perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hujannusta!

Miten minusta tuntuu, että tämä juhannus menee ohi yhdessä hujauksessa. Ainakin tämä päivä on vilahtanut ihan vilkkaasti iltaan.

Aamupäivästä lähdimme koirien kanssa polkupyörällä kylälle 6km päähän. Hööksin paketti oli saapunut postiin ja sitä sitten noutamaan. No, koska on juhannus, niin asiamiesposti Pulliksessa (Pyhtään Kotileipä, leipomo ja kahvila) ei ollut auki kuin puoleen päivään tänään, jonka jälkeen seuraavan kerran maanantaina. Ajeltiin rauhassa, kello ei ollut vielä edes yhtätoista. Kurvattiin rannan kautta, jotta pojat pääsivät vilvoittelemaan. Ja sitten Pullikseen. Vaan kun en yhtään muistanut, että paketti oli postiennakkomallia, kun Hööks ei hyväksy suoramaksuja minun pankistani, niin eihän minulla ollut lompakkoa mukana. Paketti jäi siis saamatta. Eikä mitään mahkuja ehtiä reilussa puolessa tunnissa pyöräillen koirien kanssa kotiin ja vielä takaisin. Harmitti.






Ajeltiin rauhassa vielä kotiinkin ja kun hikihän siinä tuli kumminkin, aamusta paistoi sentään vielä aurinkokin ajoittain, päätin täyttää ammeen vedellä ensi kertaa tälle kesälle. Se on poikien suosikki, varsinkin Noahin, ja siitä riittää iloa juuri niin kauan kuin jaksan sitä täyttää aina uudestaan ja uudestaan. Tyhjenee nimittäin hetkessä.




Peikko tyytyi tällä kertaa lähinnä vaan räksyttämään ja juoksentelemaan hulluna ympäriinsä

Tajusin ottaa videota vasta kun pahin meno alkoi olla jo hiipunut. Toki tietysti reilu 12 kilometrin pyöräily ja uinti vaati veronsa sekin, vaikka hyvin jaksoivatkin.




Siitä sitten pikku hiljaa sisätiloihin ruuan laittoon ja syömään. Pienet puolen tunnin päikkärit ja nokka kohti tallia. Tallikaveri olikin päivitellyt jo facebookiin ponien rentoa juhannuksen viettoa, joten odotuksena oli kaksi hyvin levännyttä ponipoikaa.


Kambur, Pena, Sulo ja Ljúfur (kuva Jonna Nurmi)

Ihanan rauhallinen tilanne olikin laitumella, kun menin Luippista hakemaan. Kukaan ei hyökkäillyt tai ylipäätään huomioinut minua juuri mitenkään. Kun pääsin lähemmäksi, Kambur sentään tuli luokse. Ljúfurin jouduin hakemaan. Rauhassa päästiin myös portille ihan koko laitumen läpi ja Ljúfurkin tuli kiltisti mukana, eikä sitä tarvinut vetää väkisin kuten yleensä, kun pelkää hyökkäystä, eikä siksi haluaisi liikkua. Aika hiton kovaa se kuitenkin liikkuu siinä vaiheessa, kun hyökkäys on meneillään ja se pakenee. Ilmari ei saa kiinni ja jos meinaa saavuttaa, sitten tulee monoa. Ja koska Ilmarilla on suu auki, kun se valmistautuu puremaan, on Luippiksen jalat saaneet vähän osumaa hampaista.




Ljúfur oli keskiviikkona aika jumissa. Juoksutin sen kentällä ja aluksi ei meinannun pystyssä pysyä, kun kompuroi niin voimakkaasti. Vertyi kuitenkin loppua kohti. Eilen olikin hierontapäivä eli käsittelin koko ponin läpi "hierontasualla", jonka jälkeen vielä sai BOT-selänlämmittimen selkäänsä noin puoleksi tunniksi. Tänään tuntui jo ihan hyvältä ja käytiin pieni ohjasajolenkki.

Takaisin viedessäni oli tilanne laitumella yhä rauhallinen, vaikkakin Luippiksen "oma lauma" tulikin portille vastaan. Ilmari ei päätään ruohosta kuitenkaan nostanut, vaikka pientä komentelua ja kiljahteluakin syntyi, kun portilla tuli hieman ahdasta. Kukaan ei kuitenkaan moisesta ottanut nokkiinsa ja juhannusta jatkettiinkin rapsuttelemalla porukassa kuka ketäkin tai kuten Ljúfur, jokaista vuorollaan.


Rennot ponit hengailemassa. Taustalla (kaukana) Ilmari laumoineen laiduntamassa. Eikä kukaan kiusaa ketään :)







Olisin voinut katsella tätä kerrankin ihanan rentoa tilannetta vaikka kuinka kauan ja katselinkin. Ja kuvasin. Harmittavasti saatavilla oli vain kännykkä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Kuvia kertyi aika määrä.

Kotiin oli kuitenkin lähdettävä ja kun keli oli ihan ok eli ei satanut, lähdin vielä heittämään koirien kanssa reilun tunnin lenkin. Nyt tuntuu jaloissa, kun tuli sitten myös kyykittyä mansikoita poimien ja löytyihän sieltä aurinkoisimmista kohdista myös kypsiä mustikoita.

Huomenna juhlitaankin Kamburin kaksivuotissyntymäpäivää. Onnea siis pieni Korppu Skorps, juhannuslapsi! Herkkuja on luvassa ja pientä maastolenkkiä myöskin. Tällä viikolla se jo pääsikin lenkille kerran ja niin kivaa oli, että kotimatkalla piti taas jumitella. Ja seuraavana päivänä yrittää väkisin mukaan laitumelta.






torstai 16. kesäkuuta 2016

Kasvua ja kaikkea

Yllätys yllätys, Peikolle on taas ilmestynyt jalkaan vamma ihan kuin tyhjästä. Tiistaina kotiin tullessani oli vastassa taas kerran kolmijalkainen pikkukoira. Huoh. Tarkempi tutkimus paljasti, että tällä kertaa oikeassa etujalassa oli pistohaava. Sitä oli nuoleskeltu ihan urakalla, joten ihan äsken se ei ollut syntynyt, ja kun nuoleminen estettiin, se myös lakkasi olemasta kipeä. Miten ja missä vamma on syntynyt, on jälleen arvoitus. Tällä kertaa sentään selvisimme ilman lääkärin hoitoa.


Hetki sitten kuvattu kinttu

Ljúfurin kaulapatti on kadonnut kokonaan ja Luippis palautunut omaksi itsekseen. Tällä viikolla ollaan remmilenkkeilyn lisäksi käyty maastoilemassa ihan ratsain ja myös ohjasajaen, eikä mitään ongelmia ole ollut. Ratsastaen olen nykyään ottanut sen kannan, että jos yhtään epäilyttää tai tulee jotain tilanteita, missä saattaisi paniikki iskeä, tulen mielummin alas jo valmiiksi ja varmuuden vuoksi ajoissa, kun olen jalkaisin parempana tukena. Minun perässänihän Ljúfur tulee ihan mihin vaan, eikä se juuri edes pelkää mitään silloin. Tuntuu toimivan. Ainakin autojen ym. pärisevien ja kolisevien kulkuneuvojen ohitukset sujuu ihan hyvin ja jopa pysähtymiset selvästi paremmin.


Mamman pikku paksumaha eilen

Laitumella Ilmari jahtaa ja hyökkäilee yhä, mutta kun pidän hakiessa hyvin silmällä ja odottelen kiinniottamista kunnes hyökkäykset ovat sillä erää ohi, ollaan selvitty suhteellisen helpolla. Laitumen portille on tehty eteinen, joka taas helpottaa takaisin viemistä, kun voin ottaa riimun jo portin ulkopuolella pois, joten kun poni hyökkää, pääsee Ljúfur paremmin pakenemaan, kun ei ole enää kiinni. Eikä tarvi sitten muutenkaan enää pyydystellä paniikkihäiriöistä ponia. Laitumella on nyt selvästi kaksi laumaa. On Ilmari ja isot hevoset ja sitten on shettikset ja issikat. Kun päällepäsmärit ovat poissa, porukka hengailee kyllä usein kaikki kimpassa... tai itseasiassa riittää, että Ilmari on poissa.


Shettikset ja issikat eilen illalla auringonlaskun aikaan

Ja Ilmari ja isot (molemmat kuvat nyysitty tallinomistajan fb-päivityksestä)

Kambur on lomaillut yhä. Noin kerran viikossa otan sen harjattavaksi, muuten olen vaan rapsutellut laitumella. Tällä viikolla vuoltiin myös vähän etukavioita, takaset kaipaisi vielä lyhennystä. Vähän oli ilmassa pientä kokeilua ja jalkojen ylhäällä pitämistä joutui oikein harjoittelemaan erikseen. Vaan nyt kun naksutus on käytössä, homma parani silmissä. Ei mikään tyhmä jätkä. Takasten kanssa kun vielä jaksaisi tehdä saman, se kun on aina ollut se vaikeampi "pää".

Kambur on myös kasvanut pienessä ajassa ihan hirvittävästi. Yhtenä päivänä tässä jäin oikein tarkkailemaan tarkemmin, kun Ljúfuria takaisin viedessäni jäivät pojat rapsuttelemaan. Piti oikein käydä lähempää katsomassa, että seisovat varmasti molemmat samassa tasossa, kun Korppu näytti niin hurjan paljon suuremmalta. Ja kyllä, etuset oli molemmilla samassa tasossa, Kamburin takaset hieman matalammalla, eikä se siis näyttänyt yhtään takakorkealta, mitä se oikeasti on tällä hetkellä, vaikka tasapainoisesti onkin kasvanut.


Piti sitten ihan kuvakin ottaa, vaikkei kokoero kuvasta ihan välitykään

Ihan hirvittää tuo hurja kasvuvauhti. Ei sillä, että issikka nyt "liian suureksi" kasvaisi, vaan ettei vaan tule kasvuvauhdista johtuen mitään kasvuhäiriöitä. Vaikka kai tämä kasvaa vähän niin kuin jotkut koiratkin, sykäyksittäin ja kyllähän varsat kasvaa, varsinkin laitumella, mutta... No, vielä se kuitenkin taitaa ihan normaalin rajoissa olla tuo kasvu. Nyt vaan kun sen käsittely on pienempää, sen huomaa selvemmin. Vaikka on sen muutkin pistäneet merkille kyllä. Kasvaa minkä kasvaa, en kai minä sille mitään voi. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta.

By the way, unohdin eilen Noahin pariksi tunniksi yksin pihalle. Nyt se sitten ei jätä minua silmistään...

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Hakee!

Parasta perjantai-illan viettoa koiraharrastajan silmin, on viettää ilta metsässä hyttysten syöttinä hyvässä seurassa. Perjantai-ilta meni siis hakutreeneissä neljän naisen ja kuuden koiran pitäessä hauskaa. Ja jos oli akoillakin kivaa, niin vielä kivempaa oli koirilla. Ja sitä on vaan niin hienoa katsella. Aina siitä vaan tulee yhtä hyvälle tuulelle. Tällä kertaa se tuli vielä niin tarpeeseen. Itku pääsi paniikkihäiriöistä poniinia pyydystellessä hyökkäyksen jäljiltä ja mieli oli maassa treeneihin lähtiessä, mutta kummasti sitä vaan piristyi jo ensimmäisen koiran kohdalla. Kiitos.




Noah pääsi iloittelemaan ensimmäisenä. Kolme valmiiksi piilotettua maalimiestä eli -naista oli piilotettuna kaseikkoon. Vauhtia oli, mutta myös järki pysyi vauhdissa mukana, mitä ihan en olisi uskonut. Niin vain kaikki löytyivät varsin vauhdikkaasti ja käytös sekä ilmaisut olivat esimerkillisiä. Pallon kanssa rämpätettiin pitkin metsää onnesta soikeana ja kun viimeisen maalihenkilön jälkeen sain pallon irrotettua koiraskoiran suusta, sai se vielä luvan pulahtaa soramonttuun uimaan. Ihan parasta Noahin mielestä, jonka elämän ykkösjutut ovat haku, pallot ja uiminen, sekä talvisin lumityöt ja lumipallot.




Peikkokin oli vallan pätevänä omalla vuorollaan. Se ei meinannut nahoissaan pysyä, kun sen autosta hain eli suunnittelemani haukuttelu jäi toteutumatta, kun se vaan pyöri ja hyöri ja intoili kaikkea muuta. Päästiin kuitenkin radalle suhteellisen kohtuullisessa järjestyksessä, missä odotti haamut etukulmissa. Ja sinne vilahti pikkukoira ja toimi juuri niin kuin on opetettu eli painui purkille maahan ja sai palkan. Kolme haamua ja viimeisenä peräänajo suorille palkoille oli illan saldo ja vielä sai pelata ja leikkiä ja seurustella mielin määrin hommien jälkeen. Hienosti siis meni. Ja pieni ilmaisutreenikin repuilla tuli tehtyä puoli vahingossa. Hieno pieni Peikko.




Mukavasti väsytti molempia kavereita loppu ilta kotosalla. Ei tarvinut kauheasti enää herroja viihdytellä. Ja ihan ajoissakin oltiin kotona, loppujen lopuksi. Ei huono. Ei huono ollenkaan.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Harmituksen aiheita

Juuri kun sain kirjoitettua, ettei mitään tapahdu, niin johan alkoi tapahtumaan. Torstaina ajattelin ottaa taas Kamburinkin vaihteeksi hoidettavaksi. Ja otinkin. Sen verran tuntui kaveri säpäkältä narun päässä, että ajattelin sitten ensin päästää sen juoksemaan kentälle. Tuulikin niin että tukka meinasi päästä lähteä ja tallissa oli ajatus harjailla, joten en halunnut mitään turhanpäiväistä loikintaa hommaa hankaloittamaan. No, Korppupa päätti sitten omatoimisesti poistua kentältä suoraan läpi aidasta. Ennen kuin ehdin edes tajuta, mitä tapahtui, oli se jo puoliksi yli ja takasistaan jumissa aidassa. Pääsi onneksi irti, kun aita antoi periksi ja juoksi lähimpään tarhaan ihmettelemään, että miten tässä nyt näin kävi, kun aita jatkuu ja jatkuu vaan. Siellä antoi hyvin kiinni, ihan itse käveli luokse. Juoksutin sitten vielä muutaman kierroksen liinassa, ennen kuin mentiin sisälle harjaamaan ja suihkuttelemaan jalkoihin tulleisiin naarmuihin tervalaastaria. Onneksi ei käynyt hullummin.




Jätin sitten Korpun talliin ja hain Ljúfurin hoidettavaksi. Ja kun Korppu vaikutti ihan rauhalliselta, jätin sen talliin vielä kun läksin Luippiksen kanssa ohjasajolenkille. Tehtiin pitkä lenkki ja palattuamme vielä rasvailin ja syötin Ljúfurin ihan rauhassa. Kambur oli siis tallissa yhä ja otinkin molemmat kimpassa mukaan ja lähdin palauttelemaan kavereita laitsalle. Loppu ei mennytkään sitten ihan kuin elokuvissa. Ilmari-ponilla on tapana hyökätä palutettavan hevosen kimppuun, se ei ole mitään uutta. Yhden ja portin ja Ilmarin kanssa vielä jotenkin on selviytynyt, mutta kahden kanssa ei mitään jakoa, joten sinne menivät ponit narut perässä takimmaiseen nurkkaan laidunta, kun väistivät hyökkäystä. Ja koska Ljúfur on herkkä, niin sehän ei sitten meinaa enää antaa kiinni, kun pelästyy tarpeeksi.




Sain kuitenkin pienen keskustelun jälkeen siltä riimun pois, kuten toki Korpultakin. Se ei moisista muutenkaan ole millänsäkään, kun on luonteeltaan niin paljon varmempi. Eilen taas sama juttu, kun vein Ljúfuria takaisin. Nyt Ljúfur pakeni jo ennen kuin ehdin tajutakaan. Ja taas pyydysteltiin panikoivaa ponia. Tänään Ilmari sitten hyökkäsi jo hakiessani Ljúfuria, mutta koska pidin Ilmaria kokoajan silmällä, sain Luippiksen pideltyä ja hyökkäyksen pysäytettyä menemällä itse väliin. Jos huidon tai huudan karkoittaakseni hyökkääjän, Luippis pelästyy jo sitä, joten se ei ole vaihtoehto. 




Tuli niin kauhean paha mieli Luippiksen puolesta, kun se stressaa jo valmiiksi laitumelta poistumista ja sinne palaamista. Se ei anna minulle mielellään enää kiinni, kun tietää, mitä siitä seuraa. Eikä se oikein pysty syömään, kun se tietää sen jälkeen joutuvansa taas hyökkäyksen kohteeksi, enkä minä pysty suojelemaan sitä. Tänään käytiin sitten rennolla lenkillä koirien kanssa, kun tiedän, että siitä Ljúfur tykkää. On helpompi sitten tulla luokse ja lähteä töihin, kun on varmasti mukavaa. Ja muutenkin taidettiin molemmat tarvita sitä.




Pyysin vielä apua laitumelle palautukseen, jotta varmasti pystyn estämään hyökkäyksen. No, nyt sitä pirulaista ei sitten tietenkään pätkääkään kiinnostanut, mutta varmuus parasta silti. Nyt on jo vähän parempi mieli, Ljúfur oli ainakin tyytyväinen, kun mitään ei tapahtunutkaan ja pääsi jopa piehtaroimaan ilman, että joku heti ajaa pois. Ehkä tämä tästä. Kyllä minä kestän hyökkäykset, mutta kauhea huoli kun Luippis ei välttämättä kestä, jos sama jatkuu koko kesän.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Ei mitään uutta auringon alla

Kesä jatkuu normaaleissa merkeissä. Helteet ovat ohi tällä erää, kylmä on kuin hitto. Myrskylläkin uhkailivat ja kyllähän se onkin tuullut, vaan ei nyt ihan myrskynnyt kuitenkaan.

Kambur lomailee ja tuntuu, että se kasvaa silmissä. Sekin tietty saattaa vaikuttaa näkymään, että hengailee aika paljon toisen harmaan seurassa, joka kuitenkin on puolta pienempi. Vaikka kyllä se Ljúfurin rinnallakin isolta näyttää. Lautasilta varsinkin näyttäisi olevan 10-15 senttiä Luippista korkeampi. Minkähänlainen monsteri siitä oikein kasvaa? No, sen aika näyttää. Parin vuoden päästä olemme jo paljon viisaampia.


Pena ja Korppu (Kuva Tuuli Jääskeläinen)

Samalla kun olen käynyt hakemassa Ljúfuria, olen nakannut Kamburille kivennäiset/lisäproteiinin suuhun. Ne menevät muodossa "heppanamit" eli Eggersmann-yrttikivennäislisä ja Fortinut proteiinipatukka. Proteiinia ei saa päivittäin, kun sitä kuitenkin laidunruohossa pitäisi kuivaa enemmän olla, kivennäistä saa kyllä. Samalla olen alkanut ehdollistaa sitä naksulle ja aika nopsasti onkin tajunnut idean. Eilen pystyin jo palkitsemaan naksuttamalla luopumisesta, joka tarvitsi kyllä apua, mutta oppiipahan samalla senkin. Joo, viisaammat väittää, että luopuminen pitäisi opettaa ensin, mutta mepä tehdään näinpäin nyt kumminkin. Korppu kun ei oikein aina keskity, kakara kun on, niin näin tuntuu oppivan paremmin. Ja lopputulos se kai on tärkein tässäkin, ei se kuinka oikein hommat hoidetaan.


Korppu kivellä, Odin ajaa pois ja valtaa loppujen lopuksi kiven itselleen. (Kuva Inka Forsman)

Ljúfur on ollut hiukan levoton ja säpsy. Sillä on ollut joku outo patti kaulassa ja se on selkeästi ollut myös kipeä. Mistä se on tullut ja mikä se on, ei mitään hajua. Nyt kuitenkin näyttäisi, että patti on sulamassa pois, eikä se enää ole yhtä arkakaan. Jotain ötökän puremaa epäilisin, kun mitään fyysistä vammaa ihosta ei löydy. No oli mitä oli, parempaan suuntaan ollaan menossa.


Tämäkin kuva Tuulin käsialaa

Pienestä levottomuudesta huolimatta tai siitä johtuen, ollaan tehty kentällä hommia pari kertaa ihan "tosissaan". Ohjasajaen maanantaina varmaan vartin verran vähän taivuteltiin ja voi kuinka olikin poni kuuliainen ja mukava. Lähdettiin sitten vielä pienelle lenkille tielle. Ja vaikka levottomuutta on hoidettaessa ja muussa käsittelyssä, kuten että syöminen ei meinaa onnistua, kun ei vaan pysty, niin töihin keskittyy kyllä ihan hyvin ja rentoutuukin.

Tiistaina toistettiin sama ratsain ilman maastolenkkiä. Vaan nyt menikin aikaa jo paljon enemmän, kun poni oli varsin kiireinen. Alkuun kyllä kuunteli silti, mutta hetken kuluttua alkoi vähän mopo lähteä käsistä ja kaikki keskittyminen katosi ja poni vaan kaahotti ympäri kenttää lapa edellä. Kun siitä sitten kiemuraurilla ja pikku pikku volteilla saatiin kuunteluelimien toimintakyky palautettua ja poni hieman rentoutettua, lopetettiin kiireesti homma siihen.


Kaverikuva, Luips ja Ossi ♥ (kuva Tuuli)

Koirien kanssa on tullut nyt pyöräiltyä, kun on ollut viileämpää. Itseasiassa minusta jo suorastaan kylmää, kun mittari näyttää +15 lukemia ja kylmä tuuli puhaltaa. Vaan koirat jaksaa juosta ja touhuta paljon paremmin, joten kai tässä jotain hyvääkin on tässä kylmyydessä. Huomenna olisi tarjolla vuoden ensimmäiset hakutreenit hyvässä seurassa. Ihan kiva nähdä, miten Peikon yleinen reipastuminen kaikessa näkyy tässä puuhassa. Aamusta siis normaalia vähemmän ruokaa ja illalla sitten herkkuja purkkiin ja eikun toivotaan parasta. Tarviikin kaivella purkkeja jo valmiiksi esiin, kun niillä ei juuri ole käyttöä ollut sitten viime syksyn. Ei siis käsitystä, missä ovat.




Enkä minä mitään esineruutua taikka jälkeä ole saanut aikaiseksi tehdä, mutta ihan nuo tyytyväisiltä vaikuttavat, vaikka lenkkeilyä kummempaa aktiviteettia ei olekaan ollut tarjolla. Näillä siis mennään nyt, myöhemmin ehkä toisella tapaa.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Ponit jatkavat lihomista ja koirat liikkumista

Viikko on vierähtänyt helteisissä merkeissä. Ponit ovat viettäneet lomaa. Ljúfur on käynyt päivittäin tallin pihassa hoidettavana ja syömässä yrttinsä, Kambur on poistunut laitumelta kerran harjattavaksi ja ötökkämyrkyn lisäämistä varten. Sitä ei ötökät ole onneksi vaivanneet millään tavalla, vaikka puremia onkin varsinkin kainaloissa ihan reippaasti. Ljúfurinkin tilanne on parempi kuin viime lauantaina, eikä se kutia juuri ollenkaan. Päivittäin on kuitenkin hoidettu, vaikka pellossa ei ötököitä olekaan niin paljoa kuin pihatolla. 


Tänään nappastu kuva issiponien porukasta

Ljúfur on aloitellut taas ohjattua liikuntaa. Eilen ja tänään ollaan käyty ohjasajolenkillä. Eilen Luippis oli kyllä alkumatkasta sitä mieltä, ettei hän ole lähdössä yhtään mihinkään ja yritti kääntyillä kotiin tämän tästä. Kun tämä saatiin keskusteltua selväksi, loppumatka sujuikin ihan hyvin ja varsin tyytyväinen poni palasi takaisin laitumelle. Tänään jouduttiin tekemään hieman naruharjoituksia tiukassa komennossa, kun herra ei oikein keskittynyt yhtään mihinkään pihassa ollessaan, vaan tuijotteli vaan kavereita laitumella. Lenkillä oli kyllä ihan oma itsensä ja hyvin kuulolla.


Kuva Tuuli Jääskeläinen, Pieniä kavioita

Koirat onkin nyt liikkuneet koko viikon aika reippaasti, kun aikaa on ollut enemmän. Vaikka onkin ollut helteistä, ollaan menty pyöräillen tai kävellen rantaan uimaan. Ollaan myös käyty ihmisten ilmoilla lenkkeilemässä ja kerran mätsärissä hengaamassa. Siellä tavattiin sattumalta myös hengaamassa (luetaan sosiaalistumassa) ollut mudipentu. Cifran värinen unkarin tuonti, narttu mielestäni, mutten mene ihan takuuseen. Hieman oli jännittävää lapsella, mutta kovasti reipastui siinä hälinää katsellessa.


Tänään tehtiin pitkä metsälenkki, kun ei ollut enää niin kuuma.

Kambur saakin nyt olla lomalla vaikka koko kesän. Karsinassa oloa varmaan harjoitellaan satunnaisesti ja hoidetaan muutenkin tarvittaessa. Lenkille saattaa päästä myös, mutta uuden opettelu saa nyt olla tauolla vaikka syksyyn asti. Eiköhän sillä ole puuhaa ihan riittävästi tuolla laitumella ilman mitään ohjattua toimintaakin.


Tänään pojat olivat aidankorjaustalkoissa avustamassa (kuva Minna Danielsbacka)



Koirillekaan ei ole suunnitteilla mitään ihmeitä. Noahin voi-luokan Rallyliikkeet olisi ihan kohtuullisessa mallissa, mutta ohjaaja on kadottanut kisamotivaation jonnekin matkan varrelle. Treenaillaan kun siltä tuntuu ja pidetään taitoa yllä, mutta kisakalenteria en ole edes vilkaissut, saati että olisin ihan harkinnut. Peikon kanssa ollaan leikitty, muttei senkään kanssa juuri muuta olla nyt puuhattu. Yksi esineruutu ollaan tänä vuonna tehty, hakua ei ollenkaan. Esineruutua voisi harkita huomiselle ja jälkeäkin voisivat molemmat kokeilla ihan vaan huvin vuoksi. Kai tämä tästä taas reipastuu tämä koiraharrastuskin ajan kuluessa. Niin se on aina tehnyt.