Ulkoilupäiviä

Eilen oli ulkoilupäivä kun kelikin oli mitä mainioin, -10 pakkasta, ei tuulta ja aurinkokin paisteli ajoittain. Eikä haitannut pilvisyyskään kun vaan valoisalla saa lenkkeillä.

Aamupäivä meni kieltämättä hiukka kansanterveydelle kun tuli istuttua vaan sohvannurkassa datamasiina sylissä, mutta viikonloput on lepäämistä varten eli ei haittaa. Ennen puoltapäivää kumminkin ryhdistäydyttiin. Diivan ja Noahin hihnat kainaloon, Ljúfurin heijastinriimu kaveriksi ja tarhalle ponia noutamaan. Ljúfurilla ei just silloin ollut aikaa, mutta koska Limppu tuli suorastaan juoksujalkaa tarjoutumaan töihin, vaihdoin lennosta suunnitelmaa. Limpulle riimu päähän ja menoksi, jolloin Ljúfurillekin yht'äkkiä ilmaantui aikaa ;)

Limpun kanssa jäätiin pihalle pyörittelemään ja temppuilemaan. Ihan hyvin ja mielellään toimi poni, olihan minulla lakunameja taskussa. Vähän sillä tuppaa välillä vaan menemään överiksi kun on nameista kyse, mutta ainakin on kivaa. Ympyrällä pyörittiin ja väistöjä tehtiin maastakäsin. Etupään väistötkin alkaa sujua tosi hyvin, vaikka kyllä ne vaikeita on ollut. Puolisen tuntia meni ja poni oli tyytyväinen.

Anna nami!

Nyt! Just! Heti!

Limppu tarhaan ja Lurjus matkaan, koirat naruun ja baanalle. Limppu ja Maru jäi kotimiehiksi. Mieli teki kunnon pitkälle lenkille, mutta koska suunnittelemani lenkki kulkee useamman kilometrin ison tien vartta ja liikennettä tuntui olevan, sekä liukasta, kanttasin kumminkin pikkutielle läheltä kotia. Vähän tuntui liian leveältä kahden koiran ja ponin kuljetuskalusto tossa pikitien varressa.

Ponissa tuntui olevan virtaa ja koirat juoksenteli ja nuuskutteli tyytyväisenä. Aurinkokin paisteli ja lämmitti niin mukavasti. Mikäs sen mukavampaa.

Sopivassa kohdassa pyysin Ljúfurin ympyrälle, kun menohaluja todella tuntui olevan. Eihän se minun kävelyvauhdissani pääse oikein itseään toteuttamaan. Hetken verran mentiinkin taas niin kaunista tölttiä, että ihan kylmät väreet meni. Ihan itse poni kokosi itsensä, otti takajalat kunnolla alleen ja nosteli niin komeasti etusiaan että. Se vaan on niin kaunis, jopa liikakilojensa kanssa. Pystyin suorastaan näkemään kuinka poni kiitää kisabaanalla taitavan ratsastajan kanssa, joka en todellakaan ole minä! Hyvä poni menee kyllä ihan hukkaan täällä keskellä ei mitään "kukkahattu tätiratsastajan" hoivissa.

No, haaveilu loppui lyhyeen ja muuttui hysteeriseksi hihitykseksi, kun poni vetäisi kunnon pierupukkispurtin ja kaikki mahdolliset askellajit, yhdessä ja erikseen. Se ei enää ollut kovinkaan kaunista katsottavaa, mutta niin uskomattoman sydäntälämmittävää. Voi kuinka se nauttikaan. Ja saipahan vähän ylimääräistä energiaa purettua. Limppu jos olisi intoutunut samalla tavalla riekkumaan, siitä olisi ollut nauru ja mielihyvä kaukana. Se kun tuskin olisi tyytynyt narun nokassa irrottelemaan, vaan olisi lähtenyt jatkamaan lenkkiä ihan yksinään itse valitsemaansa suuntaan.

Niin on kirkasta, että ihan häikäisee.

Tyytyväisinä jatkoimme matkaa ja kanttasimme taas pellon poikki nauttien auringosta. Ja kun tielle päästyämme ei tehnyt yhtään mieli vielä kääntyä kotiin päin, päätettiin sittenkin mennä se ensin suunnittelemani pidempi lenkki, kun sitä isoa tietä ei tuosta kohtaa enää ollut jäljellä kuin vaivainen kilometri. Pari kertaa jäätiin matkalla suustamme kiinni hetkiseksi kun muitakin lenkkeilijöitä oli liikenteessä. Moottorikelkan kanssa meinasi myös tulla yhteentörmäys metsätiellä, mutta onneksi on tottelevaiset koirat ja fiksu poni, joten vaaratilannetta ei oikeasti syntynyt, vaikka pahalta ensin näyttikin. Pari tuntia matkassa meni ja hyvä mieli tuli.

Illalla tehtiin vielä koirien kanssa piha- ja tallihommia 1,5 tuntia, vaikka pakkaslukemat oli jo yli -15. Ei se paljon tahtia haitannut. Marukin viihtyi hyvin kun oli takki niskassa. Vähän tuli Noksun kanssa myös treenattua muiden hommien ohessa. Aika usein meidän pihatreenit onkin sellaisia, että aletaan vaan treenata kun alkaa siltä tuntumaan. Ehkei ihan hyvä kun ei ole tarkkaa suunnitelmaa, mutta toisaalta taas vire on silloin yleensä molemmilla kohdillaan. Seuraamiset meni kohtalaisesti eli ei nojannut, mutta hieman edisti. Ei kylläkään pahasti. Perusasennot ja pysäytykset olivat myös hämmästyttävän nopeita tällä kertaa. Ja luoksetulon loppuasentokin yhden kämmin jälkeen oli ihan bueno.

Tänäänkin on lenkkeilty. Ensin Diivan ja Noahin kanssa reilu tunnin metsä ja pelto painotteinen lenkki. Välillä kotiin syömään ja taas kamppeet niskaan. Ljúfur ja Noah narun päähän ja taas menoksi. Käytiin vähän pellolla pyörimässä, että joutuisi ponikin kunnolla töihin. Kyllähän se rontti yritti ensin kävellä minun jälkiäni pitkin perässä laahustaen, mutta kun Noah juoksi edellä, innostui Ljúfurkin kiihdyttämmään tahtia ihan melkein ohi minusta. Ei ollut virtaa ponissa samalla tavalla kuin eilen, vaikka reipas se oli tänäänkin.

Ja jonkinmoinen ihmekin tapahtui kotimatkalla. Ljúfurhan ei koskaan ole suostunut juoksemaan talutettuna, vaan jos minä olen yrittänyt juosta on poni lähinnä vaan pyöritellyt silmiään huolestuneena ja jäkittänyt vastaan. Samoin on käynyt jos se on ollut käsihevosena kun olen ratsastanut Limpulla. Tänään se juoksi.. tai no, kiihdytti tahtia ihan innoissaan. Juoksemiseksi sitä ei voi parhaalla tahdollaankaan sanoa, kun ihan ei ollut askellaji tunnistettavissa. Mutta siihen en nyt käynyt puuttumaan, pääasia oli että tuli reippaasti perässä. Ehkä se ravikin vielä joskus löytyy.