Hyvä treeni, parempi mieli

Käytiin eilen taas hallilla koirapoikien kanssa. Viimeksi tehtiin niin päin, että ensin treenattiin ja sitten lenkkeiltiin. Nyt lenkkeiltiin taas ennen treenaamista, kuten yleensäkin. Noahillehan ei ole mitään väliä, miten tekee, se treenaa aina yhtä mielellään, mutta Peikko selkeästi tarvitsee sen vapaan nuuskutteluhetken ennen kuin jaksaa edes vähän keskittyä.

Noah teki ensin aksaa. Virtaa oli aikalailla reilusti enemmän kuin järkeä, mutta kivaa oli. Sai taas juosta pallon kanssa omatoimisesti niin kauan kuin huvitti. Aika kauan huvitti. Kun oli hieman saanut itseään purettua, alettiin treenaamaan rallyn mes-luokan putkea, mitä olen pitänyt täysin mahdottomana suorittaa Noahin kanssa, joka kuumenee jo pelkästä ajatuksesta. Muttei se sitten niin mahdottomalta vaikuttanutkaan. Ihan tehtävissä siis, vaikka vaatiikin toki vielä lisää treeniä 👍

Sitten Peikko. Autosta otettaessa se näytti siltä, ettei taas varmaan tule hommasta mitään. Se kuitenkin juoksi vauhdilla avoimesta ovesta halliin ja puomille. Annoin sen alkuun mennä juuri sinne minne se halusi eli kontaktiesteille ja putkiin ja palkkasin sen niistä namilla. Lopuksi onnistuttiin tekemään jopa ihan ohjattua treeniäkin. Vähän se yritti jäätyä välillä, mutta sen sai tällä kertaa melko hyvin revittyä sieltä omasta maailmastaan taas tähän hetkeen. Viimeiseksi leikittiin. Ei meinannut ensin lähteä mukaan, mutta innostui sitten kuitenkin jollakin tapaa. Autoonkaan ei ollut kiire, vaikka olin jättänyt varmuuden vuoksi häkin ovenkin auki. Hyvä mieli. Mentiin sitten vielä lenkille koko porukalla.

Molemmat aurinkoiset kuvat otettu perjantaina, kun oli ihan keväinen keli. Lämpöasteita ja aurinko, linnunlaulua ja kevään tuoksu. Harmi vaan, että on vasta tammikuu.

Korpunkin kanssa saatiin kerran tehtyä satulatreeniä kentällä, kun kenttä oli pari päivää ihan käyttökunnossa. Nyt on taas paikat niin jäässä, ettei ponit ole päässeet kunnolla mihinkään moneen päivään. Liian vaarallista. Harmittaa. Mutta minkäs teet. Satulatreeni sentään meni ihan hienosti ja siitä on hyvä taas jatkaa, kunhan kelit paranee. Satula siis selkään, saipparit päähän ja kentälle. Poni ensin vapaaksi ja kun tuli itse luo, alettiin treeni. Ensin ohjasajoa satulanpäältä eli ohjasote, kuten se olisi selässä ollessa, mutta kuski vaan käveli tietty vieressä. Liikkeellelähdöt ja liikkuminen oli haasteellisinta, kuten Korpulle yleensäkin. Muuten meni ihan hyvin. Tehtiin oransseista tötsistä pujottelu ja hienosti meni sekin. Yrittäähän se välillä omavalintaisia ratkaisuja tehdä, mutta kun olen tarkkana, saan ne korjattua ennen kuin kunnolla ehtii mitään "tapahtuakaan". Hieno poni.

Tehtiin vielä selkäännousutreeniä tutulla kaavalla. Sen se kyllä osaa hienosti ja tykkää puuhasta, kun saa kokoajan namia. Olisin noussut vähän jalustimellekin, mutta vyö oli sen verran löysällä, ettei se ollut mahdollista, enkä viitsinyt turhaan alkaa sen kanssa säätämään. Ehtiihän sitä vielä. Satula ei aiheuttanut mitään erilaisia reaktioita, kuin mitä ilmankaan. Ihan samalla tavalla seisoa tönötti paikallaan.

Meillä kävi eläinlääkäri ottamassa näytteitä ponipojista torstaina. Niillä on ollut iho-oireita ja kun eivät tunnu paranevan, nyt otettiin näytteet. Ensin tuli Korpulle jo marraskuussa karvattomat hilseilevät läikät, jotka tuntuivat kutiavan. Hoidolla paranevat, mutta tulevat aina uudestaan. Ja koska niitä hankaillaan ja pureskellaan, paraneminen hidastuu entisestään.

Tässä jo taas parantumassa oleva purtu muutos.

Ljúfurille ilmestyi joulun aikoihin kaulalle karvaton läikkä ja kun niitä alkoi tulla lisää, päätin tilata eläinlääkärin katsomaan. Muillakin lauman ponskeilla on havaittavissa muutoksia, vaikkakin meidän pojilla ne on selvimpinä. Torstaina koko porukka siis tsekattiin läpi ja suurimmista muutoksista otettiin näytteet. Tulokset tulevat 1-3 viikon kuluttua. Toivo elää, että huolehdimme turhasta, eikä niistä löytyisi mitään tarttuvaa.

Ljúfurin kaulalla oleva muutos, noin peukaloni kokoinen.

Käytiin pellolla kävelemässä näytteiden oton jälkeen. Korpulla oli joku ihme teiniangsti-päivä jo pihatolle mennessäni ja sehän sitten otti pellolla pitkät. Tyynen rauhallisesti kiihdytti ohitseni, eikä pysähtynyt narun loputtua, kuten aina, vaan jatkoi matkaa. Ei se kauas mennyt, muttei antanut kiinnikään. Hetki meni, kunnes antoi periksi ja se oli taas narun päässä. Ihan olin pikkuisen tarkempi sen jälkeen, eikä enää päässyt yrittämäänkään moista toistamiseen. Olen niin tottunut siihen, että se pysyy aina käsissä, etten ollut tarpeeksi tarkkana. Täytynee taas ryhdistäytyä. Varsahan se vielä kumminkin on, vaikka onkin fiksu kaveri.