Leireilyä

Viikonloppu vierähti mukavasti koirapoikien kanssa leireillen oman pk-yhdistyksen kesäleirillä. Minun leirini tosin ei sisältänyt mitään turhuuksia vaan pelkkää asiaa eli ajoin yöksi kotiin. Seurustelulle jäi siltikin ihan mukavasti aikaa, vaikka tiukasti treenattiinkin.

Sunnuntaina oli enemmän ja vähemmän sateista, mutta lauantaina oli oikein hieno keli. Onneksi, sillä silloin vietimme noin seitsemän tuntia hakuilemassa viime vuoden piirinmestaruusradalla. Aika meni ihan hirmu nopsasti ja suorastaan järkytyin kun jossain vaiheessa vilkaisin kelloa. Koiratkin toimivat ihan hyvin, varsinkin pikku Peikko. No, joo Noahilla oli vähän vaikeuksia pistotyöskentelyssä ja sen olinkin valinnut leirin aiheeksi etukäteen. Ensimmäinen pisto oli hyvä, lähes kuten oppikirjassa, muttei sitten enää irronnut tarpeeksi pitkälle tai meni muuten vaan minne sattuu. Josta syystä jouduin lähettämään aina vaan uudestaan ja uudestaan ja Noah joutui juoksemaan tyhjää ainakin yhden kakkosen radan verran. Rankka treeni, vaikka maalimiehiä ei ollut kuin kolme. Korjaussarjaksi koutsimme suositteli haamuja ja onhan niitä tehtykin, muttei nyt kyllä taas vähään aikaan, eikä muutenkaan säännöllisesti. Ilmaisut ja käytös oli täydelliset ja suurin hämmästyksen aihe oli kannellinen maapiilo. Olin nimittäin ihan varma, ettei Noah tajua koko juttua, muttei sillä ollut siinä minkäänlaisia vaikeuksia. Se pamahti paikalle ja alkoi samantien ilmaista.

Peikkoa ei pitänyt treenata lainkaan, mutta otettiin sitten kuitenkin. Minulla jäi kaikki eväkset kotiin lähtiessäni vähän kiireellä aamupäivästä ja kävin matkalla kaupasta ostamassa broilerisuikaleita Peikolle ruuaksi, kun en halunnut pentua nälässäkään pitää koko päivää. Olin sen jo syöttänytkin, eikä minulla ollut purkkejakaan mukana. Suikaleita oli kumminkin vielä jäljellä ja purkkeja sain lainaksi, joten eikun Peikko baanalle. Ja hienosti jaksoi Peikko, vaikka oli jo pitkä päivä takana ja eväätkään ei olleet ihan mieleiset. Broilerit jäi nimittäin syömättä, kun kaveri nuoleskeli vaan maksalaatikon jämiä purkeista.

Tähän asti ollaan tehty vaan ihan näkölähtöjä tai peräänajoja tai miksi niitä nyt haluaakaan sanoa. Maalimies on kuitenkin jo mennyt piiloon jonkin aikaa. Nyt tehtiin ensimmäistä kertaa viuhkaa eli viistokävelyä, jossa maalimies meneekin keskilinjan suuntaisesti viistossa syvemmälle metsään, samalla kun ohjaaja kuljettaa koiraa keskilinjalla. Kun maalimies on piilossa, koira päästetään etsimään. Hyvin meni. Kaikille se löysi omatoimisesti perille. Viimeinen oli jyrkän rinteen alla ja viksu pikkukoira otti rinteen varman päälle lähes kävelyvauhtia ja kiihdytti vasta sen alla. Parempi niin, ettei käy huonosti. Kyllä sitä vauhtia ehtii työskentelyyn saada sitten myöhemminkin.

Rusakko vaiko mudinpoikanen?

Sateisena sunnuntaina ajoimme taasen aamulla varhain Rotikkoon. Ohjelmassa oli tottista. Noksulla aiheena ampuminen, joihin on alkanut kentällä jonkin verran reagoida. Muussa elämässähän se vähät välittää mistään äänistä, joten luulisin ongelman olevan pitkälti ihan omaa aikaansaannostani. Ensin seuraamista ilman mitään kommervenkkejä toiseen ampumiseen asti. Sen jälkeen laukauksesta käännös oikeaan, pieni pakote ja palkka. Toistettiin aika monta kertaa ja tuntuikin tehoavan, ainakin reagointi väheni kerta kerralta. Paineistui jonkin verran ja leikkiminen huonontui, mutta sain sen kyllä leikkimään, vaikka vähän saikin riekkua ja innostaa. Ja kun esteille pääsi, niin sitten ei taas ahdistanut enää yhtään eikä mikään. Käytinkin hyppyä palkkana pariin otteeseen ja lopuksi vielä saalishyppyä matalalla esteellä. Aika rankka rupeama oli taas koiraskoiralla, joka oli jo valmiiksi väsynyt edellisen päivän rankasta hakutreenistä.

Meidän ryhmälle varattua aikaa jäi käyttämättä, eikä oikein kukaan halunnut/jaksanut enää uutta kierrosta, joten Peikkokin pääsi pelaamaan. Vähän oli väsy pentu ja pissahätäkin vaivasi, kun ei ollut malttanut tehdä tarpeitaan kuin aamulla kotona. Yritä siinä sitten keskittyä johonkin typerään seuraamiseen. Vaan kun pikku Peikko sai viimein pissattua, parani keskittyminen ja tekemisenhalu noin sadalla prosentilla ja sitten pidettiinkin hetki hauskaa. Imuttamalla pieniä pätkiä seuraamista, missä saimme ohjeeksi nostaa hieman kättä, jotta asento paranee ja hommaan tulee enemmän voimaa ja yritystä. Nämä on niitä juttuja, mitä yksin tehdessä ei nää eli hyvä kun päästiin valvovan silmän alle. Muuten kuulemma hyvällä mallilla eli paikka hyvä ja on suorassa. Eteen ja sivulle perusasentoja. Niissä ohjeeksi, jotta antaa hyppiä jos haluaa, se on vaan hyvä juttu vielä tässä vaiheessa. Vielä luoksetulo ja se oli siinä. Minulla on kuulemma hyvä aktiivinen pentu. Ja onhan se, kunhan en vaan onnistu ihan hirmu pahasti sitä pilaamaan.

Kouluttajina meillä oli oman seuran menestyneitä ja/tai muuten kokeneita jäseniä. Tuttuja minulle jo vuosien takaa. Tottiskoutsimme treenaa suojelua ja kilpailee ihan kohtuu korkealla tasolla. Peltojälkeä oli koutsaamassa myös suojeluharrastaja/kisaaja. Molemmat ovat entisiä jälkiharrastajia. Ek-treenit perjantai-iltana veti tietääkseni tämän hetken ainoa EK-kisaaja. Hakua meille veti vanha kokenut harrastaja, joka ei ole kisannut vuosiin, mutta oma hakuryhmä on ollut niin kauan kuin muistan. Hertan luotto koutsi. Oli kiva treenata pitkästä aikaa yhdessä. Kiva leiri oli kyllä, vaikka rankka, vieläkin ollaan kaikki kolme aika väsyjä.