Viikonloppu oli ja meni, kuten yleensäkin, aivan liian nopeasti. Lauantaina Kamburilla oli vaihteeksi ohjasajopäivä. Sitä pitäisi kyllä harrastaa ehdottomasti enemmän. Se on hyvää treeniä niin ajoa kuin ratsastusta silmällä pitäen ja muutenkin mukavaa. Sitäpaitsi ohjasajaen on huomattavasti helpompi keskustella erimielisyydet selväksi teinihepan kanssa kuin kärryiltä tai selästä. Eikä ohjasajaen, tai muutenkaan maasta työskennellessä, pysty saamaan kauheasti mitään vahinkoa aikaiseksi. Jos kaveri lähtee käsistä niin sitten se lähtee ja juoksee sen minkä juoksee ja siinä se. Ohjat toki voi jäädä kiinni jonnekin tai sotkeutua jalkoihin, mutta nekin kyllä varmaan hajoaa, ennen kuin mihinkään sattuu. Ja kuski säilyy ehjänä. Kärryn kanssa jos lähtee lapasesta, saattaa olla että kärryponin ura on sillä taputeltu, jos huonosti käy. Ja voihan siinä kuskillekin käydä huonosti.
Eipä meillä suuresti ole tarvinut asioista keskustella. Kambur kyllä osaa ja uskaltaa esittää asioista oman mielipiteensä. Yleensä kyse on kulkusuunnasta. Välillä menee hyvin ja vaikka se kyllä aina ehdottaa risteyksissä jotain itseään miellyttävää suuntaa, niin alistuu minun päätökseeni pienellä vihjeellä. Sen kanssa täytyykin olla aina askeleen edellä, jotta eteneminen jatkuu sujuvasti. Joskus se saa päättää tai ainakin kuvitella niin ja voi kun se onkin tohkeissaan. Jarrut toimii yleensä keskustelematta ja vauhdistakin keskustelut yleensä syntyy siitä, että minä toivon hieman reippaampaa tahtia kuin mikä olisi Skorpanille mieleen. Se kun on yleensä sitä mieltä, että on ihan turhaa juosta jos kerran kävelemälläkin pääsee perille.
Tällä kertaa homma toimi melko hyvin. Suunnasta joutui keskustelemaan vain kerran ja silloinkin oikeastaan siksi, että hetkeksi unohdin ohjata, kun taas oletin että se kyllä kulkee eteenpäin ilmankin, koska suora tie. No, ei kulkenut, kun yritti kantata metsään ja sitä kautta takaisin tallille päin. Pienesti pyörähdettiin vielä kentälläkin muutaman raviympyrän merkeissä. Helpolla pääsi Kambur.
Ja niin pääsi Ljúfurkin. Sen kanssa käytiin vaan lenkittämässä koirat. Reilu kaksi kilometriä suuntaan x ja takaisin. Siinä se. Pohja oli raskas kävellä, koska kokoajan satoi lunta ja jalka lipsui minulla joka askeleella. Hissukseen siis edettiin. Lumisateen takia en viitsinyt kaivella kakkoja hangesta ja kotiin pääsin jo hämmentävän aikaisin. Mitään en kuitenkaan saanut tehdyksi, vaikka aikaa olisi ollutkin. Vaan laiskottelukin tekee hyvää aina välillä.
Sunnuntaina pakkasin koirat autoon jo heti kympin jälkeen ja käytiin tallilla lenkittämässä Kambur. Tai ensin kyllä pyörittelin sitä laitumella paksussa märässä lumessa liinan päässä. Ympyrällä ei olisi oikein kulkenut millään, mutta kun edettiin aidan suuntaisesti, niin johan lakkasi olemasta raskasta ja vauhtia olisi ollut enemmänkin. Siitä sitten lenkille. Muistinpa viimein ottaa kuvankin siitä sen kaviossa olevasta reijästä. Mitenkään se ei oireile, ei vuoda tai valu mitään, eikä myöskään ole suurentunut, joskaan ei toki pienentynytkään. Enää se ei tietenkään ole ihan kruununrajassa, koska onhan siitä jo sen verran aikaa, että kavio on kasvanut jo selvästi.
Kavio näyttää tosi oudolta kuvassa, kun on juuri nostamassa jalkaansa. Tai sitten muuten vaan. Ei se kuitenkaan tuolta oikeasti näytä. Vaan komea reikä siinä on. Säteet sentään alkaa kaiken sen ravassa seisomisen aiheuttamien ongelmien jälkeen uusiutua. Kaikissa kavioissa on säteen pintakerros irtoamassa ja alla on hieno ja ihan ehjä säde. No, äkkiäkös se tilanne taas siitä pahenee, kun kevät tulee ja kura taas palaa. Vaan mikäs teet. Vaikea sitä on kuivaa paikkaa ollut löytää viimeisen vuoden aikana, ennen nyt tätä lumen tuloa ja pakkasia siis.
Tallilla ponin palautus pihattoon, vaatteiden vaihto ja auton nokka kohti Kouvolaa ja "sennentreenejä". Alaosasto oli taas järjestänyt mahdollisuuden tutustua uuteen lajiin. Tällä kertaa vuorossa oli pallopaimennus. Vitsit kuinka kivaa. Noahinkin mielestä oli kivaa niin kauan kunnes väsähti ihan totaalisesti. Onhan se nyt ihan kamalan rankkaa kun joutuu olemaan rauhallinen ja ajattelemaan. Tosi hyvin se kyllä jaksoi keskittyä, eikä yhtään edes stressannut paikkaa tai tilannetta, kuten sille usein käy, kun käy niin kierroksilla. Nyt tietysti oli tehnyt kunnon lenkin ennen treenejä ja vielä heiteltiin palloa hallin pihassa. Sitäpaitsi kaikki koirat treenasivat samaan aikaan ja aika lähekkäinkin vielä, eikä sekään aiheuttanut mitään ongelmia. Hieno Nox.
Homma aloitettiin piilottamalla kosketusalusta nameineen pallon alle ja sitä kautta koira tönäisemään palloa. Aika nopeasti kaikki älysivät. Paitsi Peikko, jonka otin myös kokeilemaan, Noahin väsähdettyä. Peikko kun on opetettu alustaan jo pentuna, niin sen mielestä pallo oli vaan jotain joka oli kokoajan tiellä, kun hän yritti päästä käsiksi siihen alustaan. Noah teki jo ilman alustaakin, mutta väsähdettyään, ei enää pystynyt keskittymään, vaan homma meni vaan maan haisteluksi.
Kiva reissu kyllä ja pallo menee varmaan ostoslistalle. Oli kiva treenata ja oli kiva tavata tuttuja. Käytiin vielä hetki kävelemässä Kouvolan kirkon ympäristössä tai jeesusmarketiksi me sitä sanottiin aikanaan. Se kun ei näytä yhtään miltään kirkolta, vaan lähinnä varastorakennukselta. Kotona puoli kuuden maissa. Noah oli ihan poikki ja nukkui koko loppuillan. Peikko ei ollut moksiskaan, mutta ei se treenannutkaan kuin ihan vähän vaan, ettei ehdi kyllästyä. Näitä pitäisi ehdottomasti olla useammin, kun viikkotreeneistäkin olen joutunut luopumaan. Kerran kuussa tai kahdessa olisi jopa minulle mahdollista. Seuraavaa kertaa odotellessa.
Eipä meillä suuresti ole tarvinut asioista keskustella. Kambur kyllä osaa ja uskaltaa esittää asioista oman mielipiteensä. Yleensä kyse on kulkusuunnasta. Välillä menee hyvin ja vaikka se kyllä aina ehdottaa risteyksissä jotain itseään miellyttävää suuntaa, niin alistuu minun päätökseeni pienellä vihjeellä. Sen kanssa täytyykin olla aina askeleen edellä, jotta eteneminen jatkuu sujuvasti. Joskus se saa päättää tai ainakin kuvitella niin ja voi kun se onkin tohkeissaan. Jarrut toimii yleensä keskustelematta ja vauhdistakin keskustelut yleensä syntyy siitä, että minä toivon hieman reippaampaa tahtia kuin mikä olisi Skorpanille mieleen. Se kun on yleensä sitä mieltä, että on ihan turhaa juosta jos kerran kävelemälläkin pääsee perille.
Tällä kertaa homma toimi melko hyvin. Suunnasta joutui keskustelemaan vain kerran ja silloinkin oikeastaan siksi, että hetkeksi unohdin ohjata, kun taas oletin että se kyllä kulkee eteenpäin ilmankin, koska suora tie. No, ei kulkenut, kun yritti kantata metsään ja sitä kautta takaisin tallille päin. Pienesti pyörähdettiin vielä kentälläkin muutaman raviympyrän merkeissä. Helpolla pääsi Kambur.
Ja niin pääsi Ljúfurkin. Sen kanssa käytiin vaan lenkittämässä koirat. Reilu kaksi kilometriä suuntaan x ja takaisin. Siinä se. Pohja oli raskas kävellä, koska kokoajan satoi lunta ja jalka lipsui minulla joka askeleella. Hissukseen siis edettiin. Lumisateen takia en viitsinyt kaivella kakkoja hangesta ja kotiin pääsin jo hämmentävän aikaisin. Mitään en kuitenkaan saanut tehdyksi, vaikka aikaa olisi ollutkin. Vaan laiskottelukin tekee hyvää aina välillä.
Sunnuntaina pakkasin koirat autoon jo heti kympin jälkeen ja käytiin tallilla lenkittämässä Kambur. Tai ensin kyllä pyörittelin sitä laitumella paksussa märässä lumessa liinan päässä. Ympyrällä ei olisi oikein kulkenut millään, mutta kun edettiin aidan suuntaisesti, niin johan lakkasi olemasta raskasta ja vauhtia olisi ollut enemmänkin. Siitä sitten lenkille. Muistinpa viimein ottaa kuvankin siitä sen kaviossa olevasta reijästä. Mitenkään se ei oireile, ei vuoda tai valu mitään, eikä myöskään ole suurentunut, joskaan ei toki pienentynytkään. Enää se ei tietenkään ole ihan kruununrajassa, koska onhan siitä jo sen verran aikaa, että kavio on kasvanut jo selvästi.
Kavio näyttää tosi oudolta kuvassa, kun on juuri nostamassa jalkaansa. Tai sitten muuten vaan. Ei se kuitenkaan tuolta oikeasti näytä. Vaan komea reikä siinä on. Säteet sentään alkaa kaiken sen ravassa seisomisen aiheuttamien ongelmien jälkeen uusiutua. Kaikissa kavioissa on säteen pintakerros irtoamassa ja alla on hieno ja ihan ehjä säde. No, äkkiäkös se tilanne taas siitä pahenee, kun kevät tulee ja kura taas palaa. Vaan mikäs teet. Vaikea sitä on kuivaa paikkaa ollut löytää viimeisen vuoden aikana, ennen nyt tätä lumen tuloa ja pakkasia siis.
Tallilla ponin palautus pihattoon, vaatteiden vaihto ja auton nokka kohti Kouvolaa ja "sennentreenejä". Alaosasto oli taas järjestänyt mahdollisuuden tutustua uuteen lajiin. Tällä kertaa vuorossa oli pallopaimennus. Vitsit kuinka kivaa. Noahinkin mielestä oli kivaa niin kauan kunnes väsähti ihan totaalisesti. Onhan se nyt ihan kamalan rankkaa kun joutuu olemaan rauhallinen ja ajattelemaan. Tosi hyvin se kyllä jaksoi keskittyä, eikä yhtään edes stressannut paikkaa tai tilannetta, kuten sille usein käy, kun käy niin kierroksilla. Nyt tietysti oli tehnyt kunnon lenkin ennen treenejä ja vielä heiteltiin palloa hallin pihassa. Sitäpaitsi kaikki koirat treenasivat samaan aikaan ja aika lähekkäinkin vielä, eikä sekään aiheuttanut mitään ongelmia. Hieno Nox.
Homma aloitettiin piilottamalla kosketusalusta nameineen pallon alle ja sitä kautta koira tönäisemään palloa. Aika nopeasti kaikki älysivät. Paitsi Peikko, jonka otin myös kokeilemaan, Noahin väsähdettyä. Peikko kun on opetettu alustaan jo pentuna, niin sen mielestä pallo oli vaan jotain joka oli kokoajan tiellä, kun hän yritti päästä käsiksi siihen alustaan. Noah teki jo ilman alustaakin, mutta väsähdettyään, ei enää pystynyt keskittymään, vaan homma meni vaan maan haisteluksi.
Kiva reissu kyllä ja pallo menee varmaan ostoslistalle. Oli kiva treenata ja oli kiva tavata tuttuja. Käytiin vielä hetki kävelemässä Kouvolan kirkon ympäristössä tai jeesusmarketiksi me sitä sanottiin aikanaan. Se kun ei näytä yhtään miltään kirkolta, vaan lähinnä varastorakennukselta. Kotona puoli kuuden maissa. Noah oli ihan poikki ja nukkui koko loppuillan. Peikko ei ollut moksiskaan, mutta ei se treenannutkaan kuin ihan vähän vaan, ettei ehdi kyllästyä. Näitä pitäisi ehdottomasti olla useammin, kun viikkotreeneistäkin olen joutunut luopumaan. Kerran kuussa tai kahdessa olisi jopa minulle mahdollista. Seuraavaa kertaa odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti