torstai 1. tammikuuta 2015

Siinä se taas meni

Joka kerta se sujuu aina paremmin ja paremmin, nimittäin ponien Uusi Vuosi. Tänä Vuonnakin ollaan paukkuja kuunneltu jo Joululta enemmän tai vähemmän. Mitään suuren suuria reaktioita ne eivät ole aiheuttaneet. Ensimmäiset pari paukkua saivat Noahin hätkähtämään ja tiistaina Huutjärvellä heitetty lenkki, aiheutti Peikossa yhden niiauksen pahimman paukun kohdalla. Tunnin lenkillä laskin 19 paukkua, joista pari ihan vieressä. Ensimmäinen vieressä ammuttu aiheutti sen niiauksen, onneksi ei paniikkia. Ponit ovat hetken aina kuunneelleet korviaan käännellen ja jatkaneet sitten taas puuhiaan.


Enää ei ole juurikaan lunta, kun on taas vesikeli. Maanantaina oli -21 aamulla pakkasta töihin lähtiessä ja eilen taisi pohjat olla jossain +5 huitteissa. Liukasta on, kun joka paikka peilijäässä.

Lenkki heitettiin poikakoirien kanssa heti töiden jälkeen, kun ajattelin ettei vielä paukkuisi. Ei me kauas keritty, kun ensimmäinen ammuttiin, vaan matka jatkui siitä huolimatta. Kotiin tultuamme tehtiin tallihommat ja hautauduttiin sitten sisälle. Pauke yltyi ja Peikko vähän ensin haukuskeli ääniä, kun hiljaistahan täällä yleensä muuten on. Pari kertaa käytiin tarkistamassa ponien tilanne ja heiteltiin samalla lumipalloja, mikä on Noahin mielestä ihan parasta. Usein ei sitä tehdä, kun on kovin stressaavaa ja koska Noah jumittuu helposti viereen kyttäämään, eikä liiku riittävästi. Koirat eivät reagoineet koviinkaan ääniin ja ponitkin olivat rauhallisia. Samoilla sijoillaan ne lähes seisoivat kylki kyljessä koko pahimman paukkeen, eivätkä syöneet, mutteivät myöskään panikoineet, joten päätin olla sulkematta niitä sisätiloihin.


Tämä meillä on yleensä marssijärjestys lenkillä. Pojat ja Maru mennä tohottaa etunenässä, Diiva köpöttää rauhallista tahtia perässä. Yleensä Diiva tulee vielä minunkin takanani..

Viimeisen kerran kävin tarkistamassa tilanteen, kun pauke oli loppunut ja ponit olivat jo omissa puuhissaan eli syömässä. Niin oli hyvä mieli. Vuoden päästä onkin lauman koko todennäköisesti hieman muuttunut ja muitakin muutoksia uusi vuosi on mukanaan tuomassa, joten tuskin tarvitsee enää vuoden vaihtumista jatkossa jännittää. Ainakaan ei ole uutta nuorta koiraa, jonka reaktioista ei vielä ole varmuutta, mikä olikin tänä vuonna se suurin jännäämisen aihe.

Hirvittävän hyvää Uutta Vuotta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti