Ihmettelyä ja aatoksia

Mihin ihmeeseen se minun pikku varsani on kadonnut? Ei ole siitä enää vilahdustakaan näkynyt, joku sellainen harmaan kirjava kamalan kokoinen kaveri tuolla pihatossa kuitenkin yhä asuu.

Miten minusta ihan näyttää siltä, että tyyppi on vähän kasvanut. Ei se ollut pieni tullessaankaan, mutta olihan se nyt sellainen hontelo tikkujalkainen ja kikkaratukkainen varsa. Tämä kuva ihan huhtikuun alusta, edellinen joulukuulta.

Ja nyt se on tällainen jättiläinen. Kuva viime viikolta.

Johan se toki kääntyi kolmivuotiaaksi, siis iso poika jo. Minä en vaan mitenkään voi käsittää, mihin se kaikki aika katoaa. Kun juurihan se tuohon tallin pihaan tulla tupsahti ja nyt se on ollut täällä jo yli yhdeksän kuukautta.

Ja mitä ollaan opittu. Ihan kamalan paljon ja ei kuitenkaan juuri mitään. Korppu on fiksu ja nopea oppimaan, mutta jotenkin aika vaan kuluu, eikä mitään ihmeellistä tule opeteltua. Osaahan se kaikenlaista, eikä kiire ole mihinkään, mutta kun ajattelee, mitä kaikkea yhdeksässä kuukaudessa jo olisi ehtinyt, niin aika vähän sitten kuitenkaan ollaan ehditty. Vähän kaikkea, muttei kunnolla oikein mitään. Ihan hyvät pohjat siis tulevaa monitoimihevosen uraa ajatellen, eikä tässä vaiheessa muuta tarvitakaan, mutta.. Jotenkin vaan tuntuu, ettei olla tehty mitään, kun ei ole mitään valmista.

Lenkkeilyä ollaan harrastettu kaksin tai kolmisin kuitenkin ahkerasti, jos ei mitään muuta.

Ljúfurkin kääntyi juuri 20-vuotiaaksi. Ihan uskomatonta sekin. Toivotaan vielä paljon vuosia lisää, eikä se nyt vielä mitenkään vanha olekaan, mutta ainahan sitä ajattelee, että mitä jos.. Vastahan sekin oli sellainen epävarma nuorukainen. Olihan se jo kyllä 11-vuotias meille tullessaan, mutta kokemuksiltaan ja käytökseltään nuorukaisen tasoa. Käytökseltään se on kyllä sitä vieläkin, mutta kokemusta sentään on karttunut.

Noahkin täyttää tänä vuonna jo 8 vuotta. Syksyllä vasta, mutta kuitenkin. Se on pitänyt hyvin värinsä, toisin kuin yksikään aiemmista appenzelleistäni, ja muutenkin nuorekkuutensa. Vähän on suupieliin alkanut ilmestyä harmaita karvoja. Toistaiseksi vasta ihan muutama, eikä niitä näe jollei osaa etsiä, mutta vanhenee sekin vaan vaikkei uskoisi. Nyt on vähän huolestuttanut sen ontuminen. Ettei olisi mitään vakavaa. Tänään se ei ole ontunut, muttei käyty pissalenkkiä kummemmalla kävelylläkään. Eilen koirat oli Luippiksen kanssa lenkillä ja kotimatkalla ontuminen oli jo selvää. Kipeä se ei ole. Jos olisi, sen kyllä huomaisi. Siitä kun tulee yliherkkä nöyristelijä silloin.

Peikko taas aiheuttaa ihmetystä kokoajan lisääntyvällä temperamentillaan ja vilkkaudellaan. Se kun on ollut aina rauhallinen ja tasainen, niin nyt se onkin jotenkin muuttunut vilkkaaksi ja reaktiiviseksi. Siis mudiksi. Iloinen ja tottelevainen se on silti ja tavallaan samanlainen kuin ennen, muttei sitten kuitenkaan. Kouluttaminen on yhtä haasteellista kuin ennenkin ja vaikka se jaksaakin jo paremmin, niin ei kuitenkaan paljoa. Eipä olla paljon mitään kyllä tehtykään pitkiin aikoihin. Vaan se tulee vasta kolme vuotiaaksi maaliskuussa, joten aikaahan meillä on vielä vaikka mihin.

Pari päivää sitten pakasti ja tänään satoi lunta. Ei kovin paljoa, mutta sen verran, että talvelta näyttää ja tuntuu taas. Pohjatkin olisi hyvät, mutta loppuviikolle on luvattu niin kovia pakkasia, että taitaa maastolenkki jäädä haaveeksi, ainakin selästä käsin tehtynä. Ja johan nuo tietkin varmaan ehtii liukkaaksi muuttua...