Viikkokatsaus

Juuri kun ihan melkein en enää olisi malttanut odottaa, olikin sähköpostiin tipahtanut tieto, että se mahdollisesti tuleva harrastuskoirani on onnistuneesti laitettu alulle. Tai siis astutukset suoritettu ja nyt vaan toivotaan parasta. Jännittävää! Onneksi aika menee ihan liiankin nopeasti, joten kauaa ei tarvitse odottaa. Vaan tiukkaa se tekee siltikin.

Aika tavanomainen viikko ollut muuten tämä juuri viimeisiään vetelevä. Lenkkeilty on ihan reippaastikin ja vähän treenattu myös. Yhtenä iltana ajeltiin Karhuvuoreen vanhoja lenkkipolkuja tallailemaan ja samalla treenaamaan, kun sieltä löytyy valaistuja kenttiä kumminkin. Eteenmenoa jauhettiin taas ja ihan hyvin se tuntui menevän, mutta onhan avutkin tosi selkeät vielä. Koiraskoira keskittyi hienosti, vaikka ohi kulkikin koirankusettajia kiljuvien koiriensa kera. Tulipa taas todettua, että on minulla sentään varsin hyvinkäyttäytyviä koiria, kun pitävät kuitenkin suunsa supussa tilanteessa kuin tilanteessa. Taas kerran ihmettelin myös sitä, että miksi ne narunjatkeet ei millään tavalla puutu siihen koiransa käytökseen, vaan antavat sen kiroilla räkä lentäen metrien päähän. Siis tiedänhän minä, ettei se aina niin helppoa ole. On minullakin ollut remmirähjä. Mutta se ettei eleelläkään puututa, vaan annetaan sen koiran sinkoilla raivona siinä narun perässä, ihan kuin se olisi täysin normaalia, sitä minä en jaksa ymmärtää.

Hupsista, ihan ei jarrut pitäneet...

Oletkos siinä prkleen patukka!

Hyppynoutoa tehtiin yksi ilta pihalla. Ja sen se kyllä ainakin tuntuu osaavan. Ensimmäinen heitto oikealle vinoon, ihan siis tarkoituksella. Hyvin tuli esteen yli silti, vähän tosin autoin siirtymällä hieman, samanaikaisesti kun lähti jo tuomaan. Ei olisi tarvinut. Toinen heitto vasemmalle vinoon. Nyt en auttanut, silti virheetön suoritus. Vahingossa varmaan, ajattelin ja heitin vielä kerran lyhyen heiton ihan esteen taakse. Eikä vieläkään ongelmia. Ei sitten jauhettu enempää, kun mitä sitä turhaan pilaamaan hyvää toimivaa liikettä...

Agilityssäkin olimme keskiviikkona, muttei siitä kauheasti jäänyt kerrottavaa. Noah kävi niin hurjilla kierroksilla, etten muista milloin olisi ihan noin överiksi mennyt. Pari jäähyä tarvittiin heti alkuunsa, jotta pystyi edes vähän keskittymään minuun, eikä vain huutamaan kurkku suorana. Hetken näytti jo hyvältä, mutta ehtihän se vielä ennen meidän vuoroa kehittää överit, joten kauheasti ei ollut odotuksia treenin suhteen. Koira kuitenkin pelitti ihan hyvin, rata vaan oli sen verran nopea, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä mihinkään ajoissa, kun pohjakin on tosi huono. Tehtiin sitten pätkissä ja se olikin ihan ok.

Rata oli kakkosten kisarata viime viikonlopulta, josta ei kukaan saanut juostua nollaa.

Luntakin tuli viimein eilen ja kolmisen tuntia tehtiin Noahin kanssa hommia, jotta saatiin lykittyä suurimmat syrjään. Noksulla oli hauskaa ja illalla olikin ihan mukavan rauhallista sakkia tuvassa. Eipä tarvinut kauheasti miettiä enää lenkkeilyä. Ponitkin otti spurttia tarhassa. Muutenkin liikkuvat heti enemmän ja reippaammin, kun kova koppurainen pohja peittyi pehmoiseen lumeen. Hyvä niin.

Paljoa ei pienet pyryt paina meidän paksumahoja.

Tänä aamuna meinasikin sitten tulla tilanne, kun minun selkäni teki tiltin. Ei vissiinkään tykännyt lumitöistä. Kipu oli kieltämättä niin huima, että taju meinasi lähteä. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin kiroillen ottaa pakkia ja palata sohvalle pitkälleen lenkkeilyn sijasta. Nappia naamaan ja BOT-selkävyö paikalleen ja kas kummaa, reilun puolen tunnin lepäilyn jälkeen pääsin kuin pääsinkin jo jakeille ja tunti krampista jo lenkillekin. Huh! Vähän jo ehdin pelästyä. Nyt olo on ihan hyvä, vaikka jumissahan tuo selkä on kyllä.