lauantai 26. tammikuuta 2013

Hyvän mielen treenit

Eilen oli taas agitreenipäivä ja pakkanenkin ymmärsi pysyä kohtuullisissa lukemissa. Koko päivän väsytti ihan hirmuttomasti kun nukuin huonosti edellisyönä. Tautikin yritti pukata päälle. Ihan ei välttämättä ollut treenimoodi päällänsä, mutta treeneihin silti suunnistettiin. Meillä on niin mahtava ryhmä, ettei sieltä vaan voi olla pois. Vaikka kuinka lähtiessä olisi olevinaan huono päivä, muuttuu se hetkessä hyväksi kun pääsee perille.


Tältä näyttää meidän treenihalli kännykällä ikuistettuna

Meitä olikin tänään suurin osa paikalla, mutta perjantain viimeisenä ryhmänä myös aikaa rajattomasti. Pikkukoirat aloitti, joten kerrankin oli aikaa vähän katsella muiden treenejä ja juorutakin. Noah kun on narun päässä, siihen on kekskityttävä 100%:sti kokoajan. Kyllä olikin taas hauskaa. Ennen perässä vedettävä shipperkenarttu oli niin tohkeissaan, että teki omia valintojaan, sinkoili väärille esteille ja juoksi niin lujaa, että ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen treenannut ohjaaja oli ihan pulassa. Hauskaa näytti oleven molemmilla, kuin myös yleisöllä sekä kouluttajalla.

Noah tuntui ihan hyvältä kun kävin lämmittelylenkillä. Vähän meinasi alkaa lepattaa, mutta rauhoittui hetkessä. Kun sitten viimein pääsi halliin sisälle, olikin kierrokset jo aika korkealla ja jatkuva piipitys kuului, vaikkakin muuten kasasi itsensä kiitettävästi ja osasi käyttäytyä. Aika nopeasti sitten mentiinkin jo ratatreeniin. Pientä seuraamispätkää ensin ja yksi keppitreeni putken ja hyppyesteen kera alkulämmittelynä.


Suurinpiirtein tältä näytti rata


Ensimmäinen ongelma tulikin sitten jo ennen ensimmäistäkään estettä. Tarkoitus oli mennä kutsumaan koira renkaan ja puomin välimaastosta, mutta kun ei se pirulainen kestänyt paikallaan. Useamman paikalleen palautuksen jälkeen kuitenkin saatiin suunniteltu lähtö aikaiseksi. Noah jopa meni suoraan puomille epäilemäni putkeensujahduksen sijaan, mutta... putkensuun yli juostessaan päättikin vaihtaa suunnitelmaa lennosta ja hyppäsi alas ja sujahti putkeen. Pientä uusintaa peliin ja viimein onnistui. Kun kehuin heti kun lähti puomille, ei huomannutkaan putken suuta vaan jatkoi puomin loppuun.

Seiska-putkeen oli hiukka hankala saada osumaa, mutta sekin onnistui vielä ihan kohtuullisesti. Enemmän ongelmia aiheuttivat 8-9-10 takaakierrot. Koirallehan ne ei ole vaikeita kun vaan osaan ohjata, vaan kun en osaa. Jotenkin minulle ne on vaikeita. Säädän liikaa ja mistää ei tule mitään. Matka jatkui kuitenkin ja pujottelun sisäänmeno oli ihan superhieno ja loppuratakin sujui ilman suurempia ongelmia, jopa välistävedot, jotka myös tuottaa ohjaajalle harmaita hiuksia.

Harjoiteltiin sitten erikseen 7-putkelle menoa, mikä onnistui hyvin kun nelosella teki persjätön. Samoin jauhettiin takaakiertoja jonkun tovin, kunnes onnistui. Vielä helppo sujuva pätkä 15-16-17-18 vähän niin kuin lopetukseksi ja suunta jäähdyttelylenkille. Hieman tuotti tänään myös ongelmia irrotukset palkkana käytetystä narupallosta, mutta ylikierrokset vaikuttaa aina irrotuksiin. Viimeksihän irrotukset oli täydelliset.

Hyvä mieli jäi treeneistä. Noah toimi hyvin, vaikka mielentila olikin tänään kaikkea muuta kuin toivottu. Noin kovin ei ole lepattanut pitkään aikaa, ampuili jopa käsiin kiinni, mitä ei ole tehnyt aikoihin. Minäkin pystyin juoksemaan, vaikka päivällä sitä hieman epäilin kun jalat oli niin jäykän oloiset. Tilanne kuitenkin parani iltaan mennessä. Ja parhaista paras treeniporukka piristi kummasti väsynyttä olotilaa. Jotenkin tuolta vaan aina saa voimaa niin ettei mikään jaksa hetkeen harmittaa. Kiitokset kuuluu koko iloiselle ja kannustavalle porukalle ♥ Ensi viikolla taas nähdään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti