Virtaa ja omaa tahtoa

Kuten koko talvi, on myös helmikuu alkanut jäisissä merkeissä. Liukasta on siis ollut. Nyt on hiukan satanut lunta jään päälle ja vähän tilanne helpottanut. Hetkeksi. Virtaa on kuitenkin poneille kertynyt, koskapa liikunta on pakostikin ollut vähäistä. Ljúfur nyt käyttäytyy silti aina hyvin, mutta Kambur sitten taas... No, sanotaanko vaikka, että siitä kyllä huomaa, ettei olla koko talvessa päästy kunnolla tekemään mitään.

Viime sunnuntaina otin sitten härkää sarvista ja päätin hiukan purkaa tyypin energioita, kun se alkoi olla jo hankala käsitellä. Varsa siis liinan päähän ja suunta pienen metsikön poikki pellolle (tie oli peili jäässä). Päästiinhän me ehkä 20m pihasta, kunnes herra päätti poistua paikalta. Sinne meni. Lujaa. Huusin vaan perään, että ottakaa se kiinni, ennen kuin se teloo itsensä. Onneksi oli porukkaa paikalla. Uusi yritys ja päästiin pellolle jonkinmoisessa järjestyksessä, kun olin tiukkana. Kyllä muuten lähti. Heti kun vähänkään annoin liinaa, niin vauhti kasvoi hetkessä hurjaksi. Se vaan juoksi ja juoksi ja juoksi. En saanut edes suuntaa vaihdettua. Aikalailla sai kyllä pidellä, ettei lähtenyt käsistä, vaikkei se  ihan väkisin yrittänytkään. Annoin juosta ja jonkin ajan päästä jo hiljensi ihan nätisti äänellä ja saatiin se suuntakin muutettua. Yhteensä varmaan juoksi max 20 minuuttia ja vielä jäähkälenkki siihen päälle, niin johan oli nöyrää poikaa.

Juoksi ne kerran kentälläkin, kun oli sen verran keliä, että pystyivät.

Kun virta oli purettu, saattoi jo ajatella tekevänsä nuoren herran kanssa jotain muutakin. Ohjasajettiin sitten tiistaina kentällä ja ihan hyvin meni. Hieman joutui keskustelemaan suunnista aluksi, mutta muuten ihan ok. Mentiin maapuomejakin. Eilen ohjasajettiin pellolla harjoitusaisoilla. Hieman oli havaittavissa jonkinlaista oman tahdon esittelyä niskojen nakkelun ja paikaltapoistumisyritysten muodossa, mutta käsissä pysyi, ihan helpostikin, ja loppua kohden jäi niskottelut kokonaan pois. Vahvistelin jarruja eli sai palkkaa aina kun pysähtyi nätisti. Olenhan muistanut sanoa, että hyvä siitä tulee 😃

Ljúfurkin on päässyt pari kertaa ohjasajettavaksi ja se on nauttinut silminnähden. Vaikka se tykkääkin lenkkeillä ihan narun perässäkin ja varsinkin koirien kanssa, niin on se vaan aina niin tärkeänä, kun sillä on tehtävä. Tänään päästiin ihan tielle asti, vaikka oli siellä vielä niin liukasta, ettei selkään viitsi kiivetä. Ohjasajo kuitenkin sujuu rauhallisessa temmossa ihan hyvin.

Koirien kanssa käytiin eilen taas ihmistenilmoilla lenkillä. Tai no, metsässä me suurimmaksi osaksi kuljettiin, mutta hieman vilkkaammin käytetyssä metsässä kuin mitä täällä eli polkuja menee ristiin rastiin ja myös koirien jälkiä oli ihan mukavasti pojille haisteltavaksi. Puolitoista tuntia meni nopsasti, kun oli uutta tutkittavaa. Olenhan minä tuolla metsässä ennenkin ollut, mutten ihan noin laajasti ole maastoja tutkinut. Hienot oli näköalatkin korkeimmalta kohdalta.

Tänään oltiin lenkillä ihan vaan omalla kylällä. Tylsempää se täällä on, kun onhan noita polkuja tullut tallattua muutama vuosi, eikä koirillekaan oikein ole nuuskutettavaa. Tänään sentään vähän oli ja jopa yksi koirakin tuli vastaan. Harvinaista. Hallillakin käytiin taas tässä yksi päivä. Molemmat oli ihan reippaita ja saatiin hyvä treeni molemmille. Peikollakin oli virtaa ihan jopa reilusti. Liekö johtui palkkana olevista lihapullista vai jostain muusta, mutta en valita. En todellakaan.