Juuri kun sain kirjoitettua, ettei mitään tapahdu, niin johan alkoi tapahtumaan. Torstaina ajattelin ottaa taas Kamburinkin vaihteeksi hoidettavaksi. Ja otinkin. Sen verran tuntui kaveri säpäkältä narun päässä, että ajattelin sitten ensin päästää sen juoksemaan kentälle. Tuulikin niin että tukka meinasi päästä lähteä ja tallissa oli ajatus harjailla, joten en halunnut mitään turhanpäiväistä loikintaa hommaa hankaloittamaan. No, Korppupa päätti sitten omatoimisesti poistua kentältä suoraan läpi aidasta. Ennen kuin ehdin edes tajuta, mitä tapahtui, oli se jo puoliksi yli ja takasistaan jumissa aidassa. Pääsi onneksi irti, kun aita antoi periksi ja juoksi lähimpään tarhaan ihmettelemään, että miten tässä nyt näin kävi, kun aita jatkuu ja jatkuu vaan. Siellä antoi hyvin kiinni, ihan itse käveli luokse. Juoksutin sitten vielä muutaman kierroksen liinassa, ennen kuin mentiin sisälle harjaamaan ja suihkuttelemaan jalkoihin tulleisiin naarmuihin tervalaastaria. Onneksi ei käynyt hullummin.
Jätin sitten Korpun talliin ja hain Ljúfurin hoidettavaksi. Ja kun Korppu vaikutti ihan rauhalliselta, jätin sen talliin vielä kun läksin Luippiksen kanssa ohjasajolenkille. Tehtiin pitkä lenkki ja palattuamme vielä rasvailin ja syötin Ljúfurin ihan rauhassa. Kambur oli siis tallissa yhä ja otinkin molemmat kimpassa mukaan ja lähdin palauttelemaan kavereita laitsalle. Loppu ei mennytkään sitten ihan kuin elokuvissa. Ilmari-ponilla on tapana hyökätä palutettavan hevosen kimppuun, se ei ole mitään uutta. Yhden ja portin ja Ilmarin kanssa vielä jotenkin on selviytynyt, mutta kahden kanssa ei mitään jakoa, joten sinne menivät ponit narut perässä takimmaiseen nurkkaan laidunta, kun väistivät hyökkäystä. Ja koska Ljúfur on herkkä, niin sehän ei sitten meinaa enää antaa kiinni, kun pelästyy tarpeeksi.
Sain kuitenkin pienen keskustelun jälkeen siltä riimun pois, kuten toki Korpultakin. Se ei moisista muutenkaan ole millänsäkään, kun on luonteeltaan niin paljon varmempi. Eilen taas sama juttu, kun vein Ljúfuria takaisin. Nyt Ljúfur pakeni jo ennen kuin ehdin tajutakaan. Ja taas pyydysteltiin panikoivaa ponia. Tänään Ilmari sitten hyökkäsi jo hakiessani Ljúfuria, mutta koska pidin Ilmaria kokoajan silmällä, sain Luippiksen pideltyä ja hyökkäyksen pysäytettyä menemällä itse väliin. Jos huidon tai huudan karkoittaakseni hyökkääjän, Luippis pelästyy jo sitä, joten se ei ole vaihtoehto.
Tuli niin kauhean paha mieli Luippiksen puolesta, kun se stressaa jo valmiiksi laitumelta poistumista ja sinne palaamista. Se ei anna minulle mielellään enää kiinni, kun tietää, mitä siitä seuraa. Eikä se oikein pysty syömään, kun se tietää sen jälkeen joutuvansa taas hyökkäyksen kohteeksi, enkä minä pysty suojelemaan sitä. Tänään käytiin sitten rennolla lenkillä koirien kanssa, kun tiedän, että siitä Ljúfur tykkää. On helpompi sitten tulla luokse ja lähteä töihin, kun on varmasti mukavaa. Ja muutenkin taidettiin molemmat tarvita sitä.
Pyysin vielä apua laitumelle palautukseen, jotta varmasti pystyn estämään hyökkäyksen. No, nyt sitä pirulaista ei sitten tietenkään pätkääkään kiinnostanut, mutta varmuus parasta silti. Nyt on jo vähän parempi mieli, Ljúfur oli ainakin tyytyväinen, kun mitään ei tapahtunutkaan ja pääsi jopa piehtaroimaan ilman, että joku heti ajaa pois. Ehkä tämä tästä. Kyllä minä kestän hyökkäykset, mutta kauhea huoli kun Luippis ei välttämättä kestä, jos sama jatkuu koko kesän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti