Pulmaa kerrakseen

Poneilla nimittäin, Limpulla eritoten. Limpusta on ihan järkyttävää, kun hänen ylhäisyytensä rutiineja on menty muuttamaan. Enää ei siis ollenkaan tulla sisälle samaa reittiä kuin ennen. Sen sijaan kuljeskellaan vapaasti sellaisissa paikoissa, missä ennen sai liikkua vain kytkettynä. Ei voi pieni poni ymmärtää moista kohtelua. Ja Ljúfurkin vain menee "sinne minne ei saa mennä", eikä välitä Limpun säännöistä tuon taivaallista. Ikävä kaveri. Limppu ei kyllä ainakaan liiku yksin ilman talutusta yhtään mihinkään. Ei vaikka sitten jäisi ilman heiniä. Piste. Niih!

En tule, älä kuvittelekaan.

En kyllä olisi uskonut, miten vaikeaa on ponien ollut tottua uuteen tarhajärjestelyyn. Siellä ne on "vanhan tarhan" puolella aikaansa viettäneet. Aamulla kun olen vienyt ulos, on Limppu juurtunut jo portille. Siitä se on ollut tönittävä kauemmas, että Ljúfurkin mahtuu sisäpuolelle. Siihen se sitten on jäänyt seisoskelemaan, eikä Ljúfur arvaa lähteä ohittamaan. Jossain vaiheessa ovat kumminkin siirtyneet ison tarhan puolelle, kun sieltä olen ne löytänyt töistä tullessani. Torstaina oli ensimmäinen aamu, kun lähtivät suorinta tietä siirtymään syömäpuuhiin vanhalle puolelle. Hieman varovaisesti, mutta kumminkin.

Tässä tää menee..

Illat ne vasta vaikeita ovatkin olleet. Ljúfur, joka on silloin tällöin muutenkin kuljeskellut "uudella puolella", tulisi kyllä kun huutelen, muttei arvaa kun Limppukaan ei liiku. Tai liikkuuhan se tiettyyn pisteeseen asti. Kun huudan, kipittävät molemmat peräkanaa kuten ennenkin, samaan paikkaan kuin ennenkin eli vanhalle portille. Sieltä ei sitten hievahdetakaan, vaikka sieltä on siis vapaa kulku lähes tallin ovelle asti hieman kiertäen. Vaikka menisin metrin päähän heiluttelemaan porkkanaa, Limppu ei hievahdakaan. Tästä ennenkään ole ilman riimua kuljettu. Etutukasta joutuu vähän avittamaan ja sitten jo "portista" selviydyttyään kipittää ihan itse perässä melkein uudelle portille asti. Siellä on sitten toinen jumituskohta muutama metri ennen porttia. Huoh! No, ehkä se oppii. Toivottavasti, nimittäin operaatio talliasukeista pihattoponeiksi etenee hitaasti mutta varmasti.

Kai tässä on pakko jos jotain aikoo saada vatsansa täytteeksi.

Eilen treenattiin liikkumista tarhassa ja kai siitä jotain apua oli, kun illemmalla molemmat kuljeskeli muutaman kerran vapaaehtoisesti uudella puolella. Menin siis lisäämään heiniä verkkoihin, mutta jäinkin uudelle puolelle istuskelemaan paalin päälle ja odottamaan. Ljúfur tuli aika nopeasti ihmettelemään, että mitä ihmettä se akka oikein puuhaa, ja löysi maahan levitetyt heinät. Minulla oli taskussa myös porkkanaa ja palkitsin reippaan ponin hyvin liioitellusti myös porkkanalla. Limppua otti päästä. Hän ei saa mitään ja hän on täällä portin takana yksin ja kaikki ovat ilkeitä Limpulle. Niinpä... Odotin. Odotin. Ei hievahdustakaan. Annoin periksi ja kävin vähän auttamassa. Ja tulihan se sieltä ja löysi heinät ja jäi tyytyväisenä rouskuttamaan.

Hei, mitä sä siinä istut?

Toistin saman vielä, kun sain ensin Limpun vanhalle puolelle takaisin ja olin jakanut osan heinistä, ja yhtä vaikeaa se oli Limpulle silloinkin. Vaan kai se mietti tilannetta ja jotain älysikin, kun myöhemmin tuli yksin uudelle portille kyttäämään ja muutenkin liikuskeli koko tarhan alueella. Ehkä tämä tästä vielä...