Kambur on alkanut tutustua isojen poikien juttuihin. Juoksutuksen alkeita ollaan tehty pienesti, mutta kohtuullisen aktiivisesti ja siitä alkaa Kakaralla jo ollakin jonkinlainen käsitys. Se ei ole herran lempparipuuhaa, mutta pienen protestoinnin höystämänä kyllä menee sinne suuntaan minne haluan. Selkään on myös tullut nojailtua käsi toiselle puolelle heitettynä ja sinne selkään on heitelty satulahuopaa ja naruja ym. Eilen oli silat selässä ensimmäistä kertaa, eikä ne suurta ihmetystä aiheuttaneet, uteliaisuutta lähinnä.
Tänään ollaan harjoiteltu ohjasajoa muutaman metrin verran. Tällä viikolla ollaan tehty valmistavia harjoituksia eli olen kävelyllä pyytänyt sitä menemään ohitseni kävelemään hetkeksi. Vaikeaa on ollut, vaikka Kambur onkin ihan tosissaan yrittänyt ymmärtää, mitä siltä haluan. Ollaan myös sidottu naru ohjiksi ja olen käännellyt varsaa ohjilla sivulla seisten. Hämmentävän pienellä paineella se kääntyy. Tänään mentiin kentällä jo joitain metrejä ihan eteenpäin niin, että kävelin vieressä ja ohjasin ohjilla (siis sillä ohjiksi lauan alle solmitulla narulla ja naruriimulla). Kokeiltiin myös pysähtymistä. Senkin Kakara älysi nopsasti. Hieno lapsi.
Pieniä asioita, mutta se mikä tässä on parasta on se, että se todella alkaa kuunnella minua ja me tehdään asioita yhdessä. Eihän se vielä paljoa osaa, mutta se yrittää täysillä ymmärtää. Siihen piirteeseen ihastuin jo Ljúfurissa, kun alettiin tutustua toisiimme ja siksi nytkin valitsin issikan vuoniksen sijaan. Limpussahan ei miellyttämisen halua juuri ollut, kun taas näissä kahdessa issiponissa sitä tuntuu löytyvän. Tykkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti