Mukava viikonloppu alkaa olla takana. Liikuttu on ja treenattukin ja on sitä vähän sattunut ja tapahtunutkin. Levätäkin olemme ehtineet. Tai no, koirat nyt lepää enempi viikolla, kun minä raadan töissä. Viikonloput on niille aina rankempia, kun puuhaa usein riittää.
Perjantaina alkoi pyöräilykausi, vaikkei se nyt kovin kauaa tauolla ehtinyt ollakaan. Noksun kanssa pyöräiltiin koulun pihalle vähän treenaamaan tottista. Alku matkasta koiraskoira kävi kierroksilla ja yritti "nojailla" pyörään, minkä pahan tavan se kehitti jostain loppu syksystä. Kyllä se siitä sitten, kun vaan jaksoi aina puuttua liian lähellä juoksemiseen. Tottiksessa oli myös kierrokset kaakossa ja keskittymiskyky tiessään, mutta ymmärettävistä syistä toki. Palkkana oli lumipallot, joita ei paljoa ole tänä talvena päästy käyttämään ja joista Noah sekoaa täysin. Normi kuvio ensin eli luoksetulot ja eteenmeno. Sitten luoksetulon loppuasentoa naksuttelemalla. Loppua kohden keskittyminen parani ja kotimatkakin meni ihan hyvin.
Illalla koettiin jännittäviä hetkiä, kun joku metsän elävä eksyi melkein pihalle. Hevosille oltiin heiniä laittelemassa verkkoihin, kun näin kiiltävät silmät pimeässä metsässä. Hyvin kiiltävät, suorastaan loistavat. Huusin, että menisi pois. Ja se kääntyikin jo poispäin, mutta palasi taas lähemmäs. Huusin taas ja sama juttu. Poistui vasta kun huusin ja kolistelin ihan kunnolla. Otsalampun valossa näin harmaan eläimen jolkottelevan tarhan aidan suuntaisesti parinkymmenen metrin päässä. Ilvekseksi oletin, kun se on täällä liikkunut ennenkin, eikä meidän laumakaan siihen reagoinut. Tänään sitten kuulin, että vähän matkan päässä on nähty yksinäinen susi muutamaankin otteeseen. Rupesi vähän mietityttämään... No, pois se meni, eikä ole takaisin tullut, joten oli mikä oli, ei sen niin väliä. Ihan pieni se ei kuitenkaan ollut ja se oli harmaa.
Lauantaina laiskoteltiin aamupäivä. Yhdentoista huitteilla sitten nokka kohti Kotkaa. Ensin Heppatarvikkeeseen, sitten mustien kanssa kunnon lenkki. Aurinko paistoi ja ilma oli lämmin, sekä pyörätiet kuivia. Mikäs sen mukavampaa. Ja taas sai olla koiristaan varsin ylpeä. Suurimman osan lenkistä olivat vapaana, pyysin vaan sivulle tarvittaessa. Pihoissa olevat koirat ei aiheuta mitään reaktioita kummassakaan, jolleivat sitten ihan hullunaan huuda aidalla. Ohitukset tiellä ollaan tehty kuitenkin hihnassa varmuuden vuoksi, vaikka saattaisi ne onnistua ilmankin. Noahin kanssa kaksin ollessa onnistuukin, mutta porukalla en ole arvannut kokeilla. Reilu puolentoista tunnin lenkki heitettiin hyvällä mielellä nauttien ulkoilusta, kunnes ihan loppumetreillä huutava eukko pilasi hyvän mielen. "Miksi ne on irti?" se huusi niin paljon kuin ääntä lähti, enkä ensin edes tajunnut, että mistä se ääni tulee. Muutaman toiston jälkeen ymmärsin sentään jotain vastata, vaikka en kyllä kai mitään järkevää. Matka kuitenkin jatkui ilman, että koiratkaan tajusi mitään tapahtuneen. Huuteli se tyyppi peräänkin jotain, mutten viitsinyt jäädä kuuntelemaan. Oma räkyttävä pikkukoira sillä oli sylissä, että kai se pelkäsi omansa jäävän isojen syötiksi tai jotain. Vaan eipä nuo vapaana olisi, jos siitä olisi pelkoa tai jos eivät olisi täysin hallinnassa. Vaan eipä se tietysti sitä tiennyt. Paha mieli kumminkin tuli.
Illalla oltiin vielä ponienkin kanssa lenkillä. Lenkki sujui varsin hyvin, vaikka Limppu ei ihan rento aluksi ollutkaan. Hyvin sen sai kuitenkin kuulolle pienillä pysäytys-peruutus harjoituksilla. Ljufurilla oli hiukka liikaa virtaa, mutta se taas on niin kiltti, ettei siitä ole haittaa. Pieni äksidentti sattui puolimatkassa, kun pihassa narussa ollut nuori koira, pelästyi hevosia kuollakseen ja alkoi paniikissa riuhtoa narun päässä samalla hurjasti huutaen. Ponit tietty pelästyi ja minulla oli täysi työ saada ne rauhoittumaan, jotteivät nekin kehitä paniikkia ja lähde käsistä. Koira kuitenkin sai narun poikki ja pakeni paikalta. Ponit rauhoittuivat aika nopeasti ja matka jatkui ihan hyvillä mielin. Kotiin päin tullessa, juttelin koiran isännän kanssa, joka oli autolla koiraansa etsimässä. Loppujen lopuksi koira löytyi vasta tänään puolen päivän aikaan aika kaukaa ison tien varresta. Oli aiheuttanut enemmänkin vaaratilanteita, kun oli siellä juoksennellut jo eilisestä illasta, muttei ollut antanut kellekään kiinni. Onneksi nyt on kaikki kuitenkin hyvin.
Tänään ollaan luotu paskaa, joka olikin aika mahdoton tehtävä, kun on niin hyvin vielä jäätynyt maahan, vaikka näyttää siltä ettei ole. Annoin periksi. Noahin kanssa tehtiin taas yhdistetty pyöräily kautta treenailulenkki. Ja kas kummaa, nyt olikin eteen tuleminen jo paljon helpompaa. Tehdään siis niin, että minä vaan seison, annan käskyn ja odotan niin kauan kunnes koira tarjoaa oikeaa toimintaa. Perjantaina koiraskoira ei tajunnut juuri lainkaan, vaan hakeutui aina sivulle, joka onkin tietty vahvin toimintamalli. Nyt tuli hyvin eteen, joskaan ei aina ihan suoraan. Hyvä Noah.
Käytiin myös tunnin metsälenkki mustien kanssa lumisateessa. Kauppareissulla oli kaikki koirat matkassa ja käytiin samalla metsässä ja esineruutuilemassa Noksun kanssa. Ruutu ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta hiton hyvä harjoitus se oli. Talloin kaistaleen umpimetsään, n 50m syvän ja muutaman metrin leveän. ei siis polkua tai muuta apuna ja kaikki koirat oli mukana, joten hajut levittyivät laajalle. Ihmisen haju tosin oli juuri siellä missä pitääkin. Porukka autoon ja esineitä viemään, sitten Noksu baanalle. Eihän se millään meinannut tajuta. Siis ymmärtäähän se, mitä tarkoittaa "etsi" ja yrittihän se etsiä, siitä minun jaloista. Tiukka linja ja kielto väärästä toiminnasta ja uusi lähetys. Kun viimein eteni sinne minne lähetinkin, sai se hajun ja löysi. Siinä kävi hiton hyvä tuuri, koska samoin kävi molempien esineiden kanssa. Olisihan se voinut turhaakin juosta, eikä olisi oppinut mitään. Nyt saattoi jopa oppia. Näitä lisää!
Kesää odotellessa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti