Lunta tupaan..

Kevät on peruttu, lunta tulee taivaan täydeltä. Kuva otettu kympiltä tänä aamuna.

Yäk, en tykkää. Eilen vielä maa oli paljas, ei lunta juuri missään. Koko viikon on lämpötilat olleet kympin huitteilla ja aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta. Hienot kelit siis. Nyt ei ole hienosta tietoakaan. No, outoahan se tähän aikaan vuodesta onkin, että on jo täysi kevät, mutta silti.. Ei ole reilua ensin antaa ja sitten ottaa.

Loma alkaa olla lopuillaan, eikä mitään ihmeitä olla tehty. Esineruutua ollaan treenattu urakalla ja nyt alkaa taas sujua. Eilen tehtiin porukalla, vierailla esineillä. Ei me otettu kuin yksi esine, eikä sen löytämisessä ollut ongelmia, mutta tuodessa iski epävarmuus. "Pitiköhän tämä tuoda?" Hissukseen tuli, kehuista kiihdytti vauhtia ja lopun tuli hyvin. Hyvä harjoitus siis.

Olin paikalla jo reilusti ennen sovittua aikaa, kun kovan tuulen takia meiltä meni sähköt, enkä sitten viitsinyt kotonakaan homehtua. Tottisteltiin aikamme kuluksi. Kenttäkin oli sen verran jo sulanut, että päästiin telineille. Jee, sanoi Noah. Hirveä vauhti ja järki jäljessä. Hyppy meni hyvin ja noutokin, muttei hyppynouto eli kiersi takaisin tullessa. Kapula pois vähin äänin ja uusi yritys. Sitten olikin jo kiire suorittamaan, kun "Hei, mä muistan nyt miten tää meni. Äkkiä. Heitä jo." Ja sitten läks, jo heitosta. Vaan en hennonnut puuttua, vaikka olisi pitänyt. Kun toinen oli niin tohkeissaan. Ja tekikin varsin hienon hyppynoudon, varastamista lukuunottamatta tietty. A-este meni ihan samoin. Ensin kiersi tullessa, uusittaessa varasti, mutta teki muuten oikein. Hassu koira.

Tämä kuva on alkuviikosta. Äkkiä se vaan maisema muuttuu.

Ponit oli torstaina metsä lenkillä. Limppu taas vapaana osittain ja nyt sujui luoksetulotkin niin hienosti, että itku meinasi tulla. Voiko mikään olla sen hienompaa, kuin korvat hörössä heti ensimmäisestä kutsusta luokse juokseva poni. On se vaan niin rakas. Toisenkin kerran se yllätti, kun oli jo narussa. Ljúfur vähän intoili narunsa perässä. Loikki, ohitteli ja näykkäili Limppua aina ohi mennessään. Eikä Limppu noteerannut mitenkään. Yleensä se on ollut hyvinkin herkkä lähtemään mukaan kaverin hölmöilyihin. Hienot ponit on minulla kyllä molemmat. Ja selitykseksi, Ljúfur oli tullessaan niin varautunut, ettei sillä olisi tullut mieleenkään "käyttäytyä huonosti" tai ilmaista omaa mielipidettään. Nykyään se uskaltaa, mutta on kuitenkin täysin hallittavissa ja kuulolla joka tilanteessa, joten saa hieman enemmän vapauksia kuin Limppu. Moinen hilluminen on siis herra islantilaisen kyseessä ollessa varsin suositeltavaa. Ainoa mihin sen kanssa joutuu jatkuvasti puuttumaan, on sen issikkamainen tapa kävellä liian lähellä. Se kun ei ole turvallista, varsinkaan jos yhtään alkaa hillututtamaan.

Kukkuu!