Puuhalauantai

Kun perjantaina laiskottelin eli poneilla oli vapaata ja koirat tekivät vain pienen lenkin, niin eilen sitten otettiin vahinko takaisin. Aamusta ajoissa ylös, mikä ei ole edes vaikeaa, kun aurinko jo nousee niin paljon aiemmin. Aamupäivästä koirat messiin ja kylille. Tehtiin pitkä lenkki täällä omalla kylällä rauhallisesti nauttien vielä paistavasta auringosta. Jossain kuuden kilometrin kohdalla se sitten peittyikin jo paksuun pilveen ja piti hiukan kiristää tahtia, kun samalla alkoi myös tuulla ja koska pakkasta kuitenkin oli ihan reilusti, meinasi tulla kylmä.

Kotona hetki ruoanlaiton ja syömisen merkeissä ja kipin kapin tallille. Ljúfur ensin pihatolta mukaan. Kaveri vaikutti varsin rennolta, joten alkuperäisen suunnitelman mukaan heitin satulan selkään. Siinä sitten oli sen verran hälinää ympärillä, että ponin stressitila nousi jonkin verran, kun muutenkin se on ollut vähän säpsy uuden vuoden jälkeen. Tehtiin sitten ihan selkäännousutreeniä hetki ja alkuun ei arvannut edes namia ottaa, kun jännitti. Kun rauhoittui, kiipesin viimein selkään ja suunnistettiin pellolle. Olen aiemminkin tässä talven aikana huomannut saman mitä tänäänkin eli tallin pihassa Ljúfur saattaa olla hyvinkin jännittynyt, mutta kun lähdetään liikkeelle tavalla tai toisella, rauhoittuu heti. Niin siis nytkin.

Pyörittiin pelloilla noin kolmen kilometrin verran ihan reippaassa tahdissa lähinnä käyntiä parilla pienellä tölttipätkällä höystettynä. Pohja on aika raskas ja ponin kunto surkea, joten hikihän sille tuli. Minulla paleli varpaat ja sormet. Takimmaista peltoa kiertäessämme ajoi puukuormassa oleva traktori kauempana olevan hallin pihaan ja alkoi tyhjentää kuormaa. Ljúfurhan pelästyi viime talvena vastaavassa tilanteessa ja kesti kauan ennen kuin alkoi olla taas luotettava liikenteessä. Minä jännityin nytkin, kun huomasin mitä tapahtuu, mutta poni ei ollut millänsäkään. Niin hyvä mieli. Äänet kuitenkin kuuluivat ihan selvästi, vaikkakin kaukaa, eikä ponillä edes korva kääntynyt sinne suuntaan. 

Tältäkin voi näyttää kun menee omaansa hakemaan. Kuva ei ole eiliseltä.

Kamburin kanssa oli suunnitelmissa treenata kärryjuttuja ja niin sitten tehtiinkin, vaikka poni oli epänormaalin säpsy jo haettaessa. Kävi kyllä mielessä, ettei idea ehkä ole kovinkaan hyvä ponin mielentilan huomioon ottaen, mutta koska kelit nyt on olleet mitä on, niin ajattelin käyttää hyväkseni nyt vielä kohtuullisessa kunnossa olevan kentän pohjan, kun ensi viikolla taas lämpenee ja sitten ei kengättä enää pystyssä pysy. Varsa siis valjaisiin ja kärryt perään. Se osuus meni vielä ihan hyvin, vaikka se tavoistaan poiketen kärryihin hieman reagoikin. Taskut täynnä porkkanapoletteja suunnistimme taluttaen kentälle.

Korppu oli kovin levoton ja selkeästi stressaantunut ja kärrytkin aiheuttivat siinä mielentilassa hieman lisäjännittymistä. Se myös yritti vapautua rintaremmiin kohdistuvasta paineesta samoin kuin turvallekin kohdistuvasta paineesta heiluttamalla päätään ja kiihdyttämällä tahtia. Minä kannustin ja lykkäsin namia naamaan. Ja alkoihan se rauhoittua ja reagoida taas normaalilla tavallaan asioihin. Siirryin ohjasajamaan ja se osuus meni jo ihan hienosti. Jarrut pelasi loistavasti, kaasussa ja ohjauksessa oli jotain pientä häikkää.

Käytän vanhaa kuvaa kun ei muutakaan ole. Tässä kärryt ekaa kertaa perässä, eikä edes kunnolla kiinnitettyinä. Lavastettu tilanne, en siis ajanut sitä vielä silloin, vaikka siltä saattaa näyttääkin.

Kun ohjasajo sujui, istuin kyytiin ja ajoin useamman kerran kenttää ympäri molempiin suuntiin. Pysäytin ja palkkasin muutaman kerran. Olihan se hiukan vaikeaa aluksi varsinkin, kun joutui tosissaan tekemään töitä vetäessään sekä minua että kärryjä, eikä ole siihen vielä tottunut. Ei siis jatkettu kauaa. Ja koska Korppukin oli jo ihan rennon oloinen ja selkeästi tyytyväinen, oli hyvä palata puomille ja riisua vermeet pois. Vielä ruokaa eteen ja ponin sekä kärryjen palautus "paikoilleen". Jossain vaiheessa kentällä pyöriessä oli jo tullut lähes pimeääkin, joten hyvin olin saanut taas päivän kulumaan..