lauantai 10. syyskuuta 2016

Ajon alkeita, kimppapuuhailua ja hikilenkkiä

Torstaina päästiin taas aimoharppaus eteenpäin Korpun ajoharjoittelussa. Laitettiin nimittäin harjoitusaisat perään, kun viimein sain aikaiseksi sellaiset tehdä. Poni siis pihatosta ulkotallin eteen kiinni ja vermeet niskaan. Koska meidän valjaista on aisaremmit kadonneet, kun niitä ei koskaan ole tarvittu, aisaremmeinä toimivat vanhat koiran pannat.

Aiemmin ollaan harjoiteltu kaikenmaailman vahkeillä sivelyä jaloissa ja pitkin kylkiä, sekä kolisteltu vieressä milloin mitäkin. Eihän se niistä millänsäkään ole ollut. Nyt siis laitettiin aisat ja niitä sitten nosteltiin ja liikuteltiin ja kolisteltiin. Siinä se seisoi, kiinni ovessa ihan rentona, hieman vain kuunnellen, että mitähän kummaa tuo omituinen kaksijalkainen on taas keksinyt. Tarkoitus oli jättää homma tähän, mutta päädyin sitten kuitenkin lähtemään liikkeelle taluttaen aisojen kanssa.




Kuuntelihan se ja ihmetteli, mikä kumma siellä perässä oikein laahaa, muttei mitenkään edes huolissaan, enempikin uteliaana. Pari askelta ja namia naamaan systeemillä edettiin kentälle asti ja siihen mennessä ei Kambur enää ihmetellyt yhtään koko juttua. Sidottiin sitten aisat yhteen takaa, jotta saadaan käännöksiin kosketusta, kun irtonaisena, kuten kuvassa, kääntäessä aisat leviävät.

Siinä tulikin ensimmäinen, ja ainoa, kunnon reaktio, kun ensi kertaa aisa kosketti takajalkaa eikä väistynytkään pois tieltä, kuten "irtoaisojen" kanssa. Napautti perhana napakasti takasella, että mitäs siinä oikein hipelöit. Nauratti. No, kun aisalta ei vastausta saanut, oppi kerrasta väistämään itse aisaa. Käännöksetkin siis sujuivat sen jälkeen kuin vanhalla tekijällä. Namia lykkäsin koko harjoituksen ajan, joka siis kesti noin viisi mituuttia kaikkinensa, suuhun aika tiivistä tahtia. Mutta koska homma toimii, niin miksipä ei.




Viikko sitten sunnuntaina, siirtyivät loputkin hevoset talvitarhoihinsa. Sitä ennen käytiin ponipoikien kanssa ensi kertaa ihan kunnon lenkki kolmistaan. Aiemmin ollaan kyllä tallin lähimaastoissa kävelty tälläkin kokoonpanolla, mutten ole arvannut kauemmas lähteä, kun en ole Korpun käytöstä vielä riittävän hyvin mielestäni osannut ennakoida, jotta homma olisi turvallista. Nyt sitten lähdettiin ihan kylille asti. Ja taas sai ihmetellä, että kumpikohan näistä on se kohta kaksikymppinen, kun Luippis piteli aika vauhtia edellä ja Kamburia sai vetää perässään. Hyvin meni kuitenkin lenkki, eikä mitään ongelmia missään vaiheessa ilmennyt.






Eilen käytiin Ljúfurin kanssa ensimmäistä kertaa yskäilyn jälkeen kunnon maastolenkillä, kun ei enää ole ollut muutamaan päivään edes räkäinen. Ja koko ajanhan se on ollut ihan normaalin tuntuinen muutenkin, vaikka ollaan rennommin otettukin. Ihan hyvin meni, vaikka jotenkin se olikin oudon oloinen. Ei jännittynyt tai mitään sellaista, mutta kovin tarkkaan tarkkaili ympäristöään ja keskittyi enemmän siihen kuin muuhun. Hyvin oli kuulolla silti. Jossain parin kilometrin kohdalla tuli metsästäjä koirineen ja pyssyineen vastaan ja jouduttiin hetki odottelemaan, jotta mies saa huutavan koiran hallintaansa. Sen jälkeen käytin pientä turhaumaa hyväkseni, koska odottaminen nyt vaan ei ole Luippiksen parhaita puolia, ja otettiin vähän reippampi pätkä, kun aiemmin ei oikein ollut herraa kiinnostanut. Nyt läksi kyllä hyvin, mutta sitten tuli köhä. Pelästyin. Mutta kun puuska meni ohi, olikin alla varsin virtainen poni, jota ei kahta kertaa tarvinut käskeä menemään kovempaa. Ja sen verran sitten mentiinkin, että ihan hiki tuli. Tallin pihassa olikin myöhemmin varsin tyytyväisen oloinen poni.




Poikien pihattoelämä on alkanut oikein hyvin. Sulo ja Kambur leikkivät ja Odin ja Ljúfur rapsuttelevat. Toistaiseksi ainakin ovat mahtuneet myös yhdessä kaikki syömäänkin. Kuivaa heinääkin siis on tarjolla, vaikka laitumen puolikin on vielä avoinna. Yhtenä päivänä katselin, kun tulin Luippiksen kanssa lenkiltä sänkipellon kautta, kun pikkupojat saivat vähän liikuntaa. Pari tallin hevosta oli kuskeineen vähän revittelemässä pellolla ja Korppu ja Sulo peesasivat laitumen puolella. Kovaa menivät kaikki ja kivaakin näytti olevan. Hyvää se tekee, kun tuo kakara on muuten varsin rauhallinen ja nytkin "luovutti" jo paljon ennen Suloa. Toivottavasti reipastuu, kun kunto kasvaa, vaikka tuntuu tuon isäorin jäkeläisissä enemmänkin olevan tätä rauhallista porukkaa... No, ompahan helpommin käsiteltävä ja koulutettava, kun ei minulla tuota kokemusta varsoista juuri ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti