maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tilannekatsaus

Korvat ovat pystyssä.. tai ainakin melkein. Teipit olivat korvissa ensin lauantai iltaan ja kun alkoivat irtoilla, otettiin pois ja tarkistettiin tilanne. Oikea korva oli entisellään eli puoliksi pystyssä, vasen pystyssä kevyesti eli tyyliin puhaltamalla kumolleen. Teipit siis takaisin. Eilen illalla sitten taas teippien poisto ja nyt näyttikin jo hyvältä. Tosin oikea korva oli yhä lörppö. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Ja vasenkin vähän sen näköinen, että kohta sekin lörpöttää samalla tavalla.




Hetken funtsin, kun en mitenkään olisi halunnut teipata enää ja päädyin sitten kevyempään ratkaisuun. Katsellaan josko näistä on apua, haittaa tuskin kumminkaan. Teippaillaan sitten uudestaan paremmin, jos siltä alkaa näyttämään. Näillä mennään nyt.




Muuten meillä menee lujaa. Lenkkeily maistuu nyt jo hyvin, kun viime viikkohan oli sen kannalta aika hankala. Herraa ei olisi yhtää huvittanut lenkkeillä. Ehkä se oli kipeä tai sitten vaan varsin väsynyt, mutta syliin olisi pitänyt vaan päästä. Kauhea huuto ja hyppiminen, joka paheni päivä päivältä. Varsinkin kun huuto jätettiin huomiotta ja hyppimisestä kiellettiin. Pahimmillaan 40 minuuttia suoraa huutoa jaloissa pyörien. Ei meinannut antaa pikku Peikko periksi, mutten antanut minäkään ja nyt mennään innoissaan ja täysillä muiden mukana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti