Tavoite saavutettu!

Tavoite oli vielä tämän vuoden puolella saada Korpulle kärryt perään ja se tavoite on nyt saavutettu. Yllättäen ja aiottua aiemmin, mutta hienosti ja ongelmitta... tai no, ongelmien takia oikeasti laitettiin ne kärryt perään alunalkaenkin! 

Laitettiin siis eilen perään ensin harjoitusaisat, joita hieman oli tuunattu niin, että saatiin niihin kiinnitettyä myös autonrengas. Siinä lanailtiin kenttää rauhassa siihen asti, kunnes aisoihin kiinnitetty lankku renkaineen jäi matkasta, kun lankun kiinnitys petti. Hups! Onneksi Korppu on fiksu kakara, eikä järkyty juuri mistään, joten tätäkään se ei kauheasti ihmetellyt. Haettiin sitten kärryt kentälle ajatuksena harjoitella aisojen väliin asettumista itsenäisesti eli niin ettei minun tarvitse kärryihin koskea. No, yksi asia johti toiseen jne. ja lopputuloksena kärryt oli kevyesti kiinnitettynä Korpun perään.

Tyyppi meinasi nukahtaa, joten lähdettiin taluttaen liikkeelle. Ei aiheuttanut ihmetystä. No, ei kai nyt sentään, kun kärryt kuitenkin liikkuvat kevyesti ja hiljaa verrattuna siihen aiemmin perässä vedettyyn renkaaseen, joka ei sekään aiheuttanut suurta ihmetystä, lukuunottamatta  muutamaa ensi askelta kun hämmästyi hiukan entistä suurempaa vastusta. Loppujen lopuksi näytti, että tykkäsi siitä, että sai tehdä "oikeasti töitä", koska liikkui hämmästyttävän reippaasti ja mielellään myös silloin kun siirryin ajamaan. Palkkailin toki kokoajan naksuttaen ja nameilla tai rapsuttamalla.

En tietenkään kärryihin vielä hypännyt vaan ohjasajoin vieressä kävellen ja hyvinhän se meni. Pari kierrosta ja kiitos. Ohjat pois ja poni talutukseen. Ajattelin käyttää Korppua sen verran hyväkseni, että vietäisiin yhdessä kärryt paikalleen, niin minun ei tarvisi niitä sinne vetää. No, siinä kohtaa ilmaantui ongelma numero kaksi, toinen koiranpannasta tehty aisaremmi napsahti poikki. Ja taas, onni on fiksu ja rauhallinen varsa, joka ei tästäkään hätkähtänyt. Irrotettiin siis kärryt ja vedin ne sitten kuitenkin käsivoimin paikalleen.

Varmaan vielä kerran pari jatketaan harjoituksia ja sitten keskitytään kevääseen asti ohjasajokuvioihin, jotta saadaan ne varmaksi, että voidaan sitten keväällä alkaa oikeasti ajelemaan. Rutiinia, rutiinia, sitä se tarvii. Ihan hyvin se jo muuten osaa, kunhan vaan malttaa keskittyä.

Hallilla, kentällä ja maastossakin, niistä on hyvä viikko tehty

Taas on viikko vierähtänyt, eikä mikään silti ole muuttunut mihinkään. Tai paremminkin mikään ei ole onneksi muuttunut, koska elämä on ihan kivaa juuri näin.

Sunnuntaina polkaistiin koirapoikien kanssa läheiselle ratsastuskoululle harjoituskisoja katsomaan ja tallilaisia kannustamaan. Pari tuntia vierähti siinä mukavasti juoruillessa ja katsellessa suorituksia. Hienosti meni minun mielestäni kaikilla, toivottavasti kuskit olivat myös itse tyytyvväisiä suorituksiinsa.

Sen verran innostuin, että tallille mennessäni varustinkin Ljúfurin tavanomaisten sidepullien sijaan LG:llä ja suunnistin kentälle. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtänyt muutama kuukausi, me kun ei kentällä pyörimisestä tykätä. Nyt se oli kuitenkin vaihteeksi ihan kivaa ja sainkin kulutettua kiitettävät 40 minuuttia taivuttelemalla ja kadonnutta ravia metsästämällä. Tehtiin me väistöjäkin ja muuta pientä ihan vähän, mutta lähinnä keskityttiin kuitenkin taivutteluihin. Käytiin sitten vielä pieni lenkki tiellä jäähdyttelemässä, kun hikeä meinasi pukata molemmille.

Koko lauma kuvassa. Ljúfuria olin hakemassa, Kambur halusi myös mukaan.

Kun kelit alkuviikosta viileni, virta ponissa lisääntyi samassa suhteessa. Siis siinä vanhemmassa. Ja ehkä himppasen myös nuoremmassa. Keskiviikon maastolenkki olikin sitten täynnä kaikenlaista varsin epäilyttävää, kun alla oli vielä vapaapäivä. No, jos jaksaa pöllöillä niin jaksaa sitten juostakin ja niin me sitten juostiin. Ja kas, kaikki mörötkin kaikkosivat samalla kun virta väheni. Ljúfur harvoin kerää mitään pöllöilyenergiaa, joten lähinnä nauratti. Loppumatka sujuikin sitten jo ihan rauhallisissa merkeissä ja tallille palasi tyytyväinen ja rento poni.

Kambur kävi viikolla kerran ohjasajolenkillä, mutta on muuten saanut viettää varsin vapaata elämää kavereiden kanssa pihatossa hengaillen. Ohjasajo meni muuten ihan hyvin, mutta risteyksissä sai tällä kertaa hiukan keskustella suunnasta. Ei mitenkään pahasti, mutta kuitenkin. Samoin jarrut oli vähän ruosteessa. Aina kun siis otti hiukankaan ohjaa tuntumalle, kääntääkseen tai pysäyttääkseen, Kambur heilautti kiukkuisesti päätään saadakseen paineen poistumaan. Kun se ei sillä konstilla poistunutkaan, hetken kiukuteltuaan, teki kuten pyydettiin ja kas, sai paineen poistumaan. Ehkä se jopa oppi jotain. Ainakin kotimatkalla homma toimi jo paremmin.

Kotimatkalla kävi myös pieni äksidentti. Takaa tuli kaksi autoa. Otin Korpun talutukseen ja pysähdyttiin tien viereen. Vaan jostain syystä, se pelästyi autoja aika kovasti, vaikkei ole aiemmin reagoinut millään tavalla. Ja koska en osannut varautua, pääsi se ryöstämään eteenpäin. Ohjat pysyivät onneksi käsissä ja sain kuin sainkin sen pysäytettyä. Toinen auto oli kerennyt mennä jo ohi ja toinen odotti niin kauan, kunnes minulla oli tilanne hallinnassa ja meni sitten todella hitaasti ohi. Kambur oli ihan paniikissa, mutta rentoutui saman tien kun auto oli mennyt. Kohdattiin matkalla vielä yksi auto, eikä se aiheuttanut mitään reaktioita, kuten ei yleensäkään. Olipa tosi kummallinen juttu. Yhtään en ymmärrä, mikä moisen aiheutti?? Täytyy vaan toivoa, ettei aiheuttanut mitään jatkuvaa ongelmaa.

Koirien kanssa ollaan innostuttu taas käymään enemmän ihmisten ilmoilla lenkillä. Alkaa taas oman kylän maaston tympiä ja tarvii nuo koiraksetkin joskus jotain virikkeitä. Alkaa nimittäin Peikko olla välillä vähän mahdoton, kun joskus harvoin täällä joku vastaan sattuu tulemaan. Kaupungissa tilanne on ihan toinen. Hajut kiinnostaa enemmän, eikä vastaantulijat aiheuta mitään ongelmia. Pääsee hyvin kehumaan ja toivottavasti käytös satunnaisten kulkijoidenkin kohdalla paranee.

Tänään käytiin taas hallilla, kun ensin oltiin tehty 1,5 tunnin lenkki vanhoissa lenkkimaastoissani. Enkä edes eksynyt, vaikka paikat ovatkin kovasti muuttuneet. Olenhan sentään asunut täällä maalla jo yli 14 vuotta, joten ei ihme että paikat vähän muuttuvat.

Lenkin jälkeen siis hallille. Noah sai ilotella aksaesteillä. Hallilla oli yksinkertainen hyppyratarata minikorkeuksilla ja niillä mentiin. Kivasti kuunteli Noah, vaikka välillä meinasikin lähteä mopo käsistä, kun vaan oli "niin siistii". Hetki maahan käskettynä rauhoitti tilanteen kuitenkin hämmästyttävän nopeasti ja taas sujui. Kyllä oli taas onnellinen koira, kun vielä sai juosta rämpättää pallon kanssa mielin määrin. Ja myös aika väsynyt koira.

Ja Peikko. Peikko vaan paranee päivä päivältä. Tänään se jaksoi jo tosi kauan tehdä. Harjoiteltiin jopa rengasta ja pujottelua, mitä se siis ei vielä osaa, kun niitä ei ole voinut harjoitella, koska Peikko on poistunut paikalta kun on yrittänyt. Se ei ole kestänyt yhtään toistoja, vaan jäätynyt ihan totaalisesti, jos jonkun jutun on ottanut uudestaan. Nyt se vaan teki ja teki, kuten normaali koira ja ihan tuntui oppivankin. Eikä edes syöksynyt autoon vaan jouduin sen sinne käskemään. Niin hyvä mieli.

Ponipojat irrotteli taas tänään kentällä kimpassa ja hikihän siinä tuli, vaikkeivat ihan niin innokkaasti revitelleetkään kuin viime kerralla. Laitoin puominkin hetkeksi, josta Kambur loikki yli, mutta Ljúfur kieltäytyi edes lähestymästä moista epäilyttävää vehjettä. Ei toki tullut yllätyksenä, mutta toivoin että olisi Korpun perässä innostunut menemään yli. No, ei innostunut. Seisoskeli vaan hyvin huomaamattomana kentän toisella laidalla.

Käytiin vielä ihan reipas jäähdyttelylenkki Kamburille ihan uusissa maastoissa. Ja kylläpäs olikin innokas lenkkeilijä vaihteeksi narun päässä, kun piti kaikkea uutta ihmetellä. Ljúfuria tympi. Sille olisi mielestään jo kentällä urheilu riittänyt ja akka vaan raahaa mukanaan. No, piristyi sekin, kun kantattiin metsän kautta kotiin päin.

Tallilla vierähti vielä tovi, ennen kuin kotiin kerkesin. Nyt olisi kuitenkin viimein tämä päivä enää nukkumista vaille.

Kännykkäräpsyjä sun muita kuvia

Peikko silloin kun sitä pyytää poistumaan sängystä 

Näitä tulee kuvailtua, kauniita auringonlaskuja. Ei ne kyllä koskaan yhtä hyvältä kuvissa näytä

Odotettu näky syksyisin. Tietää sitä, että lenkkimaastot laajenee

Osa lenkkireiteistä kulkee moottoritien vartta

Moottoritien meluaitaa siis taustalla

Koko lenkkiporukka samassa kuvassa, kaikki me neljä

Elokuun helteiltä

Kaikki yhes koos. Pihattoonmuuttopäivä.

Pojat Sulo, Ljúfur ja Kambur lepänoksia natustamassa eilen

Paksumahainen poni ohjasajossa (kuvat Tuuli Jääskeläinen, Pieniä Kavioita)

Laidunkauden lopun laidunlauma (kuva Minna Alenius)

Elävää kuvaa

Pieni pätkä surkeaa videomateriaalia Kamburin touhuista. On se vaan niin täydellinen poni juuri minulle. Se tunne taas kerran piti niin hyvin paikkaansa ja sain juuri sitä mitä toivoin, vaikken kaveria ennen ostopäätöstä tavannutkaan.

Eilen oli Korppu kuin sitruunan niellyt, harvinaisen huonolla tuulella. Oli vissiin sen verran rankka edellinen päivä. Tuli se pihatolla vastaan kuten aina, mutta kun otinkin sen mukaan, muuttui hetkessä hyvin happaman näköiseksi. Hoideltiin ja käytiin pieni lenkki ihan rennosti herkkuja hampsien. Nyt saa pitääkin muutaman päivän vapaata, että jaksaa taas treenata.

Lämmittelyä, lihashuoltoa ja retkeilyä

Eilen käytiin taas koirapoikien kanssa kunnon pyörälenkillä. Ne kun on tänä kesänä juosseet aika kiitettäviä matkoja, parhaimmillaan lähes 20 kilometriä putkeen, niin nuo normi 4-5 kilometrin mittäiset lenkit ei oikein tunnu missään. Vaan kun aika on rajallista.. Eilen kuitenkin lähdettiin taas käymään kylillä eli 6km päässä Siltakylässä. Ajeltiin rauhassa pidemmän kaavan mukaan Huutjärven rantaan uimaan. Siis Noah ui, Peikko kastautui ja minä katselin.

Siitä sitten kaupalle ja pankkiautomaatille. Ja suorinta tietä kotiin. Hassusti oli tien varressa kunnantalon kohdilla ruusupensaat täynnä ruusunmarjoja, kuten kuvaan kuuluukin tähän aikaan vuodesta, mutta niissä oli myös kukkia ja ihan reippaasti. Taitaa olla nämä lämpimät kelit hiukan sotkeneet luontoa. Minulla nimittäin kypsyvät pihassa mansikat ja tallin pihassa oli eilen muutama kypsä vadelma pensaassa ja tomaatitkin näyttävät vielä ulkona kypsyvän, hitaasti mutta varmasti.

Kotona ruuanlaittoa ja hetki hengailua ja tallille. Luvassa olisi Ljúfurin hierontaa, paskanluontia ja "pikkupojan" kanssa puuhailua. Ponien ruuat valmiiksi ja kottikärryn ja kameran kanssa pihatolle.

Sulosta kottikärry on hieman jännittävä. Tarkkasilmäinen saattaa havaita Ljufurin laitumen toisessa päässä.

Nämä pojat olivat sentään vastassa...

Sieltä nappasin molemmat pojat mukaan samalla, kunhan olin ensin hetken lappanut sontaa kärryyn. Ajatuksena oli hierojaa odotellessa irtojuoksutella kentällä kimpassa. Kambur tarvii liikuntaa, kun rauhallisena kaverina ei niin kovin paljoa itsekseen liiku ja yksin juoksuttaessakin liikkuu juuri sen mikä on pakko. Ljúfurin kanssa juoksee hyvin, koska Luippishan taas on varsin virtaisa vanhus. Niin siis lykkäsin pojat kentälle ja sitten läks. Vähän annoin vauhtia raipalla, muttei sitä juuri tarvittu.

Hikihän siinä tuli ja hengästyttikin, joten lähdettiin vielä pienelle lenkille tielle Odinin ja Nupun seuraksi. Ljúfur pääsi sitten talliin lepäämään ja odottelemaan omaa hierontavuoroaan ja Kambur joutui ulkotallin eteen varustettavaksi.

Viriteltiin taas valjaat ja aisat ja suunnattiin kentälle. Siellä ei meno oikein maistunut, joten suunnattiin taas tielle ja johan reipastui kakara, varsinkin kun sai kerrankin päättää ensimmäisessä risteyksessä suunnan. Ensimmäisen kerran ihan hetken kävi mielessä, että lähteeköhän tyyppi käsistä, kun pyysin ravia. Tai ei siinä mitään, se kyllä sujui, mutta kun pyysin hiljentämään, niin tyyppi vaan kiihdytti tahtia. Tarvittiin hiukan suurempaa painetta ohjiin, ennen kuin hiljensi. Pari ravipätkää otettiin tämänkin jälkeen ja jarrutkin alkoivat toimia. Ensimmäisen kerran myös "roikuin" aisoissa niin, että saatiin painetta rintaremmiin. Hyvin jatkui matka, eikä moinen aiheuttanut edes ihmettelyä.

Kun sain Kamburin palautettua pihattoon, olikin jo kohta Ljufurin hieronnan vuoro. Hyvin antoi tälläkin kertaa hoitaa, mutta hiukan ötökät kiusasivat. Suihkuttelin myrkkyä muutamaan kertaan, niin aina rauhottui hetkeksi. Tilanne oli nyt parempi kuin viimeksi, mutta vanha ongelma lapojen jumit olivat nytkin olemassa, tällä kertaa vain toispuoleisesti. Oikealtahan Luippis hikoaa selkeästi voimakkaammin, joten mietittiinkin syitä näihin, kun lapajumikin oli oikealla. Vasemmalla taas oli ristiselässä pieni jumi. Ikäisekseen siis oikein hyvässä kunnossa kumminkin.

Kun vielä sain Ljufurin rasvattua ja syötettyä, sekä palautettua pihattoon, olikin kello jo vaikka mitä. Pimeääkin oli. Jäin silti vielä seurustelemaan kavereiden kanssa ja kotona olin loppujen lopuksi vasta ilta kymmenen maissa. Niin vierähti taas tuollaiset seitsemän tuntia tallilla. Hups.

Hehkutusta

Eilen oli Kamburin treenipäivä ja voi kun se taas olikin niin hieno ja viisas ja paras ♥ Ensin mentiin kentälle valjaat niskassa ja aisat niissä kiinni. Muutama kierros käveltiin taluttamalla ja ahkerasti namia naamaan nappaamalla. Sitten siirryin ajamaan ja hetken mietittyään, kuten ilman aisojakin useasti, lähti Korppu etenemään. Ensin hitaasti ja kokoajan lisää varmuutta saaden, vauhtia kiihdyttäen. Tehtiin käännöksiä, pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Ahkerasti naksuttelin palkkaa ja Korppu oli suorastaan innoissaan, ainakin se yritti ihan täysillä ja keskittyi superhyvin.

Pian lopetettiin, ettei vaan ehdi kyllästyä tai väsyä liikaa. Pihalla poistettiin aisat ja jatkettiin ohjasajolenkille maastoon. Niin hienosti kulki kakara, etten ollut omakseni uskoa. Yhtään ei tarvinut keskustella suunnista tai vauhdista tai yleensäkään yhtään mistään. Monta lyhyttä ravipätkääkin otettiin ja parin kerran jälkeen nousi ravikin nätisti pienestä vihjeestä. Loppumatkasta jo suorastaan innostui juoksemaan, mikä on aika harvinaista, kun kyseessä on maailman rauhallisin lapsihevonen. Parin kilometrin lenkki tehtiin ja intoa oli vielä pihaan tullessa ihan sopivasti.

Juoksutuskin sujui viimeksi paremmin kuin ikinä ennen. Juuri kun pääsin valittamasta, että se homma on ottanut takapakkia, niin nyt se sitten on hypännyt itsekseen eteenpäin! Ensin ihan liinassa ympyrällä ravi käynti siirtymiä, eikä yhtään yrittänyt poistua ympyrältä. Kun sujui hyvin ja tyyppi oikeasti kuunteli ja yritti, otin liinan pois aika nopeasti. Laukkaa ajattelin isommassa tilassa alkaa työstää, kun se ei ihan vielä pyynnöstä nouse. Vaan siihen se jäi ympyrälle ja laukkakin saatiin kokoajan helpommin ja helpommin nousemaan, lopuksi ihan jo pyynnöstä. Wau! Se vaan on niin täydellinen.

Pojat rentoutuu

Tänään käväisin koirien kanssa pitkästä aikaa kentällä, kun kerrankin oli aikaa. Mitään ei olla oikein pitkään aikaan treenattu, joten odotin Noahin nostavan kierrokset kaakkoon jo heti kättelyssä. Vaan toisin kävi. Koko treenin ajan, sen mielentila pysyi  erinomaisena ja se teki tosi hyvin, innoissaan mutta rauhassa. Rallya treenattiin, lähinnä erilaisia puolenvaihtoja ja tehtäviä oikealla. Ihan meinasi alkaa tehdä mieli kokeeseen...

Peikkokin oli ihan super. Ensin se lähinnä vaan leikki ja teki siinä sivussa perusasentoja. Kun intoa tuntui olevan, kaivettiin namit esiin ja tehtiin niiden voimalla seuraamista ja se jaksoi pidempään kuin kertaakaan sitten pentuaikojen. Varoin visusti kyllästyttämästä sitä, mutta silti saatiin tehtyä ihan hyvänmittainen seuraamispätkä kaikilla käännöksillä ja pysähdyksillä höystettynä. Vielä luoksetulo ja sen jälkeen sai pikku Peikko kiitää puomille muutamaan kertaan. Heitettiin vielä lenkki, kun kelikin on täydellinen, jonka jälkeen kiidettiin Kennel Rehun kautta kotiin. Nyt on tyytyväisiä koiria.

Sillätavalla

Ehkä rengas ei ihan ole tätä tarkoitusta varten...

Ajon alkeita, kimppapuuhailua ja hikilenkkiä

Torstaina päästiin taas aimoharppaus eteenpäin Korpun ajoharjoittelussa. Laitettiin nimittäin harjoitusaisat perään, kun viimein sain aikaiseksi sellaiset tehdä. Poni siis pihatosta ulkotallin eteen kiinni ja vermeet niskaan. Koska meidän valjaista on aisaremmit kadonneet, kun niitä ei koskaan ole tarvittu, aisaremmeinä toimivat vanhat koiran pannat.

Aiemmin ollaan harjoiteltu kaikenmaailman vahkeillä sivelyä jaloissa ja pitkin kylkiä, sekä kolisteltu vieressä milloin mitäkin. Eihän se niistä millänsäkään ole ollut. Nyt siis laitettiin aisat ja niitä sitten nosteltiin ja liikuteltiin ja kolisteltiin. Siinä se seisoi, kiinni ovessa ihan rentona, hieman vain kuunnellen, että mitähän kummaa tuo omituinen kaksijalkainen on taas keksinyt. Tarkoitus oli jättää homma tähän, mutta päädyin sitten kuitenkin lähtemään liikkeelle taluttaen aisojen kanssa.

Kuuntelihan se ja ihmetteli, mikä kumma siellä perässä oikein laahaa, muttei mitenkään edes huolissaan, enempikin uteliaana. Pari askelta ja namia naamaan systeemillä edettiin kentälle asti ja siihen mennessä ei Kambur enää ihmetellyt yhtään koko juttua. Sidottiin sitten aisat yhteen takaa, jotta saadaan käännöksiin kosketusta, kun irtonaisena, kuten kuvassa, kääntäessä aisat leviävät.

Siinä tulikin ensimmäinen, ja ainoa, kunnon reaktio, kun ensi kertaa aisa kosketti takajalkaa eikä väistynytkään pois tieltä, kuten "irtoaisojen" kanssa. Napautti perhana napakasti takasella, että mitäs siinä oikein hipelöit. Nauratti. No, kun aisalta ei vastausta saanut, oppi kerrasta väistämään itse aisaa. Käännöksetkin siis sujuivat sen jälkeen kuin vanhalla tekijällä. Namia lykkäsin koko harjoituksen ajan, joka siis kesti noin viisi mituuttia kaikkinensa, suuhun aika tiivistä tahtia. Mutta koska homma toimii, niin miksipä ei.

Viikko sitten sunnuntaina, siirtyivät loputkin hevoset talvitarhoihinsa. Sitä ennen käytiin ponipoikien kanssa ensi kertaa ihan kunnon lenkki kolmistaan. Aiemmin ollaan kyllä tallin lähimaastoissa kävelty tälläkin kokoonpanolla, mutten ole arvannut kauemmas lähteä, kun en ole Korpun käytöstä vielä riittävän hyvin mielestäni osannut ennakoida, jotta homma olisi turvallista. Nyt sitten lähdettiin ihan kylille asti. Ja taas sai ihmetellä, että kumpikohan näistä on se kohta kaksikymppinen, kun Luippis piteli aika vauhtia edellä ja Kamburia sai vetää perässään. Hyvin meni kuitenkin lenkki, eikä mitään ongelmia missään vaiheessa ilmennyt.

Eilen käytiin Ljúfurin kanssa ensimmäistä kertaa yskäilyn jälkeen kunnon maastolenkillä, kun ei enää ole ollut muutamaan päivään edes räkäinen. Ja koko ajanhan se on ollut ihan normaalin tuntuinen muutenkin, vaikka ollaan rennommin otettukin. Ihan hyvin meni, vaikka jotenkin se olikin oudon oloinen. Ei jännittynyt tai mitään sellaista, mutta kovin tarkkaan tarkkaili ympäristöään ja keskittyi enemmän siihen kuin muuhun. Hyvin oli kuulolla silti. Jossain parin kilometrin kohdalla tuli metsästäjä koirineen ja pyssyineen vastaan ja jouduttiin hetki odottelemaan, jotta mies saa huutavan koiran hallintaansa. Sen jälkeen käytin pientä turhaumaa hyväkseni, koska odottaminen nyt vaan ei ole Luippiksen parhaita puolia, ja otettiin vähän reippampi pätkä, kun aiemmin ei oikein ollut herraa kiinnostanut. Nyt läksi kyllä hyvin, mutta sitten tuli köhä. Pelästyin. Mutta kun puuska meni ohi, olikin alla varsin virtainen poni, jota ei kahta kertaa tarvinut käskeä menemään kovempaa. Ja sen verran sitten mentiinkin, että ihan hiki tuli. Tallin pihassa olikin myöhemmin varsin tyytyväisen oloinen poni.

Poikien pihattoelämä on alkanut oikein hyvin. Sulo ja Kambur leikkivät ja Odin ja Ljúfur rapsuttelevat. Toistaiseksi ainakin ovat mahtuneet myös yhdessä kaikki syömäänkin. Kuivaa heinääkin siis on tarjolla, vaikka laitumen puolikin on vielä avoinna. Yhtenä päivänä katselin, kun tulin Luippiksen kanssa lenkiltä sänkipellon kautta, kun pikkupojat saivat vähän liikuntaa. Pari tallin hevosta oli kuskeineen vähän revittelemässä pellolla ja Korppu ja Sulo peesasivat laitumen puolella. Kovaa menivät kaikki ja kivaakin näytti olevan. Hyvää se tekee, kun tuo kakara on muuten varsin rauhallinen ja nytkin "luovutti" jo paljon ennen Suloa. Toivottavasti reipastuu, kun kunto kasvaa, vaikka tuntuu tuon isäorin jäkeläisissä enemmänkin olevan tätä rauhallista porukkaa... No, ompahan helpommin käsiteltävä ja koulutettava, kun ei minulla tuota kokemusta varsoista juuri ole.