Pääsinpäs :)

Nimittäin pitkästä aikaa hakumetsään. Olikin jo ikävä. Pari viikkoa reilusti olikin taukoa, kun aikataulut vaan ei sopineet mitenkään. Aina olin ehtinyt sopia jo muuta tai jouduinkin yllättäen viikonlopputöihin. 

Lauantaina olin henkilöryhmässä tämän syksyn viimeisissä hakukisoissa. Tuloksia tuli hävyttömän vähän, mutta joitain kuitenkin. Ei huonosti, sillä kahta uutta haun käyttövaliotakin saimme juhlia. Kiva päivä. sunnuntaina sitten hakutreenit vihdoinkin.

Jos olin minä innoissani niin niin oli Noahkin. Sillä oikein hampaat löi loukkua, kun otin sen autosta. Äänenavaus-ilmaisu meni ihan hyvin, mutta palkkauksessa meinasi mopo lähteä käsistä. Harvoin nimittäin pallo saa sellaista käsittelyä kuin nyt. Leuat kävi kuin singerillä, eikä irrottaminen meinannut onnistua mitenkään. Maalimiehille singottiin sellasta kyytiä, että heikompia hirvitti. Kallioinen maasto kun oli sateen jäljiltä kohtuullisen liukas. Mutta vaikka näytti siltä, että virtaa on enemmän kuin järkeä, homma toimi erinomaisesti.

Neljä maalimiestä, jotka ääniavun jälkeen siirtyivät 10-15 metriä keskilinjan suuntaisesti eteenpäin. Koiraskoiralla kun ei ole juurikaan käsitystä kunnon oikeanlaisista pistoista, kun kaikki energia on mennyt vain ilmaisun kasaamiseen. Kolme ensimmäistä ihan oikeaoppisesti ensin suoraan "ääntä kohti", mistä kanttaus eteenpäin ja löytö. Muutama haukku ja palkka. Viimeisellä ajautui hiukka vinoon jo mennessä, kun kompuroi risukossa melkein turvalleen, ja sitten oli sahannut edestakaisin, kuten sillä on tapana. Maalimieskäytös oli kuitenkin moitteetonta jokaisella, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

Tää tappaa nyt tän puun tai ainakin tän oksan tässä

Pihattoelämää

Niin ne "muutti" meidänkin ponit pihattoon. Vaikka eihän ne mihinkään muuttaneet. Ihan on samoissa tiloissa kuin aina ennenkin, ainoastaan nyt niillä on vapaa kulku ulos ja sisään omalla aikataululla, eikä ihmisen keinotekoisella aikataululla. Sekä poneilla että minulla on ollut opettelemista.

Ensin siis laajennettiin tarhaa ja ponit opettelivat parisen viikkoa kulkemaan sisälle toista kautta. Limpulle se oli vaikeaa, eikä se osannut omatoimisesti vieläkään liikkua, kun viimein pari viikkoa sitten tein projektin loppuun. Jatkoin tarhan aitaa tallin ovelle asti pihan poikki ja poistin tallista kaiken ylimääräisen eli varustelaatikot ja riimunaulakko sai muuttaa muualle. Karsinan ovet tuettiin auki, samoin tallin ovet. Oven eteen virittelin verhot vanhoista matoista.

Siinä se nyt on. Ei niin hieno, mutta toimii.

Kun sitten avasin kulun pihalle, oli Limppu jo vieressä ihmettelemässä puuhiani ja kipittikin vauhdilla pihalle heti kun se oli mahdollista. Se oikein riehaantui heittämään pukin tynkää, kun luuli raukka olevansa vapaana ja valloillaan. Naama venähti kun huomasi aidan ja alkoi rauhassa nuuskutella maata etsien jotain purtavaa. Varovasti myös Ljúfur tuli perässä. Sitten harjoteltiin sisälle menoa. Raotin verhoa ja Limppu sujahti sujuvasti sisälle. Ljúfur kurkisti varovasti verhon raosta, pörrrr pelottaa. Ei täällä ennen ole tältä näyttänyt. Ei ole minun koti, eikä suostunut menemään sisälle. Limppukin tuli ulos ja aika nopeasti molemmat menettivät mielenkiintonsa uusiin tiloihin ja poistuivat vanhan ison tarhan puolelle.

Illalla vein molemmat sisälle, kun ajattelin että olisi niille tutumpaa ja sillä tavalla ehkä oppisivat. Ljúfurin jouduin viemään väkisin eli kaulanaru kaulaan ja tulihan se perässäni omaan karsinaansa. Kyllähän sitä pelotti, mutta söi kumminkin kun sai kupin eteensä ja alkoi rouskuttaa heinääkin. Sinne jäivät. Aamulla oli talli tyhjä ja jäljet paljastivat Limpun olleen lähes koko yön sisällä, mutta Ljúfurin paikka oli lähes koskematon. Se siis oli paennut pihalle heti tilaisuutensa tullessa.

Pikku hiljaa tässä ollaan tutustuttu uusiin rutiineihin ja kaikki alkaa sujua. Pari päivää meni, kun ensimmäisen kerran oli Ljúfur sisällä, kun tulin töistä. Limppu päivysti oven ulkopuolella. Tuli hyvä mieli. Kyllä ne osaa. Suurimmaksi osaksi ne olivat kuitenkin ulkona. Monta päivää meni, etteivät käyneetkään sisällä. Huolestutti. Jos ne ei vaan osaa mennä sinne ja siksi ovat ulkona, eikä siksi että haluavat olla. Molemmat kuitenkin näyttivät makaavan ihan rennosti ulkonakin eli kai niillä ihan hyvin meni. Ja kyllähän ne vaikuttivatkin tyytyväisiltä.

Nyt kun on ollut sateista ja taas lämmintä, eli myös ötököitä, ovatkin ravanneet ulos ja sisään ihan urakalla. Tänäkin aamuna löytyivät molemmat Limpun karsinasta, Limppu makuulta ja Ljúfur vierestä seisaallaan torkkumasta. Työnsin yrtit molemmille turvan eteen ja poistuin kun olivat syöneet. Sinne ne jäi tyytyväisinä jatkamaan lepohetkeään.

Märässä maassa maannut likainen ja paksu poni syömäpuuhissa

Ensimmäisen kerran kun otin Limpun pois tarhasta lähteäkseni lenkille, hieman hirvitti jotta kuinka tässä käy. Molemmat kun ovat kumminkin tottuneet siihen, että pihalta lähdetään kylille ja jos molemmat ovat pihalla, myös molemmat lähtevät. Ja kyllähän Ljúfur aikamoiset rodeot pistikin pystyyn, muttei sillä onneksi ollut aikomustakaan tulla aidasta. Takaisin tullessani se oli jo rauhallisesti syömässä lähes kauimmaisessa nurkassa. Ja kun sitten vaihdoin ponia, Limppua ei edes kiinnostanut mihin me oltiin menossa.

Omatkin rutiinit on muuttuneet. Pojat ovat vapaalla heinällä. Tarhassa on viisi heinäverkkoa ja tallissa vielä molempien karsinassa olevat verkot. Eli ruokintapisteitä on. Tallissa on myös molempien vesikupit ainakin toistaiseksi vielä käytössä, samoin tarhassa ollut vesiastia on kuten ennenkin. Lataan heiniä jossain vaiheessa iltasella verkkoihin lisää reilusti, niin että varmasti aamulla on tarpeeksi työpäivän ajaksi, eikä tarvitse aamulla suorittaa uutta latausta. Aaamulla kiikutan vaan yrtit poneille ja tarkistan samalla että kaikki on kunnossa. Lisään vettä. Töistä tullessa vilkaisen pikaisesti, että molemmat ovat tallessa ja vettä ja heinää on vielä. Myöhemmin puhdistan piha-alueen ja tallin tarvittaessa kasoista ja lisään vedet ja heinät talliin, jos tarvii. Samalla lataan heinät tai vasta illalla samalla kun käyn tsekkaamassa ponit ja antamassa iltayrtit. Nämä siis toistuvat rutiinit. Muut hommat vähän tilanteen mukaan. Toistaiseksi tuntuu hyvältä ja olen tyytyväinen ratkaisuuni.

Aktiivista harrastamista

Viimeisen viikon aikana on tullut treenailtua aika reilusti, vuodenajan huomioon ottaen hämmästyttävän paljon. Ja nyt tarkoitan siis ihan oikeita treenejä ihan oikeassa treeniryhmässä tai kentällä, eikä mitään pihatottiksia tai muuta mukavaa ajanvietettä. Niitä ei nimittäin lasketa. Ne kuuluu jokapäiväiseen elämään.

Treeniputki alkoi oikeastaan jo edellisen viikon perjantaista, kun päästiin vihdoin viimein taas aksaamaan. Ensimmäinen kerta hallilla ja reilu tauko sai aikaan hieman höyryn kertymistä koiraskoiran pääkoppaan ja kaveri kävi kohtuullisen kuumana. Ihan liian kuumana, varsinkin kun kartturilla oli kinttu kovin kipeä ja juokseminen mahdotonta. Halusin kuitenkin, että Noah pääsee tekemään, enkä siksi jättänyt treenejä väliin. Aika sähläämistähän tuo oli, mutta saatiinpahan edes jotain tehdyksi. Pätkissä oli mentävä, kun en todellakaan pystynyt juoksemaan. Palkkasin siis aina kun olisi pitänyt ehtiä uuteen paikkaan ohjaamaan, eikä siihen ollut mitään mahdollisuuksia juoksematta. Päästiin kumminkin koko rata läpi tälläkin konstilla ja Noahkin rauhottui lopuksi.

Tällaista juostiin viikko sitten

Treeniputki myös päättyi aksaan viime perjantaina. Noah oli paremmassa mielentilassa, tosin keskityin itse olemaan rauhallinen ja tehtiin tottista ennen omaa vuoroa. Oma jalkani on yhä kipeä, joten juoksemisesta ei vieläkään tullut mitään ja pätkissä taas mentiin, se mitä pystyttiin. Koira oli varsin pätevä. Minua vaan harmittaa niin maan vietävästi kun ei pysty. Tai siis pystyy kyllä, mutta kipu on juostessa niin mieletön, etten halua kovin montaa kertaa sitä kokea, kun pystyn sen kerran välttämään. Niinpä sitten oli pakko jättää  viime sunnuntaiset sennenmestaruudetkin väliin ja keskittyä vain kannustamaan kehänlaidalla. Kiva päivä oli silti ja Noahkin pääsi vähän revittämään, kun käytiin pari kertaa verkkaesteillä ja lopuksi mölliradan jälkeen mölliradalla sinkoilemassa sinne sun tänne.

Aksojen välissä tehtiin Noksun kanssa PK-juttuja. Lauantaina käytiin Peippolassa ottamassa vähän tottista eli lähinnä telinenoutoja ja eteenmenoa. Ihan hyvä mieli jäi treenistä ja hypytkin sujui paremmin kuin pitkään aikaan. Eteenmenokin ehkä pikkuhiljaa alkaa hahmottua.

Jotkut sitten aina osaavat olla edukseen kuvissa... not!

Sunnuntaina olikin sitten hakuilun vuoro. Otettiin vaihteeksi vain ilmaisutreeniä pitenevällä matkalla ja ilmaisuilla. Ihan hyvin sujui ja intoa oli varsin reippaasti. Loppua kohti vain parani, kun turhautui lyhyistä palkkaleikeistä. Pari kertaa hieman törmäsi maalimieheen kun ei jarrut pitäneet ja kun maalimies sitten nousi ylös, oli Noksu ihan pihalla. Ei siis ollut itsekään huomannut osuneensa, eikä ymmärtänyt tehneensä virhettä. Seuraava ilmaisu olikin sitten hyvin epävarma. Täytyy vastaisuudessa yrittää olla puuttumatta vahinkokosketuksiin, jottei  vihdoin saavutettu hyvä käytös kärsisi epävarmuudesta. Kun vaan maalimiehet osaisi arpoa, koska on kyse vahingosta. Tai minä, vaikken pystykään kaukaa puuttumaan käytökseen. Ei ole helppoa, ei.

Keskiviikkona oltiin parin kaverin kanssa tottistelemassa Haminassa samalla kentällä missä tehtiin Noahin kanssa BH keväällä. Kuumana kävi koiraskoira, mutta toimi ihan hyvin. Keskityttiin lähinnä eteenmenoon ja muuten vaan pelailtiin pysäytyksiä ja luoksetuloja, jotka oli muuten erinomaiset. Tai no, erinomaiset siihen verrattuna, mitä ne on olleet. Ennen on jäänyt kauas ja himmannut vauhtiakin lopussa, nyt tuli täysiä ja vähän jopa törmäsi, mutta vaikka se ei olekaan toivottavaa niin ei haittaa minua. Parempi se noin on kuin himmaillen. Eteenkin juoksi ihan siististi ja kovaa. Ja taas oli kannattavaa, kuten yleensäkin, treenata vähän vieraammassa porukassa. Hyviä huomioita taas. Eteenmenoa olen esimerkiksi ketjuttanut ihan väärin päin. Tyhmä minä. No, kaikkea ei voi muistaa. Marulle on viimeksi eteenmeno ketjutettu ja siitä on hiukka aikaa, joten ehkä ihan sallittua hölmöillä.

Torstaina ajeltiin taas hakumetsään. Tällä kertaa otettiin kolme valmista maalimiestä. Ensimmäiselle menin, joten Noah sai haukkua aika pitkään. Toinen maalimies sai ohjeeksi palkata 10-15 haukun jälkeen. Itse siirryin keskilinjalla sillä aikaa eteenpäin ja huusin koiran luokse, kun kuulin kehut eli tiesin että palkka oli annettu. Ideana saada Noksu ymmärtämään, että minä voin olla jossain muuallakin kuin justiinsa tasan siinä paikassa, mistä herra on metsään syöksynyt. Eipä se sitä kerrasta opi, mutta jostainhan homma on aloitettava. Kolmas maalimies palkkasikin sitten jo nopsasti lähes aloituksesta. Hyvin käyttäytyi jokaisella maalimiehellä, mistä olen erityisen iloinen, ja toimi muutenkin juuri niin kuin kunnon hakukoiran kuuluukin.


Perjantaina oli sitten se aksa ja viikonloppu vierähti vallan ulkoillessa. Lauantaina koko päivä pihahommia eli poneista tuli viimein pihattoasukkeja, josta myöhemmin lisää. Kaikki kun ei aina mene kuten kuvittelee. Eilen menikin koko päivä Noahin kanssa Kouvolassa agikisoissa, joiden yhteydessa sennenmestaruudetkin ratkottiin. Tänään on vaan lenkkeilty ja huomennakin varmaan vaan rentoudutaan. Kattellaan sitä treenaamista sitten loppuviikosta taas...

Pulmaa kerrakseen

Poneilla nimittäin, Limpulla eritoten. Limpusta on ihan järkyttävää, kun hänen ylhäisyytensä rutiineja on menty muuttamaan. Enää ei siis ollenkaan tulla sisälle samaa reittiä kuin ennen. Sen sijaan kuljeskellaan vapaasti sellaisissa paikoissa, missä ennen sai liikkua vain kytkettynä. Ei voi pieni poni ymmärtää moista kohtelua. Ja Ljúfurkin vain menee "sinne minne ei saa mennä", eikä välitä Limpun säännöistä tuon taivaallista. Ikävä kaveri. Limppu ei kyllä ainakaan liiku yksin ilman talutusta yhtään mihinkään. Ei vaikka sitten jäisi ilman heiniä. Piste. Niih!

En tule, älä kuvittelekaan.

