perjantai 16. joulukuuta 2016

16. joulukuuta

Vaihteeksi erilainen päivä. Oltiin koirapoikien kanssa perjantai-iltaa viettämässä Kotkassa, agilityn möllikisoissa. Mentiin jo ajoissa ja tehtiin reipas tunnin lenkki ensin, ennen halliin menoa. Molemmat pojat käyttäytyivät hyvin koko sen ajan mitä olivat sisällä. Peikko nyt käyttäytyy aina hienosti, mutta Noah helposti kiihtyy liikaa. Kyllä se nytkin kiihtyi, mutta pystyi hyvin kasaamaan itsensä kuitenkin. Ja rauhoittui tosi nopeasti.




Peikko on kyllä jännä tyyppi. Sehän on aina ollut harrastuksissa vähän sellainen, että hetken se jaksaa, mutta kyllästyy aika nopeasti ja "jäätyy" eli tavallaan henkisesti poistuu paikalta ja poistuu myös fyysisesti, jos se on mahdollista. Tänään kiinnitin huomiota siihen, että se nyt vaan on sellainen jostain syystä kaikessa. Miten en ole sitä ennen tajunnut. Se siis innoissaan alkoi leikkiä kaikkien potentiaalisten kavereiden kanssa, riehui hetken ihan innoissaan ja sitten vaan lopetti ja pönötti jonkin aikaa reagoimatta mihinkään ympärillään. Se ei ole lukossa, sitä ei vaan kiinnosta enää, ei sitten yhtään. Se vaan on, eikä siihen saa kontaktia. Kun lähdetään liikkeelle, se on taas ihan normaali. Ei ymmärrä. Vaan oli mitä oli, hauska tyyppi se on kumminkin... ainakin sen 99% ajasta 😃

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti