Mietteitä

Kaikenlaista on taas pyörinyt päässä tässä viimeaikoina normaalia enemmän. Kun ei aina vaan jaksa ymmärtää.. 

Miksi vaan yhä edelleen ihmiset ovat sitä mieltä, että eläimet, tässä tapauksessa ajatukseni toki koskivat lähinnä koiria ja hevosia, sikailevat tai kusettavat tai muuten vaan pottuilevat. Ne kun nyt eivät yhä edelleenkään pysty moiseen, saati että ne haluaisivat tarkoituksellisesti olla ilkeitä ihmiselle. Aina sille ihmisen kannalta huonolle käytökselle on joku syy. Eläimelle ei ole opetettu haluttua toimintamallia tai eläin on oppinut väärän toimintamallin tai eläin on jännittynyt/peloissaan tai ihminen käyttäytyy kummallisesti, jolloin eläin reagoi tähän tai eläin on kipeä. Myös toiminnan määrä on suoraan verrannollinen eläimen käytökseen, yksilölliset erot huomioon ottaen. Varsinkin hevoset ovat useinmiten hyvin herkkiä "keräämään virtaa" ja säikkymään sitten ihan kaikkea. Hyvin taas huomasi tämänkin, kun ponipojat ovat liukkauden takia olleet aika vähällä toiminnalla koko talven ja molemmat ovat olleet epänormaalin säpsyjä jo jonkin aikaa. Perjantaina päästiin viimein kunnolla liikkelle, kun ensin juoksivat laitumella löysät pois ja sen jälkeen käytiin vielä tunnin lenkki. Eilen olikin sitten taas kaksi rentoa ja mukavaa ponia, joita ei ahdistanut yhtään mikään ja kaikki sujui.

Toinen mitä en ymmärrä, on että miksi yhä edelleen jo lapsille opetetaan, että jos se poni ei tottele niin lyö sitä. Ja jos ei vieläkään tottele, lyö kovempaa. Jos jo lapsena opetetaan, että on ihan okei hakata sitä eläintä, jos ei se tee kuten ihminen haluaa, niin ei koskaan tästä ajatusmallista eroonkaan pääse. Ei sitä itsekään aina niin pitkällä pinnalla ole varustettu, ei todellakaan. Mutta kun hermostuu ja huitaisee, tulee siitä ihan kauhean paha mieli ja se vaivaa pitkään. Ja taas malttaa yrittää enemmin lopettaa siinä kohtaa kun alkaa pinna palaa. Joissain asioista toki on pakko olla tiukkana, kuten hevosten kanssa oman tilan kunnioituksesta. Hevonen nyt kuitenkin on aina niin paljon ihmistä isompi tai ainakin painavampi, että se ei vaan voi tulla iholle luvatta. Se kun ei ole turvallista. Ja jos ei asia muuten mene perille, on tässä tapauksessa kovatkin otteet sallittuja, kunhan homma hoidetaan pelottelematta. Tämän toki pitää toimia sitten toisinkin päin ja myös ihmisen pitää ymmärtää kunnioittaa hevosen omaa tilaa.

Vuosien varrella on monasti saanut kuulla ihmetelyä siitä, että kuinka minulla on niin ihmeellisiä eläimiä, että ei voi sitä tai tätä tehdä, koska eläimen mielentila ei ole oikea. Kun muiden kanssa kyllä voi. No, meillä ainakin yritetään kuunnella myös eläimen mielipidettä. Vaikka sekin toki on väärin, koska eläinhän silloin saa päättää ja on siis ihan pilalla eikä varmasti sitten koskaan tottele. Minä olen myös siksi kovin hankala, kun minusta on kovin vaikeaa sopia mitään aikatauluja jollekin tekemiselle varsinkin hevosten kanssa, kun ei niilläkän mitään aikataulua ole. Ja kiire on ihan kirosana. Ihan kamalan paha on mennä sanomaan varsinkaan varsan kanssa, että kauan minä jotain asiaa sillä kertaa treenaan. Kun minähän treenaan just niin kauan kuin mitä se vie. Se voi olla minuutti tai sitten tunti. Se kun riippuu niin monesta asiasta. Hätäilemällä ei mitään hyvää aikaiseksi saa.

Kun hevoset olivat kotona, ei tarvinut välittää moisista jutuista, vaan sai tehdä juuri niin kuin halusi sen enempää selittelemättä. Toisaalta taas oli niin kovin yksin kaiken kanssa, ettei se harrastus silläkään tavalla niin kauhean kivaa aina ollut. Nyt on seuraa tallilla ja jos haluaa edes jollain tavalla viihtyä, pitää vaan olla välittämättä ja puuttumatta itseään vaivaaviin asioihin. Tärkeintä minulle kuitenkin on se, että hevoset viihtyy. Ja jos siis niitä jokin asia kovasti stressaa, niin siihen puutun kyllä. Koirien kanssakin on helpointa tehdä ihan itsekseen juttuja, kun varsinkin Peikko on sellainen, ettei se mitään ohjattua toimintaa juuri edes pysty suorittamaan. Se kun tekee silloin kun tekee ja just niin kauan tai vähän aikaa kun juuri sillä kerralla sattuu huvittamaan. Peikko on Peikko. Noah taas kuumuu liikaa ja minulla meinaa mennä hermot, eikä mistään taas sitten tule mitään.

Näillä tässä on vain mentävä ja yritettävä itse oppia kokoajan toisenlaisia tapoja toimia. Minäkin kun olen sen ajan kasvatteja, jolloin ratsastustunnilla käskettiin potkia ja hakata ja eikä muita malleja juuri ollut. Hevoset purivat ja potkivat, eikä sitä pidetty minään. Se kuului kuvioon. Olivat varmaan kipeitä ja stressaantuneita, kun siellä tallilla missä minä kävin, hevoset seisoivat sisällä koko päivän, toiset pilttuissakin, ja tekivät sitten iltaisin pari tuntia töitä. Tarhoja ei ollut. Koiria koulutettiin hyvin fyysisesti eli esimerkiksi istumaan opetettiin painamalla se koira väkisin oikeaan asentoon. Ei niitä eläimiä kuunneltu, ne vaan pakotettiin tekemään ihmisen toivomalla tavalla. Minulle herätys tuli kerran koirakentältä, missä noin 10-vuotiaan pikkutytön koira toimi kuin ajatus, täydellisen oikein ja mielellään. Juuri kuten kaikki halusi koiransa toimivan. Tai ainakin minä. Kun siltä tytöltä sitten tiedusteltiin, että mitä se oikein on tehnyt, kun homma niin hyvin toimii, tyttö ujosti vastasi ettei me mitään, se on vaan mun paras kaveri ja me leikitään yhdessä koko päivä siellä meidän pihalla. Tätä minä yhä yritän mieleeni palautella, kun kaikki tuntuu tökkivän.