En kyllä olisi uskonut, miten vaikeaa on ponien ollut tottua uuteen tarhajärjestelyyn. Siellä ne on "vanhan tarhan" puolella aikaansa viettäneet. Aamulla kun olen vienyt ulos, on Limppu juurtunut jo portille. Siitä se on ollut tönittävä kauemmas, että Ljúfurkin mahtuu sisäpuolelle. Siihen se sitten on jäänyt seisoskelemaan, eikä Ljúfur arvaa lähteä ohittamaan. Jossain vaiheessa ovat kumminkin siirtyneet ison tarhan puolelle, kun sieltä olen ne löytänyt töistä tullessani. Torstaina oli ensimmäinen aamu, kun lähtivät suorinta tietä siirtymään syömäpuuhiin vanhalle puolelle. Hieman varovaisesti, mutta kumminkin.

Tässä tää menee..

Illat ne vasta vaikeita ovatkin olleet. Ljúfur, joka on silloin tällöin muutenkin kuljeskellut "uudella puolella", tulisi kyllä kun huutelen, muttei arvaa kun Limppukaan ei liiku. Tai liikkuuhan se tiettyyn pisteeseen asti. Kun huudan, kipittävät molemmat peräkanaa kuten ennenkin, samaan paikkaan kuin ennenkin eli vanhalle portille. Sieltä ei sitten hievahdetakaan, vaikka sieltä on siis vapaa kulku lähes tallin ovelle asti hieman kiertäen. Vaikka menisin metrin päähän heiluttelemaan porkkanaa, Limppu ei hievahdakaan. Tästä ennenkään ole ilman riimua kuljettu. Etutukasta joutuu vähän avittamaan ja sitten jo "portista" selviydyttyään kipittää ihan itse perässä melkein uudelle portille asti. Siellä on sitten toinen jumituskohta muutama metri ennen porttia. Huoh! No, ehkä se oppii. Toivottavasti, nimittäin operaatio talliasukeista pihattoponeiksi etenee hitaasti mutta varmasti.

Kai tässä on pakko jos jotain aikoo saada vatsansa täytteeksi.

Eilen treenattiin liikkumista tarhassa ja kai siitä jotain apua oli, kun illemmalla molemmat kuljeskeli muutaman kerran vapaaehtoisesti uudella puolella. Menin siis lisäämään heiniä verkkoihin, mutta jäinkin uudelle puolelle istuskelemaan paalin päälle ja odottamaan. Ljúfur tuli aika nopeasti ihmettelemään, että mitä ihmettä se akka oikein puuhaa, ja löysi maahan levitetyt heinät. Minulla oli taskussa myös porkkanaa ja palkitsin reippaan ponin hyvin liioitellusti myös porkkanalla. Limppua otti päästä. Hän ei saa mitään ja hän on täällä portin takana yksin ja kaikki ovat ilkeitä Limpulle. Niinpä... Odotin. Odotin. Ei hievahdustakaan. Annoin periksi ja kävin vähän auttamassa. Ja tulihan se sieltä ja löysi heinät ja jäi tyytyväisenä rouskuttamaan.

Hei, mitä sä siinä istut?

Toistin saman vielä, kun sain ensin Limpun vanhalle puolelle takaisin ja olin jakanut osan heinistä, ja yhtä vaikeaa se oli Limpulle silloinkin. Vaan kai se mietti tilannetta ja jotain älysikin, kun myöhemmin tuli yksin uudelle portille kyttäämään ja muutenkin liikuskeli koko tarhan alueella. Ehkä tämä tästä vielä...

Synttäreitä ja sankareita

Diiva, Maru ja Noah ♥

Diivalla on tänään synttärit. Rouva täyttää jo 11 vuotta, vaikkei aina uskoisi. Vauhtia piisaa vieläkin, vaikka turkin harmaus lisääntyy kovaa kyytiä.

Noah täytti 4 vuotta tiistaina 1.10. Eikä se niin kovin aikuinen ole vieläkään, vaikka miehen ikään jo on päässytkin.

Maire Koiranen täyttää toivottavasti 15 vuotta 8.11. Tällä hetkellä vahvasti näyttää siltä, että synttäreitä tullaan viettämään.