perjantai 10. syyskuuta 2021

Uutta ja vanhaa

Ponin elämän rauhallinen kausi näyttää jatkuvan, vaikka helteistä ei ole jäljellä enää kuin kaunis muisto. Ollaan lenkkeilty maasta käsin jonkun verran kera koirien. Ollaan myös pyöritty kentällä enemmän kuin varmaan ikinä. Ollaan ohjasajettu, juostu narun päässä ja irtona, sekä jumpattu tai tehty muuta pikku temppua. Ollaan myös ajettu, mutta vähemmän kuin miesmuistiin. Ratsastanut olen ehkä kerran, tällä viikolla. Muuta en nyt ainakaan muista.

Hevoset ovat nyt olleet taas kokoajan ulkona, koska joka vuotinen tallin pesu ja kunnostus on käynnissä. Hirvikärpäsiä ei ole enää paljoa, mutta kärpäsiä ja polttiaisia sitten senkin edestä. Ostin kaverilta jokin aika sitten pari käytettyä ötökkäloimea, kun sattui sopiva koko. Sattui hyvään saumaan, kun olen jonkinlaista ötökkäsuojaa harkinnut, mutta en ole viitsinyt uutta ostaa kalliilla rahalla, poni kun on aika taitava rikkomaan loimensa. Näitä ei ole suuremmin hajottanut. On niihin pikku reikiä ilmestynyt, mutta ihme olisi jos ei olisi ilmestynyt. Onhan niillä kumminkin laitumella se metsäsaareke. Toinen loimista on ihan perus seepraloimi mahaläpällä ja kaulaosalla, toisessa on normivyöt ja irrotettava kaulakappale ja sen selkäosa on sateenpitävä. Hyvät ovat olleet molemmat ja kokoajan nyt käytössä, koska ne polttiaiset. Sitäpaitsi se verkkosadeloimi on myös sopivan vilakka helposti loimen alla hikoavalle pounille, jolla jo talvikarvaa on jonkin verran.




Talliin tuli viikko sitten uusi hevonen. Keväästä astihan ollaan menty neljän porukassa eli kaksi vierasta ja kaksi tallinpitäjän omaa. Nyt siis tuli uusi nuori tamma, joka on vielä itsekseen kun tuli ulkomailta ja karanteeni pääntaudin ym. varalta on ihan toivottava. Terve se on, mutta eihän sitä koskaan voi varmaksi sanoa. Kovasti se on kiinnostanut vanhaa porukkaa, muttei muuten ole suuremmin arkeemme vaikuttanut. Viikko vielä ja pääsevät kaikki tutustumaan tarkemmin toisiinsa.

Koirat on lenkkeilleet nyt jonkin verran pyörällä, kun kelit on viileämmät kuin kesällä. Tai jos tarkkoja ollaan, välillä jopa liian viileät, kun toppatakkia on tarvinut päälle pukea, kun on ponin kärryillä ollut tarkoitus istuskella. Ilman ei olisi tarennut. Hassu vuosi, kun talvi oli kunnollinen ja kevät jäi kokonaan välistä, silloinkin oli kylmää kuin hitto. Kesä oli hieno sen kaksi kuukautta putkeen ja sitten tulikin syksy. Se kiva kuulas loppukesä, kun kelit on lämpimät muttei liian, jäi myös välistä. Kymmenen kuukautta kylmää siis ja kaksi lämmintä. Not nice.

Lysti on toki myös treenannut. Ollaan maastoja tehty aika vähän, mutta edetty on silti. Haussa esimerkiksi viimeksi sillä oli neljä valmista maalimiestä, jotka se kaikki myös ilmaisi käskevästi haukkumalla. Metsäkin oli vieras. Homma näytti jo ihan oikealta haulta. Onhan siinä vielä paljon tekemistä ennen kuin kisoihin pääsee, jos nyt yleensäkään pääsee, koska tottis. Sekin on kyllä edistynyt, kun ollaan tehty lähinnä vain tunnetilaa. Jälki on myös ihan hyvässä mallissa, ei kyllä niin pitkällä kuin haku. Esineruutu on aika kiva jo, tarkkuusruutu ja pudotettu vaatii vielä  hommia, vaikka on nekin edistyneet.




Rally kurssi loppui viime viikolla. Oli kiva kurssi ja opittiinkin jotain. Viimeisellä kerralla tehtiin rataa, itseasiassa kaksi alo-luokan kisarataa. Lysti ei ollut oikein oma itsensä ja se mielisteli ja oli tosi herkillä. Olisiko ollut maha kipeä tai jotain, ei selvinnyt, mutta nyt on taas ihan ok. Sitähän pisti viime viikolla ampiainen ja silloin käyttäytyi aika samankaltaisesti, kunhan pahin kipu oli hellittänyt. Joten mene ja tiedä sitten, mikä tähän oli syynä. Ensimmäinen rata meni vielä jotenkin, toisessa oli jo enemmän haasteita. Molemmista on video olemassa, kuten suurimmasta osasta treenejäkin. Tässä kuitenkin viimeisen treenikerran ensimmäinen rata. Ei se nyt niin huono ollut.




Tallinpitäjälle tuli jokin aika sitten sakemannin pentu. Meidän pojatkin ovat häntä päässeet moikkaamaan. Lysti alkaisi heti leikkiä, mutta pentu saa hiukan vielä kasvaa, ennen kuin riehumaan pääsevät. Peikko ei halua olla moisen otuksen kanssa missään tekemisissä. Poistuu pikaisesti takaisin autoon, jos pentu on paikalla. Paras olisi tottua vaan, koska meillekin on pentu tulossa. Projekti Lystille kaveri on siis nyt siinä vaiheessa, että pennut ovat viisi viikkoisia ja niitä on viisi, kaksi urosta ja kolme narttua. Toinen pojista on Lystin tuleva kaveri. Vielä en tiedä kumpi, mutta sekin selvinnee ihan lähipäivinä. Elämme siis jännittäviä aikoja. Lisää pennuista myöhemmin, kunhan olen heidät ensin tavannut. Ja se tapahtuu huomenna. Melkein en malta odottaa. Nukkua tuskin ainakaan pystyn. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti