Liukastelua

Niinhän tässä taas kävi, että viime viikonlopun vesisateet ja niitä seuranneet pakkaset muuttivat tiet luistinradoiksi. Kengättömien ponien kanssa toiminta on siis lähes mahdotonta taas. Vaan hyvä on tämä talvi tähän asti ollut, joten yritän olla ärsyyntymättä ja odottelen vain kevättä, jonka tulo kylläkin näyttää viivästyvän huolella. Seuraavan kymmenen päivän ennuste ainakin näyttää yhä aika huimiakin pakkaslukemia, poisluettuna huominen, jolloin saattaa etelässä olla päiväsaikaan plussa-asteita.

Auringonlaskun aikaan perjantaina

Suurin murhe nyt ei muutenkaan ole liukkaat kelit taikka kevään tulo, vaan Ljúfurin kunto. Heti kun keli oli kostea ja vettä satoi, Ljúfur alkoi pumppaamaan ja hengitys korisi. Nyt vaikuttaa taas ihan kohtuulliselta, koska pakkanen, mutta siellä rajoilla mennään nytkin. Ja kun täällä etelässä nyt kuitenkin suurimmaksi osaksi on enemmän tai vähemmän kosteaa. Jatkuva kortisonin syöttökään ei tunnu järkevältä. Vaikuttaa siltä, että vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Varsinkin kun taustalla on myös kesäihottuma ja se tosiasia, ettei rakas herkkä villiponini ole koskaan ollut täydellisen onnellinen ihmisten maailmassa. Itku tulee kun edes ajattelee ja kun asia kuitenkin pyörii kokoajan mielessä, niin aika sekava on olo juuri nyt. Toivon todella, että osaan tehdä oikean ratkaisun oikeaan aikaan. Toistaiseksi vielä seuraillaan tilannetta.

Viikko sitten ei ollut vielä liukasta

Tämä viikko on mennyt aika tasaisen tappavaa tahtia tylsistellen. Maanantaina en käynyt tallilla ollenkaan ja koiratkin pääsivät vain pienelle lenkille. Oli niin tylsää, että kävin jo yhdeksän jälkeen nukkumaan. Tiistaina puuhastelin molempien ponien kanssa sen minkä pystyin. Jos ihan oikein muistan, niin Kamburin juoksuttelin kevyesti kentällä ja taisin käydä pienen lenkinkin heittämässä. Ljúfurin tilanne on vienyt niin kaiken energian, etten ole jaksanut päiväkirjaakaan täytellä, joten (huonon) muistin varassa mennään. Ljúfuria pyörittelin ainakin pellolla hangessa ja käytiin vielä pienesti koirien kanssa lenkilläkin. Kambur jäi ihan hyvin nyt yksin pihatolle, kuten ennenkin. Mikä olikaan ongelmana viime viikolla, se tuntuisi olevan nyt poissa. Maha nyt on ainakin hetkellisesti kunnossa, joten olisiko sillä ollut niin suuri vaikutus. Mene ja tiedä.

Keskiviikkona laitoin Skorpanin yksin laitumelle juoksemaan. Paitsi ettei se juossut. Nuuskutti vaan kaikki kakat kuin koirat konsanaan. Käytiin sitten vielä Pokun ja vuokraajansa seurana yksi kierros radalla kävelemässä ja saatettiin tallikaveri naapuriin kotiinsa ja käytiin samalla tarkistamassa teiden tilanne ja toteamassa ne liian liukkaikisi mihinkään järjelliseen toimintaan. Liukasta oli ja on tallin pihassakin ja Kambur menikin komeasti nurin ulkotallin edessä ruokiaan odotellessa. Jalat vaan lähtivät alta, eikä pystyyn meinannut päästä, koska liukasta ja päästään vielä kiinnikin tietty. Mihinkään ei kuitenkaan näyttäisi sattuneen, vaikka pelästyinkin pahanpäiväisesti. Eikä tunnu henkisiäkään traumoja jääneen suuresti. Vähän oli vaan huolissaan tallin edessä seuraavan kerran kiinni ollessaan.

Komeat jäljet jäi Kamburin "jäätanssista" tallin edustalla

Torstaina juoksutin molemmat ponit laitumella. Ei ne kauaa juosseet, mutta sen verran tuli kuitenkin hiki ja hengästys, että käytiin sitten vielä luistelemassa pieni lenkki. Peltotie on kyllä ihan hyvässä kunnossa, hiukan vaan tarvitsee luistella sinne päästäkseen.

Koirien kanssa käytiin kotimatkalla taas tuolla kylillä lenkillä. Alkoi jo olla hämärää kun tallilta lähdettiin, eikä pimeän lenkkeily kiinnostanut, joten mentiin sinne missä katuvalotkin on. Ei me pitkällä käyty, mutta aikaa taas saatiin kyllä kulumaan ihan hyvin silti.

Perjantaina ajattelin yrittää ajaa Kamburin peltoradalla, kun se vielä oli kohtuullisessa kunnossa. Siis se rata. Haaveeksi jäi, kun siellä oli irtojuoksijoita ja lisää lappasi. Heitin sitten Skorpanin kavereiden kanssa juoksentelemaan. Varmaan oli mukavampaa ja liikuntaakin tuli ihan kunnolla. Toisin kuin kärryjen kanssa käyntiä muutaman kierroksen menemällä. Että ihan hyvä suunnitelman muutos. Hiki sille ainakin tuli ja hengästys. Käytiinkin sitten vielä koirien kanssa kiertämässä peltotiellä pieni lenkki.

Videosta on äänet poistettu, koska tuuli aiheutti hervotonta kohinaa. Sitä kukaan jaksa kuunnella.

Eilen, lauantaina, ei peltoradalle ollut enää asiaa. Aurinko oli sulattanut viimeisetkin lumet jään päältä, joten aikalailla jäärata oli baana nyt. Lähdettiin siis lenkille. Onneksemme viime syksynä ei oikein päässyt peltoja kyntämään, joten kulku pitävämmille pohjille tuonne kylän puolelle on mahdollista erään pellon poikki. Siitä on siis lupa mennä jos se on sängellä ja nyt se on. Muutenhan lenkkimahdollisuudet olisivat aika vähissä. Koirat napattiin Kamburin kanssa mukaan ja suunnattiin pellon poikki metsäkoneen jälkiä tutkailemaan. Hyvin saatiin puolitoista tuntia kulumaan ja hikikin tuli ainakin minulle ja Korpulle. Ihana auringonpaiste lämmitti mukavasti. Tallille palattuamme meni aurinko jo pilveen, joten ajoitus oli aika täydellinen.

Ljúfurkin pääsi/joutui vielä pienelle lenkille, vaikkei sitä olisikaan huvittanut. Irtokarvat piti kuitenkin saada raapattua irti, joten samalla lenkkeiltiin hiukan. Koirat pääsi senkin kanssa lenkille, joten niille ei enää tarvinut muuta puuhaa kehitellä.

Karvaa lähtee molemmista poneista tällä hetkellä ihan hervottomasti. Parisen viikkoa on lähtenyt hiukan, nyt vasta alkanut kunnolla irtoamaan. Eikä sitä saa ihan yhdellä harjauksella kaikkea irtoavaa harjattua. Urakkaa siis riittää ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tämä jatkunee pitkälle alku kesään asti.

Kevät tulee kohisten 😊 Olisipa kaikki tiet jo tässä kunnossa.

Sunnuntaina eli siis tänään on ollut lämmin keväinen päivä, joskin hurjan tuulen kera, kuinkas muutenkaan. Lähdettiin taas koirien ja Kamburin kanssa peltojen poikki lenkkeilemään. Tällä kertaa seurattiin metsäkoneiden jättämiä jälkiä peltoa pitkin moottoritien varteen saakka ja tultiin sieltä metsän kautta takaisin lähipelloille ja niiden poikki takaisin tallille. Pari tuntia taas vierähti hujauksessa ja nyt kiristää naamaa. Lähtiessämme ei vielä aurinko paistanut, mutta alkoi paistaa aika pian. Takaisin tullessa oli jo tallin pihakin alkanut sulaa ja räystäät eivät vain tippuneet vaan suorastaan valuivat. Kevät.

Täältä se tulee..

...ja tänne se menee, oikopolku peltojen poikki.

Ljúfuria ei kiinnostanut tänään lenkkeillä lainkaan. Se ei tullut edes moikkaamaan, joten viesti oli aika selkeä. Se tulee kyllä aina luokse, jos haluaa mukaan tai ei pelkää joutuvansa johonkin mistä ei tykkää. Näin on ollut jo tosi kauan, varmaan syksystä asti. Se on tullut sitten vasta, kun vien Korppua takaisin. Nyt ei tullut silloinkaan. Siinä järjestyksessä yleensä ollaan lenkkeiltykin tai sitten olen vaan hakenut Ljúfurin, tietäen ettei se ole oikein. Vaan kun en ole halunnut sitä päivätolkulla seisottaakaan. No, huomenna pääsevät varmaan kimpassa ja sitten se saa taas olla rauhassa päivän, tai kaksikin jos se niin päättää.