Kinkunsulatusta mudien tapaan

Eilen oli siis viimein Peikon ihka oikea ja ensimmäinen agility"valmennus", ihan vaan pelkästään Peikkoa varten. Mudeja oli ilmoitettu tapahtumaan yli kaksikymmentä eli päivä oli pitkä. Onneksi se oli kuitenkin jaettu ryhmiin, joista megamölliryhmä oli viimeisenä eli meidän ryhmä oli arvioitu alkavaksi klo 17.20. Koko päivä siis vapaata ja illalla treenit, ihan niin kuin normipäivänäkin. Sen verran kuitenkin kiinnosti muukin seurustelu, että lähdin matkaan jo puoli kolmen aikoihin. Ja hyvä, että lähdinkin. Edellisessä kilpailevien maxien ryhmässä oli ihan mukavasti katseltavaa ja paikalla oli vielä kaksi ihanaista noin yhdeksän viikkoista pentuakin. Ihania reippaita penneleitä.

Kuva kopioitu. (Vuokkoset areena) Vaikka oli kamera mukana, en tullut ottaneeksi kuvia.

Noah oli seuralaisena matkassa mukana ja käytiin pikku lenkki siinä heti, kun vielä näki ilman lamppua edes jotakin. Sitten sisälle seuraamaan koulutusta ja muutenkin tutkailemaan tilannetta. Koirat jätin vielä autoon, kun se boxi jäi kotiin, vaikka pitikin mukaan ottaa. Onneksi oli paksu täkki autohäkin päälle, niin hyvin pysyivät lämpiminä. Oli minulla BOT-takitkin mukana, muttei niitä nyt tarvittu, kun pakkanenkin pysyi ihan maltillisissa lukemissa.

Hassusti eivät nyt yhtään näyttäneet isoilta enää ne maximuditkaan, jotka ennen ovat mielestäni olleet ihan jättiläisiä. Onhan ne isoja vieläkin ja Peikkoa reilusti isompia, mutta ei ne enää niin huimilta vaikuttaneet. Kun taas se sellainen normikokoinen tässä ryhmässä, näytti tosi kääpiöltä. Peikkokin näyttää ihan kääpiöltä normikokoisten joukossa, kun sillä ei ole sitä pidempää turkkia. Oikeasti se on kuitenkin säältään ihan useita senttejä isompi. Ja painaa monta kiloa enemmän. Hassua. Vaan niin se vaan on, että turkki tekee tosi paljon.

Pikku Peikko ja Peikon lyhyt tukka ;)

Ruuti-mummo, Peikon emänemä, ja hiukan pidempi ja runsaampi turkki.

Sitten itse treeniin. Ryhmässämme oli neljä koiraa, kolme nuorta urosta ja noin kolmen vanha narttu, joka harrastaa kyllä aktiivisesti PK-lajeja sekä tokoa, muttei agia. Osaamistaso kaikilla aika nollassa. Ensin tehtiin porukalla pikku temppuja, kuten peruutusta ja pyörähtämisiä ym. Peikolla ei ihan alkuun meinannut keskittyminen riittää ja se kirmasikin kerran käskyistäni huolimatta muiden luokse. Se myös kuunteli hiukan liiaksikin radan ulkopuolelta kuuluvaa haukuntaa ja muita ääniä. Nopeasti se kuitenkin taas tasottui ja alkoi töihin. Selkeästi tilanne on kuitenkin paranemaan päin.

Omaa treeni aikaa oli 2x6min/koira. Kuulostaa vähältä, mutta oli ehdottomasti ihan riittävä. Varsinkin näille nuorille. Itse en edes käyttänyt toisesta kuusiminuuttisestamme koko aikaa, kun Peikko jo alkoi selkeästi väsyä. Silti saatiin tehtyä paljon ja alkutasoon verraten, edistyimmekin ihan mukavasti.

Pidemmän radan osa, josta tehtiin mölleille oma treeni. Peikon rata numeroituna. Tehtiin tosin toiseenkin suuntaan, kolmonen ekana esteenä.

Hullulta varmaan kuulostaa, että jossakin noin yksinkertaisessa voi tapahtua edistystä, mutta kun ei osaa ensin mitään ja sitten oppii, niin siinä on jo edistystä kerrakseen. Aloitettiin ensin pelkästä putkesta, molemmista suunnista. Ei ongelmaa. Jatkettiin hyppy-putki, molemmista suunnista myös. Ei ongelmia. Sitten kouluttaja otti lelun ja meni syötiksi neloshypyn taakse, ei ymmärtänyt Peikko. Vaan tätä on tehty ennenkin huonolla menestyksellä, sekä namialustalla että lelulla (kuolleella saaliilla). Jotenkin se nytkin aina onnistui kiertämään kolmoshypyn, kun seurasi minua, eikä muistanut lelua. Tehtiin pari kertaa vielä hypyt kolme-neljä suoraan palkalle, niin että pidin kiinni kun hetsattiin lelulla ja päästiin sitten juoksemaan saaliille. Siinä olikin sitten meidän ensimmäinen kuusiminuuttisemme käytetty.

Tauon jälkeen homma alkoikin sujua heti. Pikkukoira oli selvästi funtsinut tilannetta ja nyt juoksikin varsin vauhdikkaasti suoraan lelulle ihan "radan" alusta asti (kolmoselta, kun vaihdettiin suunta tauon jälkeen). Putkesta tullessaan oikein kiihdytti ja ampaisi vauhdilla suoraan leluun kiinni. Ja leikki raivoisasti, ensi kertaa elämässään muuten vieraan kanssa. Tehtiin vielä pari kertaa toiseenkin suuntaan, mikä meni myös hyvin muuten, mutta putkeen olikin hankalaa mennä oikealla ohjaten. Vaan alkoi olla jo aika väsynyt pikkukoira ja päätinkin lopettaa siihen, kun vielä oli kivaa ja homma meni kuten pitääkin. Kävin vielä kävelyttämässä puomin läpi, kun kerran jo sinne karkasi ja otin sen saman tien alas silloin. Pakko varmistaa, ettei jää mitään negatiivisia ajatuksia.

Odotteluajat Peikko käytti harjoittelemalla haukkumista, mitä tarjosi ihan itse, kun alkoi olla tylsää. Tässä tapauksessa hyvä asia, kun pääsin taas vahvistamaan kunnon ääntä. Vaan alkaa käydä pidemmän päälle ärsyttäväksi ja myös hankalaksi, jos hommaa ei saa katkaistua missään vaiheessa. Nyt kuitenkin ihan ok. Nartun kanssa paikalla ollut, Peikon isoisoisän Hiskin (Ruutin isä siis) ja tämän isän Jorin (molemmat siis jo edesmenneitä) omistajan kanssa juteltiin ja oli sitä mieltä, ettei vielä kannata ruveta rullailmaisua miettimään. Elämme siis yhä toivossa, wuf!!

On se vaan niin mukava koira tuo Peikko. Sen kanssa on niin kiva reissata, kun ei se ole mistään millänsäkään ja on kaikkien kaveri, eikä ollenkaan rähjä. Vaikka sekin puoli tarpeen vaatiessa löytyy. Tasapainoinen  ja hyvähermoinen pikkukoira, josta olen varsin onnellinen. Toivottavasti en onnistu pilaamaan sitä, ainakaan kovin pahasti...