6. Joulukuuta

Itsenäisyyspäivään kuuluvat Linnan juhlat, tuntematon sotilas ja kynttilät. Tänä vuonna valtakunnan ykkösjuhlia vietetään Tamperetalossa, ihan kivaa vaihtelua. Tuntematon sotilas tulee niin myöhään, että taitaa jäädä katsomatta tällä kertaa, mutta johan se on jonkun kymmenen kertaa tullut katsottua. Kynttilät kumminkin palavat.

Itsenäisyytemme varmistivat suomalaisten sotilaiden ja lottien lisäksi myös suomenhevoset, sekä monissa tärkeissä tehtävissä toimineet sotakoirat. Suomenhevonen onkin suomalaiselle tärkeä, samoin myös minulle. Jo lapsuuden tallilla oli suomenhevosia, hienoilla suomalaisilla nimillä varustettuja suomenhevosia, kuten Herkko ja Tiina. Me käytiin myös hoitamassa lähellä erästä suokkioria, joka toimi isäntänsä kanssa uskomattoman hienosti työajossa sekä ravurina. Kärsivällisesti se myös kantoi meitä lapsia selässään ja muutenkin oli meidän kanssamme todella pitkämielinen. Upea eläin ja yhä se minun ihannekuvani täydellisestä hevosesta.Toimi kuin ihmisen mieli ja aina 110 % mukana kaikessa. Täydellinen.

Uusimmista suokkituttavuuksista suurimman palan sydämestäni on vienyt tamma Rosalee. Nuorena mahdottomaksi leimattu mahtavan herkkä tamma, joka tuli kaverilleni noin kuusivuotiaana. Ensijärkytyksestäni selvittyäni (olin tavannut Rosan kerran aiemmin, enkä pitänyt siitä, taisin mainita jotain kamalasta luuskasta, hups), meistä tuli Rosan kanssa hyvät ystävät. Vaikka aluksi se yrittikin purra, potkia ja runttailla seinään, puhumattakaan taluttaen kiikuttelusta pitkin kyliä. Vaan kun se oppi luottamaan, se yritti aina parhaansa ja jos ei ymmärtänyt mitä pyydettiin, stressaantui voimakkaasti, koska halusi vain ja ainoastaan miellyttää. Rosa myytiin muutama vuosi sitten, jäi vain iso ikävä.

tamma Rosalee "Rosa", paras suomiputte ikinä ♥

Sotakoirat ovat tärkeitä lähes ainoastaan koiraharrastajille, tavalliset ihmiset tuskin tietävät niiden mukanaolosta. Minulle ne ovat tärkeitä siitäkin syystä, että varuskunnassa lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä, jo silloin koiria harrastaneena, ne vaan jotenkin kuuluvat kuvioon. Niitä me ihailtiin lapsina ja toivottiin oman koiran joskus oppivan yhtä hienoja asioita kuin mitä ne aikanaan tekivät. Nykyään harrastan Suomen vanhimman palveluskoirayhdistyksen riveissä, Karjalan Palveluskoiraharrastajat on perustettu jo vuonna 1921 ja sen ajan harrastajista varmasti monet ovat sotimaan joutuneet, mahdollisesti jopa koiranohjaajana.

Itsenäisyyspäivä tarkoittaa meillä myös sitä, että tasan 11 vuotta sitten pikku Diiva 9vko asteli tai paremminkin syöksyi elämäämme. Sieltä ne silloin lennähtivät, sisko ja sen veli, Slovakiasta. Pakkasta oli reilusti ja luntakin varmaan puolisen metriä. Hieman erilainen keli kuin tänä vuonna. Lunta kun täällä etelässä on kovin vähän näkynyt, eikä pakkastakaan paljoa ole ollut. En kyllä valita. Talvi ei ole suosikkivuodenaikani.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!