sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Hakukokeessa

Kevään/kesän ensimmäinen hellepäivä ja meillä hakukokeet Noahin kanssa. Ei niin hyvät lähtökohdat ollenkaan, mutta hyvin jaksoi koiraskoira koko kuuman päivän.

Aamusta heti tottikset ja Noah tietystikin ekana suorittamaan. Seuraamisessa nojasi ja reagoi hieman ampumisiin, kun ei ole niitä juuri tottunut kuulemaan. Ei siis sen kummemmin kuin että hieman hätkähti. Istumisliike, meni maahan. Maahanmeno/luoksetulo - erinomainen. Jäi minusta liian kauas, muttei kuitenkaan jarrutellut tullessa. Sivulle tulo nopea. Sitten noudot. Tasamaanouto, ihan hyvä siihen asti kunnes päätti lähteä rämpättämään kapulan kanssa tuomatta sitä minulle. Siinä sitten oma moka, kun liikuin antaessani uuden käskyn. Hyppynouto, kiersi takaisin tullessa, eikä taaskaan tuonut minulle asti ennen lisäkäskyä. A-estenouto, kiersi takaisin tullessa ja luovutti lähes sivulla, muttei lähtenyt rämpättämään. Eteenmeno, hieno, suora, nopea ja maahanmeno myös - erinomainen. Paikallamakuu, muuten ok, muttei noussut perusasentoon ekalla käskyllä. Makasi erittäin hyvällä ilmeellä, levollisena ja tarkkaavaisena hievahtamatta. Yhteensä 66 pistettä. 

Ei näytä hyvältä, mutta paljon oli hyvääkin. Vire oli hyvä koko ajan ja teki mielellään. Oma mieliala ei ollut ihan kohdillaan, kun keskityin niin kovin rentoutumaan, että en sitten osannut keskittyä suorittamaan kunnolla. Ja kun minä en keskity ja ole tosissani, niin ei ole Noahkaan, vaan alkaa pelailemaan samoin kuin kotipihallakin. Estenoudot vähän kyllä ihmetytti, mutta vieraat esteet ja aurinko paistoi suoraan silmiin kapulan kanssa palatessa, ei riittänyt koiraskoiran kantti tulla yli, kun ei nähnyt kunnolla. Sitäpaitsi olin heittänyt todella lähelle. Harjoitusta vaan lisää, myös minulle, eikä vähiten kapulanheitoissa. Uudenmallinen kapula oli yllättävän vaikea heittää.




Sitten maastoon ja lämpötila senkun nousi. Esineruutuun viimeisenä koirakkona. Ei tajunnut koiraskoira yhtään mitään, kun homma ei mennytkään kuten treenatessa. Ei siis edes yrittänyt. Muutaman lähetysyrityksen jälkeen keskeytin ja sain sitten auttamalla nostattaa yhden esineen, että pääsin palkkaamaan. En halunnut turhaan paineistaa koiraa, kun tulokseen ei kuitenkaan mahdollisuutta ollut. Halusin kuitenkin maastonkin suorittaa, jotta alkuperäinen tarkoitus toteutuisi eli näkisin missä mennään. Ja selvisihän se. Esineruutuun tarvitaan ehdottomasti paremmat ja selvemmät viritysjutut ja reilusti lisää treeniä, vaikka homma kuinka hyvin tuntuisi sujuvankin. Harmitti. Kun se kuitenkin oikeasti osaa..

Henkilöetsintään taas viimeisenä koirakkona, joten odotusaikaa kertyi, eikä Noah osannut yhtään levätä autossa, vaan tönötti istumassa kokoajan. Hieman epäilin, että josko se jaksaa mitään tehdäkään. Ja huonolta vähän näyttikin, kun koiraskoira bongasi jonkun mehevän hajun juuri ennen radalle menoa. Vaan kun otin ilmaisun, kuten treeneissäkin aina, kasasi hyvin itsensä ja oli taas menossa mukana. Ja henkilöetsintähän sujuikin erinomaisesti. Vauhtia oli ja järkikin taisi mukana kulkea, koska maalimiehet läytyivät. Risteili todella hyvin, vaikkei esimerkiksi yliheittoja olla juurikaan treenattu. Ei näköjään tarvikaan. Ilmaisut oli täydelliset, molemmista täydet pisteet. Ekalla maalimiehellä haltuunotto tökki, mutta vain siksi kun maalimies alkoi jo könytä ylös ennen tuomarin käskyä ja Noah luuli saavansa palkan, eikä siis totellut. Tuli hyvin mukaan kuitenkin ja jatkoi töitä. Toisella maalimiehellä sitten olikin erinomainen hallinta. Pyysin saada palkata, kun ei tulosta ollut kumminkaan tulossa, ja sain luvan. Pisteitä 168 eli kahta vaille täydet, molemmista ilmasuista täydet pisteet! Kyllä tulikin hyvä mieli, varsinkin kun esineiden jälkeen hieman oli mieli maassa.




Kokonaisuutena hyvä päivä. Noah jaksoi hyvin ja teki ihan sen mitä on opetettu. Ja se minkä jätti tekemättä, olen puutteellisesti kouluttanut. Osaahan se keksiä omiakin kuvioitaan, kuten tänäänkin, mutta se kuuluu kuvioon. Onhan se sentään appenzelli. Ja appenzellihän kyllä keksii, vaikka Noah onneksi harvemmin. Nyt ei muuta kuin tiukkaa treeniä ja kohti uusia kokeita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti