Kiirettä on pidellyt kaiken opiskelun ja lannan lappamisen kanssa, joten kirjoittelu on todellakin jäänyt odottamaan aikaa parempaa. Jos nyt kuitenkin yrittäisi, ennen kuin taas starttaa auton nokan kohti tallia tai vaihtoehtoisesti koiralenkkiä.
Heinäkuun loppu oli helteinen, eikä alkukuun säässäkään valittamista ollut. Yli kahdenkympin lämmöillä mentiin silloinkin. Liikuttu kuitenkin on mahdollisuuksien mukaan. Ihan yötyöksi ei ole kuitenkaan mennyt, kuten viime kesänä, vaikka on illat nytkin venyneet. Vaan kun hellejakso ei ole ollut niin pitkä, ei ole ollut ihan pakollista liikutella, vaan ollaan sitten lomailtu tai otettu kevyemmin. Nyt onkin jo taas normaalimmat kesäkelit eli alle +20. Viime viikonloppuna auton mittari näytti parhaimmillaan +37.
Heinäkuuhun mahtui muutamia mainitsemisen arvoisia tapahtumia, joista tärkeimpänä pitkä maastolenkki kaulasuitsella. Ollaan siis treenattu jonkin verran kaulanaruilua kentällä, muttei siitä oikeastaan ole tullut mitään. Poni menee minne tykkää, eikä kumpikaan oikein keskity. Mikä ei toki ole ihmekään, kun nyt ei muutenkaan kentällä juuri työskennellä. Viimeisen yrityksen jälkeen järki alkoi palata pätkittäin ja tajusin, että kaikki jututhan on opiskeltu lähinnä maastossa ja siellä kaikki on muutenkin helpompaa, kun jo maasto antaa vihjeitä etenemissuunnasta ja eteenpäin pyrkimyskin on jollain tapaa olemassa. Sain siis kuningasajatuksen pukea ponille myös kaulanaru maastoon lähtiessä. Hiukan venähti kokeilu, kun muutaman kerran unohtui, mutta viimein testattiin tämäkin.
Poni oli ihan super. Tehtiin noin kahdeksan kilometrin maastolenkki lähinnä käynnissä, kun kelikin oli lämmin. Varustuksena siis normi päävarustus plus kaulasuitsi. Alkuun kuskilla oli ongelmia kaksien ohjien kanssa, ennen kuin sai ideasta kiinni. Hiukan vaan kesti, kun en ole mitään apuohjiakaan oikein koskaan käyttänyt. Loppujen lopuksi saippareiden ohjat roikkuivat löysinä ja kaulasuitsi oli ainoa käytössä oleva ohjaustehostin. Lähinnä toimittiin toki istunnalla, kuten nyt muutenkin kuuluisi, minä vaan olen tottunut lähinnä matkustelemaan ja ohjaamaan kädellä, koska kärryily. No, nyt tehtiin toisin ja kyllä muuten tuntui jaloissa. Poni toimi moitteetta ja meni juuri sinne minne pitikin. Pari kertaa jouduin turvautumaan normiohjaan, kun erimielisyyksiä suunnasta ei saatu muuten ratkaistua. Silloinkin tosin riitti hyvin pieni vihje. Jarrut toimi täydellisesti pelkällä kaulasuitsella. Huippu heppu. Harmi, että sillä on niin surkea kuski.
Maastoreitin varrelle pahimpaan mutkamäkeen on ilmestynyt tällainen peili. Sitä oltiin juuri pystyttämässä, kun kerran oltiin tulossa kärrylenkiltä. Poni kieltäytyi etenemästä ja aikamme peruuteltuamme mäen päällä pää pystyssä, hyppäsin alas kärryiltä ja siirryin taluttamaan. Turha tapella, kun Kambur pelkäsi tosissaan, mikä on sille tosi harvinaista. Mutkan takaa paljastui sitten peilinpystytysoperaatio kolmen miehen ja tiellä poikittain olevan traktorin voimin. Pusikon ja traktorin väliin jäi juuri ja juuri kärryn mentävä kolo. Siitä sitten ahtauduttiin ohi kovin jännittyneen ponin kanssa, joka onneksi tulee mamman perässä ihan minne vaan kauniisti yhtään pomppimatta tai muutenkaan hillumatta. Niin nytkin. Traktorin ohitettuamme hyppäsin taas kyytiin ja ponikin jo rentoutui, kun tilanne oli ohi ja matka jatkui, kuten ennen kohtaamistakin. Onnea on hevonen, koka palautuu jännittävistä kokemuksista heti kun ne ovat ohi.
Meillä oli myös hammashoito heinäkuun aikana. Suussa ei mitään ihmeitä ollut, vaikka hiukan olikin oireillut. Piikkejä ei juurikaan, vain samat vanhat jutut eli pieni diasteema oikealla ylhäällä ja samassa kohtaa molemmin puolin kariesta. Tällä kertaa meillä kävi paikallinen eläinlääkäri ja homma hoitui sujuvasti. Kävin töistä hoidattamassa poniinin ja palasin takaisin töihin, Korpun jäädessä karsinaan heräilemään. Tallikaveri palautti sen sitten myöhemmin takaisin laitumelle ja siivosi karsinan puolestani.
Viime viikonlopun helteillä käytiin myös ekan kerran uittomontulla puljaamassa ihan isojen poikien tapaan selästä käsin. Varustin ponini ratsastuspädillä ja naruriimulla ohjineen ja kipiteltiin montulle. Sinne se asteli ihan innoissaan ja ihan pidätellä joutui, ettei olisi sinne ihan juoksujalkaa loikannut. Poni olisi varmaan mennyt syvemmällekin, mutta kuskilla meni pupu pöksyyn ja käänsin Korpun takaisin rannan suuntaan, ennen kuin se päättää syöksyä jyrkkää reunaa ylös. En olisi varmaan kyydissä kestänyt, enkä halunnut kokeilla. Kiva kokemus kuitenkin. Muutenkin ollaan saatu paljon rutiinia kesän aikana selästä käsin tapahtuvaan liikkumiseenkin, molemmat. Hyvä mieli siitä.
Koirat on uineet paljon ja Noahkin on ollut ihan hyvässä kunnossa. Väsyyhän se paljon nopeammin kuin ennen, mutta se oli huomattavissa jo ennen sairastumista. Onhan silläkin jo ikää, ettei siis ole mitään ihmeellistä. Vielä se kuitenkin menee täysiä sen verran kuin jaksaa eli ihan liikaa, jos minulta kysytään. Se on vaan välillä niin rasittava. Onneksi on, kipeänähän se ei ollut. Että sen puoleen näin on just hyvä.
Kamburia on hierottu aktiivisesti ihan harjoituksen vuoksi noin kerran viikossa kevyesti. Tällä kurssiviikolla pitäisi tehdä perusteellisempi hieronta harjoitustehtävänä. Hieronnasta on selkeästi ollut myös hyötyä, samoin kuin riittävästä palautumisajasta. Ei mene enää jumiin samoin kuin ennen. Kärryjä on myös vaihdeltu, joka ehkä on myös auttanut. Sille on myös löytynyt viimein elektrolyytti, jonka avulla se jopa juo, ja syö ihan mitä vaan. Samoin on otettu käyttöön viimeinenkin aineenvaihduntaa parantava kikkakolmonen, kun se nyt vaan on pakko saada laihtumaan. Nyt on onneksi laidun kaluttu, eikä lisäheinääkään sinne ole kannettu, joten toivo elää.
Ponin parhaat kaverit muuttivat tällä viikolla muualle ja poni on ollut hiukan tolaltaan, se kun on niin herkkä muutoksille. Säpsyilty on ja hiukan sinkoiltu, mutta onneksi vain vähän ja nyt jo on selvästi rauhoittunut. Harmi aina nämä laumamuutokset, muttei niille mitään voi, kun ei omaa laumaakaan ole, eikä enää tulekaan. Kun vaan löytyisi joku pienempi talli, jossa tarjolla pihattopaikka harmoonisessa laumassa, mutta kun ei niitä tällä seudulla ole. Tallipaikkoja kyllä on tarjolla, muttei pihattopaikkoja, kun ei niitä pihattoja vaan ole. Joten näillä mennään toistaiseksi.
Siinä tärkeimmät. Muuta ei ainakaan tule mieleen, vaikka varmasti niitäkin olisi. Näillä siis nyt kohti syksyä.
Heinäkuun loppu oli helteinen, eikä alkukuun säässäkään valittamista ollut. Yli kahdenkympin lämmöillä mentiin silloinkin. Liikuttu kuitenkin on mahdollisuuksien mukaan. Ihan yötyöksi ei ole kuitenkaan mennyt, kuten viime kesänä, vaikka on illat nytkin venyneet. Vaan kun hellejakso ei ole ollut niin pitkä, ei ole ollut ihan pakollista liikutella, vaan ollaan sitten lomailtu tai otettu kevyemmin. Nyt onkin jo taas normaalimmat kesäkelit eli alle +20. Viime viikonloppuna auton mittari näytti parhaimmillaan +37.
Heinäkuuhun mahtui muutamia mainitsemisen arvoisia tapahtumia, joista tärkeimpänä pitkä maastolenkki kaulasuitsella. Ollaan siis treenattu jonkin verran kaulanaruilua kentällä, muttei siitä oikeastaan ole tullut mitään. Poni menee minne tykkää, eikä kumpikaan oikein keskity. Mikä ei toki ole ihmekään, kun nyt ei muutenkaan kentällä juuri työskennellä. Viimeisen yrityksen jälkeen järki alkoi palata pätkittäin ja tajusin, että kaikki jututhan on opiskeltu lähinnä maastossa ja siellä kaikki on muutenkin helpompaa, kun jo maasto antaa vihjeitä etenemissuunnasta ja eteenpäin pyrkimyskin on jollain tapaa olemassa. Sain siis kuningasajatuksen pukea ponille myös kaulanaru maastoon lähtiessä. Hiukan venähti kokeilu, kun muutaman kerran unohtui, mutta viimein testattiin tämäkin.
 |
| Siellä se on, kaulasuitsi |
Poni oli ihan super. Tehtiin noin kahdeksan kilometrin maastolenkki lähinnä käynnissä, kun kelikin oli lämmin. Varustuksena siis normi päävarustus plus kaulasuitsi. Alkuun kuskilla oli ongelmia kaksien ohjien kanssa, ennen kuin sai ideasta kiinni. Hiukan vaan kesti, kun en ole mitään apuohjiakaan oikein koskaan käyttänyt. Loppujen lopuksi saippareiden ohjat roikkuivat löysinä ja kaulasuitsi oli ainoa käytössä oleva ohjaustehostin. Lähinnä toimittiin toki istunnalla, kuten nyt muutenkin kuuluisi, minä vaan olen tottunut lähinnä matkustelemaan ja ohjaamaan kädellä, koska kärryily. No, nyt tehtiin toisin ja kyllä muuten tuntui jaloissa. Poni toimi moitteetta ja meni juuri sinne minne pitikin. Pari kertaa jouduin turvautumaan normiohjaan, kun erimielisyyksiä suunnasta ei saatu muuten ratkaistua. Silloinkin tosin riitti hyvin pieni vihje. Jarrut toimi täydellisesti pelkällä kaulasuitsella. Huippu heppu. Harmi, että sillä on niin surkea kuski.
Maastoreitin varrelle pahimpaan mutkamäkeen on ilmestynyt tällainen peili. Sitä oltiin juuri pystyttämässä, kun kerran oltiin tulossa kärrylenkiltä. Poni kieltäytyi etenemästä ja aikamme peruuteltuamme mäen päällä pää pystyssä, hyppäsin alas kärryiltä ja siirryin taluttamaan. Turha tapella, kun Kambur pelkäsi tosissaan, mikä on sille tosi harvinaista. Mutkan takaa paljastui sitten peilinpystytysoperaatio kolmen miehen ja tiellä poikittain olevan traktorin voimin. Pusikon ja traktorin väliin jäi juuri ja juuri kärryn mentävä kolo. Siitä sitten ahtauduttiin ohi kovin jännittyneen ponin kanssa, joka onneksi tulee mamman perässä ihan minne vaan kauniisti yhtään pomppimatta tai muutenkaan hillumatta. Niin nytkin. Traktorin ohitettuamme hyppäsin taas kyytiin ja ponikin jo rentoutui, kun tilanne oli ohi ja matka jatkui, kuten ennen kohtaamistakin. Onnea on hevonen, koka palautuu jännittävistä kokemuksista heti kun ne ovat ohi.
Meillä oli myös hammashoito heinäkuun aikana. Suussa ei mitään ihmeitä ollut, vaikka hiukan olikin oireillut. Piikkejä ei juurikaan, vain samat vanhat jutut eli pieni diasteema oikealla ylhäällä ja samassa kohtaa molemmin puolin kariesta. Tällä kertaa meillä kävi paikallinen eläinlääkäri ja homma hoitui sujuvasti. Kävin töistä hoidattamassa poniinin ja palasin takaisin töihin, Korpun jäädessä karsinaan heräilemään. Tallikaveri palautti sen sitten myöhemmin takaisin laitumelle ja siivosi karsinan puolestani.
Viime viikonlopun helteillä käytiin myös ekan kerran uittomontulla puljaamassa ihan isojen poikien tapaan selästä käsin. Varustin ponini ratsastuspädillä ja naruriimulla ohjineen ja kipiteltiin montulle. Sinne se asteli ihan innoissaan ja ihan pidätellä joutui, ettei olisi sinne ihan juoksujalkaa loikannut. Poni olisi varmaan mennyt syvemmällekin, mutta kuskilla meni pupu pöksyyn ja käänsin Korpun takaisin rannan suuntaan, ennen kuin se päättää syöksyä jyrkkää reunaa ylös. En olisi varmaan kyydissä kestänyt, enkä halunnut kokeilla. Kiva kokemus kuitenkin. Muutenkin ollaan saatu paljon rutiinia kesän aikana selästä käsin tapahtuvaan liikkumiseenkin, molemmat. Hyvä mieli siitä.
 |
| Kuva on joltain ihan oikealta maastolenkiltä kyllä. |
Koirat on uineet paljon ja Noahkin on ollut ihan hyvässä kunnossa. Väsyyhän se paljon nopeammin kuin ennen, mutta se oli huomattavissa jo ennen sairastumista. Onhan silläkin jo ikää, ettei siis ole mitään ihmeellistä. Vielä se kuitenkin menee täysiä sen verran kuin jaksaa eli ihan liikaa, jos minulta kysytään. Se on vaan välillä niin rasittava. Onneksi on, kipeänähän se ei ollut. Että sen puoleen näin on just hyvä.
Kamburia on hierottu aktiivisesti ihan harjoituksen vuoksi noin kerran viikossa kevyesti. Tällä kurssiviikolla pitäisi tehdä perusteellisempi hieronta harjoitustehtävänä. Hieronnasta on selkeästi ollut myös hyötyä, samoin kuin riittävästä palautumisajasta. Ei mene enää jumiin samoin kuin ennen. Kärryjä on myös vaihdeltu, joka ehkä on myös auttanut. Sille on myös löytynyt viimein elektrolyytti, jonka avulla se jopa juo, ja syö ihan mitä vaan. Samoin on otettu käyttöön viimeinenkin aineenvaihduntaa parantava kikkakolmonen, kun se nyt vaan on pakko saada laihtumaan. Nyt on onneksi laidun kaluttu, eikä lisäheinääkään sinne ole kannettu, joten toivo elää.
Ponin parhaat kaverit muuttivat tällä viikolla muualle ja poni on ollut hiukan tolaltaan, se kun on niin herkkä muutoksille. Säpsyilty on ja hiukan sinkoiltu, mutta onneksi vain vähän ja nyt jo on selvästi rauhoittunut. Harmi aina nämä laumamuutokset, muttei niille mitään voi, kun ei omaa laumaakaan ole, eikä enää tulekaan. Kun vaan löytyisi joku pienempi talli, jossa tarjolla pihattopaikka harmoonisessa laumassa, mutta kun ei niitä tällä seudulla ole. Tallipaikkoja kyllä on tarjolla, muttei pihattopaikkoja, kun ei niitä pihattoja vaan ole. Joten näillä mennään toistaiseksi.
Siinä tärkeimmät. Muuta ei ainakaan tule mieleen, vaikka varmasti niitäkin olisi. Näillä siis nyt kohti syksyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti