15. joulukuuta

Kun ei mitään tapahdu, ei mitään sellaista kirjoittamisenarvoista, kirjoittelen sitten mitä mieleen tulee. Joo, kävin tänäänkin tallilla ja koirien kanssa lenkillä, mutta niin teen joka päivä. Ei niistäkään aina jaksa tarinaa vääntää.

Eilen mietin hevosen jalkaosastoa ja tänään suuosastoa. Meillä ei siis käytetä kuolaimia. Tapa alkoi vähän niin kuin vahingossa. Ostin Limpulle kuolaimettomat joskus kauan sitten ihan sen takia, että on sitten helppo maastoillessa samalla syötellä. Kun jotenkin tuntui kurjalta tehdä niin kuolain suussa. Vaan kuinkas kävikään. Limpulta jäi samalla hetkellä pois kaikki ryöstämiset ja pukittelut kun kuolainkin jäi. Emme siis ikinä enää kuolainta suuhun laittaneet. Miksi olisi pitänytkään, kun Limppu oli niin paljon rennompi ja mukavampi ilman.

Ljúfur ja Limpun vanhat sidepullit, jotka on liian isot ja nykyään Korpun omat

Ljúfurillekin suunnittelin vielä jossain vaiheessa alkuaikoina ostavani kuolaimet, kunhan sen kanssa ruvetaan jotain tekemäänkin, kun en osannut ajatella, että ilmankin voi olla. Kun sitten näin kuinka voimakkaasti se reagoi pelkkään kuolaimen kilahdusta muistuttavaan ääneen, päätin ettei sen tarvi ikinä kuolainta suuhunsa ottaa. Juttu meni siis niin, että olin ostanut Limpulle LG:t ja innoissani kipitin tarhaan niitä testaamaan. Ajattelin samalla kokeilla niitä Ljúfurillekin, mutta kun vein suitsia lähemmäs, kärrynpyörät kilahtivat yhteen ja Ljúfur alkoi oitis naksutella kuin varsa. Ei sitten kokeiltu LG.täkään. Nykyään se toimii LG:llä varsin hyvin ja kentällä käytetäänkin yleensä niitä.

Kambur ja Ljúfurin vanhat sidepullit, jotka ei jostain syystä toimineet tällä kaverilla kovin hyvin.

Kamburilla ei ole tarkoitus käyttää kuolainta, vaan tehdään kaikki asiat alusta asti ilman. Kuolain sillä on ollut suussa muutaman kerran, koska jos joskus innostuu menemään tapahtumiin joissa kuolain on pakollinen, on sekin hyvä opettaa. Se nyt vaan on jotenkin jäänyt, mutta onhan tässä aikaa. Tai jos vaikka ottaisi riskin ja uskoisi, että joskus vielä kuolaimetonkin sallitaan siinä missä kuolainkin. Eihän se pidäte ja sen toimivuus tai toimimattomuus ole kiinni välineestä vaan siitä miten se on opetettu tai siis mikä on opetettu tarkoittamaan pysähtymistä. Kambur osaa tällä hetkellä pidättävänä apuna ainoastaan paineen turvalla. Kuolaimella ei olla näitä vielä harjoiteltu. Ihan samahan se on kaikkien apujen kanssa. Hevonenhan noudattaa juuri niitä apuja mitä sille on opetettu ja juuri niin kuin ne on opetettu. Jos siis opetat hevosen pysähtymään esimerkiksi raipan koskettaessa lapaa, se ei todellakaan ymmärrä että paine turvalla tai suussa tarkoittaa samaa asiaa, vaikka se meistä on ihan selkeä pidättävä apu. Hevosen mielestä se on todennäköisesti vain epämiellyttävää ja se ehkä ennemminkin lisää vauhtia kuin vähentää sitä. Sitä vaan niin helposti olettaa asioita, ettei aina tule ihan ajatelleeksi.

Kuolaimet suussa, naru kuitenkin kiinni riimussa. Tämän pidemmälle ei olla vieläkään päästy.

Toisin kuin ehkä saattaisi kuvitella, en suinkaan ole millään tavalla vastaan rautaa suussa tai jaloissa, omillani niitä en vain halua käyttää. Minulla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että ratsastan hevosella, jolla on ne molemmat. Oudolta se kyllä tuntuu, sitä ei voi kieltää. Tuntuuhan se nyt vaan ihan erilaiselta, jos siellä ohjan päässä suu eikä turpa, kuten olen tottunut. Ja kyllä sekin vaan tuntuu takapuolessa, onko siellä jaloissa rautaa vai ei.