Pientä puuhastelua

Liukkauden takia ei mitään ihmeitä pysty tekemään, vaan jotain kuitenkin on pakko kehitellä, että porukan päät pysyy kasassa, kun ei kuitenkaan kunnolla liikkeelle pääse. No, koirat pääsee liikkumaan, muttei nekään mitenkään revittelemään pysty, joten virtaa on niissäkin, varsinkin Peikossa.

Tänään lenkkeiltiin kohti auringonlaskua 🌞

Torstaina oltiinkin sitten reippaita ja ajeltiin heti jo aamusta hallille treenaamaan. Hallista oli sopivasti siirrelty esteet laidoille, joten Noah pääsi tekemään Rallya. Intoa oli kun ei mitään juuri olla tehty aikoihin. Keskittyminen riitti kuitenkin varsin hyvin peruutuksenkin treenaamiseen, kun se eniten treeniä tarvitsee. Seuraamispuolenvaihtoja tehtiin myös, sekä "temppuja" oikealla seuraten. Palkaksi, pallon lisäksi tietty, Noah pääsi pujottelemaan. Ja ihan viimeiseksi juoksemaan täysiä pallon kanssa ympäri hallia.

Lenkillä hallin metsässä

Peikon treenistä ei taas kannata juuri puhuakaan. Ei kiinnostanut vaihteeksi pätkääkään. Leikkimään se ei ryhtynyt oikeastaan ollenkaan, eikä nameja ollut mukana, kun ei niitä olla pitkiin aikoihin tarvittu. Kehuminen sai sen innostumaan ja hyppimään vasten, muttei se oikein mitään silti pystynyt "suorittamaan", kun kaikki käskyt sai sen vaan lakoamaan tai muuten vaan vajoamaan jonnekin sinne omaan maailmaansa, vaikka kuinka nätisti ja kiltisti ja pienesti olisi yrittänyt sanoa. Otettiin sitten yksi luoksetulo, kun se nyt kuitenkin juoksee aina mielellään, ja mentiin sitten pois. Mitä sitä turhaan, kun kivaahan se pitäisi kuitenkin olla kummallekin ja nyt se ei ollut kivaa kyllä kummastakaan.

Korppu on treenannut "paremman puutteessa" ratsun alkeita. Kertaalleen soviteltiin satulaa, kun saatiin viimein sopivan mittainen satulavyö siihen. Samalla käytiin sitten hieman kävelyllä satula selässä, vaikka aika huonoa se oli, koska liukasta. Sen verran nyt kuitenkin, että ollaan ainakin yritetty. Tarkoitus oli tehdä satulan kanssa kentällä "ohjasajoa", kuten Ljúfurinkin kanssa tehtiin aikoinaan, mutta kenttä oli niin jäinen, ettei se onnistunut.

Pätevän näköinen ratsun alku.

Sekäännousutreeniä ollaan tehty kentällä vapaana, pihalla narun pää kädessäni (eli käytännössä vapaana kun kerran makaan siellä selän päällä) ja tänään taas tuolla tien varressakin samalla systeemillä. Hienosti on hiffannut jutun juonen ja pienellä avustuksella asettuu oikeaan kohtaan rauhassa seisomaan, pysyy paikallaan hienosti ja ottaa namin selän yli, minun roikkuessa mahallani selässä. Tänään nostin jalankin sinne selän päälle, eikä sekään aiheuttanut ihmettelyä. No, en kyllä odottanutkaan, enhän olisi moista muuten yrittänytkään. Hyvä siitä tulee.

Tänään liikenteessä. Jään päälle satoi eilen noin milli lunta ja minun jalka piti ihan hyvin, ponienkin hieman paremmin kuin ihan jäällä kävellessä.

Ljufurkin pääsi tänään vähän lenkille, kun on joutunut viimeaikoina pyörimään vain kentällä tai lähipellolla. Käytiin metsässä rentoutumassa ja tuotiin takaisin tullessa hakkuulta muutama kuusenoksa mukanamme pihatolle.

Tiistaina ratsastin kentällä ja aluksi Ljúfur oli niin super kuin se vain parhaimmillaan voi olla. Kaikki toimi pelkällä ajatuksella, jopa väistöt ja peruutus, mitkä saa sen yleensä jännittymään. Nyt se oli rento ja tyytyväinen, iloinen ja miellyttämisenhaluinen, ja teki kaiken kauhean tohkeissaan. Sitten taas tapahtui jotain, se jännittyi ja alkoi "ottaa lähtöjä" ja oli kokoajan valmiina pakenemaan. Pyörittiin sitten sen aikaa, kunnes alkoi taas rentoutumaan vähän, ennen kuin tulin alas. Kun vaan tietäisi, missä vika, niin osaisi sen ehkä jopa korjata.

Eilen se jännittyi jo laittaessa ja kun minulta vielä lähtivät jalat alta varustekopista tullessani ja lensin selälleni Ljufurin jalkoihin, oli se sille jo ihan liikaa ja se panikoi ihan kunnolla. Laitoin sille kuitenkin silat ja suunnistin kentälle ohjasajamaan. Aika kauan sain pyöritellä ennen kuin se alkoi rentoutumaan. Mutta se rentoutui. Loppujen lopuksi se jo päristeli tyytyväisenä ja käveli rennosti pää alhaalla pitkin ohjin.

On se silti vaan niin muru 💛

Loppukevennys.. Eipä muuten koskaan ikinä milloinkaan ole meidän tuvassa jääneet siankorvat syömättä silloin kun vielä oli talossa narttuja. Nyt jää syömättä siankorvien lisäksi paljon muutakin, kuten esimerkiksi ruokaa ja puruluita. Ja ihan oikeitakin luita. Ja monta sellaista asiaa, mitä omistani annan, kun olen tottunut, että koirat syövät kaiken sen mitä minä en. No, ei syö enää.

Kuvassa ennen joulua ostetut puruluut ja siankorvan jämä. Korvia ostin samalla keikalla kymmenen, tämä on niistä viimeinen. Välillä ne ei kelpaa ollenkaan kummallekaan. Tänään Noah söi omansa kokonaan ja Peikkokin tämän jämän sitten myöhemmin kun tultiin lenkiltä. Voihan pojat 💙