei toimi, siinä on niin kuin joku vika. Se on rikki, epäkunnossa tai jotain. Eilen hakutreeneissä suoritti kaksi varsin mallikasta pistoa ja sitten ei suostunut lähtemään enää mihinkään. Kiepsahti vaan eteeni kyselemään apuja. Ei ole sen tapaista. Minä tosin sekoilin käskyissä ja sen piikkiin vähän homma menikin, varsinkin kun neljäs oli taas ihan ok.

Vaan sitten tänään. Esineruutua porukalla. Sama juttu taas. Ihan kuin ei olisi yhtään tajunnut mistä on kyse. Ja oli muutenkin tosi outo. Ei irronnut, vaikka kävelin sen kanssa ruutuun. Juoksi esineiden yli ja tuijotti vaan minua. Pissa- ja kakkahätä sillä oli, vaikka lähtiessä oltiinkin käyty metsässä. Tarpeensa toimitettuaan oli hiukan parempi, mutta yhtä kaikki, se ei toimi. Ja niin oudon rauhallinen se oli treenien jälkeen lenkilläkin, että piti ihan lenkki keskeyttää alkuunsa ja palata autolle. Se ei nyt taida todellakaan olla ihan kunnossa.




Toivottavasti ei mitään oikeasti ole vialla. Siis niin kuin vakavasti. Keskiviikkona oltiin aksahallilla ja siellä se ainakin oli ihan normaali. Tehtiin lähinnä rallytoko juttuja ja ihan vaan muutamia esteitä, sekä pitkä paikallamakuu. Kaikki sujui, tosin herra koiraskoira oli aika rutisevalla tuulella. Haastoi ihan röyhkeästi useampaankin otteeseen. Huonosti lämpättiin ja melkein yhtä huonosti jäähdyteltiin, mutten kokenut tarpeelliseksi paneutua enempää, kun ei paljon mitään tehtykään.

Ennen aksatreenejä käytiin pyöräillen koulun kentällä tottistelemassa ja vaikka vire ei paras ollutkaan, teki kumminkin hyvin ja mielellään. Ja hyvin juoksikin. Takaisin tullessa puolessa matkassa tosin hidasti tempoa selkeästi, mutten siihen suurempaa huomiota kiinnittänyt. Ajattelin, että väsähti. Vaikka nyt se kuulostaa kyllä oudolta, kun koululle on matkaa vain 1,5km ja Noksu nyt kumminkin on juossut 15km lenkkejäkin.

Toivottavasti koiraskoira on vain esimerkiksi jumissa jostain tai jotain yhtä yksinkertaista ja helposti hoidettavaa. Nyt saapi kumminkin olla ihan levossa lopun viikonloppua ja varmaan ylikin. Seuraillaan tilannetta ja mietitään alkuviikosta uudelleen. Hieroskelen sitä varmaan iltasella kumminkin ja back on track voisi olla myös ajattelimisen arvoinen juttu.




Tulevan harrastuskaverini kasvattajalta tuli sähköpostia eilen. Avautumisvaihe oli alkanut/alkamassa ja pentuja odoteltiin syntyväksi vuorokauden sisään. Vielä ei ole kuulunut mitään, mutta pian varmaan jo saan tietää. Pennut voivat siis olla jo syntyneet. Jännittävää.



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Elämme jännittäviä aikoja

Eilen illalla saapui Noahin morsian tutustumiskäynnille. Tai niin oli ajatus, että saavat rauhassa ensin tutustua ja sitten vasta ehkäpä tänään itse asiaan. No, kuten yleensä eläinten kanssa, homma ei mene kuten suunnittelee. Narttu ei sitten mitään tutustumista kaivannut, vaan oli saman tien sitä mieltä, että parempi mennä suoraan asiaan. Ja Noahkin oli ihan innokas, joten astuminen tapahtui jo eilen illalla.

Tänään ei sitten enää mitään tapahtunutkaan. Seri oli yhä sitä mieltä, että ei tänne olla leikkimään tultu, mutta Noah taas halusi todellakin vaan leikkiä. Ei se oikein edes yrittänyt. Vaan ei se tilannetta sen kummemmin muuta. Jos niitä pentuja on tullakseen, niitä tulee. Jos taas ei, ei toisestakaan astumisesta tänään olisi ollut sen suurempaa apua. Nyt vaan odotellaan ja toivotaan parasta. Ja uskotaan siihen, että kyllä luonto hoitaa ja Noah todellakin tiesi, milloin on oikea aika. Ainakin sen olemus on nyt erilainen kuin eilen illalla nartun lähdettyä. Joten, ehkä se todellakin tietää.





Toinen jännittämisen aihe on se uusi harrastuskaverini. Pentujen pitäisi syntyä alkavalla viikolla. Narttu ei näytä mitenkään älyttömän isolta, mutta selvästi tiineeltä. Pentuja siis varmasti syntyy, mutta syntyykö niitä uroksia, se selvinnee hyvinkin pian. Kyllä jännittää.

Ja sekin jännittää, että Noksun ensimmäiset hakukisat lähestyvät hurjaa vauhtia. Toukokuussa on katsottuna kolmet kisat. Aika näyttää, mihin niistä mahdumme mukaan. Paketti alkaisi olla kuitenkin hyvin kasassa, joten toivon todella, että johonkin päästään ja mielellään ennen pennun kotiutumista. Se kun kuitenkin muuttaa sen verran asioita, että ihan heti ei viitsi kisoja ajatella. Mutta jos ei toukokuussa, niin sitten myöhemmin kesällä. Kisoja on kumminkin melkein vuoden vaihteeseen asti tarjolla. Eiköhän me siis vihdoinkin tänä kesänä saavuteta tavoite eli tulos hakukokeesta, ainakin ykkösestä, toivottavasti myös kakkosesta.



lauantai 15. maaliskuuta 2014

Lunta tupaan..

Kevät on peruttu, lunta tulee taivaan täydeltä. Kuva otettu kympiltä tänä aamuna.

Yäk, en tykkää. Eilen vielä maa oli paljas, ei lunta juuri missään. Koko viikon on lämpötilat olleet kympin huitteilla ja aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta. Hienot kelit siis. Nyt ei ole hienosta tietoakaan. No, outoahan se tähän aikaan vuodesta onkin, että on jo täysi kevät, mutta silti.. Ei ole reilua ensin antaa ja sitten ottaa.

Loma alkaa olla lopuillaan, eikä mitään ihmeitä olla tehty. Esineruutua ollaan treenattu urakalla ja nyt alkaa taas sujua. Eilen tehtiin porukalla, vierailla esineillä. Ei me otettu kuin yksi esine, eikä sen löytämisessä ollut ongelmia, mutta tuodessa iski epävarmuus. "Pitiköhän tämä tuoda?" Hissukseen tuli, kehuista kiihdytti vauhtia ja lopun tuli hyvin. Hyvä harjoitus siis.

Olin paikalla jo reilusti ennen sovittua aikaa, kun kovan tuulen takia meiltä meni sähköt, enkä sitten viitsinyt kotonakaan homehtua. Tottisteltiin aikamme kuluksi. Kenttäkin oli sen verran jo sulanut, että päästiin telineille. Jee, sanoi Noah. Hirveä vauhti ja järki jäljessä. Hyppy meni hyvin ja noutokin, muttei hyppynouto eli kiersi takaisin tullessa. Kapula pois vähin äänin ja uusi yritys. Sitten olikin jo kiire suorittamaan, kun "Hei, mä muistan nyt miten tää meni. Äkkiä. Heitä jo." Ja sitten läks, jo heitosta. Vaan en hennonnut puuttua, vaikka olisi pitänyt. Kun toinen oli niin tohkeissaan. Ja tekikin varsin hienon hyppynoudon, varastamista lukuunottamatta tietty. A-este meni ihan samoin. Ensin kiersi tullessa, uusittaessa varasti, mutta teki muuten oikein. Hassu koira.


Tämä kuva on alkuviikosta. Äkkiä se vaan maisema muuttuu.

Ponit oli torstaina metsä lenkillä. Limppu taas vapaana osittain ja nyt sujui luoksetulotkin niin hienosti, että itku meinasi tulla. Voiko mikään olla sen hienompaa, kuin korvat hörössä heti ensimmäisestä kutsusta luokse juokseva poni. On se vaan niin rakas. Toisenkin kerran se yllätti, kun oli jo narussa. Ljúfur vähän intoili narunsa perässä. Loikki, ohitteli ja näykkäili Limppua aina ohi mennessään. Eikä Limppu noteerannut mitenkään. Yleensä se on ollut hyvinkin herkkä lähtemään mukaan kaverin hölmöilyihin. Hienot ponit on minulla kyllä molemmat. Ja selitykseksi, Ljúfur oli tullessaan niin varautunut, ettei sillä olisi tullut mieleenkään "käyttäytyä huonosti" tai ilmaista omaa mielipidettään. Nykyään se uskaltaa, mutta on kuitenkin täysin hallittavissa ja kuulolla joka tilanteessa, joten saa hieman enemmän vapauksia kuin Limppu. Moinen hilluminen on siis herra islantilaisen kyseessä ollessa varsin suositeltavaa. Ainoa mihin sen kanssa joutuu jatkuvasti puuttumaan, on sen issikkamainen tapa kävellä liian lähellä. Se kun ei ole turvallista, varsinkaan jos yhtään alkaa hillututtamaan.


Kukkuu!




tiistai 11. maaliskuuta 2014

Talvilomapuuhia lämpimässä kevätkelissä

Likat lenkille lähdössä. Eivät viitsi kauheasti vanhat rouvat enää moista hötkyillä. Paitsi jos hihnat otetaan, silloin löytyy vauhtia vanhimmastakin. Nyt oltiin menossa vain metsään, enkä viitsi aina niitä naruja mukana kantaa, varsinkaan jos kamera on kaulassa.

Ei ne niin hötkyile metsässäkään, vaikka ihan hyvin liikkuvatkin. Minä kun pysähdyn kuvaamaan, likat ottaa heti levon kannalta.

Noah taas alkaa heti ilmaista...

...tai muuten vain hillua pitkin metsää, kun se on kivasti oppinut kiihtymään kameran esille ottamisesta. Sen verran on kuvaustilanteessa tullut heiteltyä milloin mitäkin.

Luntakin on vielä siellä täällä ja Noah hajustaa itseään kaikissa mahdollisissa metsän elävien jätöksissä...

...tai muuten vaan nauttii pyöriskelemällä lumessa, eikä likat ymmärrä mitään. Itseasiassa Maru on nuoruudessaan ollut samanlainen pyörijä ja kyllä Diivakin ajoittain aina katolleen heittää.

Ponit olivat eilen kunnon hikilenkillä. Ihan rauhassa mentiin viitisen kilometriä, mutta kun sattui olemaan vuoden tähän mennessä lämpimin päivä (+8), niin tulihan siinä turnukkaturkeille kuuma. Limpulta meinasi loppumatkasta loppua vallan kunto, mutta kun sai kuopsutella vähän kuraojassa, niin jaksoi sitten kotiin asti.

On se vaan kaunis ♥ Ja muutenkin niin mukava. Mikään ei pelota ja vaikka vähän joskus jossain jotain mörköjä olisikin, riittää kun pysähtyy paikalleen pörisemään. Eilen tosin piti hypätä metri ilmaan, kun yhdessä pihassa täti tuli juuri ulos ovesta ravistamaan mattoa. Limppu katsoi silmät ymmyrkäisenä, että mikä ihme sille tuli ja minä nauroin maha kippurassa molempien ilmettä.

Limppu pääsi kotimatkalla seurustelemaan rattaissa istuvan pienen ihmisen kanssa ja mukana oleva koirakin kovasti olisi kiinnostanut. Taisi tulla tauko tarpeeseen pappaheppasella, kun ei millään olisi halunnut enää matkaa jatkaa.

Treenikentältä löytyi sunnuntaina tällaista porukkaa. Pienenä vihjeenä, kaksi olisi vielä kaupan, vaalea narttu ja musta uros. Ja rotuhan on siis bouvier ja ikää 9 viikkoa. Reippaita, iloisia ja itsenäisiä pentuja.

Kerttu-mamma ja poikansa "Möksy".

Treenaamaan me sinne Noksun kanssa mentiin, vaikka pennut kieltämättä meinasivatkin viedä koko huomion. Ruutua x 2, piiloilmaisua ja tottista. Oltiin siis varsin reippaita.

Paikallamakuussa terävänä. Mamma on juuri palaamassa kopilta juoruamasta. Tulihan makuutettua, kun ilman juttuseuraa tai jotain katsottavaa on niin hiton tylsä seisoksia ja odotella ajan kulumista. Tuli siis pitkästä aikaa treenattua tätäkin ihan täydellä matkalla ja ylikin. Muutenkin tottis oli ihan ok. Seuraaminen oli oikeinkin tiivis, muttei silti nojannut yhtään.

Ilmaisutkin meni ihan hienosti, mutta ruudusta ei sitten kauheesti jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Ensimmäinen kierros meni ihan v..hitoiksi. Kaksi ensimmäistä esinettä löytyi vähän vahingossa ja viimeistään silloin olisi pitänyt älytä viheltää peli poikki, kun ei kauheasti intoa tahi ymmärrystä koiralla näyttänyt olevan. No, en älynnyt. Kolmas ajamalla. Uusinta otettiin helpottamalla eli näki kun vein esineet, vaikkei se olisi sitä enää tarvinut. Vire oli jo heti ihan toinen kuin ensiyrittämällä ja valmiitkin olisivat varmasti nousseet hyvin. Tällä kertaa kuitenkin näin, jotta varmistettiin onnistuminen ja hyvä mieli molemmille.

Voitasko vähän vielä jatkaa, jooko? Ei, kun nyt mennään jo kotiin. Rajansa se on hauskanpidollakin.



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Todistusaineistoa




Sivulle vai miten se nyt meni...

Ei mitenkään kauhean aktiivinen viikko takana, paitsi lenkkeilyn kannalta. Joka ilta ollaan tehty ihan reipas lenkki, 1,5-2 tuntia. Ja kun siihen päälle tulee paskanluonti sekä muu hepoisten hoito, on ulkoilua kertynyt vähintään se 3 tuntia illassa helposti. Ihan hyvin, kun ajattelee, että vapaa-aikaa työpäivän ja nukkumaan menon välissä on iltaisin kuutisen tuntia ja siinä ajassa tarttee tehdä kotityöt ja kaupassakäynnit ym. juoksevat menot. Ja täytyyhän sitä fb:ssäkin ehtiä pistäytymään ja syömään ja tekemäänkin se ruoka.

Ihan pienesti ollaan siinä sivussa sitten myös temppuiltu Noahin kanssa. Luoksetulon loppuasentoa ja sivulletuloa naksuttelemalla lähinnä. Noksu on opetettu tulemaan sivulle suoraan vasemmalta käännähtämällä, mutta kun se ei oikein toimi. Eli jos vire on korkea, käännähtää ihan miten sattuu eli yleensä yhden helikopterin kautta ympäri ja siitä sivulle. Jos taas vire on matala, käännös on hidas ja jää usein myös vajaaksi. Sitten on vielä variaatio "haastaminen" eli ottaa vasemmalla etutassulla tukea minun jalasta ja heittää itsensä perusasentoon. Tämä tapa on lopputuloksen kannalta paras.


Kerrankin keskittynyt koiraskoira :)

Nyt olen kuitenkin päättänyt opettaa homman uusiksi eli kiertämällä sivulle. Auttaa todennäköisesti tulemaan eteenkin suoraan ja muutenkin tuntuu luonnollisemmalta tuolle. Kauan siinä menikin, että tajusin. Vaan kun en ole oikeastaan sitä edes ajatellut, kun tykkään vasemmalta kierähtämistavasta enemmän. Vaan kauaa ei sitä vastoin sitten mennyt, että koiraskoira sen oppi. 

Ollaan tehty rallytokoillessa kaikenlaisia sivulletuloja ja käännöksiä vähän puolihuolimattomasti, joten ihan uutena ei homma tullut. Eilen tehtiin pihalla viimeisten lumien voimalla, kun koiraskoira vaatimalla vaati tekemistä, vaikka minulla olisi ollut muutakin tekemistä. Eteentuloa se tarjoaa nyt aina, kun kuvittelee minun jotain haluavan, ennen kuin heitän lumpparin, ja lähes käskystä kuin käskystä. Siitä sitten kädellä ohjaamalla ympäri sivulle. Ei niin helppoa kuin voisi luulla. Käsiohjauksesta huolimatta Noah saattaa sinkoilla ihan mihin sattuu, kun ei keskity. Kylmä peli, ei sitten tehdä mitään, jos ei kuunnella kunnolla. Sanoin normi puheäänellä "ei" ja yritin uudelleen, jolloin Noah yleensä alkaa yrittää vielä enemmän ja keskittyy vieläkin huonommin. Muutama yritys ja katkolle eli tyynesti koiraa huomioimatta jatkoin vain omia puuhiani. Hetken päästä uudelleen. Pikkuhiljaa pääsin jo naksauttamaan oikeasta toiminnasta ja muutaman naksautuksen jälkeen sain jättää käsiohjauksen pois. Viimeiset kerrat menivät täydellisesti ja ripeästi. Aikaa kului yhteensä taukoineen noin kymmenen minuuttia. Viisas koira. Saa nyt sitten nähdä, kuinka kauan se muistaa....



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Keväisiä puuhia

Mukava viikonloppu alkaa olla takana. Liikuttu on ja treenattukin ja on sitä vähän sattunut ja tapahtunutkin. Levätäkin olemme ehtineet. Tai no, koirat nyt lepää enempi viikolla, kun minä raadan töissä. Viikonloput on niille aina rankempia, kun puuhaa usein riittää.

Perjantaina alkoi pyöräilykausi, vaikkei se nyt kovin kauaa tauolla ehtinyt ollakaan. Noksun kanssa pyöräiltiin koulun pihalle vähän treenaamaan tottista. Alku matkasta koiraskoira kävi kierroksilla ja yritti "nojailla" pyörään, minkä pahan tavan se kehitti jostain loppu syksystä. Kyllä se siitä sitten, kun vaan jaksoi aina puuttua liian lähellä juoksemiseen. Tottiksessa oli myös kierrokset kaakossa ja keskittymiskyky tiessään, mutta ymmärettävistä syistä toki. Palkkana oli lumipallot, joita ei paljoa ole tänä talvena päästy käyttämään ja joista Noah sekoaa täysin. Normi kuvio ensin eli luoksetulot ja eteenmeno. Sitten luoksetulon loppuasentoa naksuttelemalla. Loppua kohden keskittyminen parani ja kotimatkakin meni ihan hyvin.




Illalla koettiin jännittäviä hetkiä, kun joku metsän elävä eksyi melkein pihalle. Hevosille oltiin heiniä laittelemassa verkkoihin, kun näin kiiltävät silmät pimeässä metsässä. Hyvin kiiltävät, suorastaan loistavat. Huusin, että menisi pois. Ja se kääntyikin jo poispäin, mutta palasi taas lähemmäs. Huusin taas ja sama juttu. Poistui vasta kun huusin ja kolistelin ihan kunnolla. Otsalampun valossa näin harmaan eläimen jolkottelevan tarhan aidan suuntaisesti parinkymmenen metrin päässä. Ilvekseksi oletin, kun se on täällä liikkunut ennenkin, eikä meidän laumakaan siihen reagoinut. Tänään sitten kuulin, että vähän matkan päässä on nähty yksinäinen susi muutamaankin otteeseen. Rupesi vähän mietityttämään... No, pois se meni, eikä ole takaisin tullut, joten oli mikä oli, ei sen niin väliä. Ihan pieni se ei kuitenkaan ollut ja se oli harmaa.

Lauantaina laiskoteltiin aamupäivä. Yhdentoista huitteilla sitten nokka kohti Kotkaa. Ensin Heppatarvikkeeseen, sitten mustien kanssa kunnon lenkki. Aurinko paistoi ja ilma oli lämmin, sekä pyörätiet kuivia. Mikäs sen mukavampaa. Ja taas sai olla koiristaan varsin ylpeä. Suurimman osan lenkistä olivat vapaana, pyysin vaan sivulle tarvittaessa. Pihoissa olevat koirat ei aiheuta mitään reaktioita kummassakaan, jolleivat sitten ihan hullunaan huuda aidalla. Ohitukset tiellä ollaan tehty kuitenkin hihnassa varmuuden vuoksi, vaikka saattaisi ne onnistua ilmankin. Noahin kanssa kaksin ollessa onnistuukin, mutta porukalla en ole arvannut kokeilla. Reilu puolentoista tunnin lenkki heitettiin hyvällä mielellä nauttien ulkoilusta, kunnes ihan loppumetreillä huutava eukko pilasi hyvän mielen. "Miksi ne on irti?" se huusi niin paljon kuin ääntä lähti, enkä ensin edes tajunnut, että mistä se ääni tulee. Muutaman toiston jälkeen ymmärsin sentään jotain vastata, vaikka en kyllä kai mitään järkevää. Matka kuitenkin jatkui ilman, että koiratkaan tajusi mitään tapahtuneen. Huuteli se tyyppi peräänkin jotain, mutten viitsinyt jäädä kuuntelemaan. Oma räkyttävä pikkukoira sillä oli sylissä, että kai se pelkäsi omansa jäävän isojen syötiksi tai jotain. Vaan eipä nuo vapaana olisi, jos siitä olisi pelkoa tai jos eivät olisi täysin hallinnassa. Vaan eipä se tietysti sitä tiennyt. Paha mieli kumminkin tuli.




Illalla oltiin vielä ponienkin kanssa lenkillä. Lenkki sujui varsin hyvin, vaikka Limppu ei ihan rento aluksi ollutkaan. Hyvin sen sai kuitenkin kuulolle pienillä pysäytys-peruutus harjoituksilla. Ljufurilla oli hiukka liikaa virtaa, mutta se taas on niin kiltti, ettei siitä ole haittaa. Pieni äksidentti sattui puolimatkassa, kun pihassa narussa ollut nuori koira, pelästyi hevosia kuollakseen ja alkoi paniikissa riuhtoa narun päässä samalla hurjasti huutaen. Ponit tietty pelästyi ja minulla oli täysi työ saada ne rauhoittumaan, jotteivät nekin kehitä paniikkia ja lähde käsistä. Koira kuitenkin sai narun poikki ja pakeni paikalta. Ponit rauhoittuivat aika nopeasti ja matka jatkui ihan hyvillä mielin. Kotiin päin tullessa, juttelin koiran isännän kanssa, joka oli autolla koiraansa etsimässä. Loppujen lopuksi koira löytyi vasta tänään puolen päivän aikaan aika kaukaa ison tien varresta. Oli aiheuttanut enemmänkin vaaratilanteita, kun oli siellä juoksennellut jo eilisestä illasta, muttei ollut antanut kellekään kiinni. Onneksi nyt on kaikki kuitenkin hyvin.




Tänään ollaan luotu paskaa, joka olikin aika mahdoton tehtävä, kun on niin hyvin vielä jäätynyt maahan, vaikka näyttää siltä ettei ole. Annoin periksi. Noahin kanssa tehtiin taas yhdistetty pyöräily kautta treenailulenkki. Ja kas kummaa, nyt olikin eteen tuleminen jo paljon helpompaa. Tehdään siis niin, että minä vaan seison, annan käskyn ja odotan niin kauan kunnes koira tarjoaa oikeaa toimintaa. Perjantaina koiraskoira ei tajunnut juuri lainkaan, vaan hakeutui aina sivulle, joka onkin tietty vahvin toimintamalli. Nyt tuli hyvin eteen, joskaan ei aina ihan suoraan. Hyvä Noah.

Käytiin myös tunnin metsälenkki mustien kanssa lumisateessa. Kauppareissulla oli kaikki koirat matkassa ja käytiin samalla metsässä ja esineruutuilemassa Noksun kanssa. Ruutu ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta hiton hyvä harjoitus se oli. Talloin kaistaleen umpimetsään, n 50m syvän ja muutaman metrin leveän. ei siis polkua tai muuta apuna ja kaikki koirat oli mukana, joten hajut levittyivät laajalle. Ihmisen haju tosin oli juuri siellä missä pitääkin. Porukka autoon ja esineitä viemään, sitten Noksu baanalle. Eihän se millään meinannut tajuta. Siis ymmärtäähän se, mitä tarkoittaa "etsi" ja yrittihän se etsiä, siitä minun jaloista. Tiukka linja ja kielto väärästä toiminnasta ja uusi lähetys. Kun viimein eteni sinne minne lähetinkin, sai se hajun ja löysi. Siinä kävi hiton hyvä tuuri, koska samoin kävi molempien esineiden kanssa. Olisihan se voinut turhaakin juosta, eikä olisi oppinut mitään. Nyt saattoi jopa oppia. Näitä lisää!

Kesää odotellessa....