Ohi on

Vuoden vaihde on ohitettu. Selvisimme kohtuullisen vähin vaurioin, mikä on tietysti positiivista. Ensimmäiset paukut kuulimme viiden aikaan eilen, joten aika hyvin aikarajoitusta noudatettiin meidän kylällä tänä vuonna. Koirat ei juuri jytinää noteeranneet. Ensimmäinen kovempi pamaus aiheutti Diivan nousemisen makuulta ja siirtymisen uuteen makuupaikkaan ja kuorsaus alkoi taas kuulua. Se oli siinä sitten koirien osalta.

Maruhan ei ole koskaan reagoinut mitenkään, joten aika outoa olisi ollut jos nyt 14-vuotiaana olisi niin tehnyt. Diiva taas on nuorempana ollut pahimman paukkeen aikaan sisällä hieman levoton, lähinnä tyyliin "laittasko joku ääntä pienemmälle, et sais nukkuu". Pihalla/lenkillä sekin on aina ollut noteeraamatta paukkuja. Noah taas on valittu lentämään meille osittain äänivarmuutensa takia, mikä olikin kasvattajalta viisasta. 8-viikkoinen pentu ensimmäistä kertaa poissa kotoa yksin ja pienessä boxissa lentokoneen ruumassa kovassa paukkeessa, olisi saattanut olla traumatisoiva kokemus. Ei ollut. Eikä se sitä ollut Diivallekaan. Se tuli 9-viikkoisena veljensä kanssa. Tyytyväinen saa olla.

Noahin mielestä on ihan okei maata likkojen päällä. Kuvaa ottaessani sentään nousi istumaan, hetkeksi.

Hevosten vuoden vaihde meni kohtuullisen kivuttomasti. Puoli ysiltä hain ne sisään eli normaalia aikaisemmin. Ljufuria sai huudella, ennen kuin tuli. Ensin tietysti kuvittelin, että se on paniikissa telonut itsensä ja vaikka mitä, mutta ei. Se oli täysin normaalissa mielentilassa. Eväätkin maistui ja kaikki näytti olevan kunnossa, joten en katsonut tarpeelliseksi sen enempää tilannetta kyttäillä.

Puolen yön aikaan olikin sitten oikein kunnon sotatila. Ihan järkyttävä pauke joka puolella. En mennyt kuitenkaan talliin, kuten aiempina vuosina olen tehnyt. Ei se pauke kauaa kestänyt, max puoli tuntia. Aamullakin tilanne oli ihan ok. Limppu oli syönyt ja juonut ja maannutkin eli ihan niin kuin aina. Ja vaikutti ihan hyväntuuliselta ja rauhalliselta. Ljufur oli hieman jännittynyt ja heinistä oli osa syömättä, eikä se ollut maannutkaan, mutta ihan ok silti. Sehän on ollut todella paniikissa aiemmin, tosin tilanne on vuosi vuodelta parantunut. Ehkäpä moottoritietyömaan räjäytykset pitkin vuotta ovat hyvin siedättäneet ponipoikia.

Limppullahan on ainakin kaksi epämiellyttävää kokemusta kovista äänistä. Limppu muutti meille vuoden 2006 viimeisenä päivänä eli aika tarkalleen kuusi vuotta sitten Uuden Vuoden aattona. Kotimatkalla Hämeenlinnan kohdalla jotkut vitipäät yritti ampua raketeilla osumia moottoritiellä kulkevia autoja kohti. Muutama meni aika läheltä, edestä ja takaa. Ensimmäinen yökin vieraassa paikassa meni tietty sitten paukkeessa, ei niin hyvä juttu ollenkaan. Varsinkin kun Limpulla oli jo kolmas kodin vaihto viiden kuukauden sisään.

Toinen oli seuraavana syksynä kun Limppu asui vielä tuolla kaverin luona. Yllättäen nousi kova ukonilma ja menin ottamaan hevoset sisään. Muut oli jo sisällä ja Limppu ja tarhakaverinsakin jo narun päässä, kun tarhan nurkalla ollut muuntaja räjähti lyöden oikein kunnon lieskat muutaman metrin päässä. Ponit loikkasi aika korkealle. Onneksi tarhan portti oli vielä kiinni. Kaverin miehen huusin sitten apuun kun en olisi yksin selvinnyt kahden hysteerisen hevosen kanssa ja saatiin yhteistuumin pojat talliin.

Mutta. Nyt tämä stressin paikka on taas vuodeksi ohi, mistä en ole yhtään pahoillani. Hyvää Uutta Vuotta vaan kaikille! Nyt jo hymyilyttää ;)